ONKO OIKEIN MAINOSTAA LAPSILLE?

19/11/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen täyttyi ärsytyskynnys. Meillä kotona ei ole näkynyt telkkarikanavia vuosikausiin. AppleTV:n kautta tai YLE Areenasta lapset saavat katsoa tiettyjä ohjelmia. Melko sama homma isän luona. Nyt pojat olivat kuitenkin viime viikolla mummolassa, jossa näkyy MTV Junior. Ei siinä mitään, ihan hyviä ohjelmia sieltäkin varmasti tulee ja kivaa vaihtelua lapsille, mutta ne mainokset! ARGH!

Sain eilen kuulla Kaapolta, että Joulupukille ei kuulu enää kirjoittaa perinteistä kirjettä, vaan nyt pitää ladata iPadille sovellus ja valita siihen kaikki lahjat BR-leluilta. Elvis taas kertoi toivovansa lahjaksi jotain yllätyspökälettä. On tullut uusia ällöttäviä yrjöäviä ja kakkaavia pikkukoiria. Joo, kuulostaa tosi kivalta, todella kehittäviä leluja hei! Toki tiedän nyt joka ikisen muunkin uutuuslelun ja etenkin sen, että mikä niistä on tarkoitettu tytöille ja mikä pojille. Ja väliin pari karkkimainosta. Hei niillä kaikilla lapsilla oli sellaiset kaulassa roikkuvat tikkarit!

Lapsille mainostaminen tuntuu itsestäni ainakin melkoisen moraalittomalta. Lapsille kun menee kaikki läpi, ja nuo mainokset ovatkin pääosin ihan soopaa. Lapset eivät osaa vielä kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kun aikuiset. Jos telkkarissa sanotaan että tämä kakkapökäleleu on tosi siisti ja olet ihan out jos et sellaista omista, niin he uskovat. Tai että kaikilla tytöillä pitää olla tämä ylimeikattu nukke, jotta kavereita riittää. Ja niin edelleen. Herranjestas. Kyllä ne lapset oppivat sen kuluttamisen muutenkin, kun mainostamalla krääsää ja kieroutuneita mielikuvia heti pienestä pitäen.

Ymmärrän että mainoskanava on mainoskanava ja raha tulee niistä. Mutta lastenohjelmien yhteyteen toivoisin kyllä jotain rajoituksia. Onko esimerkiksi oikein yhden ohjelman välissä näyttää kymmenen erilaista lelu, peli -ja karkkimainosta? Kehoittaa lapsia pyytää vanhempiaan latamaan tableleille erilaisia sovelluksia, ostamaan sitä sun tätä?

Minä latasin eilen tabletille sitten sen perhanan joululahjatoive-sovelluksen. Lapsi toivoi sitä itku silmässä. Ei Joulupukille kuuluu enää kirjoittaa, hän sanoi. Ei Joulupukki muuten saa tietää mitä lahjoja haluan. Jonkin aikaa siinä sovellusta katsellessa hän totesi, tehdään sittenkin se oikea kirje, se on paljon kivempi. Parin lelun ja pelin lisäksi joululahjatoivelistassa on nyt myös hotelliyö kylpylässä, ranneke Anrgy Birds puistoon sekä pallomereen pääsy. Näitä ei onneksi lelukaupasta saa.

Nämä ajatukset ovat siinäkin mielessä ajankohtaisia, sillä huomenna vietetään Lapsen oikeuksien päivää. Tämän vuoden teemana on lapsiperheiden köyhyys. Yli 100 000 Suomessa asuvaa lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna. Köyhyys koskee kuitenkin yhä useammin myös perheitä, joissa vanhemmat ovat työssä. Lapsiperheköyhyys on kääntynyt nousuun ja tällä hetkellä maassamme noin joka kymmenes lapsi asuu köyhässä perheessä. Sirpaleinen työmarkkina-asema, pätkätyöt, lyhyiden työsuhteiden ja työttömyyden vuorottelu sekä matalapalkkaisuus aiheuttavat enenevässä määrin taloudellista ahdinkoa lapsiperheissä.

Lapsiperheiden köyhyyttä ei tule vähätellä, sillä köyhyys vaikuttaa kielteisesti lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia ja häpeää sekä lisää mielenterveysongelmia. Köyhyydessä elävät lapset ja nuoret kokevat eniten osattomuutta ja syrjäytymistä. Ajatelkaa miltä kaikki nämä mainokset tuntuvat lapsista, jotka tietävät etteivät sellaisia leluja ole mahdollista saada tai ettei ole mahdollisuutta edes yhteen karkkipäivään viikossa? Ei näin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

14 Responses to “ONKO OIKEIN MAINOSTAA LAPSILLE?”

  1. Nina sanoo:

    Huhh, meillä onneksi Elis ei vielä ime telkkarista tulevia mainoksia vaikka niitä näkeekin. Eipä siis ole tullut aikaisemmin ajateltua miten ne vaikuttavat lapsiin. Oot todella oikeassa kyllä siinä, että moraalitoltahan toi tuntuu ja täytyykin ruveta jatkossa katsomaan tarkemmin mitä Eliskin sieltä padilta Youtubesta katsoo. 😀

  2. Huh, just tuosta syystä meilläkään ei juuri katsota Maikkarin lastenohjelmia, vaan Yleltä PikkuKakkosta sekä piirrettyjä ja sitten Katsomosta esimerkiksi Chuggingtonia. En vaan kestä sitä tavaran tuputtamista etenkään näin joulun alla – löytää se lapsi ne mieleiset lelut kyllä muutenkin!

  3. Marja sanoo:

    Olen kanssasi sekä samaa että eri mieltä. Samaa mieltä siinä, että lapsille mainostaminen on arveluttavaa ja eri mieltä keinoista miten sitä vastaan taistella. Jos ongelma on, että lapset kehittävät uusia, tarpeetomia, kritiikittömiä haluja nähdessään mainoksia, ei ratkaisu ole mainosten sensuroiminen. Mainoksia ei pysty sensuroimaan pois lasten maailmasta. TV:n ohella niitä on sisällytetty lastenohjelmiin, niitä on kaduilla ja lehdissä (myös lastenlehdissä). Mainonta on myös siirtynyt yhä enemmän querilla marketin tyyppiseksi, mainonnankanavat ovat erilaisia kuin ennen. Tästä esimerkkinä vaikka blogit, instagram ja keskustelupalstoilla yms. piilomainostaminen sekä erilaisen kampanjat/tapahtumat jotka rakentuvat kuluttamisen ympärille vaikka ohjelma olisi vaikkapa lasten kasvomaalausta tms. kivaa, hienoa ja kannatettavaa. Mainostaa on siis kaikkialla – enkä ajattele että se oli aina ”pahaa” mainontaa. On varmasti paljon tuotteita/palveluita joista haluamme aidosti kuulla (eettisiä jne.). Kun todellisuus on tämä niin uskon vahvasti että aikuisen valvollisuus on ohjata lapsi ihan pienestä pitäen tunnistamaan mainokset mainoksiksi. Tällä tarkoitan sitä, että lapsen tulee oppia, miksi mainokset ovat olemassa, mihin niillä pyritään. Mainoksella pyritään myymään tuotetta ja mainos ei aina ole totta. Mitä tapahtuisi jos lapsi saisi kaiken sen tavaran? Onko oikeasti olemassa tyttöjen ja poikien leluja? Miksi/mikse ei? Hyviä keskusteluja lapsen kanssa! Medianlukutaito on yksi keskeinen taito jota lapset tarvitsevat. Yksi syy sen tarpeelle on juurikin mainonnan viestin hoksaaminen mainokseksi sekä mainonnan tavoitteiden erottaminen todellisuudesta. Lapsille on ihan OK opettaa, että mainoksissa joskus ”huijataan”, koska mainostajat haluavat myydä tavaraa. Karu viesti, mutta aikuinen tietää että se on totta. Ei meistä kukaan usko naamarasvojen nuorentavat kymmentä vuotta 🙂 Ja aika ulallehan nuo joutuvat jos eivät tätä perustaitoa opi tässä mainonnan kyllästyttämässä maailmassa. Puhumattakaan siitä kuinka paljon mainostaminen hiukan vanhemmilla vaikuttaa esim. ruumiinkuvaan. En tarkoita että kasvatusmielessä nyt pitäsi kaikkien avata se Juniori tai kantaa kotiin jokainen lelumainoslehti, mutta herättelen vaan miettimään sitä että mainontaa on muuallakin, me kaikki altistumme sille ja se vaatii aikuisilta huomiota.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Ymmärrän pointtisi! En kuitenkaan ymmärrä että miksi näiden mainosten pitää olla tällaisia? Miksi pitää pienestä pitäen opettaa lspsille että mainoksissa huijataan? Eikö voitaisiin mielummin tehdä parempia mainoksia? Lisäksi esimerkiksi jotkut Juniorin ohjelmat on suunnattu VAUVOILLE, eihän heille edes voi selittää asioita vielä näin.

  4. HANNA sanoo:

    Word! Materialismi ja raha ohjaa kaikkea…

  5. Annu sanoo:

    Luin vanhempia postauksiasi, mainitsit kuluttaneesi hunajaa purkillisen kuuman juoman kanssa, semmonen pikkujuttu että hunajan teho katoaa kuumassa juomassa ja muuttuu vain makeuttajaksi. Hunajaa lusikalla suoraan suuhun siis! 😉

  6. Katariina sanoo:

    Puh, lapsille voi heti alkuunsa todeta, että eivät mainostajat heitä kuten eivät lasten vanhempiaankaan määrää ja ihan kaikkea, mitä joku rahanhimoissaan väittää, ei kannata uskoa. Ihan saa ja pitääkin tässä maailmassa ajatella ite, kuten Jope Ruonansuukin laulaa 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      No ei tietenkään kannata uskoa, lapset nyt vaan sattuvat olemaan hyvin herkkäuskoisia ja imemään vaikutteita vaikka vanhempana yrittäisi mitenpäin selittää että ei näin ole. Etenkään kun monikaan vanhempi tuskin siinä vierellä kokoajan vahtii mitä lapsi sieltä katsoo.

  7. Onpa ihanan näköinen tuo eBBe haalari <3

  8. Laura sanoo:

    Mä olen ottanut tavaksi hommata joululahjat (ainakin osin) kirpparilta tai vanhempieni varastoista (äiti on säilönyt hyvin mun vanhat lelut!). Esim nukkekoti oli viime vuonna paketissa ja parhaillaan mietin, että mitähän sieltä tänä vuonna löytyisi. Kysymys on taloudellinen ja myös ekologinen.
    Juuri tänään tyttären tanssitunnille tuli yks lapsi frozennuken kanssa. Nukke jäi äidille tunnin ajaksi ja siitä sitten puhuttiin:”olihan se kallis, mutta toisaalta sitä rahaa menee kaikkeen turhempaakin..”. Ja siis kun ne on ihan pirun kalliita! Tai joku nuken haalari, 50€!
    Kummitytölle olin ostamassa synttärilahjaa, mutta en vaan pystynyt ostamaan mitään. Tavaraa on maailma täynnä ja kun kirpparilta saa todella hyväkuntoisia leluja. Onko lapseni siis vähäosaisia ja kärsivätkö kovin? En tiedä, se selvinnee vasta vuosien päästä. (Ja lisättäköön vielä, että lapsia on neljä, joista kaksi jo koululaista, tämä ei ole enää edes mitään yhden lapsen idealistiäidin lätinää:)!)

  9. Tämä kirjoitus tuntuu juuri nyt erittäin ajankohtaiselta, sillä tänä aamuna katsoimme ensimmäistä kertaa hetken verran aamupiirrettyjä Maikkarilta. Ja täytyy sanoa, että ne mainokset ärsyttivät todella paljon! Jako tyttöjen ja poikien leluihin oli niin räikeä, samoin viesti siitä, miltä pienet tytöt ja pojat (muka) näyttävät. Kyllä medialukutaitoa on tietysti hyvä opettaa, mutta joku taso mainoksissakin pitäisi silti olla! Kiinnitin myös huomioni tuohon BR-lelujen toivelistamanikseen, hirveää soopaa!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Samaa mieltä, vaikka kuinka opettaisi medialukutaitoa niin joku roti nyt noihin!

Kommentoi