VAUVAUUTISIA

13/01/2017

Processed with VSCO with hb1 preset

Pakko se on kai paljastaa, tällaisia vaaleanpunaisia juttuja on nimittäin tullut osteltua viime aikoina. Pitkään haaveissa ollut asia tapahtuu
– minusta tulee kummitäti!

Omassa kaveripiirissä on ihan täysi babyboomi päällä. Tuntuu että yhtäkkiä joka toinen kaveri lähipiiristä odottaa vauvaa. Mikä hauskinta, varmaan viidellä on laskettu aika kuukauden sisällä toisistaan. Vauvoja toki on putkahdellut toisille äitikavereille, mutta se on kuitenkin niin erilaista, kun kouluajoilta saakka ollut ystävä saa ensimmäisen lapsensa.

Kävin eilen tapaamassa yhtä tällaista. Yksi vanhimmista ja parhaimmista ystävistäni sai viime viikolla kauniin pienen tyttövauvan. Olin jo valmiiksi niin liikuttunut ja onnessani vauvasta, etten pystynyt pidätellä kyyneleitä kun minua kysyttiin vielä hänen kummikseen. Pientä tuhisijaa olisi voinut tuijotella tuntikaupalla ja tahtoisin mennä joka päivä nyt sinne kylään.

Samalla kun kaverit saavat lapsia, minulle alkaa olla aika selvää, että minulla ne olivat nyt tässä. Useasti on tullut haaveiltua suurperheestä, jossa kaikilla lapsilla on muutaman vuoden ikäerot. Nyt kuitenkin, kun omat lapset täyttävät tänä vuonna jo 6 -ja 8 vuotta (voitteko kuvitella!!!), en ole varma onko hommaan enää mitään järkeä ryhtyä uudestaan.

Vielä tuossa alle pari vuotta sitten lupasin itselleni, että jos sopivaa isä-ehdokasta ei olisi elämääni ilmestynyt siihen mennessä kun täytän 32-vuotta, niin hankkisin sitten lapsen yksin. Nyt en kuitenkaan todellaan tiedä, että haluanko vai enkö halua enää lapsia. Tavallaan kyllä, mutta sitten toisaalta taas en.

Elämä menee nyt niin kivasti, lapset ovat ihanan omatoimisia, heidän kanssa on niin helppo tehdä ja mennä sekä toisaalta omiin juttuihin on myös todella paljon aikaa. En ole varma haluanko taas sitä monen vuoden hoitamista ja sumussa elämistä. Raskausvaivoja, heitteleviä hormooneja, revennyttä persettä (kuten asian kauniisti synnytyksen jälkeen ilmaisin), imetyshikeä, huonosti nukuttuja öitä, joka puolelle lentäviä soseita ja kuivaksiopettelua. Juuri kun olen päässyt takaisin kiinni tähän ”normaaliin” arkeen.

Toisaalta olisi vielä ihana kerran kokea ne potkut vatsassa, lapsen syntymä, läheisyys ja yhteys vauvan kanssa, imettäminen, kasvun ja kehityksen seuraaminen, kaikki se rakkaus. Nähdä miten pojat kiintyisivät uuteen sisarukseen. Silti olen enemmän sen kannalla, että ei.

Eihän sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu, mutta vaikka se onkin vähän haikeaa, tuntuu hyvältä olla sujut sen ajatuksen kanssa, että minun lapset olivat nyt tässä. On ihana seurata miten ystävien perheet kasvavat ja tuntea onnea ja iloa heidän puolestaan. En ole kertaakaan kokenut katkeria, kateellisia tai muuten surullisia tunteita siitä, että ystäväni saavat vauvoja. Luulen, että sekin jo kertoo jotain.

Kun on itse ollut tässä niin pitkään äidin roolissa, on ihan tosi hauskaa että jatkossa saan vihdoin olla myös se rento ja kiva ja siisti kummitäti, joka antaa syödä jäätelöä ja irtiksiä lounaaksi, jonka kanssa käydään keskustassa shoppailemassa ja leffassa ja kahviloissa ja jonka luona yökylässä saa aina valvoa myöhään ja jolle voi kertoa kaikki salaisuudet.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KERRO IHAN KAIKKI

12/06/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Tosi hauskan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen ei tekisi mieli kirjoittaa negatiivisesti blogiin, mutta kun yksi asia on ärsyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Pakko purkaa se pois. Haluan tietää, että oletteko te samaa mieltä?

Kaikki sinkut tai joskus sinkkuelämää viettäneet ovat varmasti ainakin joskus kuulleet tämän lauseen: Kerro sitten IHAN KAIKKI! Raja toisen puolesta iloitsemisen tai jännittämisen ja uteliaisuuden välillä on silloin usein aika häilyvä. Kyllä minä mielelläni kerron hyvälle ystävälle miten treffit menivät, toiselle yleisemmin ja muutamalle lähimmälle ehkä yksityiskohtaisemmin. Mutta silloin kun se on kuulijalle vain viihdettä ei homma ole enää ok.

On todella ärsyttävää miten niin moni parisuhteessa oleva pitää sinkkukavereidensa elämää hyvänä viihteenä. Olen kuullut lukemattomat kerrat, että ”mun elämä on ihan tylsää, kerro hei kaikki mehukkaat yksityiskohdat sun viime viikonlopulta”. Oletetaan että meillä ei ole mitään yksityisyyttä, vaan elämämme on hauskaa tosi-tv:tä livenä.

En minäkään kysy seurustelvilta kaverilta, että hei, harrastitteko muuten seksiä sitten kun lähditte eilen kotiin sieltä tupareista? Sinkulle on ilmeiseti kuitenkin ihan ok esittää samanlainen kysymys. Koska eihän meillä ole mitään yksityisyyttä, tehtävänämme on vain viihdyttää?

On kiva vaihtaa kuulumisia, kertoa että missä mennään, nimenomaan vastavuoroisesti. Kerron IHAN KAIKEN jos siltä tuntuu, mutta jos en ole kuullut sinusta viikkokausiin ja sitäkin ennen vain pintapuolisesti perus kuulumisia, en myöskään ala kuvailemaan alusta loppuun viikonlopun deittejäni vain koska sinun parisuhde-arkesi tuntuu tylsältä.

Meillä on onneksi omien ystävien kesken hyvä ja avoin meininki, muutamat ovat kadonneet taka-alalle uusien parisuhteiden myötä, osa taas ei. Onneksi ystävyys ei kuitenkaan ole kiinni siitä kuinka usein näkee tai juttelee, vaan juurikin siitä vastavuoroisuudesta. Siitä että toisen elämä ei ole toiselle viihdettä, vaan kuulumisia kysellään ja kerrotaan koska ollaan aidosti kiinnostuneita siitä miten toisella menee. Ystävyys on jakamista, myös tässäkin asiassa.

Tiedän ettei varmasti kukaan minultakaan yksityskohtaista raporttia kysynyttä tarkoita sitä pahalla, mutta ehkä tämän kirjoituksen myötä jokainen voisi miettiä, että onko todellakin sellaisen luottamuksen ansainnut ja mitkä ovat ne omat motiivit kun haluaa tietää kaverinsa ja jonkun toisen ihmisen yhteisistä hetkistä IHAN KAIKEN.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PUHUTAANKO TAAS VÄHÄN MIEHISTÄ?

22/05/2016

Processed with VSCO with f2 preset

Olen ollut nyt aika tarkkaan sinkku kolme ja puoli vuotta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista hiihtäjää, hassuja sattumuksia, ei niin hassuja sattumuksia, ihastumisia, pettymyksiä, yllätyksiä, iloa, surua, ikumuistosia hetkiä ja hetkiä jotka mielummin unohtaisin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut kavereita ja tärkeitäkin ihmisiä elämääni. Olen oppinut myös aika paljon ihmisistä ja heidän käytöksestään. Ihmetellyt, mutta myös oivaltanut asioita. Näiden kolmen vuoden aikana olen blogissakin kirjoittanut muunmuassa yksinäisyydestä, deittailustasäätämisestä, epätoivosta, jaksamisesta, miehistä ja paniikista jos löydänkin jonkun. Tunteet ja ajatukset ovat heitelleet laidasta laitaan, mutta nyt vihdoin tuntuu, että olen löytänyt jonkinlaisen rauhan asian kanssa.

Viimeisten vuosien aikana on muutamia kerran tullut niin turhautunut olo, että olen päättänyt unohtaa miehet kokonaan. Tähän on liittynyt aina negatiivisia tunteita ja hyvin useasti kavereiden kesken käyttämämme fraasi ”vitun miehet!” Muutaman viime kuukauden aikana on tapahtunut myös paljon. Paljastin jokin aika sitten, että minulla on ollut muutaman vuoden ajan top3 lista jossa on ollut kolme ihmistä, joiden kanssa voisin mennä joskus naimisiin. Samat kolme nimeä siis parin vuoden ajan. Nyt yhtäkkiä siinä listassa on enää yksi nimi jäljellä ja tämänkään tyypin kanssa en ole puhunut ainakaan vuoteen… 😀 Tämä oikeastaan naurattaa aika paljon, mutta kuvaa hyvin tätä kaikkea. Koska eihän tässä ole alusta saakka ollut mitään järkeä. Tämä on ollut sekavaa, toki myös hauskaa ja varmaan aika kummallista sivusta seuraajien mielestä. Hyvä kun olen itsekkään välillä pysynyt kartalla.

Muutama viikko sitten olin taas siinä tutussa tilanteessa, jossa olisin hyvin voinut toivottaa kaikki kaksilahkeiset erääseen hyvin pimeään paikkaan. Kaikki tuntuivat käyttäytyvän todella sekavasti, ei seisty sanojen takana tai kadottiin kokonaan ja puhelinkin piipitti lähinnä vain yön pimeinä tunteina. Jostain syystä tällä kertaa turhautumisen ja muiden negatiivisten tunteiden sijasta tunsinkin tällä kertaa kummallista rauhaa ja seesteisyyttä. Tässä kolmen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan itseäni ja tullut kokoajan varmemmaksi siitä, mitä ja miksi haluan. En jaksa tuhlata energiaani asioiden tai ihmisen murehtimiseen, etenkään kun en voi niihin vaikuttaa.  Asioita tapahtuu, ihmisiä tulee ja menee eikä tulevaa voi ennustaa yhtään sen paremmin vaikka kuinka haluaisin.

Sellaista asiaa, että nyt unohdan kaikki miehet, ei kuitenkaan voi ihan oikeasti päättää. Uskokaa kun sanon, olen nimittäin kokeillut monesti. En oikein osaa selittää mikä asia meni tällä kertaa toisin, mutta sen vain tunsi. En ollut vihainen, pettynyt, enkä oikestaan edes kovin turhautunut. Tapahtui vaan sellainen salama kirkkaalta taivaalta-hetki. Positiivinen ja tyyni olo valtasi mielen. Sen sijaan, että tuskastelisin asioihita joihin en voi vaikuttaa, teen mielummin kivoja juttuja joista tykkään. Nautin tästä elämästä sellaisena kun se tässä ja nyt on. Eiköhän niitä miehiä ehdi lähetellä hornan tuuttiin vielä monet kerrat, mutta just nyt ei jaksa huvittaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

HIRVEIMMÄT TREFFIT IKINÄ?

27/02/2016

Processed with VSCOcam with f2 preset

Odotellessani toissailtana sovittua viestiä henkilöltä, jonka kanssa oltiin sovittu näkemisestä, ja jossain vaiheessa tajuttuani ettei viestiä ei taidakkaan kuulua, rupesin miettimään kaikkia niitä treffejä jotka on tässä reilun kolmen vuoden tullut koettua. Ja tullut kokematta.

En todellakaan ole mikään sarjadeittailija, mutta onhan sitä etenkin Tinderin kautta ja muutenkin ulkona pyörimisen myötä tullut tavattua ihmisiä. En osaa yhtään sanoa kuinka monilla treffeillä olen ollut. Mutta ehkä parinkymmenen kanssa ollaan nähty, osa on jäänyt siihen yhteen kertaan ja osan kanssa sitten nähty useammin. Joidenkin kanssa on ollut tosi kivaa, joidenkin kanssa ei, ja aika paljon näiden väliltä.

Moni kysyy jatkuvasti että mitkä ovat esimerkiksi olleet kaikkein aikojen kauheimmat treffit ikinä. Kaikenlaista on sattunut ja treffit ovat olleet tosi erilaisia. Ne ovat olleet kaikkea nopeista kahvikupillisista monen tunnin illanistujaisiin isossa porukassa. En sanoisi että mitkään treffeistä olisi ollut mitään ihan hirveitä, mutta ehkä tämän vuoden takaisen episoidin voisi jo kertoa.

Olin jutellut Tinderissä erään taitelijan kanssa. Yhteinen tuttava vakuutti hänen olevan erikoisuudestaan huolimatta oikein kiva ja tutustumisen arvoinen tyyppi. Menin sitten eräs arki arki-ilta teelle hänen luokse. Näkeminen oli jännittänyt häntä sen verran, että hän oli ottanut viinipullon verran rohkaisevaa (mitä en vielä tässä vaiheessa tiennyt). Hän vaikutt symppikseltä ja oli ihan mukava. Olimme aiemmin jutelleet siitä, kuinka hän oli aika ujo eikä esimerkiksi ikinä ollut uskaltanut laulaa karaokessa. Yhtäkkiä hän ehdotti että menisimme vastapäiseen karaokebaariin, hän haluaisi laulaa. Olin kuullemma saanut hänet tuntemaan itsensä varmemmaksi.

Menimme sitten lähes tyhjään baariin, jossa oli lisäksemme vain alkoholisoitunut kantisporukka. Deittini valitsi biisikseen Kari Tapion Juna Kulkee kappaleen. Koska jonoa ei ollut, pääsi hän heti laulamaan. Hän antoi puhelimensa minulle ja pyysi minua kuvaamaan laulunsa. Kappale alkoi, hän oli selin yleisöön, minä aloin kuvaamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Laulun sanat alkoivat vilisemään ruudulla, mutta hän ei laulanut. Seisoi siinä vain mikrofoni suunsa edessä. Jatkoin hetken kuvaamista, mutta jonkin ajan päästä vain kiusaantuneena lopetin ja menin takas pöytään. Hän seisoi siellä laulupaikalla koko neljäminuuttisen ihan hiljaa selin. Kappaleen jälkeen hän meni suoraan vessaan.

Tänä aikana minä sain jo seuraa viereisen pöydän seurueelta. Yksi naisista tuli pöytääni ennustamaan ja piirtämään minusta muotokuvaa. Hetken päästä deittinikin saapui takaisin seuraan. Yritin jutella hänelle jotain, mutten saanut oikein mitään vastausta. Ajattelin että juon juomani loppuun, ja lähden sitten kotiin. Yhtäkkiä deittini alkaa oksentamaan. Poispäin pöydästä, ihan keskelle tyhjän ja hiljaisen baarin lattiaa. Siinä vaiheessa minä pinkaisen pöydästä pois äkkiä vessaan. Meillä on takit samassa narikassa, enkä siis voi vain lähteä pois.

Olen vessassa ja soitan paniikkipuheluita kavereilleni. Olen selvinpäin tyhjässä karaokebaarissa ja deittini oksentaa, enkä voi lähteä pois, apua mitä mä teen!!? Lopulta en voi muuta kun tulla ulos vessasta. Poika on siivonnut itse oksennuksensa lattialta ja odottelee minua nolona, mutta jo parempivointisen näköisenä. On torstai-ilta, kello puoli yhdeksän illalla. Sellaiset treffit sitten.

Ja onhan näitä. Istuin myös kerran sohvalla ja katsoin kun tyyppi sahasi puurimoja yli tunnin, sanomatta mitään. Tai kun olin sopinut että törmään erään kivan pojan kanssa festareilla ja törmäsimmekin – kun hän oli täysin alasti hypimässä punkkeikan eturivissä. Tai kun eräällä oli oma teepussi mukana kahvilassa, koska pelkkä kuuma vesi on halvempaa. Tai kun palasin pizza-treffeiltä kotiin ja huomasin hampaideni välissä maailman isoimman palan rucolaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

1100 PÄIVÄÄ SINKKUNA

25/01/2016

Processed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with hb1 presetProcessed with VSCOcam with 5 preset

Sain vihdoin päätökseen kauan mielenpäällä olleen kariutuneen ihmissuhteen, kävin pitkästä aikaa Tinder-treffeillä, harmittelin kun yhdestä mukavasta pojasta ei ole kuulunut ja päätin laittaa viestiä yhdelle toiselle kivalle pojalle. Kaikki tämä yhden päivän aikana.

Olen ollut yli kolme vuotta sinkku. Yhtä rakastumista, paria ihastumista tai kiinnostumisista ja kymmenistä treffeistä huolimatta, en voi sanoa edes tapailleeni kunnolla ketään tänä aikana. Näinä aikoina ei ole vaikeaa tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Se mikä on vaikeaa, on tavata sellainen ihminen jonka kanssa kiinnostumiset ja odotukset käyvät yksiin. Usein se menee niin, että se kenestä et ole kiinnostunut on kiinnostunut sinusta ja harmiksi myös toisinpäin.

Ei ole helppoa olla sinkkuna, joka tahtoisi löytää elämäänsä toisen ihmisen. Se ei nimittäin kuulemma löydy etsimällä, mutta toisaalta ei se tule kotoakaan hakemaan. Näin olen kuullut, etenkin monen niin kovin tietävän jo parisuhteessa olevan ihmisen suusta. Joten mitä sitten tehdä? Odotella? Entäs kun on odottanut kolme vuotta? Kannattaako odottaa vielä seuraavat kolme? Vai vaan lukittautua konvehtirasian ja viinipullon kanssa vaahtokylpyyn ja hyväksyä tuo karmea kohtalo yhteiskunnan hyljeksimänä ikisinkkuna?

Lisähaastetta omaan tilanteeseeni tuo kaksi lasta, koiranpentu sekä se etten ole laiha parikymppinen blondi. Okei, olen myös aika huono viestittelijä enkä tykkää pakeista, joten harvoin ehdotan edes mitään näkemistä kenellekkään. Miesmakuni on myös melko suppea, joten näistähän on sitten hyvä lähteä liikkeelle sinkkumarkkoille!

Siitä miten järkyttävää on, että niin monet miehet pelkäävät lapsia eivätkä anna eden mahdollisuutta näyttää millainen ihminen olen, sen jälkeen kun kuulevat että minulla on lapsia, en edes nyt jaksaa jauhaa. Siitä saisi yhden jos toisenkin (kiukkuisen) postauksen aikaiseksi.

Tylsä oletus on myös se, että sinkut ovat jotenkin epätoivoisia. Usein sinkkuus nähdään negatiivisena asiana. Miksi se että haluat parisuhteen ”sen oikean” ihmisen kanssa on epätoivoista? Mielestäni on enemminkin parempi ettei tyydy mihin tahansa. Ja jos saan nyt paljastaa, ei se sinkkuna olo ole kotona pieruverkkareissa jäätelönsyöntiä ja romanttisille komedioille itkemistä yksin sohvannurkassa. Se ei myöskään ole joka viikonloppu muiden sinkkukavereiden kanssa klubilla käymistä ja säätämistä yhden illan juttujen kanssa.

Vaikka yksinäisiä hetkiä on, ovat viimeiset kolme vuotta olleet yksiä elämäni parhaimpia. Minulla on ollut todella paljon aikaa itselleni. Tiedättekö, sille tyypille joka vain ja ainoastaan voi saada sinut onnelliseksi. Ollaan sen kanssa hengailtu tosi paljon ja tutustuttu entistä paremmin toisiimme. Ollaan tehty tosi paljon sellaisia juttuja mistä tykätään. Ollaan koettu, nähty ja ylitetty itseämme tavalla jota tuskin olisi tapahtunut jos siinä olisi ollut vielä joku toinen hääräämässä. Joka jolle pitäisi selitellä extemporejuttujaan, joku jonka tunteet ja halut pitäisi ottaa huomioon, jonka kanssa sovitella aikatauluja ja kinata että mistä tilataan sunnuntaipizzat.

Silti olisi pikkuhiljaa kiva että olisi joku jonka kanssa vaikka pyöriä leffavuokraamossa, joku joka valitsisi ihan outoja irtiskarkkeja yhteiseen pussiin ja joku jonka paidalle kuolaamiseen havahtuisi leffan lopputekstien aikana. Jotain muuta kun pelkkää netflixiä ja chillaamista, pliis.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.