KAMALAA KRÄÄSÄÄ

9/11/2020

Joulun alla postiluukusta tipahtavat lelukuvastot ovat tuttuja jo omasta lapsuudestani, ja tuntuu ihan järjettömältä, ettei muutosta kuvastojen sisällössä ole tapahtunut tähänkään vuoteen mennessä. Kauniisti sanottuna kuvastot koostuvat pääosin ihan kamalasta krääsästä, rehellisemmin sanottuna niiden sivut täyttyvät ihan turhasta paskasta.

Kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja muovisia leluja, joita emme ihan oikeasti tarvitsisi enää yhtään lisää tähän maailmaan. Isosta osasta leluja näkee jo ensivilkaisuilla, etteivät ne tuskin edes kestä leikeissä kauaa. Jokaiselle löytyy jotakin, siis ihan kirjaimellisesti, ihan kaikkea. Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi setti jossa on muovinen vauva, muovinen potta ja sen sisältä yllätys, eli muovinen glitterpökäle!

Sieluni silmin näen jättimäisiä tehtaita, jossa näitä muovileluja liukuhihnalla valmistetaan, isoja varastohalleja ja kontteja täynnä pelkkää krääsää, pelkkää sitä itseään. Samaan aikaan me yrittämme hillitä merien muovittumista ja ympäristökatastrofia kieltämällä juomapillit. En sano, etteikö sekin olisi tärkeää, mutta tuntuu ihan kärpäsen pierulta näitä krääsäkuvastoja selaillessa. Ihmetyttää, että miten tällaista sallitaan. Joka vuosi näiden lelujen joukosta löytyy myös pistokokeiden avulla oikeasti hengenvaarallisia ja myrkyllisiä leluja.

Tässä kohtaa me voimme kuluttajina kuitenkin vaikuttaa. Ei yksinkertaisesti osteta sitä turhaa muovikrääsää. Pistetään rahamme laadukkaisiin, ekologisiin, parempiin vaihtoehtoihin. Meidän euromme määrävät tulevaisuuden suunnan, sen minkälaisille leluille on tulevaisuudessa kysyntä ja millaisia leluja sen vuoksi markkinoille tarjotaan ja kuinka paljon.

Meidän vastuullamme on myös opettaa omat lapsemme ymmärtämään tavaran arvon, myös luonnon näkökulmasta. Jos emme opeta lapsia jouluisiin lahjavuoriin, eivät he tule sellaisia ikinä myöskään kaipaamaan. Lahjan ei tarvitse aina olla myöskään uusi ja muovipakettissaan, vaan käytettyinä ostetut tai itse tehdyt lahjat ovat vähintään aivan yhtä arvokkaita.

Kiinnostaisiko teitä paremmat joululahjavinkit ja valinnat lapsille? Minua ainakin kiinnostaa! Meidän isommat pojat eivät enää oikein leluja kaipaa, mutta etenkin näille taaperoille löytyy nykyään kaikkea tosi ihanaa esim biomuovista ja vastuullisesti tuotetusta puusta. Lahjavinkkeihin tulee myös parhaat neuvot käytettyjen lahjojen löytämiseen. Kommentteihin saa myös vinkata omat suosikit, kokoan lahjavinkit yhteen lähiviikkoina!


LOKAKUUSSA

7/11/2020

– Katsoin neljä leffaa ja paria sarjaa, mikä on oma ennätys aikoihin
– Vietettiin poikien kanssa syyslomaa kaupungissa, käytiin syömässä, kaupungilla, museossa ja oltiin hotellissa yötä
– Dippasin kylmävesialtaaseen ja saunoin ulkona katolla, muiden kaupungin kattojen ja kauniin ruskan yllä
– Ostin takin, joka ostamista pähkäilin pari kuukautta
– Yritin saada joka päivä askelmittariin 10 000 askelta, mutta kuukauden keskiarvo jäi noin puoleen (tosin puhelimen mittari ei taida olla kovin tarkka / herkkä / aina mukana)

– Ihmeteltiin kahta täysikuuta
– Kävin mummin luona sairaalassa
– Katselin taloja Porvoosta
– Jatkoin edelleen taistelua yli kaksi vuotta sitten alkaneesta YEL-maksusäädöstä
– Päätin laittaa yli 9 vuotta palvelleen äitiystakin myyntiin
– Pyöräilin jonkin verran, vaikka liukkaat lehdet maassa pelottavatkin

– Kävin normaalia enemmän ihmisten ilmoilla ja näin paria kaveriakin
– Hullaannuin kokoajan enemmän lisää väreistä
– Keskimmäinen lapsi täytti 9-vuotta
– Menin melkein joka ilta melko aikaisin nukkumaan
– Töitä oli paljon, kuten aika lokakuussa tuntuu olevan
– Laitatin sähkönsiniset biosculpture -kynnet
– Hain talvitakin kellarista
– Haaveilin viikonlopusta, jonka saisin viettää itsekseni kellaria järjestellen


LAPSIYSTÄVÄLLINEN RAVINTOLAKULTTUURI 2020

7/10/2020

Satuin eilen lounaalle parin kaverin kanssa, jolla yhdellä oli mukanaan kaksikuinen esikoisvauva. Naureskeltiin sitä, miten minä, jonka pitäisi jo kolmen oman lapsen kokemuksella olla konkari näissä hommissa, olinkin meistä se, jota jännitti eniten pitää tuota pikkuista sylissä. Olin myös se, jonka sylissä vauva alkoi itkemään.

Kun vauva muutaman parkaisun jälkeen ei rauhoittunut, alkoivat hikirkarpalot nousta otsalleni – huomasin nimittäin ajattelevani, että mitähän MUUT viereisissä pöydissä lounastavat ihmiset ajattelivat tästä. Vauvalla oli tukala olla ja minä ajattelin näitä (vaikkakin vain nopean häivähdyksen ajan) muita aikuisia, vitsi miten pöljä ajatusmalli!

Samaan aikaan se kertoo siitä, miten syvälle ovat iskostuneet ne vihaiset katseet, joita olen vuosien mittaan saanut ihan vain siksi että lapsi on mukana. Vaatii muutenkin paljon rohkeutta vaatii lähteä vauvan tai pienten lasten kanssa ihmisten ilmoille, etenkin ravintolaan. Suomessa on vallinnut pitkään tapa, jossa lapset saavat kyllä näkyä, mutta eivät kuulua. Mikä on hullua, koska lapsista ääntä lähtee – kuten aikuisistakin.

Olen vähintään muutaman kerran tässä vuosien mittaan myös kirjoittanut tästä samasta aiheesta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten kanssa saa ja pitää käydä eri paikoissa, kuten ravintolassa. Muualla kun kotiympäristössä tarvittavia taitoja, kuten sosiaalista kanssakäymistä ja käytösmalleja on vaikea opettaa muuten kun niissä itse tilanteissa harjoittelemalla. Sitä paitsi, monesta meistä ulkona syöminen on kivaa ja sitä haluaa tehdä rakkaiden ihmisten, kuten oman perheensä kanssa.

Sanoisin kyllä myös, että vuosien mittaan on asiassa tapahtunut positiivista kehitystä. Toki omat lapset ovat jo isoja ja he alkavat olla konkareita monessa, tietävät miten ravintolassa käyttäydytään, kuinka kahvilassa tilataan tai vaikkapa miten julkissa matkustetaan toiset ihmiset huomioiden – joten kaikki tämä on heidän kanssaan helppoa ja stressitöntä. Lisäksi kivoja ja rentoja (mutta hyviä) ruokapaikkoja ja kahviloita on vuosien mittaan tullut myös paljon lisää. Ihmisten asenteet lapsia ja lasten kanssa liikkuvia ihmisiä kohtaan ovat mielestäni parantuneet. Sanoisin että ylipäätään ravintolakulttuuri vuonna 2020 on paljon parempi kun kymmenen vuotta takaperin ja siinä samassa lapsiystävällisessä kulttuurissa on otettu harppaus.

Lapsiystävällisen ravintolan ei tarvitse merkitä sitä, että listalta löytyy prinssinakkeja tai että lapset saavat mekastaa ja riehua, vaan että lapset ovat sinne yksinkertaisesti tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita. Asiasta ei tarvitse tehdä sen isompaa numeroa tai ravintolan profiloitua nimenomaan lapsiystävälliseksi – henkilökunnan asenne ja pienet (mutta silti niin suuret) jutut ratkaisevat.

Näitä pieniä juttuja voi olla vaikkapa puolikkaiden annosten onnistuminen keittiöstä tai sellainen simppeli juttu kun syöttötuoli. Me kävimme viime viikolla koko perheen kesken syömässä kivassa ja trendikkäässä ravintolasssa, jossa toivotettiin lapset tervetulleiksi tarjoamalla heille kokonaan ilmaiset annokset. Tämä oli iso ele, olkoonkin osana markkinointikampanjaa.

Etenkin pienten vauvojen ja omaa tahtoa sekä rajojaan kokeilevien (normaali ja hyvin suotava sekä tarpeellinen kehitysvaihe!) lasten kanssa tilanteet, joissa on muita aikuisia ihmisiä läsnä ja joissa vaaditaan tietynlaista olemista, voivat olla hyvin jännittäviä tai stressaavia vanhemmille. Sillä on ihan järjettömän iso merkitys hymyilläänkö vieruspöydästä tsemppaavasti vai pyöritelläänkö silmiä, kun taapero saa meltdownin tai vauva ilmoittelee itkulla tarpeistaan.

Kotona päivät pitkät lapsen kanssa olevalle vanhemmalle on tosi tärkeää saada edes välillä elettyä sitä normaalia, osittain vanhaa elämäänsä, jossa käydään ihmisten ilmoilla ja tavataan ystäviä ja ottaa halutessaan lapset näihin tilanteisiin mukaan – usein siihen ei muuten olisi edes mahdollisuutta. Vähän lisää armollisuutta, ystävällisyyttä ja ymmärrystä itseään ja kanssaihmisiä kohtaan, niin ehkä tulevaisuudessa vanhemmilla olisi edes yksi stressin aihe vähemmän, myös meillä jotka vain haluavat nuuskutella kaverin ihanaa vauvaa.

(ps. kukaan ei katsonut pahasti lounaalla, vaan ihastellen ja ehkä vähän huvittuneena omaa paniikkiani)