Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Niemen kanssa
Istun tätä kirjoittaessani kahvian aamupala edessäni ja hämmentyneenä, mutta helpottuneen onnellisa ihmettelen, että muuttaminen voi olla myös tällaista. Mutta aloitetaanpas ihan alusta.
Viimeisimpien vauva-uutisten jälkeen on taas tapahtunut paljon ja nopeasti. Tästä on nyt tasan kuukausi kuukausi, kun saimme tiedon, että meidän täytyy muuttaa nykyisestä väliaikaisesta vuokra-asunnostamme paljon suunniteltua aiemmin. Alkushokista toivuttuani päätin pistää hihat heilumaan. Uusi ihana koti löytyi yllättäen jo samalla viikolla, nimet papereihin ja avaimet käteen saatiin siitä seuraavana ja sen jälkeen elämä onkin ollut pelkkää remontoimista. Remppa alkaa olla siivousta vaille loppusuoralla, onneksi, sillä huomenna päästään jo muuttamaan!
Vaikka muuttaminen raskauden loppupuolella ei ole mielestäni ideaalein, olen tosi iloinen, että saatiin kaikki järjestymään kuitenkin ennen vauvan syntymää. Siksi myös halusin toimia mahdollisimman nopeasti, jotta aikaa pesän rakennukselle jäisi. Meillä on ollut aiemminkin Niemi muuttoapuna ja oli heti selvää, että tarvitsisimme heidän ammattitaitoaan tälläkin kertaa.
Nyt remontin loppusuoralla kisaväsymys alkaa jo painamaan, enkä voisi olla enempää tyytyväisempi, että tällä kertaa Niemen tyypit eivät vain kanna omaisuuttamme kodista toiseen, vaan myös tänä aamuna tulivat ensin pakkaamaan kaiken sekä uudessa kodissa vielä purkavat osan tavaroista paikalleen. Tällainen täyden palvelun stressitön muutto jokaisen pitäisi saada kokea. Asetin itselleni viime viikonlopun tavoitteeksi vain siivota tavarat paikoilleen sekä pestä pyykkikorin pohjan näkyviin – kaikki muu siis hoituu ilman, että minun täytyy tehdä yhtään mitään.
Laadukkaista ja monipuolisista muuttopalveluistaan tunnetun Niemen kautta hoituu kaikki mahdolliset pienet ja suuret muutot sekä kuljetukset. Meidän oma muutto alkoi niin, että annettuani heille alkutiedot, kuten minkä kokoisesta asunnosta muutetaan ja minne sekä toivottu ajankohta, sovimme Niemen myyntiedustajan kanssa kotikäynnin. Kotikäynnillä kartoitettiin muunmuassa se, kuinka monta muuttolaattikoa ja muita tarvikkeita muuttomme tarvitaan ja kuinka kauan koko hommassa tulisi kestämään. Jo seuraavana päivänä sain kirjallisen muuttotarjouksen tarkkoine erittelyineen sähköpostiini.
Muuttotarjousta lukiessa sitä ymmärsi kuinka paljon muutakin kun pelkät tavalliset muuttolaatikot sitä sujuvaan muuttoon tarvitsekaan. Tarjouksessa oltiin eritelty muunmuassa astioioiden, taulujen, patjojen, sohvan, lattioiden sekä tv:n suojaukseen tarvittavat tarvikkeet. Lisäksi osallistuvien muuttohenkilöiden lukumäärä sekä arvioidut ajat siirtymineen. Arvostan tällaista täysin läpinäkyvää hinnoittelua, ilman myöhemmin ilmeneviä yllätyksiä.
Vinkkinä! Jos teillä on muutto lähiaikoina kiikarissa, koodilla MAMIGOGO saatte kaikkiin Niemen uusiin muuttotilauksiin 30% alennuksen kaikista vuokratavikkeista, kun muutto tilataan maaliskuun 2023 aikana.
Meidän muutto alkoi tosiaan tänään heti aamusta tehokkaalla pakkaamisella, kun itse lähdimme jaloista pois pyörimästä. Huomenna muutto jatkuu itse tavaroiden muuttamisella sekä purkamisella paikalleen. Loput muuttolaatikot on sovittu noudettavaksi muutosta viikon päähän.
Kaiken aherruksen jälkeen palkitsen itseni tänään illalla vielä hieronnalla sekä hotelliyöllä. Kaiken rempassa puurtamisen jälkeen se tulee todella tarpeeseen. Toivottavasti rentoutumisen ja hyvin nukutun yön jälkeen saavun huomenna virkeänä uudelle asunnolle näyttämään, mihin tahdon kalusteiden ja laatikot laitettavaksi. Pakettiin kuuluu myös valaisimen irroittaminen sekä uudessa kodissa paikalleen laitto – eli oikeasti ihan koko paketti.
Muuttaminen on aina stressaavaa ja vie yllättävän paljon aikaa ja voimia. On ihanaa voida ulkoistaa kaikki ja samalla säästyy myös miljoonalta päässä pyörivältä ja muistettavalta asialta. Meidän muutto sattuu vielä tosiaan hiihtolomalle, jolloin puolisoni on perinteisellä laskettelureissullaan, mutta ilman sitäkin olisimme varmasti ulkoistaneet muuton. Kun sen on kerran kokenut, ei tunnu enää millään tavalla järkevältä alkaa säätämään sitä itse. Voin luvata, että ulkoistettu muutto on jokaisen senttinsä arvoinen.
Odotan jo innolla uutta elämänvaihetta ja eloa uudessa ihanassa asunnossamme, joka tuntuu nyt jo niin kodilta. Vielä viimeiset siivoukset uudella kodilla sekä uuden jääkaapin vastaanottaminen, sen jälkeen pieni lepohetki ja irtiotto – ilman pienintäkään stressiä muutosta, ah!