LIFE LATELY

27/10/2021

Moi pitkästä aikaa. Viimeiset viikot, ehkä kuukaudetkaan, eivät ole kohdelleet minua kaikesta lempeimmin. Tai en tiedä, ehkä elo onkin ollut sitä tavallista, sekoitus helppoa kepeää sekä haastavaa raskasta (ja kaikkea siltä väliltä), mutta arkisessa aallokossa ajelehtimiseen, hyvineen ja huonoine päivineen, ei ole juuri nyt ollut ihan tarvittavaa määrää puhtia.

Kuten usein syksyn tullen, pitenevä yö väsyttää, mutta velvollisuudentunne patistaa meitä suoriutumaan yhtä kovaa kun silloin valoisempina ja energisempinä aikoina. Moni väsyy. Usein on hankala saada oma vaatimustaso vastaamaan syksyn myötä helposti heikkenevää vireystilaa. Sitä vaan yrittää jaksaa puurtaa.

Mutta jostain sain kuitenkin voimaa olla puurtamatta. Hiljensin tahtia, vähensin töitä ja uskoin että ihmiset kyllä ymmärtävät. Kävin aamupäivisin uimassa ja istuin venytellen pitkään uimahallin hämärässä höyrysaunassa. Päivät rytmittyivät lapsen päiväkotiin viemiseen ja hakemiseen. Ja no, kävin minä myös lapsen kanssa synttärimatkalla Pariisissa, mutta pääasiassa hiljensin ja rauhoitin elämääni.

Koen itse tämän tärkeänä saavutuksena, suorituskeskeissä yhteiskunnassa on tosi vaikea päästää irti. Vähintään sitä mielessään sättii itseään tai stressaa tekemättömistä asioista. Mutta siilloin kun keho ja mieli vaatii, on oikeasti höllennettevä, tarvittaessa ihan pysähdyttävä. Mikään työ, mitkään pr-tapahtumat tai ylipäätään asiat joka tuntuu sillä hetkellä vievän enemmän kun antavan, ei ole tärkeämpää kun mitä itse ikinä on.

Väsyneenä ja levon tarpeessa tunsin myös, etten halua tai jaksa ottaa vastaan mitään ylimääräistä. Siksi luonnollisimmalta ja helpoimmalta tuntui olla hetken jakamatta mitään itsestäni. Otin vain sen mikä oli ihan välttämätöntä. Nyt muutaman viikon höllentämisen jälkeen mieli ja keho tuntuu jo paljon kevyemmältä. Silti en ole ihan valmis palaamaan vanhaan, eikä ehkä tarvitsekaan. Tarvitsee vain tehdä niin kun itsestään parhaalta tuntuu.

Ja nyt minusta tuntuu parhaalta kiireetön, lempeä ja stressitön syksy (ja sitä pitää nyt vielä vähän opetella).


SYYSKUUSSA

3/10/2021

– Pesin ja järjestin kaikki keittiönkaapit
– Täytin 35
– Meidän perheeseen iski korona
– Oltiin karanteenissa
– Ei päästy ystävien häihin
– Kävin neljä kertaa koronatestissä
– Rakensin kaakelipöydän
– Palautettiin vuokralla ollut laatikkopyörä
– Ulkoiltiin paljon
– Aloitin keramiikkaharrastuksen
– Kateissa ollut kuntosali -ja uimahallikortti löytyi
– Juhlittiin kavereiden kanssa
– Ostin matkan Pariisiin
– Käytin järkyttävän määrän rahaa ruokaan / ravintoloihin
– Näin enneunia
– Googlailin mattoja ja tilasin yhden kokeiluun
– Kävin läpi kirppiskamoja
– Aloin pikkuhiljaa hyväksymään, että on laitettava vanhat vauvanvaatteet myös kirppikselle


PÄIVÄKODIN ALOITUKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET

17/09/2021

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?