PÄIVÄKODIN ALOITUKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET

17/09/2021

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?


KOLMEVUOTIAALLE

19/08/2021

Jo kolme vuotta ollaan saatu sinut osaksi meidän perhettä, mikä on tarkoittanut paljon naurua, ympäristön ja elämän ihmettelyä, hurjasti kysymyksiä (miksi -vaihe alkoi jo yli vuosi sitten), pusuja ja haleja, oivalluksia, hyvää huumoria sekä vähän tahtojen taisteluakin.

Joka päivä jaksaa ihmetyttää miten fiksu, ymmärtäväinen, tarkkaavainen, hauska, mielikuvituksellinen, taitava, kaunis ja osaava olet. Mikä maailmankaikkeuden suurin tuuri meille kävikään.

Sinun äitinäsi on ollut kiva olla, siis oikeasti hauskaa Niin että vatsalihaksiin joskus sattuu kaikki se nauraminen. Olemme samalla aaltopituudella, kanssasi on helppo olla ja yhdessä on ihana viettää aikaa eri asioita tehden. On onnellista ajatella, että kahdenkymmenenkin vuoden päästä (toivottavasti) teemme samoja asioita edelleen yhdessä, kuten loikoilemme rannalla, käymme kahvilassa tai vain istumme vierekkäin jutellen tai lukien.

Paljon onnea ihana kolmevuotias!


MYYN KEITTIÖSSÄ: NOPEA & HELPPO ”PASTA”

17/08/2021

Kun jokin aika sitten runsas kesäkurpitsasato yllätti ja kaikki suomalaiset kutsuttiin kesäkurpitsatalkoisiin niitä syömään, sain minkäkin vihdoin aikaiseksi hankkia jotain jota olen miettinyt jo varmaan vuosia – nimittäin raastimen jolla saa tehtyä kesäkurpitsasta ”spaghettia”. Virallisesti tämän nimi taitaa olla spiraalikeikkuri ja toimii se toki myös muihin kasviksiin!

Kesäkurpitsaspaghetin helppous, hyvä maku sekä täydellinen koostumus yllätti jopa itseni. ”Spaghetti” toimii ihan sellaisenaan kylmänä pastakastikkeen kanssa (ja lämpiää kastikkeeseen sekoitettuna), mutta olen myös testannut oliviiöljyllä, pippurilla ja nopealla mikrossa lämppäämisellä – toimii sekin! Pastan sijasta spiraaleita voi toki käyttää vaikka myös yhdessä pastan kanssa tai ”nuudelina” salaatissa. Joku vähän tulinen ja pähkinäinen salaatti ,jossa olisi spiraaliksi leikattua kurkkua, porkkanaa yms voisi olla ihana, slurps pelkästä ajatuksesta!

Mutta takaisin tähän helppoon pastaan! Olen nyt aika monta kertaa jo tehnyt tätä ja vähän jo etukäteen pelkään sitä päivää kun kyllästyn. Sillä tämä on niiin hyvä ja helppoa. Löysin jokin aika sitten kaupasta Pirkan valmiit pastakastikkeet ja sen olivii-tomaattikastike on i h a n a. Tosi suolainen, mutta ihana. Se  kattilaan lämpiämään (tai miksi ei vaikka mikrokin kävisi) ja sitten vaan kastike kaadetaan kesäkurpistapastojen päälle. Joskus pilkon kastikkeen joukkoon myös puoli pakettia tofua proteiiniksi. H Y – V Ä Ä.

Ja mikä parasta, tuo pian kolmevuotias, joka haluaa kokoajan ihan kauheasti auttaa ruoanlaitossa, pystyy avustettuna tekemään koko aterian alusta loppuun. Tämä on niin helppo, muutaman vaiheen juttu, josta ei edes synny juurikaan tiskiä tai sotkua, joten molemmilla on mukavaa yhdessä tätä tehdessä. Voisikin sanoa, että tässä on lapseni ensimmäinen bravuuriannos, toki hän haluaa vielä keitellä itselleen ihan oikeat pastat kesäkurpitsan sijasta.

Ja siis tottakai itse tehty kastike on parempaa ja terveellisempääkin, mutta joskus sitä vaan pitää kehitellä tällainen viidessä minuutissa syntyvä lounas ja sellaisiin tilanteisiin tämä on kyllä tosi hyvä.

Otatteko te paljon pieniä lapsia mukaan ruoanlaittoon? Mitä te tykkäätte yhdessä kokkailla tai leipoa?


VIIMEISET KOTIPÄIVÄT

4/08/2021

Meidän oli tarkoitus aloittaa päiväkodin harjoittelu tällä viikolla, mutta nuha iski ja jouduimme tottakai lykkäämään aloitusta. Omien työkuvioidemme takia järjestely ei kuitenkaan sekoittanut suunnitelmia sen kummemmin, vaan oikeastaan oli aika ihanaa viettää vielä muutama kesäpäivä yhdessä kotona.

Harjoittelu meidän oli tarkoitus toteuttaa päiväkodin toiveesta hyvin pikkuhiljaa, ensimmäisinä päivinä aamu-ulkoilua ryhmän kanssa vanhempi mukana, sitten vasta sisälle menolo ja lunaalle asti oloa. Myöhemmin vasta ilman vanhempaa ja päikkäreille jääntiä. Reippaan luonteensa vuoksi uskon, että voidaan kuitenkin melkein heti hypätä ihan normaaliin rytmiin, toki lyhyemmillä päivillä.

Lähestyvä päiväkodin aloitus on herättänyt monenlaisia tunteita, samaan aikaan ollaan jo odotettu sitä ja samalla muutamaa viikkoa vaille kolme vuotta kotihoidossa olleen lapsen päiväkodin aloittaminen on myös tosi haikeaa ja tuntuu luopumiselta jostain ihanasta ja tärkeästä.

Ehkä myös siksi nämä viimeiset kotihoitopäivät ovat olleen eritysen ihania. Sitä on ollut itsekin ihan kunnolla läsnä, halunnut tehdä kaiken mahdollisen yhdessä, olla lähellä, rauhassa ja kiireettömästi. Ennen kun yhteinen arki yhtäkkiä muuttuu ihan toisenlaiseksi kun tähän asti.


KELTANOKKIA (PIAN TAAS) LIIKENTEESSÄ

2/08/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa.

Koulupäivä alkaa koulumatkasta ja pian katukuvista voi taas bongata pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, vanhoja konkareita ja niitä aivan ensikertalaisia. Keltainen lippis toimii monen ekaluokkalaisen tunnuksena.

Pikkuiset ekaluokkalaiset suurine reppuineen ovat joka syksyinen ihastuneiden huokaukseni aihe. Enkä varmasti ole ainut. Sen pienten innostuneen jännityksen näkee jo kaukaa ja mieleen muistuvat aina ne syksyt, jolloin omat lapset aloittivat ensi kertaa koulun.

Kun esikoiseni aloitti viisi vuotta sitten koulutaipaleensa, meitä oli itseasiassa kaksi ekaluokkalaista, sillä myös itse aloitin samaan aikaan uudet opinnot. Olisi ollut hauska päästä kulkemaan koulumatkat yhdessä, mutta koska minun piti viedä ennen kurssieni alkua vielä pikkuveli päiväkotiin, joutui esikoinen nopeasti koulunalun alkamisen jälkeen kulkemaan matkansa itse.

Onneksemme koulu oli lähellä, vaikkakin vilkkaan tien varrella, mutta täysin ilman kadun ylityksiä. Silti matkaan kuului rekkojen epävirallisen lepopaikan ohitus, tunneli sekä risteytyvä pyörätie, josta työmatkapyöräilijät kiisivät huimaa vauhtia kävelytien yli. Koulun aloituksessa itseäni jännittikin eniten itse aamut, jolloin pieni ekaluokkalainen joutui suoriutumaan itse ensin kotoa ulos ja sitten itse koulumatka.

Kaikki meni onneksi hyvin, meillä oli ihanat naapurit, joiden pelkkä läsnäolo toi luottamusta omiin aikaisiin aamuihini (ja joskus ihan konkreettisestikin, esimerkiksi kerran, kun alakertalainen oli tullut esikoisen apuun kadonneen hanskan etsintään) ja onneksi koulumatkatkin sujuivat ilman haavereita.

Kolme vuotta sitten olimme taas jännittävässä tilanteessa. Olimme muuttaneet ja edessä oli esikoisen pidentynyt koulumatka, johon kuului nyt useampi tien ylitys, joista yksi Helsingin vilkkaimman kadun yli sekä raitiovaunumatka. Samaan aikaan myös nuorempi poika aloitti koulun uuden kotimme lähellä ja itse olin aivan viimeisilläni raskaana. Laskettu-aika ajoittui juuri ensimmäiseen kouluviikkoon. Minusta ei siis taaskaan ollut saattamaan kumpaakaan kouluun. Sitä oli vain pakko luottaa (vaikkakin sydän ihan syrjällään), että autoilijat ja muut kovaa liikenteessä liikkuvat noudattavat liikennesääntöjä ja huomioivat pieniä kulkijoita.

Liikennesääntöjä ja kadun ylityksiä käytiin lasten kanssa jälleen paljon läpi. Ja käydään edelleen. Itselleni tärkeintä oli saada lapset ymmärtämään, ettei edes vihreä valo merkitse, että tie olisi turvallista ylittää. Aina pitää katsoa ja varmistaa. Etenkin kun täällä kaupungissa monilla tuntuu olevan aina niin kovin kiire ja näillä pienillä taas huomio herpaantuu helposti, on yhtälö vaarallinen. En kuitenkaan halua tartuttaa myöskään liikaa pelkoa lapsiin, sillä koulun alkamisesta pitää saada iloita ja riemuita!

Muistan miten ekaluokan aloitus jännitti ihan hurjasti keskimmäistä, koska hän ei tuntenut koulusta entuudestaan ketään, mutta kun menin häntä ekan päivän jälkeen hakemaan, vastaan juoksikin leveästi hymyilevä poika uusi keltainen lippis päässään, iso reppu puolelta toiselle heiluen. Ensimmäiseen koulupäivään oli kuulunut Keltanokka-lippisten saaminen, oman kuvan piirtäminen ja ruokailu.

Keltainen lippis toimii tänäkin vuonna ekaluokkalaisten tunnuksena. Ifin Bongaa Keltanokka liikenteessä -kampanjan tavoitteena on herättää autoilijat ja muut motoristit vuosittain koulujen alkamisen aikoihin siihen, että liikenteessä on jälleen suuri määrä uusia koululaisia, jotka vasta harjoittelevat liikennetaitojaan. Siksi onkin meidän kaikkien yhteinen asia pitää huolta lasten turvallisuudesta liikenteessä. Hiljennetään siis vauhtia, ollaan tarkkana ja huomioidaan pienet antamalla tilaa.

Itse liikun pääosin kävellen tai sitten pyörällä ja satunnaisesti ratikalla. Etenkin näin koulujen alkamisen alla, mutta toki muutenkin, nämä pikkuiset herättävät huomioni liikenteessä kulkiessaan. Katua ylittäessä minulla onkin tapana vielä lapsen puolesta varmistaa, että lähestyvät autot huomaavat ja tie on turvallista ylittää. Pyörällä ajaessani taas hiljennän varmuudeksi vauhtia lapsia ohittaessani ja julkisissa kulkuvälineissä annan heidän mennä aina ensin. Tällaisilla pienillä, mutta silti niin suurilla teoilla voimme kaikki yhdessä tehdä koululaisille turvallisimman ja mukavamman liikenteen.

Kirkkaankeltaisia ja heijastinnauhoin väritettyjä lippiksiä on jaettu ekan luokan aloittaville vuodesta 2006 asti yhteensä lähes miljoona ja tänäkin vuonna sellaisen saa noin 55 000 lasta. Tulevina viikkoina näitä uusia asioita opettelevia keltanokkia pyörii liikenteessä siis paljon. Huomioidaanhan yhdessä kaikki pienet ja isommatkin lapset ja tehdään heille tänäkin vuonna iloinen koulun aloitus!