ÄITIYDEN AAKKOSET

3/03/2020

Muutama vuosi sitten mammablogeissa pyöri eräästä naistenlehdehden osioista mukailtu haaste – äitiyden aakkoset. Tästä on siis jo reilusti useampi vuosi, mutta nyt se tuli yhtäkkiä jostain mieleeni ja ajattelin pistää taas haasteen kiertämään!

Tämä olikin yllättävän haastava toteuttaa, joidenkin kirjainten kohdalla tuli vaikka mitä mieleen ja toisten parissa sai oikeasti pähkäillä. Tässä minun äitiyden aakkoset 2020:

A – Aikaiset aamut. Lasten jälkeen myöhempään nukkuminen toimii parisuhteessa myös valuuttana.

B – Bloggaaminen. Harrastus jonka alotin lasten myötä. Muuttui työksi ja mahdollisti lasten pidempään kotihoidossa olemisen.

C – Celciusaste. Flunssakautena tuntuu, että kokoajan jollain on kuumemittari kainalossa/otsassa/korvassa/youknow. Ja silloin kun kukaan ei ole kipeänä, katsellaan mittarista ulkona olevia asteita ja ihmetellään, että mitä sitä pukisi päälle, ettei tule liian kylmä/kuuma.

D – D-vitamiini. Ainaset morkkikset kun sen unohtaa lapselle antaa.

E – Elämä. Aina välillä sitä pysähtyy ihmettelemään, että enpä olisi joskus uskonut elämäni olevan joskus tällaista (näin ihanaa!)

F – Farkut. Eipä ole ihan hirveästi tullut viime vuosina käytettyä, joustovyötäröt ja legginssit best.

G – Google. Useimissa tapauksissa: älä tee sitä!

H – Harrastukset. Olen ollut futismutsina kentän laidalla, rallatellut muskarissa, ryystänyt kahvia salibandyhallin kahviossa, käynyt vauvauinnissa, kuskannut kuviskerhoon ja ollut kannustamassa karaten vyökokeessa.

I – Itku. Olen aikamoinen pillittäjä, itken ilosta ja surusta ja joskus muuten vaan. Lasten saamisen jälkeen x 15124324262.

J – Jaksaminen. Jokus sitä vaan on ihan loppu, eikä jaksa. Sekin on ihan ok. Apua kannattaa pyytää ja jos omasta lähipiiristä ei löydy apuja niin

K – Kahvi. Elämän eliksiiri, aamujeni aloitus, päivieni piristys.

L – Lastenohjelmat. Miten voin edelleen muistaa joidenkin tunnareita ulkoa?

M – Minä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on toki tehnyt minusta juuri tämänlaisen. Olen myös pelännyt minuuden kadottamista ja tajunnut, että lapsen syntymän jälkeen sen on luonnollistakin hetkeski siirtyä vähän syrjempään, mutta kyllä sitä sitten taas ihan omaksi itsekseen palautuu.

N – Nuttura. Tunnetaan myös nimellä äitinuttura, eli luottokampaus.

O – Oma-aika. Tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja silti se jää aivan liian usein pelkäksi ajatukseksi. Kun saa pienen hengähdystauon siitä kaiksesta tavallisesta lapsipyörityksestä, jaksaa taas paremmin.

P – Puuro. Joka aamu.

Q – Kuu. Jos joku perhenjäsen ei valvota, niin taivaalla möllöttävä kuu pitää kyllä huolen etten saa nukutuksi.

R – Ruutuaika. Olen ollut aina melko tiukka tästä, toki poikkeuspäiviäkin on. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä tiukemmaksi olen ruutuajan kanssa ryhtynyt. Nykyään se on koululaisilla vain tunti joka toinen päivä, taaperolle 0 (eipä hän tosin jaksa vielä edes mihinkään keskittyä).

S – Synnytys. Jotain niin uskomattoman ihmeellistä, rajua ja alkukantaista. Sitä on itse samalla niin herkkä ja vahva. Synnytykset eivät ole olleet minulle missään nimessä helppoja, mutta silti niin hienoja kokemuksia, että tekisin milloin vain uudestaan (siis teoriassa).

T – Talous. Äitiyslomalle jääminen ja sen jälkeinen vanhempainvapaa romahduttaa monen talouden, etenkin jos tämän jälkeen haluaa vielä jäädä kotiin hoitamaan lasta. On kummallista, miten valtio haluaa ihmisten tekevän lisää lapsia, mutta lapsiperheet joutuvat elämään todella tiukilla.

U – Uusperhe. Ottaa ja antaa, aina ei ole helppoa ja joskus taas on.

V – Välikausi. Mikä ihmeen välikausi, ihmettelin esikoiseni ollessaan vauva. Nykyään tiedän kaiken vesipilariarvoista, kuorivaatteiden ominaisuuksista, kerrostuksesta ja tuulenpitävyydeyystä – hengitävyyttä unohtamatta!

W – Wanhanajan ohjeet. Äidiksi tullessaan sitä saa jos jonkinmoisia neuvoja ja vinkkejä, ihan pyytämättä, täysin tuntemattomiltakin. Tärkeintä on luottaa omaan vaistoon ja tehdä asioista niin mikä itsestä tuntuu parhaalta, ei siksi että 50-luvullakin niin tehtiin.

X – Xjhxhfhgcxgv. Äitiys tuo tullessaan mitä kummallisempia uusia sanoja, kolmannessakin raskaudessani opin taas kaikkea ihan uutta (kuten että mitä balloki tarkoittaa, tunnustan googlasin). X-asento on myös aika jees, jos edellinen vastaus ei mennyt sääntöjen mukaan.

Y – Yhdistelmärattaat. Kymmenen vuoden aikana minulla (siis lapsillani) on ollut yhteensä kuudet rattaat. Kyllä, sellaisiinkin ja tietyn merkin kapistuksiin voi hurahtaa ja pistää yksiin nelinumeroisen summan. Toki lisävarausteina löytyy lisäksi viilentävää istuinalustaa, mukitelinettä, kesäkuomuja ja untuvapussukkaa. Vain parasta kullanmussukoilleni!

Z – Zombie. Yövalvomisten jälkeen tuttu tunnetila, ihan kun aivojen tilalla olisi vain kaurapuuroa.

Å – Åjåjåj. Mihin mä sitä ruotsia muka isona tarvitsee, mietin seiskaluokalla tunnilla tylsistyneenä. Nyt olen naimisissa suomeruotsalaisen kanssa, sukunimessäni on tämä kirjain ja myös lapseni puhuu minulle ruåtsia.

Ä – Äiti, maailman ihanin sana. Nykyään olen myös mamma (ktso ylempi).

Ö – Öööö. Mitä mä olinkaan just sanomassa?

Vanhaan tuttuun blogityyliin, pistetäämpäns haaste ihan oikeasti eteenpäin. Tahtoisin lukea äitiyden aakkoset ainakin Karoliinalta, Sannilta, Valeäidiltä.  Linkatkaa toki muutkin vaikka tähän alle, jos teette haasteen!


ARKI 8

24/02/2020

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 8.

Hiihtoloma – Siitäkin huolimatta, että viikon sää oli mitä oli (vesisadetta, harmautta ja myrskyä), emme lähteneet minnekään sitä viettämään, olin yksin koko viikon lasten kanssa, nyrjytin nilkkani enkä ollut keksinyt etukäteen oikeastaan mitään ohjelmaa, koululaisten hiihtoloma meni kivasti.

Minä sain lasten mummeilta apuja lastenhoidossa ja lapset sitä kautta kivoja yökyläilyjä. He pääsivät leffaan, kaverille, taidenäyttelyyn, pariin museoon, huovutustyöpajaan, kahvilaan, vr-lasi pelaamaan, valitsemaansa ravintolaan (sushibuffa ja hard rock cafe) sekä leffa-illan herkkuineen kotona. Lisäksi Elvis sai avustaa röngenhoitajaa, Kaapo kaverin kanssa trampoliinipuistoon ja kävimme kylässä vielä molemmilla omilla mummoillanikin – eli aika mummopainotteinen viikko, nyt kun jälkikäteen miettii!

Vanhemmat postaukset:
Arki 1 & 2
Arki 3
Arki 4
Arki 5
Arki 6
Arki 7


ELÄMÄÄ HISSITTÖMÄSSÄ TALOSSA

14/02/2020

Moni on toivonut postausta kokemuksista ja vinkeistä hissittömässä talossa lasten kanssa asumisesta. Ja tässä se nyt tulee! Helmikuu on kuulemma myös hissitön kuu (kuulin tämän juuri), joten sattuipas sopivasti.

Molempien poikien kanssa asuttiin niin vauva, kun vielä pikkulapsiaikakin hissillisessä talossa, mutta kaksi viimeistä kerrostaloasuntoamme ovat olleet hissittömiä. Edellisessä kodissa hissittömyys ei haitannut koskaan, vaikka silloinkin asuimme talon ylimmässä kerroksessa. Lapset kulkivat silloin jo itse, rappuset olivat helppokulkuiset eikä kapuaminen kauppakassinkaan kanssa tuntunut liian raskaalta.

Kaksi vuotta sitten muutimme uudelleen, käytännössä kerrosta ylemmäs jonka lisäksi perhe kasvoi uudella vauvalla. Ja samalla se hissittömyyskin alkoi tuntumaan – kirjaimellisesti. Pienet haasteet olivat toki tiedossa jo muuttaessa, mutta siitäkin huolimatta moni muu asia asuntoon liittyen meni meillä hissin ohi, vaikka olisihan se hissi nyt ihan älyttömän kätevä!

Hissittömyys on herättänyt paljon ihan kronkreettisia kysymyksiä, joita olen koostanut alle:

Missä säilytätte rattaita, kannatteko ylös alas?

Säilytämme pääosin rattaita sisällä rapussa niille osoitetussa syvennyksessä, lukittuna kaiteeseen. Meillä on myös ihan rapun oven vieressä lämmitetty ulkoiluvälinevarasto, mutta se on aina niin täynnä etteivät rattaat sinne mahdu. Onneksi olemme siis saneet sovittua toisenlaisen ratkaisun muiden asukkaiden ja taloyhtiön kanssa. Jos olemme pidemmän aikaa poissa, viemme rattaat kellariin.

Onko teillä parveke päikkäreitä varten?

Kyllä! Meillä on oma parveke ja siellä erilliset matkarattaat ihan vain päikkäreitä varten.

Vinkkejä miten selvitä hissittömässä talossa vauvan / taaperon kanssa? Vinkit vaunuihin?

Kyllä sitä selviää! Meillä on vanuina Bugaboon Buffalot, joissa niin vauvakopan että isomman istuimenkin saa erikseen irti ja siinä on myös kantokahva. Istuin pysyy myös pystyssä maassa, tästä on ollut toki apua! Vauvan ollessa vielä kantokopassa, meillä oli sen sisällä vielä erillinen (Phil&Teds) pehmeä kantokoppa, jossa vauvaa oli helppo ja kevyt kuljettaa, ilman että koko koppaa piti edes iroittaa. Se oli tosi kätevä!

Kun vauva kasvoi, eikä enää mahtunut koppaan, piti ulkoiluja ja päikkäreitä alkaa ennakoimaan paremmin. Toisaalta siinä kohdin vauvan rytmikin oli jo aika selkeä. Eli ajoitamme ulkoilut niin, ettei hän nukahda rattaisiin, vaan nukkuu vasta kotona. Aina ei onnistuttu, silloin joko jäätiin sitten ulos hengailemaan nukkavan beben kanssa tai yritettiin kantaa nukkuva lapsi sylissä heräämättä ylös (onnistui joskus) tai kantaa hänet nukkuvana vaunuosan istuimessa (se on taas jo aika liian raskasta ja hankalaa) parvekkeelle.

Eli vaunuiksi suosittelisin miettimään sellaisia, joista saa kopan sekä istuinosan kätevästi irti, sekä se pehmeä kantokassi on kyllä ihan ehdoton! Helpotusta olisi tuonut myös kantoreppu, jollainen meilläkin kyllä on, mutta tämä tapaus ei siinä tykännyt olla. Sen avulla saa kädet vapaiksi niin alas kun ylöspäinkin mennessä.

Miten kuljetit vauvaa, entä taaperoa, käveleekö hän itse?

Tosiaan ensimmäiset puoli vuotta hän kulki pehmeässä kantokassissa, jonka jälkeen ollaan kannettu ihan vaan sylissä. Meidän kierrerappuset ovat vähän haasteelliset kulkea ja kaiken kukkuraksi kaiteet ovat vaaralliset pienelle, sillä ainakin ennen hän mahtui osasta väliköistä läpi.

Itse kulkemiseen taapero tarvitsee vielä apua, mutta kovasti ollaan viime kuukausiana harjoiteltu portaissa itse kulkemista – toki käsi kädessä tai jopa molemmissa. Välillä menee paremmin, aika usein taapero kuitenkin heittäytyy myös makarooniksi tai keksi jotain muuta ”kivaa”, kuten haluaakin mennä alas kun ollaan päästy muutama porras ylös. Jos on aikaa ja hemoja kulkee siis avustettuna tai itse kontaten ylös, muuten kainalossa.

Muuttaisitko uudelleen hissittömään taloon pikkulapsiaikana?

Hissistä on tullut haaveiltua kyllä monen monta kertaa ja myönnettävä on, että jopa sen puuttumisen takia olen muutaman kerran jättänyt lähtemästä ulos. Hissi ei kuitenkaan ole minun asunnon kriiteireissä ihan siellä ylimmässä päässä, moni muu asia ajaa tämänkin kokemuksen jälkeen edelleen sen edelle. Eli muuttaisin, jos muuten asunto olisi hyvä.

Tottuuko siihen ikinä / helpottaako se joskus?

Joinan päivinä vituttaa vähemmän kun toisina, niin se kai on ihan kaikessa elämässä :D Toki se helpottaa sitten, kun lasta ei tarvitse enää itse kantaa. Nyt kun ajattelee, niin tähän mennessä helpointa on ollut silloin kun vauva oli pieni ja hentoinen ja kulki heräämättä pienessä kopaassaan.

Hisittömyys raskausaikana, miten pärjäsit?

Yritin ottaa sen urheilun kannalta (ja otan vieläkin). Etenkin loppuraskaudessa, kovien helteiden aikaan oli ylös kulkeminen ihan oikeasti työn ja tuskan takana. Myös portaissa kaatuminen huoletti joskus.

Hauska juttu on jäänyt mieleen juurikin loppuraskauden aikaan, kun yksi naapuri oli muuttamassa ja jättänyt tuolin vähäksi aikaa rappuun. Toinen naapuri luuli, että se oli minun lepotuolini kerrosten välissä. Ei sentään, mutta ihan hyvä idea!

Millä järjellä raahaat itsesi, kassisi ja lapsesi toisensa jälkeen ylös?

No järkeä ei ole kyllä paljoa jäljellä, mutta jotenkin sen sirkuksen vaan jaksaa päivästä toiseen – kun on pakko. En minä rappuunkaan halua jäädä asumaan, hahah. Joskus hermo palaa kauppakassien ja venkoilevan taaperon kanssa niin, ettei kenellekkään naapurille jää epäselväksi – sori siitä.

Meillä on tapana myös pyytää apua, kuten soittaa toinen alas hakemaan kauppakassit tai joskus olen jättänyt lapsen istumaan rattaisiin ja vienyt ensin ostokset ylös. Mielenterveyden kannalta esimerkiksi kauppakassipalvelu, jossa joku muu kantaa ne ostokset ylös, on aika hyvä juttu jota mekin välillä käytämme vain tästä syystä. Jonain päivänä minäkin opin olemaan fiksu ja ottamaan repun kauppaostoksille, kuten mieheni tekee.

*

Hissi kyllä siis säästäisi hermoja, että ihan oikeasti aikaakin. Ulos lähteminen ei ehkä tuntuisi niin usein operaatiolta, jota pitää suunnittella etukäteen (mitä ottaa mukaan, mihin, miten saa kannettua kaiken, mitä voi tuoda tullessa…), mutta kyllä kaikesta aina selviää, myös hissittömyydestä ja asumisesta hissittömän talon ylimmässä kerroksessa. Me asumme kuitenkin ”vain” kolmannessa (+ pohjakerros), sain viestin eräältä äidiltä joka asuu kahden pienen kanssa hissittömän talon KUUDENNESSA kerroksessa! Oh my.

Kokoajan menee taas helpompaan päin ja kunhan noista talvihaalareista ja kengistä päästään, niin rappujen kulkeminen helpottuu taaperollakin. Miten te muut pärjäilette hissittömässä talossa?