Siinä on jotain erityisen selkeää kun uusi kuukausi alkaa maanantaina. Näen kuukaudet mielessäni samalla tavalla miten ne on ruudukkona kalenterissa, joten kuukauden ekan päivän osuminen maanantaille hemmottelee pikkutarkaa neitsyt-mieltäni. Tai ehkä sitä järjestystä oli vain pakolla keskittävä jostain, olo ei nimittäin ollut ainakaan mikään raikkain tänä aamuna. Lähdin nimittäin lauantaina, illan juhlimisen jälkeen, extempore yöksi kaverilleni ja viivyinkin sitten sillä reissulla tähän aamuun saakka.

On jotenkin ihan uskomatonta että on elokuu. Juurihan toukokuu vaihtui kesäkuuksi. Tai oikeaskaan, juurihan oli elokuu, miten siitä voi muka olla vuosi. Oikeastaan odotan vasta vielä tämän kesän alkamista ja on hirvittävää tajuta, että sehän on oikeastaan jo loppumassa. Rupesin kuitenkin miettimään, että mitä kaikkia kesäjuttuja tässä onkaan ehtinyt tekemään. Sitten muistin myös, etten ole pitkään aikaan tehnyt listoja. Joten tässä olisi:

Kesällä 2016

– Olin 3 viikkoa matkoilla
– Sain viettää paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa
– Olen pyöräillyt paljon
– Olen lukenut lapsille paljon
– Olen ollut kaksilla festareilla
– Olen rapsutellut ja syöttänyt lampaita
– Olen lakannut varpaankynsiä rannalla
– Olen käynyt saman ihmisen kanssa kolme kertaa treffeillä viikon sisällä (se oli siinä)
– Olen metsästänyt 43 erilaista Pokemonia
– Olen hävittänyt pankkikorttini
– Olen kävellyt pitkospuita pitkin saareen
– Olen valvonut koko yön jatkoilla ja mennyt aamulla laualamaan karaokea
– Olen tehnyt edellisen ihmisten kanssa, joihin tutustuin tuona samana iltana
– Olen ollut tosi laiska
– Olen melkein riidellyt parhaiden kavereideni kanssa
– Olen jäänyt koukkuun näkkileipä-sulatejuusto yhdistelmään
– Olen googlaillut ja haaveillut liian kalliista asioista
– Otin pikkuletit
– Otin uusia tatuointeja
– Tein itselleni tatuointeja
– Lopetin poikaystävän ”etsimisen”
– Lopetin oikeastaan koko mieshommat kokonaan
– Olen luistanut kahdesta edellisestä vain muutaman kerran
– Olen sanonut tosi suoraan asioita
– Olen päättänyt odottaa rauhassa tiettyjen asioiden kehittymistä (joo joo, puhun taas miehistä)
– Olen ollut tosi iloinen
– Olen kokeillut uusia asioita
– Olen nauttinut elämästä ja elänyt hetkessä
– Olen nolannut itseni ja vain nauranut asialle
– Ostin uuden puhelimen
– Suutuin niin, että paiskasin puhelimen maahan
– Olen kulkenut tosi lyhyissä shortseissa ja hameissa, välittämättä mitä muut ajattelevat
– Olen lukenut radiossa avaruussään
– Kätellyt yhtenä iltana niin paljon uusia ihmisiä, että käteen tuli mustelma
– Katsonut auringonnousua sateenkaaren alta
– Olen ostanut skumppapullon itseni kunniaksi

Mitä haluaisin vielä tehdä

– Telttailla
– Käydä marjassa ja sienessä
– Uida järvessä
– Saada kämpän remontti valmiiksi
– Saada lisää pisamia

Mitä en ole tehnyt, enkä haluaisikaan (kop kop)

– Kaatunut pahasti pyörällä
– Joutunut ampiaisen pistämäksi
– Pessyt pyykkiä
– Vastannut tyhmiin kysymyksiin Tinderissä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tosi hauskan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen ei tekisi mieli kirjoittaa negatiivisesti blogiin, mutta kun yksi asia on ärsyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Pakko purkaa se pois. Haluan tietää, että oletteko te samaa mieltä?

Kaikki sinkut tai joskus sinkkuelämää viettäneet ovat varmasti ainakin joskus kuulleet tämän lauseen: Kerro sitten IHAN KAIKKI! Raja toisen puolesta iloitsemisen tai jännittämisen ja uteliaisuuden välillä on silloin usein aika häilyvä. Kyllä minä mielelläni kerron hyvälle ystävälle miten treffit menivät, toiselle yleisemmin ja muutamalle lähimmälle ehkä yksityiskohtaisemmin. Mutta silloin kun se on kuulijalle vain viihdettä ei homma ole enää ok.

On todella ärsyttävää miten niin moni parisuhteessa oleva pitää sinkkukavereidensa elämää hyvänä viihteenä. Olen kuullut lukemattomat kerrat, että ”mun elämä on ihan tylsää, kerro hei kaikki mehukkaat yksityiskohdat sun viime viikonlopulta”. Oletetaan että meillä ei ole mitään yksityisyyttä, vaan elämämme on hauskaa tosi-tv:tä livenä.

En minäkään kysy seurustelvilta kaverilta, että hei, harrastitteko muuten seksiä sitten kun lähditte eilen kotiin sieltä tupareista? Sinkulle on ilmeiseti kuitenkin ihan ok esittää samanlainen kysymys. Koska eihän meillä ole mitään yksityisyyttä, tehtävänämme on vain viihdyttää?

On kiva vaihtaa kuulumisia, kertoa että missä mennään, nimenomaan vastavuoroisesti. Kerron IHAN KAIKEN jos siltä tuntuu, mutta jos en ole kuullut sinusta viikkokausiin ja sitäkin ennen vain pintapuolisesti perus kuulumisia, en myöskään ala kuvailemaan alusta loppuun viikonlopun deittejäni vain koska sinun parisuhde-arkesi tuntuu tylsältä.

Meillä on onneksi omien ystävien kesken hyvä ja avoin meininki, muutamat ovat kadonneet taka-alalle uusien parisuhteiden myötä, osa taas ei. Onneksi ystävyys ei kuitenkaan ole kiinni siitä kuinka usein näkee tai juttelee, vaan juurikin siitä vastavuoroisuudesta. Siitä että toisen elämä ei ole toiselle viihdettä, vaan kuulumisia kysellään ja kerrotaan koska ollaan aidosti kiinnostuneita siitä miten toisella menee. Ystävyys on jakamista, myös tässäkin asiassa.

Tiedän ettei varmasti kukaan minultakaan yksityskohtaista raporttia kysynyttä tarkoita sitä pahalla, mutta ehkä tämän kirjoituksen myötä jokainen voisi miettiä, että onko todellakin sellaisen luottamuksen ansainnut ja mitkä ovat ne omat motiivit kun haluaa tietää kaverinsa ja jonkun toisen ihmisen yhteisistä hetkistä IHAN KAIKEN.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen ollut nyt aika tarkkaan sinkku kolme ja puoli vuotta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista hiihtäjää, hassuja sattumuksia, ei niin hassuja sattumuksia, ihastumisia, pettymyksiä, yllätyksiä, iloa, surua, ikumuistosia hetkiä ja hetkiä jotka mielummin unohtaisin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut kavereita ja tärkeitäkin ihmisiä elämääni. Olen oppinut myös aika paljon ihmisistä ja heidän käytöksestään. Ihmetellyt, mutta myös oivaltanut asioita. Näiden kolmen vuoden aikana olen blogissakin kirjoittanut muunmuassa yksinäisyydestä, deittailusta, säätämisestä, epätoivosta, jaksamisesta, miehistä ja paniikista jos löydänkin jonkun. Tunteet ja ajatukset ovat heitelleet laidasta laitaan, mutta nyt vihdoin tuntuu, että olen löytänyt jonkinlaisen rauhan asian kanssa.

Viimeisten vuosien aikana on muutamia kerran tullut niin turhautunut olo, että olen päättänyt unohtaa miehet kokonaan. Tähän on liittynyt aina negatiivisia tunteita ja hyvin useasti kavereiden kesken käyttämämme fraasi ”vitun miehet!” Muutaman viime kuukauden aikana on tapahtunut myös paljon. Paljastin jokin aika sitten, että minulla on ollut muutaman vuoden ajan top3 lista jossa on ollut kolme ihmistä, joiden kanssa voisin mennä joskus naimisiin. Samat kolme nimeä siis parin vuoden ajan. Nyt yhtäkkiä siinä listassa on enää yksi nimi jäljellä ja tämänkään tyypin kanssa en ole puhunut ainakaan vuoteen… 😀 Tämä oikeastaan naurattaa aika paljon, mutta kuvaa hyvin tätä kaikkea. Koska eihän tässä ole alusta saakka ollut mitään järkeä. Tämä on ollut sekavaa, toki myös hauskaa ja varmaan aika kummallista sivusta seuraajien mielestä. Hyvä kun olen itsekkään välillä pysynyt kartalla.

Muutama viikko sitten olin taas siinä tutussa tilanteessa, jossa olisin hyvin voinut toivottaa kaikki kaksilahkeiset erääseen hyvin pimeään paikkaan. Kaikki tuntuivat käyttäytyvän todella sekavasti, ei seisty sanojen takana tai kadottiin kokonaan ja puhelinkin piipitti lähinnä vain yön pimeinä tunteina. Jostain syystä tällä kertaa turhautumisen ja muiden negatiivisten tunteiden sijasta tunsinkin tällä kertaa kummallista rauhaa ja seesteisyyttä. Tässä kolmen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan itseäni ja tullut kokoajan varmemmaksi siitä, mitä ja miksi haluan. En jaksa tuhlata energiaani asioiden tai ihmisen murehtimiseen, etenkään kun en voi niihin vaikuttaa.  Asioita tapahtuu, ihmisiä tulee ja menee eikä tulevaa voi ennustaa yhtään sen paremmin vaikka kuinka haluaisin.

Sellaista asiaa, että nyt unohdan kaikki miehet, ei kuitenkaan voi ihan oikeasti päättää. Uskokaa kun sanon, olen nimittäin kokeillut monesti. En oikein osaa selittää mikä asia meni tällä kertaa toisin, mutta sen vain tunsi. En ollut vihainen, pettynyt, enkä oikestaan edes kovin turhautunut. Tapahtui vaan sellainen salama kirkkaalta taivaalta-hetki. Positiivinen ja tyyni olo valtasi mielen. Sen sijaan, että tuskastelisin asioihita joihin en voi vaikuttaa, teen mielummin kivoja juttuja joista tykkään. Nautin tästä elämästä sellaisena kun se tässä ja nyt on. Eiköhän niitä miehiä ehdi lähetellä hornan tuuttiin vielä monet kerrat, mutta just nyt ei jaksa huvittaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ikävöin ulkoimailla asuvaa isääni aivan kuten pieni lapsi

Tykkään käydä krapulassa uimahallissa

Järkytyn jos joku teitittelee minua

Alan pikkuhiljaa tajuta sen, ettei elämä todellakaan pääty siihen kun täyttää kolmekymmentä, päinvastoin

Yritän päästä jatkamaan opiskelujani, urasuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan

Kännykkäliittymäni on exäni nimissä ja joka kuukausi minua nolottaa kun hän saa tietää etten ole vieläkään löytänyt matkakorttiani, sillä laskusta näkee kuinka monta kännykkälippua olen tilannut

Jään helposti koukkuun tv-sarjoihin, katson monta jaksoa putkeen ja kommentoin (yksin) ääneen tapahtumia

Toivon saavani vielä lisää lapsia, omia tai uuden puolison

Tinder-esittelytekstinäni on maailman huonoin McGyver vitsi

Olen välillä aivan järkyttävän laiska

Tykkään aivan liikaa laulamisesta verrattuna siihen miltä se kuulostaa

Minulla on top3-mies lista ja toivon (tämä on erittäin salaista) jonkun heistä päätyvän joskus aviomiehekseni

En voi uskoa etten ole enää 15-vuotias

Uskallan, kehtaan ja luotan itseeni enkä välitä muiden mielipiteistä minusta

En osaa kävellä korkokengillä

Edelleen tanssin joka aamu pitkin keittiötä ja ulos lähtiessäni peilin edessä

Tykkään olla minä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Odotellessani toissailtana sovittua viestiä henkilöltä, jonka kanssa oltiin sovittu näkemisestä, ja jossain vaiheessa tajuttuani ettei viestiä ei taidakkaan kuulua, rupesin miettimään kaikkia niitä treffejä jotka on tässä reilun kolmen vuoden tullut koettua. Ja tullut kokematta.

En todellakaan ole mikään sarjadeittailija, mutta onhan sitä etenkin Tinderin kautta ja muutenkin ulkona pyörimisen myötä tullut tavattua ihmisiä. En osaa yhtään sanoa kuinka monilla treffeillä olen ollut. Mutta ehkä parinkymmenen kanssa ollaan nähty, osa on jäänyt siihen yhteen kertaan ja osan kanssa sitten nähty useammin. Joidenkin kanssa on ollut tosi kivaa, joidenkin kanssa ei, ja aika paljon näiden väliltä.

Moni kysyy jatkuvasti että mitkä ovat esimerkiksi olleet kaikkein aikojen kauheimmat treffit ikinä. Kaikenlaista on sattunut ja treffit ovat olleet tosi erilaisia. Ne ovat olleet kaikkea nopeista kahvikupillisista monen tunnin illanistujaisiin isossa porukassa. En sanoisi että mitkään treffeistä olisi ollut mitään ihan hirveitä, mutta ehkä tämän vuoden takaisen episoidin voisi jo kertoa.

Olin jutellut Tinderissä erään taitelijan kanssa. Yhteinen tuttava vakuutti hänen olevan erikoisuudestaan huolimatta oikein kiva ja tutustumisen arvoinen tyyppi. Menin sitten eräs arki arki-ilta teelle hänen luokse. Näkeminen oli jännittänyt häntä sen verran, että hän oli ottanut viinipullon verran rohkaisevaa (mitä en vielä tässä vaiheessa tiennyt). Hän vaikutt symppikseltä ja oli ihan mukava. Olimme aiemmin jutelleet siitä, kuinka hän oli aika ujo eikä esimerkiksi ikinä ollut uskaltanut laulaa karaokessa. Yhtäkkiä hän ehdotti että menisimme vastapäiseen karaokebaariin, hän haluaisi laulaa. Olin kuullemma saanut hänet tuntemaan itsensä varmemmaksi.

Menimme sitten lähes tyhjään baariin, jossa oli lisäksemme vain alkoholisoitunut kantisporukka. Deittini valitsi biisikseen Kari Tapion Juna Kulkee kappaleen. Koska jonoa ei ollut, pääsi hän heti laulamaan. Hän antoi puhelimensa minulle ja pyysi minua kuvaamaan laulunsa. Kappale alkoi, hän oli selin yleisöön, minä aloin kuvaamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Laulun sanat alkoivat vilisemään ruudulla, mutta hän ei laulanut. Seisoi siinä vain mikrofoni suunsa edessä. Jatkoin hetken kuvaamista, mutta jonkin ajan päästä vain kiusaantuneena lopetin ja menin takas pöytään. Hän seisoi siellä laulupaikalla koko neljäminuuttisen ihan hiljaa selin. Kappaleen jälkeen hän meni suoraan vessaan.

Tänä aikana minä sain jo seuraa viereisen pöydän seurueelta. Yksi naisista tuli pöytääni ennustamaan ja piirtämään minusta muotokuvaa. Hetken päästä deittinikin saapui takaisin seuraan. Yritin jutella hänelle jotain, mutten saanut oikein mitään vastausta. Ajattelin että juon juomani loppuun, ja lähden sitten kotiin. Yhtäkkiä deittini alkaa oksentamaan. Poispäin pöydästä, ihan keskelle tyhjän ja hiljaisen baarin lattiaa. Siinä vaiheessa minä pinkaisen pöydästä pois äkkiä vessaan. Meillä on takit samassa narikassa, enkä siis voi vain lähteä pois.

Olen vessassa ja soitan paniikkipuheluita kavereilleni. Olen selvinpäin tyhjässä karaokebaarissa ja deittini oksentaa, enkä voi lähteä pois, apua mitä mä teen!!? Lopulta en voi muuta kun tulla ulos vessasta. Poika on siivonnut itse oksennuksensa lattialta ja odottelee minua nolona, mutta jo parempivointisen näköisenä. On torstai-ilta, kello puoli yhdeksän illalla. Sellaiset treffit sitten.

Ja onhan näitä. Istuin myös kerran sohvalla ja katsoin kun tyyppi sahasi puurimoja yli tunnin, sanomatta mitään. Tai kun olin sopinut että törmään erään kivan pojan kanssa festareilla ja törmäsimmekin – kun hän oli täysin alasti hypimässä punkkeikan eturivissä. Tai kun eräällä oli oma teepussi mukana kahvilassa, koska pelkkä kuuma vesi on halvempaa. Tai kun palasin pizza-treffeiltä kotiin ja huomasin hampaideni välissä maailman isoimman palan rucolaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.