ELVIKSEN TERVEISET EKALUOKAN ALOITTAVILLE

7/08/2019

Huomenna alkaa ainakin meillä täällä päin koulut ja sehän vasta jännitäävää onkin! Etenkin jos menee ensimmäistä kertaan kouluun, ekalle luokalle. Meidän perheessä oli tuo jännittävä tilanne vuosi sitten, tänä vuonna perheessä onkin sitten jo kaksi ihan koulukonkaria, kakkos ja nelosluokkalaiset.

Elviksen aloittaessa ekanluokan viime vuonna, koimme koko perhe suuria tunteita ja jännitystä. Koulu oli entuudestaan täysin tuntematon, eikä luokalla ollut yhtäkään tuttua. Pikkupaniikista huolimatta koko koulunaloitus meni lopulta tosi hyvin. Jännitystä oli toki ilmassa ensimmäisinä päivinä, mutta joka päivä meni toista rennommin ja uusia kavereitakin hän sai heti.

Nyt kaikille uusille ekaluokkalaisille (ja heidän vanhemmilleen) Elvis ajattelin jakaa vähän koulunaloitusta helpottavia vinkkejä:

– Kannattaa pyyttää että joku, vaikka oma vanhempi tulee saattamaan kouluun, odottaa pihalla sun kanssa ja hakemaan
– Ruokailu koulussa on mahtavaa
– Ruoka on helppo hakea, kannattaa laittaa tarjotimelle aluksi lautanen, ruoka, haaurukka ja veitsi ja sitten mennä hakemaan juoma erikseen
– Koulussa saa myös koulukummeja jotka on vanhempia ja jotka auttaa ja opettaa ja pitää huolta
– Kannattaa varatua, että kestää joku puoli tuntia kun rehtori puhuu tervetuliaisjuttuja
– Opettajalle kannattaa puhua reippaalla äänellä ja aina viitata
– Koulussa on paljon retkiä ja niissä ei tarvitse kauheasti tehdä mitään
– Kannattaa olla helpot kengät jos ei osaa vielä solmia ja sellainen takki jonka vetskari ei jää jumiin
– Englanti alkoi meillä ekalla ja on mun suosikkiaine
– Koulussa näkee kavereita ja tutustuu uusiin
– Niihin tutustuu kolmantena päivänä viimeistään, sitä ennenkin joihinkin vähän
– Jos ei tunne ketään niin voi vaan mennä kysymään pääskö leikkiin mukaan heti kun vaan näkee että jotkut leikkii
– Siinä tutustuu, eikä aluksi tarvitse edes jutella mitään, kunhan vaan on siinä leikissä mukana
– Jos ei osaa vielä lukea niin se ei haittaa, ei kaikki vielä osaa, ne sitten harjoittelee
– Oma nimi pitää osata kirjoittaa uuteen tehtäväkirjaan
– Aluksi koulupäivät on tosi lyhyitä
– Jos koulupäivän jälkeen on ip niin se on tosi hauskaa, siellä tutustuu vielä paremmin kavereihin
– Reppuun voi ottaa mukaan pehmolelun tuomaan turvaa
– Koulussa voi hävitä tavarat helposti, ei kannata ottaa mitään liian tärkeää mukaan

Ihanaa koulun aloitusta kaikille pikkuisille ja vähän isommillekin!


KAUHUKOKEMUS – VAUVAN KANSSA RAVINTOLASSA

7/07/2019

Tämä ei ole ensimmäinen, ei toinen, eikä edes kolmas kerta, mutta pakko silti kirjoittaa jälleen tästä aiheesta. Oli nimittäin taas sellainen pudotus Etelä-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista tähän meidän Suomen menoon. Kyseessä siis aihe; lapset ravintolassa.

Oman kokemukseni mukaan, ainakin Helsinki on tehnyt iiiison harppauksen lapset sallivassa ravintolakulttuurissa (tai ehkä itse ei myöskään asiaa enää samalla tavalla jännitä tai hävetä liikkua nyt jo isompien lasten kanssa), mutta vielä on tehtävää.

Suomessa vallitsee omituinen kulttuuri, jossa osa ihmisistä on oikeasti siltä mieltä, etteivät lapset kuulu ravintoloihin. Jotkut ovat sen verran hölliä, että sallivat lapsiperheiden käyvän päiväsaikaan jossain ketjumestoissa – kunhan mieluiten pysyttelevät omana laumanaan siellä leikkipaikan tuntumassa.

Mikä ero meren toiselle laidalle, jossa ravintolaan astuessasi vastassa on iloinen puheensorina, pöydät täynnä seurustelevia perheitä ja parhaimmassa tapauksessa tarjoilija nappaa ensitöikseen vauvasi syliinsä, jotta itse pääset tutkimaan rauhassa ruokalistaa. Kukaan ei katso pahalla vaikka kello lähenesi nukkuma-aikaa ja rennossa ympäristössä myös lapset tuntuvat käyttäytyvän paremmin.

Etenkin tuoreille vanhemmille lapsen kanssa ravintolaan, ihan vain päiväsaikaan, meneminen on usein aika suuri kynnys. Suurin osa siitä pelosta ja epävarmuudesta johtuu ajatuksesta, että miten muut ihmiset suhtautuvat. Mitä jos lapsi ääntelee, kaataa vahingossa jotain tai pahimmassa tapauksessa kiukuttelee tai itkee? Apua jos lapsesta lähtee ravintolassa ääntä!

Lasten kanssa sitä on muutenkin todella herkillä ja syyllistää jo ihan itse itseään tarpeeksi. Ei siihen tarvitse enää muita tuomitsemaan. Itse olen kokenut pikkulapsielämässä todella rankaksi ainakin sen sosiaalisen ummion, johon yhtäkkiä päätyy lapsen saadessaan. On vain helpompi jäädä kotiin, vaikka kaikille tekisi todella hyvää päästä ihmisten ilmoille.

Me olemme meidän Espanjan-reisuamme lukuunottamatta, käyneet todella vähän missään vauvan kanssa (saatika sitten kahdestaan). Olikin ihana kun mieheni ehdotti, että menisimme tässä yksi arki-ilta hänen kaverinsa intiimille pienelle sisäpihakeikalle tuttuun, rentoon ravintolaan.

Saapuessamme ravintolaan, paikalla oli vain kourallinen ihmisiä muutamassa pöydässä – pääosin tuttaviamme. Meno oli rentoa ja rauhallista, ihmiset söivät tai nautiskelivat kesäisiä drinkkejään keskenään jutellen. Levyjä soittamassa ollut kaverimme tuli heti moikkaamaan ja ihastelemaan uutta vauvaa.

Kuitenkin varmuudeksi, ihan vain ettemme olisi kenenkään tiellä tai häiritsisi liikaa, otimme pöydän terassin reunasta, nurkasta joka sijaitsi kiinni olevan baaritiskin päässä.

Ruokamme tulivat, keikka alkoi ja tapahtui juuri se ikävä juttu mitä eniten olimme etukäteen pelänneet – vauva ei halunnut istua rattaissa samalla kun me söimme. Hän alkoi venkoilemaan ja protestoimaan pienellä kitinällä haluavansa pois (tai oikeastaan ruokamme), joten mies otti vauvan syliinsä ja meni sisälle toisten kavereidensa luokse, jotta minä ja kaikki muut saisimme syödä rauhassa ja kuunnella keikkaa.

Terassi alkoi pikkuhiljaa tulla täydemmäksi ja samassa aiemmin suljettu ollut baaritiski myös ulkona avattiin. Söin rauhassa itsekseni, kun yhtäkkiä huomasin yhden tarjoilijoista tulevan minua kohti kovaa vauhtia ämpäri kädessään. Nostamatta katsettakaan minuun, hän raivasi itselleen tien pöytämme ja sen vieressä olevien rattaiden ohi potkimalla rattaat sivuun, ruokapöytäämme vasten.

Toisessa kädessäni veitsi, toisessa haarukka ja suu täynnä ruokaa en ehtinyt reagoimaan tilanteeseen mitenkään. Tuntui, että kaikki terassilla kääntyvät katsomaan minuun. Kävi juuri se mitä en olisi halunnut käyvän, aiheuttaa hämminkiä tai häiriötä sen vuoksi, että olen tullut ravintolaan lapsen kanssa.

Tunsin kasvojeni helahtaneen aivan punaisiksi, siirsin hieman pöytää että vaunuja, jotta ohitsemme mahtuisi varmasti kulkemaan kunnolla ja jatkoin syömistä tärisevin käsin.

Hetken kuluttua tilanne kuitenkin toistui. Tarjoilija mahtui tällä kertaa kävelemään aivan hyvin pöytämme ohi, mutta potkaisi silti tahalleen ohi menessään vaunuja, niin että kiikkerä terassinpöytä hailahti, lennättäen ruokaa ja juomaa pitkin pöytää.

Ja taas koko terassi kääntyi katsomaan. Istuin vaan siinä nolona, hämmentyneenä ja vihaisena. Minulta harvoin menee ruokahalu, mutta nyt tuntui etten voisi syödä enää yhtäkään suupalaa saatika juoda viiniäni loppuun. Miten joku henkilökuntaan kuuluva ihminen voi toimia noin?

Jätin kaikki tavarat siihen ja menin sisälle. Itkua pidätellen kerroin miehelleni ja sattumalta juuri hänen kanssaan jutelleelle yhdelle paikan omistajalle tapahtuneesta. Mieheni kävi hakemassa rattaat ja muut tavaramme sisälle.

Keikka oli edelleen käynnissä kun rupesimme heti tekemään lähtöä. Yksi toinen henkilökuntaan kuuluvasta, mutta ilmeisesti sillä hetkellä vapaalla olevasta työntekijästä tuli pahoittelemaan tilannetta omasta puolestaan. Samoin yksi toinen tuttu jätti keikan kesken ja tuli kysymään, että olihan minulla kaikki ok. Sen verran ikävältä tilanne oli näyttänyt muidenkin mielestä.

Ravintola oli sisältä aivan tyhjä, kaikkien ollessa sisäpihan terassilla kuuntelemassa keikkaa. Jäin odottamaan ulko-ovelle miestäni, kun samainen tarjoilija käveli ohitseni. Kysyin häneltä todella ystävälliseen ja asialliseen sävyyn, etteikö vastaavanlainen tilanne olisi voinut mennä paljon mukavammin meille molemmille, jos hän vain olisi pyytänyt minua siirtäämän vaunut pois hänen tieltään. En edes saanut juttuani loppuun, kun hän ylimielesesti käänsi minulle selkänsä sanoen, ettei häntä kiinnosta muiden ihmisten tarpeet, hän tekee kaiken vain niin mikä on paras hänelle itselleen.

Onneksi tässä tapauksessa kyse oli vain yhden tarjoilijan toiminnasta, eikä se ole missään nimessä kyseisen ravintolan linjauksen tai arvojen mukaista. Tarjoilija on mitä ilmeisemmin ihan vaan mulkku, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Ehkä hän olisi samalla tavalla potkaissut edessä seissyttä aikuista asiakastakin, ken tietää. Mutta ei tuo kerta ainakaan helpottanut sitä jännitystä mennä lapsen kanssa uudestaan ravintolaan, päinvastoin. Mikä on ihan tosi suuri harmi!

Siitäkin huolimatta ettei ruokailutilanteemme onnistunut haluamallamme tavalla, oli meillä kaikilla ollut oikein mukavaa ennen tätä välikohtausta. Näimme kavereita joita emme enää muuten oikein tule näkeneeksi erilaisten elämäntilanteiden vuoksi ja heistä puolestaan oli ihana vihdoin tavata lapsemme. Tällaiset tilanteet ovat ääärimmäisen tärkeitä kun muuten vauvavuotena (ja usein sen jälkeenkin) tulee homehduttua lähinnä vain kotona.

Niin aikuisilla, lapsilla kun kokonaisilla perheillä on oikeus käydä kodin ulkopuolella, myös kuulua ja näkyä siinä missä pelkästään aikuisista koostuvilla seurueillakin. Toistan uudelleen jo aiemmissa postauksissani kirjoittamia tekstejä, mutta tämä on tärkeää!

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä jos he niin haluavat.

Lapset kuuluvat ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. Ravintoloissa lapsia pitäisi arvostaa enemmän asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevan ylimääräisenä vaivana.

Lapset oppivat tekemällä, kokemalla ja esimerkkiä seuraamalla – myös ravintolakultuurin ja etiketin. Suodaan me tämä heille, se on oikeastaan velvollisuutemme. Sanomattakin selvää, että pidetään tässäkin asiassa maalaisjärki mukana, eikä mennä täysin sopimattomiin paikkoihin tai aikoihin lasten kanssa.

Muutenkin minusta on tärkeää näyttää jälkipolvillemme mallia uudenlaisesta, vastuullisemmasta kuluttamisesta, jossa raha käytetään palveluihin, laadukkaseen ruokaan ja elämyksiin – eikä tavaraan.

Tästä postauksesta tuli kamalan pitkä ja silti voisin puhua tästä aiheesta vielä vaikka mitä. Sen kuitenkin haluan nyt ainakin vielä sanoa, tai enemminkin rohkaista teitä kaikkia perheellisiä ihmisiä käymään enemmän kahviloissa, ravintoloissa ja missä vain julkisissa paikoissa.

Tehdään lapset näkyviksi ja vaaditaan myös heille arvostusta ja oikeutta, oli kyse sitten erikoisesta ja hienosta ympäristöstä, kauppareissusta tai bussimatkasta. Ei itse pelätä, hävetä tai jännitetä liikaa näitä tilanteita.

Minkälaisiin ikäviin ravintolakokemuksiin te olette joskus törmänneet lasten kanssa? Entäs hyviin, niitäkin olisi kiva kuulla! Noissa postauksen alussa olevien vanhempien juttujen kommenttiosioissa on muuten tosi hyvää keskustelua myös aiheesta, jos kiinnostaa käydä lukemassa. Aivan relevantteja juttuja, vaikka itse postauksista on jo monta vuotta aikaa.


PARHAAT TAHRANPOISTOVINKIT

23/01/2019

Vaikka meillä vasta maistellaan kiinteitä on sotku jo välillä ihan käsittämätöntä. Tuntuukin, että toistaiseksi vaatteille menee enemmän ruokaa kun itse suuhun. Eikä sitä sotkua ole vain vauvan vaatteilla, vaan ihan kaikkialla. Tästä tulikin mieleeni koota omat, yhdeksän vuoden äitiysuralla parhaimmiksi kokemani vinkit erilaisten tahrojen poistoon. Laittakaa toki kommentteihin jos ja kun listasta jäi jotain niksejä vielä uupumaan!

NOPEUS – Oikeastaan kaikkiin tahroihin pätee sama sääntö: ne lähtevät parhaiten irti tuoreeltaan. Juju on se, ettei anna tahran kuivua ja näin ollen imeytyä pysyvästi syvälle kuituun. Itse annan lasten rauhassa syödä ruokansa loppuun vaikka mustikkakeitot valuisivatkin pitkin rinnuksia. Usein vaatteet laitetaan pyykkiin vasta illalla, mutta pahimmat tahrat kannattaa ottaa käsittelyyn mahdollisimman tuoreeltaan. Ainakaan ei kannata jättää tahraisia vaatteita muhimaan likapyykkikorin pohjalle viikkokausiksi – ei ainakaan ilman sipaisua sappisaippuuaa!

SAPPISAIPPUA – Luottotuotteeni, tepsii useimpiin tahroihin, on riittoisa, luonnonmukainen (eläinperäinen) ja edullinen. En ole koskaan saanut tällä vaatteista värejä haalistumaan, vaikka saippua olisikin unohunut tahralle päiväkausiksi. Toisin kuten muut yleisimmät yrmäkät tahranpostoaineet voivat usein tehdä. Jos sappisaippuaa ei kotoa vielä löydy, kannattaa napata se mukaan seuraavalla kauppareissulla – ja ehdottomasti palana! Saippuaa hinkataan kostutetulle tahralle ja huuhdellaan ennen pesukoneeseen laittoa pois. Tosin täällä päässä se poishuuhtelu on unohtunut kerran jos toisenkin, eikä mitään vakavaa ole silti sattunut. Sappisaippua tehoaa useasti myös vähän pinttyneempäänkin likaan. Yleisimpiä kohteita ovat ainakin erilaiset ruokatahrat, ruoho sekä kakka (juuh).

RASVATAHRAT – Paras tapa poistaa vaatteilta rasva- ja öljytaroja on Fairy. Kastele tahra ja anna tiskiaineen vaikuttaa yön yli. Huuhtele aine pois ennen pesukoneeseen laittoa. Jos tahra ei häviä ensimmäisessä pesussa, toista koko homma uudestaan, mutta älä anna vaatteen kuivua välissä. Useinmiten eka kerta kuitenkin tepsii. Olen kuullut joidenkin tehostavan rasvatahran poistoa hinkkaamalla tiskiaineen lisäksi tahralle ruokasoodaa. Kuulemma toimii, mutta itse en ole testannut, enkä tiedä mitä se tekee väreille.

VERI – Vereen tepsii tehokkaasti jääkylmä vesi ja saippua tai nestemäinen pyykinpesuaine. Hätätapauksessa mikä vain käsisaippua tai vaikka shampookin käy. Huuhtele tahraa juoksevan kylmän veden alla ja kun kaikki mahdollinen veri on lähtenyt hinkkaa kevyesti tahrakohtaan saippuaa ja pese lopuksi pesukoneessa.

KUULAKÄRKIKYNÄ – Harjoitteliko kullannuppu nimmariaan seinälle tai valkoiselle nahkasovalle? Ei hätää! Etenkin koville pinnoille kannattaa testata hiuslakkaa, sen sisältämä alkoholi irroittaa mustekynän ihan vain pyyhkimällä, jättämättä jälkeäkään. Hiuslakan puuttessa myös hajuvesi voi toimia, mutta varaudu siihen, että haju pysyy ja pitkään (nimim kokemusta on).

AURINKO – Suomen oloissa tämä niksi toimii lähinnä vain kesäisin, mutta toimiessaan on yksi parhaimpia tapoja saada jopa vanhat pinttyneet tahrat pois. Aurinko haalistaa tahrat lähes silmissä. Omasta mielestäni tätä tehostaa vielä se, että vaate on tullut juuri pesusta ja on vielä vähän kostea. Minuspuolena aurinko myös haalistaa nopeasti vaatteista kirkkaat värit.

MUSTIKKA – Miten niin pienestä marjasta voikin lähteä niin paljon väriä! Itse olen saanut mustikkatahrat tuoreeltaan ihan vain sappisaippualla tarpeeksi kauan muhituttamalla, mutta sitkeisiin tahroihin voi kokeilla myös kiehuvan kuumaa vettä. Hätäensiapuna tuoreelle mustikkatahralle voi kokeilla myös jogurttia tai piimää.

PURKKA – Purukumi vaatteessa (tai hiuksissa) on ärsyttävä juttu. Se lähtee onneksi lopulta melko vaivattomasti jäädyttämällä. Jos mahdollista pistä vaate pakkaseen yön yli, muussa tapauksessa voit jäädyttää sitä paikallisesti myös jääpalan avulla. Kun purkka on jäätynyt, se lähtee raaputtamalla irti, ilman sotkua. Hiuksiin tepsii parhaiten sakset.

PUNAVIINI – Monelle tuttu kikka suola + kivennäisvesi toimii. Muista, älä hankaa ja levitä tahraa, vaan töpöttele ja pistä lopuksi pesukoneeseen jos mahdollista.

VALKAISUAINE – Itse välttäisin viimeiseen asti kloriitilla läträystä, mutta on tilanteita jossa se on hyvä ellei välttämätön. Näitä ovat tietysti kokovalkoinen pyykki, joka ei muulla keinoin kirkastu. Myös valkopohjaisista vaatteista voi varovasti kokeilla poistaa tahraa laimennettuun kloriittiin kastetulla topsipuikolla. Muista varovaisuus!

SAIPPUAKUPLATAHRAT, MYSTISESTI ILMESTYNEET BABAANITAHRAT SEKÄ KYNSILAKKA – Peli menenetty.

VAATEVÄRIT – Ikuisiksi ajaksi tahriintuneen vaatteen voi mahdollisesti yrittää pelastaa vielä värjäämällä sen itse pesukonevärillä. Yleensä tummemmalla värillä tai ensin valkaisemalla koko vaate. Muista kuitenkin, että väri tarttuu vain luonnonkuituihin, mitä vaatteessa käytetty ompelulanka harvoin on.

Mitä muita vinkkejä teillä tulee mieleen? Oliko tässä jotain uusia niksejä jotka menevät testiin?