KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA LAPSISTA, ASUMISESTA, OPISKELUSTA JA TYÖSTÄ

15/03/2021


Olen keräillyt alkuvuoden mittaan Instagramissa saamiani kysymyksiä ja koska vastaukset siellä näkyvät vain hetken tai kyselyt on tullut yksityisviestein, ajattelin jakaa niitä myös vähän kerrallaan tänne blogiin. Tähän ensimmäiseen osaan valikoin muutamia perheeseen, asumiseen ja opiskeluun liittyviä kysymyksiä.

TAHTOISITKO VIELÄ LISÄÄ LAPSIA?

No jooo, aika kultaa muistot ja viime aikoina on se käynyt usein mielessä. Mutta tässä asiassa on pakko ajatella järjellä, eikä vaan kuunnella hormoneja ja kirkuvia munasarjoja. Jos taloudelliset resurssimme olisivat toisenlaiset niin kyllä ehdottomasti. Isoin mietityksen aihe on siis raha (miten typerä syy). Jos meidän olisi mahdollista ostaa haluamamme iso asunto (4-5 makuuhuonetta, työhuone ja kodinhoitohuone pitäisi mielellään olla) haluamaltamme alueelta (ja keksisimme että mikä se alue on) sekä hoitaa lasta kotona pitkään, niin asiaa ei ehkä tarvitsisi miettiä niin paljoa järjellä.

Ja vaikka asunto-asiat järjestyisivät, kuitenkin toinen asia joka mietityttää on oma jaksamisemme. Lapsia on nyt jo yhteensä neljä ja välillä tuntuu, ettei oma pääni kestä sitä kaikkien asioiden muistamista ja hoitamista, kodinhoitoa ja omaa räpättämistä. Puhumattakaan ajoittaisesta elämöinnin määrästä (ja volyymista) ja tavarakaaoksesta. Tarvitsen paljon rauhaa, omaa aikaa ja seesteisyyttä ympärilleni, jota kyllä toki voi saada lastenkin kanssa, mutta ei aina kovin helposti tai usein.

Nuorimmaisen lapsen kanssa vauva-aika oli monesta syystä ajoittain tosi rankka, ja vaikka kaikki menisi tällä kertaa helpommin, pelkään että jo pelkkä univaje ja rikkonaiset yöt horjuttavat liikaa mielenterveyttäni sekä kuormittaisivat parisuhdetta. Kaikissa kolmessa raskaudessa minulla on ollut hyperemeesi, eli raju raskauspahoinvointi ja sen kokeminen jälleen pelottaa myös.

MISSÄ TAHTOISIT ASUA?

Olen koko aikuiselämäni halunnut asua ratikkalinjan varrella, ja niin myös olen tehnyt viimeiset 17 vuotta, mutta koronavuosi pisti ensimmäistä kertaa ihan tosiaan pohtimaan uusia vaihtoehtoja. Mökkimäinen asuminen kantakaupungissa on aina kiinnostanut, mutta nyt alkoi oikeasti tuntumaan, että tarvitsemme entistä enemmän tilaa ympärillemme sekä oman kunnon pihan. Mietin jossain vaiheessa ihan vakavissani muuttoa puutaloon Porvooseen ja googlailin jopa busssiaikatauluja ja laskin lasten koulumatkoja sieltä tänne.

Mutta juuri nyt en tiedä yhtään, siis ainakaan kun miettii realistisesti (suuria haaveita toki jugendlinnasta ja merenrantamökistä on). Minulla on todella vahva tunneside ja kaipuu vahoille kulmille Alppiharjun suunnille. Samoilla kulmilla asuisi paljon ystäviä, on kaikki mahdolliset palvelut uimahallista leffateatteriin, kirjastoon ja suutariin, ravintolat ja kahvilat, lapsille päiväkodit, eri vaihtoehtoja kouluista, leikkipuistot ja harrastukset. Sieltä suunnilta muutimme kuitenkin aikonaan pois, koska isoja asuntoja sieltä on lähes mahdoton löytää. Olemme myös nyt tottuneet täydelliseen rauhaan ja välittömään luonnonläheisyyteen, joten ihmisvilinä ja ajoittainen levoton tunnelma voisi olla liikaa, vaikka nyt sitä usein kaipaankin.

Olen itse alunperin Espoosta ja kun sieltä silloin 17 vuotta sitten muutin pois, olin varma etten ikinä palaisi. Nyt olen katsellut asuntoja jopa vanhoilta kulmilta. Länsimetrolla kun pääsisi nopeasti ja helposti vaikkapa Tapiolasta kavereita tapaamaan.

Ex-tempore illanvietot tai pikaiset kahvilatreffit kavereiden kanssa onkin se syy, miksi pelkään etten olisi onnellinen jossain kauempana asuessani. On tärkeää tietää, että voin milloin vaan nopeasti tavata kaveria tai käydä hankkimassa jonkun tarvitsemani asian keskustasta tai kaupunginosan fb-ryhmäläiseltä, kesällä taas on ihana ajaa pyörällä nopeasti paikasta toiseen, poiketa torilla ostamassa mansikoita ja kipaista apteekissa samalla reissulla.

Lisäksi meidän pitää aina ensin ajatella vanhempia lapsia, joilla on koulut ja ystävät sekä toinen koti ja vanhempi tietyssä paikassa. Liian kauas tai hankalan matkan päähän ei siis voi noin vaan lähteä. Nämä päätökset pitää tehdä suurella harkinnalla, kaikkia osapuolia kuunnellen. Joten toistaiseksi olemme vaan jumahtaneet tähän ja se kieltämättä vähän ahdistaa, koska en pääse siitä ajatuksesta, että tahtoisin muuttaa (ja sekin ahdistaa, koska en tahtoisi ajatella muuttamista, onko järkeä maalata seiniä-ajatuksia ja asunto-asioita kokoajan). Kaipaan tätä tunnetta. 

MIKSI ET ENÄÄ NÄYTÄ VANHEMPIA LAPSIASI SOMESSA?

Lasten kasvaessa ja itsenäistyessä se on tapahtunut luonnostaan, osittain ajattelematta ja osittain heitä suojellakseni. En koe mielekkääksi kovin henkilökohtaisten asioiden jakamista, vaikka kuvissa lapset edelleen näkyvätkin, mutta toki kokoajan harvemmin. En ole kuitenkaan rajaamassa vanhempia lapsia kokonaan somesta pois, paitsi jos he itse joskus niin tahtovat. Muutenkin mielestäni somen tekeminen ja siellä olemien on muuttunut myös aikuisten kesken viime vuosina entistä henkilökohtaisesti etäisempään suuntaan.

Viime aikoina olen kuitenkin välttänyt lapsista suorien kasvokuvien laittoa, mutten ole siinäkään täysin ehdoton. Nuorempien lasten kohdalla someen jakaminen on vähän erilaista,  silloin usein puhutaan paljon yleisesti kaikkia vauvoja ja taaperoita koskevista asioista kuten kasvusta, kehityksestä tai vaikkapa päiväkotipaikoista. Pienten ulkonäkö myös muuttuu, eivätkä he kulje minnekään itsekseen, siksi heistä jakaminenkin tuntuu luonetevammalta. Lapsi on nuorempana ikäänkuin vielä osa vanhempaa.

Viime aikoina on puhuttu paljon lasten oikeudesta yksityisyyteen ja se on hyvä. Omat lapseni ovat olleet esillä somessa, toki pintapuolisesti, ja nyt vähän isompina he myös ymmärtävät sitä myös enemmän. Ja edelleen he haluavat olla esillä, ja jos joskus eivät, niin he sanovat ja minä kunnioitan sitä.

Lapset ja heidän kaverinsa ovat kasvaneet hyvin erilaiseen maailmaan, jossa some on heillekin osa arkipäivää. Kukaan ei heitä koulussa kiusaa siitä, että heistä on blogissa kuvia (joita ei muuten löydä esim nimellä googlaamalla), koska niin on monesta muustakin kaverista. Lisäksi kouluilla on omat julkiset blogit ja instat, joten kaikki tämä on heille luonnollista. Pian koittaa aika kun he haluavat ehkä avata omat some-kanavat ja toivon, että tästä kaikesta on ollut heille hyötyä kun se maailma heille aikanaan kunnolla aukeaa.

AIJOTKO VIELÄ JATKAA OPISKELUITASI?

Itseasiassa hain perjantai-iltapäivällä hetken mielijohteesta opiskelu-oikeuteni palauttamista ja sain juuri viestin, että hakemukseni hyväksyttiin. Eli näillä näkymin jatkan syksyllä. Olen itsekin vähän hölmistyneenä täällä, että mitä sitä tuli juuri tehtyä. Samaan aikaan koen, että mitä pidemmälle venytän jatkamisen aloittamista, sitä hankalampaa se on.

Minulla on taustalla ensimmäisen vuoden opinnot medianomin tutkinnosta, journalismin koulutusohjelmassa. Eli vielä olisi noin 2,5 vuotta edessä. Opinnot jäivät kolmisen vuotta kesken aluksi jaksamisen ja ajanpuutteen ja sitten lopulta kokonaan vaikean raskauden vuoksi. Raskauden jälkeen koin, että pienen vauvan kanssa ei omat rahkeet riitä opiskeluun. Kun mies jäi puolestaan kotiin hoitamaan lasta, ei aika ollut silloinkaan oikea, koska edes yhden meistä piti saada palkkaa.

Syksyllä taapero täyttää kolme ja menee päiväkotiin, mies takaisin töihin ja tässä nyt panikoin lähinnä sitä, että tuleeko samaan syssyyn liikaa kaikkea uutta. Tämä oli myös niin nopea päätös, etten ole vielä ehtinyt puhua tästä ollenkaan mieheni kanssa, kröhöm. Pidätän siis oikeuden myös muutokseen, ja jos syksy tuntuu tulevan liian nopeasti, venytän aloittamista tai otan alkuun vain muutaman kurssin, jos se on koulun puolelta mahdollista. Toivon että nykyään kursseja voi suorittaa enemmän etänä kun silloin neljä vuotta sitten, vaikka koronatilanne syksyllä olisikin helpompi.

MITÄ TEET TYÖKSESI?

Olen digitaalisen sisällön tuottaja ja tuotan sisältöä pääosin sosiaaliseen mediaan, suurimmaksi osaksi omiin kanaviini. Eli oma someni on myös työni. Minua kutsutaan myös vaikuttajaksi ja koska nimitystä on käytetty paljon ivalliseen sävyyn, olen myös itse karttanut sen käyttämistä. Mutta ehkä muutan nyt sen tässä ja kustun itseäni ylpeästi vaikuttajaksi.

Tämä blogi täytti hiljattain 10 vuotta ja se on rahallisesti työllistänyt minut täysin noin kahdeksan vuotta. Nykyään työt ovat siirtyneet entistä enemmän Instagramin puolelle. Saan siis rahaa tuottamalla ja julkaisemalla erilaista kaupallista sisältöä valituille yritykselle, eli tekemällä heille markkinointia. Joskus harvoin myyn pelkkiä tuotekuvia yrityksen omaan käyttöön tai päivitän heidän omaa some-tiliään sovitun ajan. Kaupallisen sisältöjen lisäksi tuotan toki kanaviini myös paljon ei-kaupallista sisältöä, kuten tämän postauksen, josta en saa rahaa.

Suunnittelen siis yrityksille erilaisia konsepteja ja kampanjoita vaikkapa johonkin tuotteeseen liittyen. Teen myyntityötä, asiakashankintaa ja toimeksiantoja, suunnittelen ja järjestän kuvauksia, stailaan, kuvaan, editoin, toimin mallina, kirjoitan, testaan tuotteita, raportoin asiakkaalle tuloksista… Voisi sanoa, että minulla on ikäänkuin yhden naisen mainos -tai mediatoimisto, jossa teen kaikki hommat alusta loppuun asti itse.

Lisää kysymyksiä saa toki laittaa, vaikka alle kommentteihin. Seuraava kysymys & vastaus postaus on jo tulilla ja siihen olen valinnut ihonhoitoon ja vaatteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitäkin saa toki laittaa lisää!


BLOGI KYMMENEN VUOTTA!

6/01/2021

Tasan kymmenen vuotta istahdin kotonamme Alppilassa läppärin ääreen ja perustin hetken mielijohteesta blogin. Olin tuolloin 24-vuotias, asuin yhdessä kouluaikaisen poikaystäväni kanssa ja meillä oli reilun vuoden ikäinen Kaapo-poika, jota hoidin kotona.

Kymmenen vuotta myöhemmin olen saanut toisen pojan, eronnut, matkustellut, muuttanut kolme kertaa, bailannut, opiskellut, elänyt monta vuotta sinkkuna, kasvanut ja kehittynyt, mennyt naimisiin ja saanut kolmannen lapsen. Blogista ja sen ympärille liittyvästä muusta sosiaalisesta mediasta ja sen hyödyntämisestä markkinointiin on tullut työni. Silti niin moni asia on lähes ennallaan, ihan kuin tuolloin kymmenenkin vuotta sitten.

Kymmenen vuoden takaisissa postauksissa (eli tammikuussa 2011) jaan arkiruokareseptejä, esittelen omat sen hetken lempparikosmetiikat ja haaveilen siirtymisestä kokonaan luonnonkosmetikkaan, kerron kuinka pyykinpesukoneemme hajosi, kuinka olimme koko perheen kesken luistelemassa ja minulla on heti myös ensimmäinen kaupallinen yhteistyö ruotsalaisen lastenvaatemerkin kanssa.

Vaikka osa alkupään postauksista tai niiden kuvista on vuosia myöhemmin kadonnut blogimuuttojen yhteydessä bittiavaruuteen, on noihin vanhoihin postauksiin aina ihana välillä palata. Olen pitänyt kaikki vanhat postaukset aina julkisena kaikille, vaikka osa postauksista on toki vähän hassujakin. Kuten se, miten olen tehnyt kokonaisen postauksen runsaine kuvineen siitä, kun käyn ensi kertoja aivan fiiliksissä Lidlissä.

Kuitenkin blogi -ja somemaailma on nykyisin myös monella eri tavalla hyvin erilainen kun tuolloin kymmenen vuotta sitten. Minuakin kutsutaan nykyisin bloggaajan sijasta vaikuttajaksi ja omalta osaltani haluan myös ottaa tästä tittelistä vastuun. Haluan edelleen pitää blogini aitona hyvänmielen paikkana, mutta myös ottaa osaa yhteiskunnallisiin ja tärkeisiin aiheisiin. Arkisen hömpän jakaminen on vähentynyt osittain myös tästä syystä. Tuntuu väärältä tai turhalta esitellä lapsen uutta talvihaalaria kun voisin samalla energialla puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Viime aikoina bloggaaminen onkin ollut paljon tasapainoilua ja miettimistä, paljon paljon etukäteen miettimistä, paljon enemmän kun silloin kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin tunnen edelleen olevani yhtä rehellinen ja aito ja tekeväni tätä juttua juuri omalla tavallani ja juuri kuten haluan. Se on tärkeintä.

Muutama vuosi sitten mietin, että kun blogi täyttää kymmenen vuotta, lopetan. Ajattelin, että parempi lopettaa kun on vielä huipulla. Vuosi takaperin mietin myös, että järjestän suuret 10v bileet. Noh, rehellisesti melkein unohdin lopulta tämän koko kymmenvuotispäivän, muistin sen eilen. Enkä todellakaan ole vielä lopettamassa. Ehkä ne bileetkin pidetään vielä.

Vaikka blogi on ollut minulle jo monen monta vuotta työ, on se edelleen kuitenkin pääosin juuri sitä mitä se oli silloin kymmenen vuottakin sitten. Kanava jota kautta saan oman ääneni ja ajatukseni kuuluviin, tapa ilmaista itseäni ja saada omat ajatukseni kasaan. Paikka, johon ihmiset ympäri maan voivat kokoontua saamaan vertaistukea, oivalluksia, suosituksia ja hyvää mieltä.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, mutta oikeasti se on hurahtanut ihan hetkessä ohi. Tästä on tullut osa identiteettiäni, eikä ihme, olenhan ollut bloggaaja lähes 1/3 koko elämästäni. Jännä nähdä millainen koko ala (ja maailma) on taas kymmenen vuoden päästä.

Osa teistä on ollut mukana ihan alusta saakka, osa on vasta äskettäin löytänyt tänne, jotkut ovat lähteneet, osa palannut. Ilman teitä ei olisi koko blogia. Vaikka tämän tekeminen on ollut ajoittain myös raskasta ja inspiraatio ollut kateissa, olen saanut tästä ihan valtavasti ja olen kiitollinen universumille, että jostain sain kipinän aloittaa tällaisen itselleni ihan tuntemattoman jutun, joka on vienyt minut nykyiseen pisteeseen.

Onko teillä jotain toiveita, millainen blogi tai sen aiheet voisivat tulevana vuonna olla? Entä, mitä muistoja teille on viime vuosilta jäänyt mieleen?

(kuvien karsimista en ole oppinut näköjään edes kymmenessä vuodessa)


PÄIVÄNI MURMELINA
(ELI MY DAY )

24/04/2020

TORSTAI 23.4.2020

05:45 Herään itsekseni ja väsyttää ihan kamalasti, asento on huono, mutten uskalla liikahtaakkaan, sillä tähän aikaan aamusta jopa peitosta kuuluva kahina voi herättää samassa huoneessa nukkuvan taaperon. Varovasti yritän vaihtaa kylkeä ja toivon että saisin nukkua vielä vähän ennen kun Myy herää. Meillä on mieheni Oskun kanssa diili, että joka toinen aamu toinen saa nukkua myöhempään ja tänään on minun vuoroni nousta Myyn kanssa.

06.00 Myy herää, mutta Osku nostaa hänet pinnasängystä viereemme köllimään. Ulkona paistaa jo aurinko ja lintujen viserrys kantautuu sisälle.

06:20 Noustaan Myyn kanssa sängystä, käydään kylppärissä aamupesulla, siitä keittiöön juomaan sekä nappaamaan vitamiint ja sitten sohvalle vielä köllöttelemään ja karistamaan viimeisiä unihiekkkoja silmistä. Aamut ovat minulle vaikeita ja käyntiin pääsemissä kestäääääää.

07:15 Köllöttelyt venyvät, mutta nyt vihdoin mennään tekemään aamupalaa. Kuten lähes joka aamu, teen Myylle puuron kaatamalla kiehuvaa vettä puurohiutaleiden päälle ja jätän itsekseen tekeytymään. Joukkoon lisään pienen lirauksen kauramaitoa, jääkapista löytyneen avatun hedelmäsosepurkin sekä vähän tekemääni smoothieta. Smoothie syntyy laittamalla blenderiin pakkasesta mangoa ja vadelmaa sekä ananasmurkapurkin mehuineen, valkoisia chian siemeniä ja vettä. Lisäksi keitän itselleni kaksi kananmunaa ja ison pressopannullisen kahvia.

7:45 Aamupala on vihdoin valmis, välissä kävin ainakin pari kertaa pelastamassa erään huonekasvin Myyn kynsistä, nostamassa hänet alas milloin mistäkin tai nappamassa häneltä keittiön kaapeista kaappaamiaan tavaroita. Myylle ei maistu puuro ja hän syö siitä vain soseet ja smoothiet päältä, haluaa lisää smoothieta ja minun kananmuniani – enkä ihmettele.

08:00 Vaihdetaan yökkärit pois, käyn pikasuihkussa Myyn hyöriessä vieressä ja poikkeuksellisesti meikkaan myös vähän – eli taivutan ripset ja laitan ripsiväriä sekä poskipunaa. Olen huomannut fiilikseni olevan paljon parempi niinä päivinä kun en kulje likaisessa tukassa, meikkaamattomana ja niissä samoissa legginsseissä ja villapaidassa mitä olen käyttänyt lähes päivittän yli kuukauden putkeen – mistä lie johtuu, hahaa. Vedän jalkaan poikkeukselliseti myös ihan oikeat housut!

8:30 Myy pukee itse lähes kaikki ulkovaatteet, hän rakastaa pukemista ja alkaa olla siinä tosi taitava. Ulos hän haluaa ottaa mukaan vauvanukkensa, joka on noin puolet hänen itsensä kokoinen. Ulkona Myy saa päättää mihin mennään ja suunnaakin meidän omaan lähipuistoon, jossa ei vielä tuohon aikaan ole ketään, mutta nopeasti puisto alkaa kyllä täyttymään muista aamuvirkuista taaperoista. Myy laskee likumäkeä, työntelee nukkea kärryissä, kiipeilee kalliolla ja tekee hiekkakkakkuja.

Lapsi pukee

9:30 Minulle on saapunut postiin pari pakettia, yksi töihin liittyvä ruokalähetys ja pieni vaatetilaus. En mielellään menisiPostiin tai muuallekaan tiloihin missä on muita ihmisiä, Myyn kanssa, mutta ajattelen nyt aamulla väkeä olevan vähemmän liikenteessä, hän voi istua suojassa vaujuen kuomun alla ja kaipaan pientä kävelyä. Postiin on edestakaisin kolmisen kilometriä ja käppäilyyn sinne ja takaisin ihanassa auringossa menee meiltä melkein tunnin verran. Vastaantulevat ihmiset hymyilevät rattaissa aurinkolasini päässä istuvalle Myylle, jonka omat lasit unohtuivat kotiin.

10.30 Osku tulee meitä vastaan puistoon, jonne jää vielä leikkimään Myyn kanssa. Minä tulen kotiin, keitän kupin teetä (sillä aamuinen kahvi jäi lähes kokonaan juomatta), avaan postista hakemani paketit, luen Wilmasta muutamia poikien kouluun liittyviä viestejä, ilmoitan heidät kouluruokailuun (take a way), avaan muutaman oman sopostin ja siirrään jo aiemmin valitsemani tulevan päivän postauksen kuvia kännykällä valmiiksi kuvanmuokkausohjelmaan.

11:30 Sitten onkin aika alkaa tekemään lounasta. Pojat ovat tällä viikolla isällään, mutta tulevat tänään syömään isänsä ollessa päivän töissä. Teen lounaaksi ison satsin Chili Sin Carnea, johon tulee mm papuja, maissia, selleriä ja linssejä.

pähkinöitä ja teetä lapset syömässä

12:10 Niin pojat kun Osku ja Myykin tulevat kotiin ja aletaan syömään. Ruoan jälkeen pistän astianpesukoneen päälle.

13:00 Osku laittaa Myy päikkäreille parvekkeelle, pojat lähtevät, minä vedän verkkarit jalkaan ja siirryyn sohvannurkkaan vihdoin oikeasti aloittamaan työpäiväni. Minulla ei ole kotona varsinaista työpistettä ja aika usein teen töitä joko ruokapöydän ääressä tai sohvalla (kuulemma sohva on parempi, sanoi fyssarini joskus!).

Olemme sopineet, että arkisin työpäiväni olisi klo 9-15, mutta tässä reilun puolen vuoden aikana se on harvoin toteutunut. Kotona työskennellessä häriötekijöitä tulee aina ja varsinkin nyt, kun minnekään ei voi mennä pitämään etätoimistoa ja pojat ovat kotona koulusta on tilanne aika mahdoton. Saan kuitenkin kuvat muokattua, kirjoitettua postauksen ja julkaistua sen. Ehdin myös vastata pariin meiliin, selvittää muutamia töihin liittyviä asioita, sekä laittaa viestiä verohallinnolle, muutaman kuitin kirjanpitoon ja lähetettyä yhden pitkään odottaneen laskunkin.

15:30 Myyn herätetään uniltaan, Osku antaa hänelle välipalaa ja minä teen vielä viimeiset hommat sohvannurkassani. Pylly on puutunut, eikä ihme, tehokasta työaikaa takana ilman taukoja tai jaloittelua 3 tuntia.

16:00 Laitan koneen pois ja suunnittelen tekeväni jotain välipalaa itselleni, kuljuva nälkä. Matkalla keittiöön saan kuitenkin hoitaakseni akuutin vaipanvaihdon ja sen jälkeen huomaan, että lounaalta jääneet ruoat ovat vielä hellalla ja korjaan ne rasioihin jääkaappiin

16:15 Nyt vihdoin sitä ruokaa, muutama hummusnäkkäri, kaupan valmista vihersmoothieta ja teetä. Syömisen jälkeen tyhjennän tiskikoneen ja alan siivoamaan keittiötä. Saan seurakseni Myyn joka haluaa alkaa syömään välipalaltaan jääneitä hedelmiä seuranani.

16:50 Osku lähtee Myyn kanssa ulos, minä jään siivoamaan keittiötä vielä hetkeksi loppuun, jonka jälkeen vastaan vielä kahteen työviestiin jotka jäivät jo eilen ja uudestaan tänään vastaamatta. Työmeilejä on tullut lisää, mutta pakko vain antaa olla.

17:30 Lähden myös ulos puistoon jossa liityn Oskun ja Myyn seuraan. Myy työntelee kärryjä pitkin naapurustomme pihoja ja seuraamme myös pitkään kahden citykanin puuhia pihallamme. Osku lähtee jo edeltä sisälle ja me jäämme Myyn kanssa vielä pihalle, jossa hän viihtyy niin hyvin hiekkakakkuja tehden. Lopulta kannan hänet vastustelevana poikittain kainalossani sisälle.

18:45 Oho, kello onkin jo noin paljon. Lämmitän meille lounaalta jäänyttä ruokaa ja syödään.

19:10 Yritän laittaa pyykkejä kaappiin ja vähän siivoilla, mutta Myy kaipaa leikkiseuraa, joten menemme poikien huoneeseen leikkimään pienillä Pokemon-ukkeleilla ja duplploilla.

19:40 Mennään Myyn kanssa yhdessä suihkuun. Yleensä hän voisi leikkiä suihkussa tai kylvyssä kupeilla ja pesupalloilla vaikka kuinka kauan ja niin on tälläkin kertaa.

20:00 Köllötellään suihkun jälkeen sohvalla hetki vierekkäin pyyhkeet päällä ennen kun puetaan päälle.

20:10 Osku antaa Myylle keittämänsä iltapuuron, minä laitan loput pyykit kaappiin ja keräilen muutenkin ympäri asunnon hujan hajan olevia vaatteita sekä teen nopeasti Instagram-storyn päivällä tekemästäni blogipostauksesta. Haluaisin jo itse nukkumaan.

20:30 Menen Oskun ja Myyn seuraan sohvalle lukemaan. Myy lukee rauhallisesti vuorotellen sylissämme joululahjaksi saamaansa kirjaa väreistä.

20:50 Osku vie Myyn nukkumaan ja vaikka olisin itsekin ihan valmis unille, täytyy odottaa että Myy on nukahtanut ennen kun voin itse makkariin mennä. Alan miettimään työjuttuja – pitäisikö nyt vielä hoitaa ne pari meiliä niin ei tarvitisi sitten huomenna tehdä, niin ehtisi pestä parvekkeen ennen kun uudet lattialaudat tulevat, instagramfeedinkin jäi tänään päivittämättä ja siihen yhteen tekstariin vastaamatta… – huomaan miten stressikäyrä alkaa nousemaan ja päätän etten ota puhelinta ollenkaan esiin. Nappaan iltapalaksi kourallisen manteleita ja mittakupillisen mangnesiummehua ja painun pesemään vielä hampaat ja rasvaamaan kasvot.

21:10 Menen sänkyyn, mutta huomaan että Myy onkin vielä hereillä ja innostuu tulostani ja kuikuilee ja höpöttelee sängystään. Toivotan vielä uudestaan hyvää yötä ja sitten pistän kuulokkeet ja alan kuuntelemaan äänikirjaa (John Irwing – Kaikki isäni hotellit). Jossain vaiheessa Myy nukahtaa, mutta minulla on kylmä, eikä uni tule vaikka väsyttää. Jossain vaiheessa Osku tulee viereen, minä käyn pukemassa toisen pyjaman, paksut sukat ja hakemassa extrapeiton ja jatkan kirjan kuuntelua.

22:40 katson vielä kelloa (ihan vain tätä postausta varten), muutamaa minuttia myöhemmin havahdun unesta, sammutan äänikirjan ja jatkan unia.

Myyn vaatteet saatu Kaikolta.