Ollaan ystäviä jookos
niinkuin ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina
syödään pipareita tusina.
Olet uskomattoman tärkeä
ei kukaan saa sydäntäsi särkeä.
Hauskaa ystävänpäivää! Olen viimeaikoina rajoittanut poikien telkkarin katsomisen ja pelaamisen ihan minimiin. Tämän seurauksena ollaankin leikitty ja luettu tosi paljon yhdessä. Yksi hittileikki on ollut pitkään temppurata, eikä sen suosio näytä hiipuvan. Lapsien mielikuvitus on vaan niin huikea, milloin he seikkailevat laavan keskellä, milloin korkealla vuoristossa.
Nuo Boblesin lelut tuovat kivasti vaihtelua temppurataan ja leikkeihin ylipäätään. Ei ihme että näitä liikuttavia leluja onkin viimeaikoina näkynyt blogeissa paljon. Lapset kun rakastavat heilua, hytkyä, hyöriä ja pyöriä, niin näiden lelujen kanssa se on enemmän kun sallittua. Vain mielikuvitus on rajana mitä näillä voi tehdä.
Huhuhuhuhuhuhuh. Tiedättekös mitä. En ole varmaan ikinä ollut niin kipeä, mitä viime päivinä. Sunnuntai-iltana, ihan yhtäkkiä, iski kauhea infulenssa. Ihan hirveä tauti. Monta kertaa meinasin lähteä päivystykeen, koska luulin kuolevani. Opetin Kaapolle miten soitetaan hätänumeroon, koska oikeasti tuntui että nyt se on menoa. Hyi. En kuitenkaan lähtenyt. Koska en pystynyt. Olin niin kipeä. Niin kipeä etten jaksanut edes katsoa OC:tä, voitteko kuvitella!
Nyt tuntuu että alan olla jo voiton puolella, enkä kolkuttelevani taivaan porteilla. Luulenpa, että tästä lähin alan ottamaan aina infulenssarokotteen, vaikka tähän saakka olenkin pitänyt sitä huuhaana.
Seuraavaksi sitten ihmettelen että mitäs tämän kodin kanssa. Sen lisäksi etten ole ikinä ollut noin kipeänä, en ole ikinä nähnyt kotiamme näin sotkuisena. Sairastaessani täällä kotona on kokoajan samaan aikaan elänyt nimittäin lapset ja koira. Olen tosi iloinen miten isoja ja itsenäisiä pojat jo ovat, vaikkakaan aamupalasotkujen siivoaminen ei ihan vielä kuulukkaan heidän vahvuuksiinsa.
Suurena apuna on toki ollut myös perheeni ja ystävät. Milloin kukakin on sujattanut oven raosta ruokakassin tai käynyt viemässä koiraa ulos. Naapuri on kuskannut poikia päiväkotiin ja takaisin. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman näitä ihmisiä. Sitä tuntee olonsa niin onnekkaaksi, jopa ”kuolinvuoteellaan” maatessa, kun on näin rakkaita ihmisiä ympärillä auttamassa.
Muutama päivä menee varmaan vielä voimia keräillessä, mutta aika ihanaa kun tänään olen jaksanut jo mm istua sohvalla! Wuhuu! Jos vain mitenkään mahdollista, älkää sairastuko tähän!
Täällä ollaan kyselty miten koiran kanssa menee. Aika hyvin. Välillä hermoja vähän koetellaan. Kuten tänään, kun karvapallo päätti ottaa uudet kenkäni jyrsimisen kohteeksi. Saatoin vähän suutahtaa. Ja sitten tunsin itseni niiiiin tyhmäksi.
”Äiti, koira on paljon tärkeämpi kun yhdetkään kengät. Koiria pitää arvostaa, kenkiä saa aina uusia”
Sain vihdoin päätökseen kauan mielenpäällä olleen kariutuneen ihmissuhteen, kävin pitkästä aikaa Tinder-treffeillä, harmittelin kun yhdestä mukavasta pojasta ei ole kuulunut ja päätin laittaa viestiä yhdelle toiselle kivalle pojalle. Kaikki tämä yhden päivän aikana.
Olen ollut yli kolme vuotta sinkku. Yhtä rakastumista, paria ihastumista tai kiinnostumisista ja kymmenistä treffeistä huolimatta, en voi sanoa edes tapailleeni kunnolla ketään tänä aikana. Näinä aikoina ei ole vaikeaa tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Se mikä on vaikeaa, on tavata sellainen ihminen jonka kanssa kiinnostumiset ja odotukset käyvät yksiin. Usein se menee niin, että se kenestä et ole kiinnostunut on kiinnostunut sinusta ja harmiksi myös toisinpäin.
Ei ole helppoa olla sinkkuna, joka tahtoisi löytää elämäänsä toisen ihmisen. Se ei nimittäin kuulemma löydy etsimällä, mutta toisaalta ei se tule kotoakaan hakemaan. Näin olen kuullut, etenkin monen niin kovin tietävän jo parisuhteessa olevan ihmisen suusta. Joten mitä sitten tehdä? Odotella? Entäs kun on odottanut kolme vuotta? Kannattaako odottaa vielä seuraavat kolme? Vai vaan lukittautua konvehtirasian ja viinipullon kanssa vaahtokylpyyn ja hyväksyä tuo karmea kohtalo yhteiskunnan hyljeksimänä ikisinkkuna?
Lisähaastetta omaan tilanteeseeni tuo kaksi lasta, koiranpentu sekä se etten ole laiha parikymppinen blondi. Okei, olen myös aika huono viestittelijä enkä tykkää pakeista, joten harvoin ehdotan edes mitään näkemistä kenellekkään. Miesmakuni on myös melko suppea, joten näistähän on sitten hyvä lähteä liikkeelle sinkkumarkkoille!
Siitä miten järkyttävää on, että niin monet miehet pelkäävät lapsia eivätkä anna eden mahdollisuutta näyttää millainen ihminen olen, sen jälkeen kun kuulevat että minulla on lapsia, en edes nyt jaksaa jauhaa. Siitä saisi yhden jos toisenkin (kiukkuisen) postauksen aikaiseksi.
Tylsä oletus on myös se, että sinkut ovat jotenkin epätoivoisia. Usein sinkkuus nähdään negatiivisena asiana. Miksi se että haluat parisuhteen ”sen oikean” ihmisen kanssa on epätoivoista? Mielestäni on enemminkin parempi ettei tyydy mihin tahansa. Ja jos saan nyt paljastaa, ei se sinkkuna olo ole kotona pieruverkkareissa jäätelönsyöntiä ja romanttisille komedioille itkemistä yksin sohvannurkassa. Se ei myöskään ole joka viikonloppu muiden sinkkukavereiden kanssa klubilla käymistä ja säätämistä yhden illan juttujen kanssa.
Vaikka yksinäisiä hetkiä on, ovat viimeiset kolme vuotta olleet yksiä elämäni parhaimpia. Minulla on ollut todella paljon aikaa itselleni. Tiedättekö, sille tyypille joka vain ja ainoastaan voi saada sinut onnelliseksi. Ollaan sen kanssa hengailtu tosi paljon ja tutustuttu entistä paremmin toisiimme. Ollaan tehty tosi paljon sellaisia juttuja mistä tykätään. Ollaan koettu, nähty ja ylitetty itseämme tavalla jota tuskin olisi tapahtunut jos siinä olisi ollut vielä joku toinen hääräämässä. Joka jolle pitäisi selitellä extemporejuttujaan, joku jonka tunteet ja halut pitäisi ottaa huomioon, jonka kanssa sovitella aikatauluja ja kinata että mistä tilataan sunnuntaipizzat.
Silti olisi pikkuhiljaa kiva että olisi joku jonka kanssa vaikka pyöriä leffavuokraamossa, joku joka valitsisi ihan outoja irtiskarkkeja yhteiseen pussiin ja joku jonka paidalle kuolaamiseen havahtuisi leffan lopputekstien aikana. Jotain muuta kun pelkkää netflixiä ja chillaamista, pliis.
Koska pidin ekaa kertaa reiluun pariin vuoteen blogista lomaa vuoden vaihteessa, jäi myös jo perinteeksi muodostunut vuosikatsaus välissä. Ja muuten, 6.1 blogi täytti jo 5-vuotta! Vähän tekisi edelleen mieli koota koko viime vuosi pakettiin, vaikkapa kuukausi kerrallaan. Mutta en ole varma, että kiinnostaako se ketään muuta kun itseäni, hahah.
Kokosin nyt kuitenkin muutaman aihe-alueen alle joitakin ylivoimaisesti suosituimpia postauksia ja joukkoon omia suosikkejani. Tässä näin, olkaapa hyvä:
Minttu on uusperheen äiti joka rakastaa punaista huulipunaa, inhoaa kiirettä ja näkee kauneutta arkisissa asioissa.
Perheen kaksi isompaa koululaista, touhukas leikki-ikäinen ja kevätvauva pitävät huolen, ettei elämä käy tylsäksi.
Pääosassa ovat oman näköinen arki ja täysillä eläminen. Välillä reissataan ja bailataan ja välillä taas vietetään tavallista perhe-elämää kaupungilla laatikkopyöräillen tai sohvannurkassa kirjaa lukien.
Elämänmakuinen MAMI GO GO on yksi Suomen ensimmäisiä ja suosituimpia perhe-elämään painottuvia blogeja.
