34 VUOTIAANA

14/09/2020

– Kolmen lapsen äiti
– Toistaiseksi uuspeerheemme kolmanneksi pisin
– Naimisissa kolmatta vuotta
– Yrittäjä
– Korkeakouluopinnot kesken (kyllä ne joskus vielä jatkuu)
– Laiska meikkaaja
– Haaveilija ja jahkailija
– Selkeys ja harmonia ympärilläni rahoittavat mieleni
– Pidän puhelimeni lähes poikkeuksetta aina äänettömällä, usein myös älä häiritse -tilassa
– Nyt kun olen ensin kaksi vuotta kasvattanut omaa hiusväriä ja vuoden elellyt sen kanssa, mietin, olisiko pian hyvä aika vetää taas ihan blondiksi
– Etsin uutta luottoripsiväriä
– En muista kenenkään muun paitsi oman puhelinnumeroni

– Vaatekaappini alkaa vuosien mustan nimeen vannomisen jälkeen näyttämään taas värikkäältä
– Pidän siivoamisesta vain kun saan tehdä sen omalla tavallani, räjäyttämällä ensin kaiken, rauhassa kun inspiraatio iskee
– Haaveilen ekaa kertaa elämässäni ihan ihan tosissani pois ihan kaupungista muuttamisesta ja kunnon isosta pihasta (viikonloppuna alkoi kyllä tehdä mieli myös muuttaa Punavuoreen)
– Minulla on 0,5 cm pidempi jalka kun 11 vuotta täyttävällä esikoisellani
– Sanoisin olevani niin kahvin kuin teenkin juoja (joskus aamuisin juon kumpaakin samaan aikaan), vaikka kahvia juon enemmän
– Yhtenä suurimmista saavutuksistani pidän sitä, että olen uskaltanut tehdä omannäköisen elämäni, tehdä asoita jotka tuntuvat minusta hyvältä, vaikka jonkin mielestä ne kuuluisi ehkä tehdä toisin

Mekko Vimma (saatu), kengät Dr Martens, korvikset Pull&Bear

– En ole omistanut sitten ala-asteen ulko/toppa/kuorihousuja, enkä tuskin tule tänäkään vuonna sellaisia omistamaa. Toisaalta tulevana talvena kiinnostaisi opetella uudestaan laskettelemaan ja silloin housut olisivat aika hyvät olla
– Juttuni kuulostavat vaarallisen usein keski-ikäisiltä
– Olen alkanut välttämään liikaa suolaa
– Paheeni on fetajuuston napsiminen suoraan paketista
– En tanssi enää aamuisin peilin edessä läheskään yhtä usein kun ennen, mutta otan sen ehdottomasti ensi vuoden tavoitteekseni

Mitä opin viime vuonna:

– Veteen pissaaminen on ällöttävyytensä lisäksi myös ihan oikeasti haitallista ympäristölle
– Ratikkapysäkillä ei luekkaan kautta vie (esim 3 kautta vie Kallio), vaan suomeksi kautta ja ruotsiksi via
– Miten pasta carbonara oikeaoppisesti tehdään (siihen pitää käyttää pastan keitinvettä!)
– Joku yksi vielä oli, mutten enää muista mikä se oli

Vanhat synttärilistat ja postaukset:

33 VUOTIAANA,
32 VUOTAANA,
31 VUOTAANA,
30,
MELKEIN KOLMEKYMPPISENÄ,
29 VUOTIAANA,
KAKSKYTKAHEKSAN (28),
SYNTTÄRITYTTÖ,
IKÄKRIISITÖN


KAHDEN VUODEN JÄLKEEN KAIKKI HELPOTTAA

10/09/2020

Viimeisimpään vauvavuoteen toivat omat lisähaasteensa vauvan allergia, epäonnistunut imetys, koko perheen univaikeudet, raha-asioiden murhetiminen sekä omassa päässä tyttären saamisen laukaisemat kurjat ajatukset ja pelot. Välillä tuntui, että unen puute ja huonosti nukutut yöt tekivät minusta ihan eri ihmisen. Ja kun on väsynyt, kaikki maailman murheet ja vastoinkäymiset tuntuvat aina paljon suuremmilta. Pitkään koko elämämme pyöri nukkumisessa ja syömisessä sekä niiden haasteissa, kaikki muu sai jäädä.

Toki meillä oli myös ihanaa, vaikka elo olikin ajoittain rankkaa ja vaati meiltä paljon. Ja luulisin sen olevan monessa määrin myös aivan normaalia ja tuttua monelle muullekin. Oman kokemukseni mukaan elon rankkuuteen vaikutti myös oma ikä. Olin lähes kymmenen vuotta vanhempi kun aikoinaan esikoisen saadessani. Ei sitä turhaan sanota, että nuorena jaksaa paremmin.

Nyt elämä oli ehtinyt käymään kahden itsenäisen koululaisen kanssa erittäin helpoksi ja joka toinen viikko oltiin kahdestaan vain meidän aikuisten kesken. Minulle oli kehittynyt omat tavat olla ja elää, vietin juuri oman näköistä elämääni kaikkine mukavuuksineen. Nuorempana elo oli enemmän sellaista kaiken uuden jatkuvaa kokemista ja muutosta, joten vauvan saaminen sopi siihen uuden oppimisen yhtälöön myös hyvin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin yksi suuri huoleni oli oman, itselleni jo tutuksi käyneen itseni kadottaminen.

Mutta ei vauvaa voi saada katoamatta hetkeksi itse sinne kuplaan. Nyt kuitenkin tiedän, että pitää antaa vaan mennä, kyllä sieltä sitten taas noustaan pintaan kun sen aika on. Sitä katoamista vastaan rimpuilu uuvutti ajoittain ainakin itseäni henkisesti vielä lisää.

Sanotaan, että ensimmäinen vauvavuosi on rankin, mutta ei se niin sanottu rankkuus siihen ensimmäiseen syntymäpäivään lopu. Ehei. Pieneen, kaikkialle ennättävävään ja asioita opettelevaan taaperoon on vähintään yhtä kiinni kun vastasyntyneeseenkin. Sen lisäksi, että useimmilla on vielä tässä iässä useita yöherätyksiä ja syömisiä, ei myöskään hereilläoloajasta puutuu actionia pätkääkään. Tässä kohtaa alkaa se todellinen koettelemus pitää lapsi ehjänä. Ja sitten yhtäkkiä, vähän huomaamatta kaikki muuttuu helpommaksi.

Elämä on nyt aivan erilaista kun vuosi sitten. Taaperolle on alkanut muodostumaan itsesuojeluvaisto, hän on fyysisesti ketterä, syö ja jopa pukee itse, ei ole jatkuvasti tukehtumassa johonkin, allergiat ovat helpottuneet, hän ymmärtää ja tuottaa selkeää puhetta niin että hänen kanssaan voi jutella ja jopa neuvotella asioista.

Yhteiselo on nykyään sellaista, että oikeasti vietämme aikaa yhdessä asioita tehden, sen sijaan että lasta pitäisi jatkuvasti ”hoitaa”, vahtia ja olla herkkänänä hänen tarpeilleen ja haluilleen. Lapsi osaa kertoa mitä tahtoo tai miltä tuntuu, sen sijaan että ilmaisi itseään vain itkulla.

Toivottavasti tämä ei saa vauvaeloa kuulostamaan ihan hirveältä, koska ei se sellaistakaan mielestäni ole, vaan pääosin kuitenkin ihanaa. Rakastan vauvoja ja jos talouteni ja mielenterveyteni kestäisi (voisiko palkata yö-nannyn?), tekisin  niitä varmaan vieläkin lisää.  Mutta rankkaa ja hurjan instensiivistä se silti on, ainakin verrattuna meidän normaaliin arkeen. Mutta yhtäkkiä se chilli(mpi) elo on taas täällä.

Juuri nyt tuntuu olevan kausi (ei ne erilaiset kaudet muuten mihinkään toki lopu vaikka lapsi kasvaakin) jolloin saa ikäänkuin nauttia uurastuksensa hedelmästä. Toki aina tulee uusia haasteita (hei mites toi uhma), huolia ja murheita, mutta jos miettii, että milloin se elämä alkaa pienen kanssa helpottua, milloin on taas aikaa omille ajatuksille ja kuumalle kahville niin jossain näillä main.


ELOKUUSSA

4/09/2020


– Käytiin kesän viimeisellä Hanko-reissulla ja löydettiin sieltä ihana uusi uimaranta
– Vaatekaappini jatkoi värikkääksi muuttumistaan
– Löysin uskomattoman mielettömän puolukka-apajat ihan kotimme lähistöltä
– Myy täytti 2 vuotta ja aloitti kerhon
– En ehtinyt tavata ollenkaan kavereitani
– Arki (koulu) alkoi ja se tuntui hyvältä

– Join homeista mehua kammottavassa kahvilassa
– Satuin juuri oikeaan hetkeen ulos, kun koko maailma oli hetken hehkuvan vaaleanpunainen
– Ostin kaksi surkeaa ripsiväriä ja yhden huonon ripsientaivuttimen
– Löysin ja hävitin yhden kaikkien aikojen lempihuulipunani (jota ei saa suomesta)
– Testasin eri tapoja poistaa etiketin liimat lasipullosta
– Pidimme yhden pizzapiknikin
– Tehtiin poikien kanssa kaksi palapeliä

– Kävin elämäni viimeistä kertaa Sompasaaren Ihana-kahvilassa
– Söin vadelmia suoraan puskasta
– Käytiin paljon rannalla ja uimassa
– Saunottiin taloyhtiön saunassa
– Siivottiin pitkästä aikaa kaikki ärsyttävä sälä tasoilta pois (se on tosin vain muisto enää)