UNIKOULUSSA

2/09/2019

Kauan siitä puhuttiin ja mietittiin, mutta nyt vasta toteutettiin – unikoulu. Fiilikseni viiden yön jälkeen ovat: miksi emme tehneet tätä aiemmin?

Olen kirjoittanut unikoulusta ensimmäisen kerran jo huhtikuussa, mutta koko homma jäi silloin vain ajatuksen tasolle, koska olimme jo valmiiksi niin väsyneitä. Ei van riittänyt jaksaminen mihinkään ylimääräiseen ja arvelimme unikoulun lisäävän kuormaa vain entisestään. Sanotaan, että lapsi oppii uusiin tapoihin yleensä noin viikossa, enkä todellaan ollut valmis vielä nykyisimpää huonompiin yöuniin yhdeksikään yöksi – saati sitten viikoksi.

Ajatus unokoulusta jäi siis kyllä kytemään ja neuvolassakin se otettiin muutamaan otteeseen esille, mutta tuntui, ettei ikinä ollut oikea aika sen aloittamiseen. Aina oli muutaman päivän päähän tulossa jotain, kuten tärkeä työjuttu, mökkireissu tai jotain muuta, mihin piti valmistautua mahdollisimman hyvillä yöunilla.

Yöthän meillä meillä on pitkään mennyt niin, että Myy herää useinmiten 1-3 kertaa yössä syömään. Joinain harvoina öinä herätyksiä on vain yksi, toisena niitä saattaa olla viisi. Maidon antaminen yöllä on ollut helpoin ja nopein tapa kaikkien saada jatkaa unia, joten ollaan menty sieltä missä aita on matalin.

Iltaisin itse nukkumaanmenoa ollaan kyllä treenattu jo useamman kuukauden. Väsymyksen tasosta riippuen Myy jää sänkyyn ja nukahtaa sinne itsekeen ilman mitään sen kummempaa. Jotkin illat taas vaativat samassa huoneessa oloa tai tusinan ”pää tyynyyn, hyvää yötä” toistamista. Myy nukahtaa itse sänkyynsä kuitenkin yleensä 5-30 minuutissa ja öisin jatkaa uniaan heti maidon juotuaan. Edellytykset unikoulun pitämiseen olivat siis tältä osin hyvät.

Viime viikolla eräs ilta, kun olin jo itse kömpinyt sänkyyn lukemaan, Osku ilmoitti, että nyt aloitetaan se unikoulu. Hän hoitaisi ekan yön ja klo 6 aamulla alkaa minun vuoroni. Tätä toistettaisiin sitten vuoronperään. Ei siinä oikein muu auttanut, kun ottaa kirja toiseen ja tyyny toiseen kainaloon ja painua patjalle toiseen huoneeseen.

Ensimmäinen yö ilman maitoa oli kuulemma mennyt aika monella herätyksellä ja pienellä rauhoittelulla, mutta kuitenkin ihan hyvin. Olimme jo aiemmin puhuneet siitä, että pitämämme unikoulu tulee olemaan sillä tavoin lempeä, ettei lasta jätetä yksin itkemään, vaan tarvittaessa rauhoitellaan sylissä saakka. Mitään sydäntäraastavaa itkua ensimmäiseen yöhön ei juuri ollut liittynyt. Muutaman kerran Myy oli kuullemma viittonut ikkulaudalle, jossa normaalisti meillä on yötä varten tuttipulloja valmiina, mutta nykytellyt sitten ymmärtäväisenä, kun hänelle oli sanottu, että nyt ei ole maitoa. Olimme sopineet, että maitoa ei anneta aamulla ennen kello kuutta.

Seuraavana yönä olikin sitten minun vuoroni valvoa. Yö meni niinkin hurjasti, että yhden kerran kävin laittamassa Myylle tutin takaisin suuhun jonka jälkeen hän jatkoi uniaan aina viiteen saakka aamulla asti. Viimeisen tunnin ajan hän oli hieman levottomampi, mutta saimme molemmat vielä torkuttua kunnes kuudelta hän pääsi sitten pois sängystään ja sai maidon.

Kolmas yö taisi mennä taas aika samalla tavalla. Neljäntenä yönä ähellystä ja heräämisiä oli vähän enemmän, mutta ei mitään itkemistä missään vaihessa. Neljännen yön jälkeisenä aamuna Myy nukkui ruhtinaalisesti vieläpä lähemmäs seitsemää.

Viime yö oli viides ja sen yön me nukuimme ensimmäistä kertaa unikoulun aloituksen jälkeen yhdessä. Harmillisesti yö oli myös tähänastisesti huonoin useine herätyksineen, mikä tarkoitti sitä, että olimme molemmat aamulla erittäin väsyneitä. Eilen meillä oli kuitenkin vähän normaalista poikkeava päivä, eikä ruoka tai päikkärirytmi mennyt ihan nappiin, joka vaikutti omalta osaltaan varmasti myös yöhön. Odotan siis tulevasta yöstä taas vähän parempaa.

Kaikenkaikkiaan unikoulu on mennyt hyvin ja vauva on selvästi myös itsekin valmis siihen. Olisimme hyvin voineet ryhtyä tähän jo aiemmin, mutta väsyneenä sitä ei vain ole halunnut ottaa riskejä. Monet yölliset uudelleen nuktukset olisi aiemmin saanut varmasti maitopullon sijaan voinut hoitaa myös muutamalla silityksellä. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin suuntaan nämä yöt tästä lähteveät kehittymään. Toivon tietysti, että parempaan. Tässä pitkällä huonosti nukuttujen öiden jaksolla (itselläni alkoi univaikeudet muutama vuosi sitten ja raskausaikana ne vielä pahenivat) on käynyt niin, että meistä vanhemmista kumpikaan ei osaa myöskään enää nukkua ilman useimpia herätyksiä – edes silloin, vaikka saisikin nukkua. Tämän jälkeen ehkä siis aikuisten unikoulu?

Hassua muuten, etsiessäni tuota huhtikuun psotaustani unikoulun aloittamisesta löysin erään vielä vanhemman tekstini vuodelta 2012, melkein päivälleen kuusi vuotta sitten kirjoitettuna. Se käsitteli myöskin unikoulua, silloin muutamaa kuukautta Myytä nyt nuoremman Elviksen. Luin postausta suu auki. En muista nimittäin tuolta ajasta tai tuosta vaiheesta yhtään mitään! Muistelin, että meillä oli ollut ihan ok yöt, mutta postauksesta kävikin ilmi jotain aivan muuta. Niin se aika tosiaan kultaa muistot. (ps. miten söpö pieni Erkki onkaan ollut ja tosi kiinnostavia kommentteja edelleen unikouluun liittyen)

Toivotaan parasta, nyt nukkumaan!


ARKIKUVA 13/52

30/03/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa ARKIKUVA 13/52

Jostain syystä lasten kuskaaminen harrastuksiin on tuntunut itsestäni aina jotekin rasittavalta. Johtunee ehkä siitä, että homman hoitaminen yksin onkin ollut raskasta, etenkin kun on aina pitänyt liikkua julkisilla, toiselle lapselle on pitänyt aina keksiä jotain muuta tekemistä siksi aikaa tai ottaa hänet mukaan, eikä harrastukseen kuluvaa aikaa ole oikein itse ehtinyt hyödyntämään mitenkään.

Nykyisin kuskaamista ei onneksi ole enää yhtään samalla mitalla kun muutama vuosi sitten, jonka lisäksi apunani on nykyään tietysti myös toinen aikuinen. Monet harrastukset ovat nykyisin ihan kotimme lähellä, jolloin lapset kulkevat niihin yhdessä tai sovitusti muiden kavereiden vanhempien kanssa.

Joka torstai-ilta Elviksellä on kuitenkin vähän kauempana harrastus, jossa hän tapaa vanhoja eskarikavereitaan. Onneksi Osku on auttanut sinne kuljetukseen monesti, sillä matka vaatii joko kolmen vartin kävelyn tai kahdella ratikalla menon. Tällä kertaa nakki osui kuitenkin kohdalleni ja lupasin vielä ottaa vauvakin mukaan.

Viimeksi kun olen tehnyt saman reissun samaisella kokoonpanolla, naamaan satoi jäistä räntää, ratikka ei tullut ja vauva huusi koko reissun ajan. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla. Ehkä se oli kuitenkin tämä kevät ja pahimmasta allergiaitkusta ohi kasvanut vauva, sillä reissu menikin oikein leppoisasti.

Lähellä, kavereiden kanssa futista pelaamassa ollut Kaapokin tuli kotimatkalla samaan ratikkaan, mikä oli hauskaa. Tostai-illan melko tyhjän ratikan keskipaikalla istuessamme katsoin heijastustamme vastapäisistä ovista. Siinä minä kuljen köörini kanssa, minä ja kolme lastani. Miten ihana, niin tavallinen hetki, mutta silti tosi tärkeä ja ainutlaatuinen.


MUOVITTOMAN MAALISKUUN LEMPITUOTE

17/03/2018

Muovista on puhuttu viime aikoina paljon, mikä on hyvä. Meremme täyttyvät muovista, se päätyy myös eläinten vatsoihin ja viimeisimpänä mikromuovia on myös löydetty pullovedestä. Tämä on hyvin hyvin huolestuttavaa. Muovipakkauksia valmistetaan vuodessa 80 miljoona tonnia ja valitettavasti siitä 30 % päätyy luontoon. Se tarkoittaa yhtä jäteautollista joka minuutti. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä meressä on enemmän muovia kun kaloja.

Muoviton maaliskuu on saanut hyvin näkyvyyttä ja se on toivottavasti saanut monet miettimään kulutustottumuksiaan. Minut se on saanut entistä enemmän ihmettelemään sitä, että miksi kotoamme löytyy jo valmiiksi niin paljon muovia. Se että olen vaihtanut kaiken kosmetiikkani luonnonmukaisiin tuotteisiin, silti muutamaa hassua lasipunukkaa lukuunottamatta ne kaikki ovat pakattuna muoviin. Jos esimerkiksi kasvovoide säilyy avaamattomana muutaman vuoden ja avattuna toiset kaksi, miksi sen pakkauksen pitää kestää viisituhattamiljoonaaziljoona vuotta?

Kävin eilen itselleni ensimmäistä kertaa Luonnonkaunis-luonnonkosmetiikkamessuilla. Siellä oli nimittäin yksi vetonaula josta halusin kuulla lisää, täysin biohajoava kosmetiikalle tai elintarvikkeille suuniteltu pakkaus – Sulapac. Juuri tällaisia innovaatioita tarvitsemme kipeästi muovin tilalle.

Sulapac on kahden Suomalaisnaisen keksintö muutaman vuoden takaa. Se syntyi juurikin tarpeesta saada jokin toinen, järkevämpi ja luontoystävällinen vaihtoehto muoville. Puuhakkeesta valmistetut ja suomalaista huippudesigniä sisältävät pakkaukset ollaan noteeraattu jo maailmallakin isojen tomijoitsen tahoilta, joten täytyy toivoa että tässä olisi vihdoin tuote joka syrjäyttää muovin.

Sulapacin pakkaukset siis valmistetaan eko-sertfioidusta pohjoismaisesta uusiutuvasta ja kestävän kehityksen puuhakkeesta, aivan samalla tavalla kun muovipakkauksetkin, muottiin puristamalla, ruiskuvalutekniikalla. Näin ollen uusia tuotantolaitoksia ei tarvise perustaa, vaan pakkauksia voidaan valmistaa massatuotantomenetelmällä perjaatteessa missä tahansa valmiissa tehtaassa ympäri maailman.

Kuluttajille Sulapacin purkunkoita on jo saatavilla muutamilta merkeiltä, niihin on pakattu esimerkiksi kuvissa näkyvät Ekopharman marjabalmit. Tuotteita uudistetuilla pakkauksissa tulee sitä mukaan kun niitä saadaan testattua. Sulapac kestää vettä, rasvaa eivätkä ne läpäise happea. Silti jokainen tuote täytyy ensin asianmukaisesti testata, ettei pakkaus ala hajoamaan ennenaikaisesti.

Kylpyhuoneen kaapissa pakkaus siis säilyy niin kauan kun on tarvis, mutta tyhjän purkin voi heittää biojätteeseen ja se maatuu teollisessakompostissa noin kahdessakymmennessä yhdessä päivässä! Pakkaus on siis ihan täysin luonnontuote ja se maatuu ihan sataprosenttisesti. Kotikompostissa, Suomen kylmissä oloissa, maatuminen on hitaampaa, mutta tapahtuu kyllä myös lopulta. Päätyipä pakkaus minne tahansa, hajoaa se lopulta ja on paljon parempi kun muovi.

Paljon erilaisia pakkauksia on myös tuotannon ja testauksen alla. Niitä suunittelemassa ovat olleet muunmuassa tunnetut muotoilijat Harri Koski sekä Eero Aarnio. Värinsä purkit ovat saneet Suomen luonnosta ja ensimmäisiä versioita värjäiltiin muunmuassa mustikalla. Kosmetiikan lisäksi pakkauksia voitaisiin käyttää vaikkapa korurasioina tai elintarvikkeiden säilytyksessä – miksei vaikka leluinakin!

Sulapac on jo saanut jalan oven väliin kansainvälisillä markkinoillakin globaalien brändien kautta. Strategiana on tehdä Sulapac-innovaatiosta maailman pakkausmarkkinoita dominoiva materiaali ja samalla luoda täysin uusi vaatimustaso ympäristöystävällisten tuotteiden valmistukselle. Toiveena on, että se pakottaa myös öljy- ja muoviteollisuuden löytämään entistä ekologisempia pakkausmateriaalivaihtoehtoja.

Toivon samaa! Sitä odotellessa me voimme edelleen kiinnittää huomiota omaan kulutukseemme. Tehdä ekologisia valintoja, ostaa vain tarpeellista – ja muita pieniä tekoja, jotka eivät edes hankaloita arkeamme mutta mistä on toivottavasti pitkässä juoksussa apua maailman muoviongelmaan.

(Tämä ei ole mainos, mutta kuvituksessa käytetyt tuotteet saatu)