MUN JENGI

19/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä ne nyt ovat, mun jengi. Pao on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja päässyt heti hyvin porukkaan mukaan. Siksi onkin tutunut pahalta välillä mielen valtaavat ajatukset. Kuten aiemmin kerroin, elo uuden koiranpennun kanssa ei ole ollut helppoa. On ollut niin vaikeita ja raskaita päiviä, että olen tosissani miettinyt koirasta luopumista. On useasti tuntunut, etten vain mitenkään jaksa tätä yksin. Olen pelännyt mielenterveyteni puolesta ja sitä, että alan kohta vihaamaan koko koiraa. Tiedän että tämä helpottaa, mutten ole ollut yhtään varma että jaksaisin siihen saakka.

Nyt kun minulla on koira ensimmäistä kertaa niin, että perheessä on myös lapsia olen tajunnut, ettei lemmikistä vaan voi tulla yhtä tärkeää. Tämä kuulostaa aika rajulta ja kauhealta, mutta niin se vain on. Lapset menevät lemmikin edelle, aina. Se on ollut myös ehkä vaikea paikka itse tajuta se. Sillä en haluaisi suosia ketään, mutta nyt se onkin vain niin. On ollut kova paikka itselle huomata, etten kiintynytkään koiraan niin nopeasti ja täysillä, kun olin kuvitellut.

Viikonloppuna juttelin parin kaverin kanssa asiasta. Totesin, että tämä oloni ehkä helpoin selittää vertaamalla sitä synnytyksen jäleiseen masennukseen. Ja älkää hei oikean synnytyksen jälkeisin masennuksen kokeneet pahastuko tästä vertauksesta, mutta se vaan on kuvaavin miten pystyn tunteeni selittämään. En ole halunnut koiraa lähelleni, on itkettänyt ja vituttanut päivittäin. Tuntunut vain siltä, että haluan vanhan elämäni takaisin.

On tuntunut tosi pahalta ajatellakkaan koirasta luopumista, mutten joinain päivinä ole löytänyt mitään muuta ratkaisua. Se on tunutunut samalla ihan älyttömältä, sillä edelleen kuitenkin haluan koiran. Pennun ottaminen on ollut vain omille voimavaroilleni aivan liikaa. Sitten taas toisaalta, aikuisen koirankin kanssa olisi varmasti ollut omat sopeutumisongelmat.

Olen lykännyt uuden kodin etsinnän aloittamista aina päivällä. Tekosyitä on ollut monia. Ensin halusin jutella asiasta äitini kanssa. Mutta kun hän kertoi puhelimessa ostaneensa uusia lankoja Paon villapaidan neulomista varten ja että hänen tilaamansa koiranpeti oli saapunut postiin, en vain voinut kertoa ajatuksistani. Sitten päätin, että annan koiran yhdeksi yöksi hoitoon, niin että saisin edes pienen hengähdytauon. Sitten ajattelin että juttelen ensin lasten kanssa… Sitten tekosyyt loppuivat. Ja tajusin etten ikinä voisi luopua koirasta.

Rankkaa on edelleen joka päivä, mutta oma mieli ei ole enää niin synkkä. Hyviä hetkiä on paljon. Edelleen koira välillä vähän ällöttää minua, mutta kyllä se pääasiassa on jo ihan mun mussukka. Tässä on paljon samaa kuin vauvavuodessa. Suurin osa päivästä on raskasta ja aika hirveääkin, mutta ei tarvita kun se yksi hyvä hetki, niin kaikki paska on sillä kuitattu.

Itselleni nämä parhaat hetket ovat niitä hetkiä, kun muistan miksi koiran alunperin halusin. Kun hän metsälenkillä kävelee vapaana vieressä ja katsoo silmiin. Kun miehet ärsyttävät ja hän kömpii kainaloon. Ja mikä parasta, kun olemme me, meidän jengi, ja tuntuu siltä että tuo koira olisi ollut siinä aina. Meillä oli hyvä porukka jo aiemmin, mutta nyt se tuntuu vielä enemmän kokonaisemmalta. Ylä -ja alamäkiä tulee varmasti vielä paljon, mutta onneksi mulla on mun tyypit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

56 Responses to “MUN JENGI”

  1. Emmi sanoo:

    Ai jestas mikä kirjoitus! Kuin suoraan omat ajatukseni! Meille tuli koira kun esikoinen oli 1,5-vuotias, ja hetken päästä oli kuopus masussa odottamassa tuloaan. Voin samaistua koiran suhteen joka ainoaan asiaan mitä kirjoitit! Kiitos kun rohkeasti kerroit myös ne e

    • Emmi sanoo:

      …ne ei-niin-kivat ajatukset koiran pidon suhteen. Tsemppiä arkeesi!

      • Minttu MAMI GO GO sanoo:

        Kiitos! Vaikka haluan pitää blogin hyvän mielen paikkana, niin eihän tällaista asiaa voi sivuuttaa. Niin iso juttu se tällä hetkellä on. Kiitos tsempeistä, niiden avulla eteenpäin – onneksi jo alan itsekkin uskoa siihen, että pikkuhiljaa helpottaa 🙂

  2. Jenni sanoo:

    Heippa, luen aina silloin tällöin sun blogia ja päätin nyt kertoa mielipiteeni koira-asiaan. 🙂 Itse olen kahden pojan yh-äiti (5 ja 7v) ja ollut heidän kanssa yksin miltei kolme vuotta, viime kevääseen asti. Meillä asustelee myös muutama koira.. ja nehän siis ovat koiria, kuten tuo sun söpistys. 🙂 Lapsien tuleekin olla aina ne ykköset ja koira tulee siinä joukossa koirana. Totta kai nuo omat koirat on rakkaita ja tärkeitä omalla tavallaan, mutta ne on onneksi tyytyväisiä siihen että saavat elellä lauman jatkeena eivätkä ne samalla tavalla tarvitse sitä huolenpitoa ja höösäystä, kuin lapset. Kunhan ne saa kuria, liikuntaa, ruokaa ja vähän sitä hellyyttäkin niin se riittää. Älä ressaa, pentuaika helpottaa vuodessa 😉 terkut pohjoisemmasta!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Moi, kiva kun kommentoit!
      Itselleni tuli tosiaan vähän yllätyksenä, ettei nyt omien lapsien saamisen jälkeen tunneside koiraan olekkaan niin suuri kun olin ajatellut. Jotenkin kokoajan mietin että minulle tulee kolmas lapsi.. Vaikka siis kyllähän tuo rakas on jo nyt. Mutta juuri kaikki nämä pentuajan rasittavuudet kestäisi varmasti paremmin, mitä kiintyneempi koiraan on. Ilman lapsia tämä olisi paaaaljon iisimpää. Kuulostaa nyt kirjoitettuna vähän raffilta, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan 🙂
      Eipä tässä tosiaan stressaaminen auta, nyt vaan päivä kerrallaan ja ensi syksynä on jo varmasti paljon kivempaa xD

  3. Pöyristynyt sanoo:

    Te otatte koiran ja nyt mietitte siitä lupumista. Älä hemmetti ota lemmikkiä, ellet ole sataprosenttisen varma, että jaksat kanssa eläimestä kantaa vastuun. Allergian ymmärtäisin, mutta on jo suoranaista tyhmyyttä ja eläintä kohtaan todella julmaa.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi kuule ”pöyristynyt”, olin kyllä aivan 500% varma että pystyn ja jaksan. Suunnittelin koiran ottamista useamman vuoden ja minulla on aikaisemminkin ollut koiria. Aina ei kaikki kuitenkaan mene niinkuin on ajatellut. Tiedät varmaan tämän hyvin itsekkin? Minusta siinä ei ole mitään typerää myöntää, että tämänhetkiset voimavarani eivät ehkä riitäkkään. Tottakai jos olisin tämän kristallipallostani osannut ennustaa, olisin lykännyt vielä koiran hankintaa.
      Ihan koiran, itseni ja perheeni parasta olen tässä ajatellut, kun koirasta luopuminen on mielessäni käynyt. Mitään julmaa siinä ei koiralle ole, päinvastoin.

  4. Emma sanoo:

    Tunnistan tunteen. Olen itse joutunut luopumaan rakkaasta koirasta juuri samojen ongelmien kanssa. Jouduin ikävä kyllä kohtaamaan ja kuulemaan monia kommentteja koirasta luopumisesta. Loppujen lopuksi ajattelin, että eikö tämä ole kaikille kuitenkin paras? Minä ja lapsi saimme jatkaa elämäämme ja koira sai upean kodin jossa pääsee harrastamaan ja elämään onnellisen elämän. Kokonaisen 2 vuoden yhteiselon jälkeen koirasta luopuminen oli vaikeaa, sillä siitä oli siinä ajassa tullut jo iso osa perhettä, mutta joskus on hyvä vaan ajatella kaikkien parasta. Tsempit ja tilanne varmasti muuttuu teillä parempaan päin!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos kun kerrot omasta kokemuksestasi! Tosi ikävä että piti noin toimia, mutta teit varmasti oikean päätöksen. On kauheaa miten ihmiset arvostelevat, vaikka pitäisi päinvastoin olla kannustava ja ymmärtävä. Kiitos tsempeistä, joka päivä tuntuu jo helpommalta! 🙂

  5. minski sanoo:

    Voi juku tää oli ihan kuin mun suusta! Pari vuotta takaperin hankin itselleni kissanpennun kun tarjoutui sopiva tilaisuus. Oon aina ollut eläinrakas ja meillä on kotona ollu paljon eläimiä niin en ajatellut asiassa olevan mitään ongelmaa. Asuin yksin silloin kun kissa tuli luokseni. Todellisuus sen hoidosta paljastui heti sen tultua. Yöt se kukkui ja hyppi mun päälle, päivät itki tai nukkui. Uni on aina ollut mulle tosi tärkeä asia ja kun en saanut nukuttua, oli päivät ihan kauheita. Vertasin silloista oloani itsekin raskauden jälkeiseen masennukseen 😀 Synkässä olotilassa en vain pystynyt tykkäämään siitä kissasta vaikka se ihana olikin. Onneksi löysin sille nopeasti uuden ja hyvän perheen. Oli itsellä kyllä jotenkin huono omatunto asiasta ja samaan aikaan helpottunut olo. Nyt tiedän että ei minusta ole yksin lemmikin ottajaksi. Kuinka olisin asiaa voinut tietää ennen kuin lemmikin otan? Katsomalla se selviää.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Juuri näin. Tuskin kukaan meistä ottaisi lemmikkiä, jos tietäisi ettei sen kanssa jaksa. Minulle on tullut pelkistä luopumisajatuksista huono-omatunto, joten ymmärrän hyvin fiiliksesi! Teit kuitenkin varmasti aivan oikein, kaikille parempi ratkaisu <3

  6. Perrofani sanoo:

    Oletko jo liittynyt Facebookin espanjanvesikoira ryhmään? Siellä on paljon ihmisiä jotka keskustelee asioista ja laittavat kuvia omista perroistaan.Siellä tulet huomaamaan että rotu on todellakin työkoirarotu joka viihtyy metsässä ja halleissa suorittamassa ”työtehtäviä”.Rotu ei varmasti ole mikään helpoin vaan johdonmukaista koulutusta vaativa ja kovaääninenkin eli haukutaan kotiin tuliat.Käy ihmeessä tutustumassa.Olet ottunut kiitettävän urakan itsellesi eli tsemppiä 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei, olen itseasissa! Mutten ole kyllä yhtään käynyt liittymisen jälkeen siellä, pitäisi ehkä yrittää aktivoitua siellä.
      Meidän edellinen koira oli portugeesi, joten sen puolesta vesikoirarotu on tuttu. Mitä nyt perron haukkuherkkyys tuli vähän yllätyksenä.. Metsälenkkejä tehdään pari pitkää päivässä, leikitään ja touhutaan ja kotona sitten opetellaan kaikkea uutta, on aktivointileluja yms. Kunhan pentu kasvaa ja saa rokotukset niin päästään paremmin miettimään ”työjuttuja”, itseäni eniten kiinnostaisi ehkä jotkut uima/pelastus yms jutut 🙂

  7. Ansku sanoo:

    Kyllä sinun kannattaisi nyt vain luopua siitä koirasta, jos noin koville ottaa. Se ei ansaitse vihaasi, vaan huolehtivan ja arvostavan perheen (joka vaivautuu myös ottamaan selvää esimerkiksi luovutusiästä noin alkajaisiksi!).
    Pienen pennun kanssa on välillä raskasta, mutta raskaita hetkiä tulee varmasti nuoren ja aikuisenkin koiran kanssa. Mitä sitten, kun se tuhoaa muutamat kengät, repii vähän tapettia ja levittää vehnäjauhot pitkin asuntoa? Se on elämää, ja sellaista on useimmilla koiranomistajilla edessä enemmän tai vähemmän. Se saattaa myös kärsiä eroahdistuksesta (mikä ei ole edes tavatonta liian varhain luovutetuille pennuilla), huutaa ja ulvoa yksin jäätyään, ahdistuksissaan repiä kaiken minkä hampaisiinsa saa. Se saattaa myös sairastua, kuorruttaa asunnon ripuliliejulla ja siirtää tulosi suoraan eläinlääkärin taskuun. Sellaiset voivat oikeasti olla rankkoja hetkiä, mutta sinä vihaat pentuasi jo nyt.

    Anna se pois. Etsi sille hyvä ja osaava koti, joka todella tietää mihin on ryhtymässä. Se ansaitsee parempaa.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi herranjestas, luitko siis oikeasti kirjoitukseni? En mielestäni sanonut että koiraa oikeasti vihaisin, tai varsinkaan ettei sitä arvostettaisi tai siitä huolehdittaisi. Siinä tapauksessahan en ottaisi ollenkaan yhtään niin paljon paineita sen kouluttamisesta ja sisäsiistiksi opettamisesta. Kyllä tässä kodissa tiedetään mitä tehdään ja mihin ryhdyin, se että oma jaksaminen ei ollutkaan sitä luokkaa, mitä luulin, yllätti. Niin voi käydä kenelle tahansa.

  8. Maria sanoo:

    Voi itku :/. En oikeen osaa mitenkään auttaa, kun meillä ei koiraa ole, kissoja kylläkin. Niin kuin itsekin sanoit, niin pentu ajan jälkeen varmasti helpottaa, JOS vaan koira on koulutettu hyvin. Kyllä varmasti aikuinenkin koira osaa olla ärsyttävä, jos sitä ei ole lainkaan koulutettu. Uskon kuitenkin, että olet koiraa kouluttamassa ja niin, mutta varmaan se kouluttaminenkin on vaikeaa jos on hermot kireällä eikä ole kiinnostunut koirasta sillä hetkellä :/. En voi muute sanoa kun että tsemppiä!!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi kiitos! <3 joo, yksi syy tähän tilanteeseen varmastti on se, että otan ehkä vähänkin liikaa stressiä koiran oikein ja hyvin kouluttamisen takia. Tiedän että kun tämän yhden vuoden jaksaa tsempata niin on edessä monta hyvää ja paaaaaljon iisimpää 🙂

  9. Surullista sanoo:

    Siis todella surullista luettavaa, raukka koira joutunut tuollaiseen kotiin.. ”Edelleen koira välillä vähän ällöttää minua”, minua taas ällöttää lukea tätä. Koira ansaitsee rakastavan kodin, eikä tuollaista hylkivää ja ailahtelevaa omistajaa.

    Kannattaisi miettiä tarkemmin, ennenkuin pilaa syyttömän koiran elämän.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Siis millaiseen kotiin? Sellaiseen missä pidetään hyvää huolta, huomioidaan, ulkoillaan paljon, koulutetaan ja otetaan mukaan juttuihin?
      Ja mitä muuten luulisit, jos koirasi söisi salaa omaa kakkaansa, sitten oksentaisi kakat ja sitten söisi vielä tätä kakkaoksennusta ja sen jälkeen tahtoisi tulla nuolemaan naamaasi, niin ällöttäisiköhän sinua? Rehellisesti myönnän että minua kyllä, aika paljon itseasiassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että koiralla on hyvä, huolehtiva ja välittävä perhe. Ei tässä mitään koiraa pilaamassa olla.

  10. Jaana sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta tuo toivottomuuden tunne… Pentuaika yllätti rankkuudellaan myös minut (huoli oli myös vanhemmasta koirasta, joka pelkäsi pennun jokaista äännähdystä). En varmaankaan (=todellakaan!) ollut mikään täydellinen pennunomistaja kahden aikuisena minulle tulleen koiran jälkeen, mutta parhaani tein ja parin kuukauden päästä helpotti jo huomattavasti. Näin neljän vuoden jälkeen voi vain todeta, että aika on kullannut nekin muistot ja kiltti ja kelpo poika tuosta silloisesta riiviöstä kuoriutui. Tsemppiä myös teidän suloisen palleron kanssa! 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Ihana kuulla! 🙂 Tiedän että ajan kanssa helpottaa, mutta on ollut niin paljon niitä päivä etten ole uskonut jaksavani niin kauan. Nyt on onneksi jo vähän helpottanut ja luopumisajatukset tuntuvat olevan takanapäin 🙂

  11. reetta sanoo:

    Kommentoin tuohon aiempaankin koirapostaukseen, vähän samassa veneessä olen kymmenviikkoisen pentuni kanssa. Nyt olen reilussa parissa viikossa päässyt jo pennun rutiineihin käsiksi sen verran, että tiedän sen olevan ”tuhma” lähinnä silloin kun se on väsynyt, mutta ei kyllä itku ollut kaukana yksi ilta kun koira vaan riehui ympäri asuntoa ja kaatoi mm. vesikuppinsa kahdesti touhutessaan ympäriämpäri, ei millään rauhoittunut… eikä tänäänkään kun yritin leikata hänen kynsiään ja pentu vaan puri ihan tosissaan ja kipeästi käsiä koko toimenpiteen ajan.

    Silti niitä hyviä asioita on niin paljon enemmän. Onneksi en kuitenkaan huolehdi pennusta yksin, en todellakaan jaksaisi, vaikka hän onkin ihana ja aivan mahdottoman rakas jo nyt.

  12. Villisilmä sanoo:

    Tuolle sinun tilallesi on nimikin: puppy blues 😀

    Minä olisin voinut kirjoittaa tuon kaiken vuosi sitten 🙂 Järkytyin, kun en rakastunutkaan koiranpentuun päätä pahkaa, vaan vertasin sitä koko ajan ensimmäiseen koiraani. Touko oli pentuna myös täysi hirviö, yhtään kaunistelematta, ja minä suorastaan inhosin sitä välillä, yhtään kaunistelematta 😉

    Minun mielestä tämä murkkuikä on tuota pikkupentuaikaa huomattavasti helpompaa. Murkulle täytyy vain olla johdonmukainen ja pitää kiinni rajoista. Pikkupentuaikana täytyy olla johdonmukainen ja pitää kiinni rajoista PLUS opettaa sisäsiistyttä ja yksinoloa ja ja ja… Se on pirun raskasta.

    Kuulostaa kliseeltä, mutta tuo kaikki helpottaa ajan kanssa. Usko pois! Jonain päivänä Pao on juuri kaikkea sitä mitä olet toivonut ja sinua ihmetyttää, miten olet koskaan voinut suunnitella siitä luopumista.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      SIIIIIIS PUPPY BLUES. Arvaa kuinka helpottavaa oli kuulla tuo ja lukea tästä ”tilasta” lisää. En siis todellakaan ole ainut, joka on tuntenut näin, vaan tämä on ihan normaalia.

      Kiitos kiitos kiitos tästä kommentista <3

  13. Nipa sanoo:

    Toivottavasti pidät koiran etkä pistä eteenpäin. Suoraan sanottuna raivostuttaa ihmisten tapa ottaa koira hetken mielijohteesta. Enkä nyt tiedä kauan itse olet koiran ottamista hankkinut mutta et näköjään tarpeeksi. Koirat ovat pentuna kuin pieniä ihmislapsia, se vaan vaatii paljon. Olet päättänyt ottaa sen perheenjäseneksi ja toivottavasti myös huolehdit siitä sillä tavalla. Tällä hetkellä pyöritän neljän koiran kanssa arkea ja kyllä sitä pystyy mihin vaan jos haluaa. Kaksi 60kg ja kaksi pienempää, ja kyllä se pentuvaihe on raskasta mutta se menee niin hemmetin nopeasti loppujen lopuksi. Kun koira kasvaa niin opit tuntemaan sitä enemmän ja näin myös kiinnyt siihen, ei kaikki tapahdu hetkessä 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Olen suunnitellut koiran ottamista noin kolme vuotta… Vanha koiramme kuoli reilu neljä vuotta sitten. Se että omat voimavarat eivät riitäkkään ei ole sama asia, kun että mieli muuttuisi tai että lemmikin hankintaa ei ole harkittu tarpeeksi. ”Kyllä sitä pystyy mihin vaan jos haluaa” ei valitettavasti ole aina totta.

      Tiedän että ajan kanssa helpottaa ja varmasti kiinnyn pentuun päivä päivältä vielä enemmän 🙂

  14. Minka sanoo:

    Voi itku. Tekstisi tuntui kovin rajulta, vaikka voin osittain samaistuakin noihin tunteisiin. Itselläkin nyt puoli vuotias pentu sekä jo vanhempi koira, joiden kanssa ollut tekemistä. Varsinkin vanhemman kanssa, kun koiran kouluttaminen oli aivan uutta. Ja tämä pentukin ollut joissain asioissa haastava. Enkä minäkään kumpaankaan koiraan ole heti kiintynyt, vaan tarvitsin aikaa tutustua tyyppeihin. Lapsia ei meillä ole, mutta meille koirat ovat koiria, mutta silti todella todella rakkaita. Samoin on muussakin perheessämme, oli lapsia tai ei, koirat ovat rakkaita, eikä niitä verrata lapsiin. Ne ovat perheenjäseniä, koirina. En tiedä, saanko pointtini esiin, mutta tarkoitan, että koirat ovat koiria ja rakkaita juuri sellaisina. Varmasti näin sinullakin. 🙂

    Pakko kyllä sanoa, että tuossa tilanteessasi en olisi itse pystynyt ottamaan koiraa, joten nostan hattua jaksamisellesi. Koiranpentu ON raskas kaveri. Ja välillä ovat vähän aikuisempinakin hankalia. Ja hei, moni ihminen on paljon ällömpi, kuin omaa kukkaansa syövä pentu! 😀
    Toivottavasti koira-arkeen löytyy tasapaino ja saatte Paosta pitkäksi aikaa ihanan perheenjäsenen.

  15. Katariina sanoo:

    Koira on ollut sulla vasta niin vähän aikaa, että tuntuisi aika äkkinäiseltä päätökseltä siitä luopua….Varmaan kaikki koiranomistajat joutuu sietämään pentuvaiheen hankaluudet, ja tässä hommassa rodulla myös on iso merkitys…..Tsemppiä pentuarkeen; joka ikinen päivä koira varttuu ja kasvaa, ja jos nyt siitä luovut, luovut kaiketi monista kivoista jutuista, joita koira arkeesi tuo kunhan tuo raskain vaihe on takanapäin…Voimia!

  16. Kirsikka sanoo:

    Meille tuli koira vähän vahingossa noin puoli vuotta sitten. Tarvitsi pikaisesti allergian vuoksi uuden kodin. Olen ollut aina kissaihmisiä ja kyllä koiran tavoille oppiminen on ottanut koville. Minulla ei siis ollut aiempaa koirakokemusta.
    Vielä kesällä oli hetkiä, että lähestulkoon inhosin koiraa. Kaikki muu tuntui pa.kalta paitsi lenkkeily. Koiran haju, yöllinen tassujen naputus laminaattia vasten, jatkuva häröily ympärillä…..
    Vasta nyt, ehkä parin kuukauden ajan, on tuntunut siltä, että koira kuuluu meidän perheeseen eikä inhon hetkiä enää ole ollut.
    En osaa sanoa muuta, kuin mene päivä kerrallaan eteenpäin. Jos mahdollista, joskus koira kaverille hetkeksi hoitoon. Kolme viikkoa on vielä lyhyt aika, anna itsellesi aikaa sopeutua ja tottua uuteen elämään. Tsemppiä!!!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiva kuulla että teillä alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, sitä täälläkin odotellaan! Mutta tosiaan kuten sanoit, kolme viikkoa ei ole vielä pitkä aika, kyllä se tästä. Kiitos 🙂

    • Mona sanoo:

      MIKSI ihminen, joka vihaa koiraa, ottaa koiran ?? Vastauksesi tähän varmaan että puoliso yms tms. MIKSI silti se on mennyt ja pakottanut teitä ottamaan koiran ?
      Koirat jos jotkut aistivat tunteet, vihantunteen hyvinkin herkästi, niin onko nyt ihan ok pistää koira sellaiseen tilanteeseen, oottelemaan että siitä ehkä alettaisiin tykätä ?

  17. Hanna sanoo:

    Voi hyvä luoja näitä kommentteja! Eikö ihmisillä oo vähääkään empatiataitoja enää toista ihmistä kohtaan? Sun tunteet on täysin normaaleja tunnollisen, huolehtivan ja välittävän ihmisen tunteita ja koira on varmasti erittäin hyvässä hoidossa. Toivotan sulle sydämeni pohjasta voimia ja zemppiä tilanteeseen, ihan varmasti kaikki vielä tulee menemään hyvin. Teille jotka ilkeästi kirjoittelette, toivon henkistä kasvua ja ymmärrystä siitä et ihmiselämään kuuluu fiilisten ala- ja ylämäkiä eikä se tarkota et teot olis sillon pahoja. Ugh.

    • tiuhti sanoo:

      Mahtava kommentti, puit omat ajatukseni sanoiksi. Kiitos! Ja tsemppi Mintulle, kyllä se siitä aivan varmasti 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos Hanna, tosiaan ihmettelen että miksi nämä ajatukseni ja tunteet aiheuttavat joissakin noin suuren järkytyksen ja vihan.. Mutta tosiaan, kiitos vielä 😀

  18. Laura sanoo:

    Hei, kyllä se Minttu siitä! Siellä on nyt mahassa jotain puutosta joka laittaa pennun syömään ulostetta, probiootit, naudan maha jne hyviä mahan balanssijoita.
    Me ei koskaan olla pidetty papereita pennuilla lattialla. Asutaan rivarissa ja ja jokaisen kohdalla on se 2 viikkoa mennyt kun on yöllä roudattu ulos hädälle ja siitä se sisäsiisteys sitten onkin sujunut. Tämä viimeisin oli kyllä 90% sisäsiisti jo tullessaan ja se kyllä helpotti hirveästi kun ei trvinnut lähteä siihen ralliin ollenkaan.
    Minä aina välillä mietin miten, vaikka mielläkin pääosin on aina joku kotona, niin miten tylsää koiralla on. Loppujen lopuksi, käydään aamulla tunti tai puolitoista, päivällä tunti ja illalla tunti. Saa olla vapaana puolet ja hihnassa puolet. No sitten ne loput n.20h. Pääosan vuodesta sisällä oloa. Tylsää minustakin.
    Sekin unohtuu helposti itseltä että, en jätä lastakaan yksin kotiin koska häntä pelottaisi, että miksi sitten oletan että pentu tai nuori koira ylipäätään tykkäisi tai nauttisi olla yksin kotona. Samoja tunteita niillä on kuin meilläkin.
    Itsekin harrastan koulun ohella tällä hetkellä vain yhtä lajia koiran kanssa, enkä oikein millään ole saanut mahtumaan toista, vaikka niin kovasti ottaessa suunnittelin.
    Yhtä kaikki, rotukohtaista vertaistukea ja harrastusta kannattaa etsiä ja muistaa, että koiran vuosi on aina ihmiselämässä keskimäärin n.7v. Että nopeasti ne kasvavat ja oppivat. Paljon paljon nopeammin kuin me ihmiset 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Juu, olen antanut reilun viikon b-vitamiinia ja nyt ihan naudan jauhelihaa sekä madottanut varmuudeksi uudestaan. Tuosta pötsistä lukenut vähän eriäviä mielipiteitä, mutta eihän se haittaisi kokeilla. Seuraavaksi probiootit kehiin, jos ei ala loppua tämä!

  19. Mariiia sanoo:

    Ymmärrän, ymmärrän, ymmärrän! Meille tuli koiranpentu pitkän harkinnan jälkeen reilu kolme vuotta sitten. Koira oli ihana lelukoiran näköinen karvapallero, mutta suloisen ulkokuoren alta paljastui äärimmäisen villi ja itsepäinen terrieri. Pentu riehui, haukkui, kakkasi ja iski naskali hampaansa joka paikkaan. Sisäsiistiksi oppiminen kesti ikuisuuden, lattiat sai pestä monta kertaa päivässä, kun eihän tyyppi tosiaankaan voinut paperille saati ulos tehdä tarpeitaan. Tuo puppy blues kuvaa omia tunnetilojani hyvin, olin ihan sekaisin. Koiraa oli kauan haluttu ja olihan se ihana, mutta kyllä, välillä inhosin sitä ihan kamalasti, vaikka tottakai olin valmistautunut siihen ettei pennun kanssa ole aina helppoa. Ja olin aivan valmis luopumaan siitä monta kertaa, vain oma ylpeys esti, kun kerran olin koiran ottanut, päätin sen myös pitää. Välillä vain istuin sohvalla ja itkin kun en tiennyt miten selviäisin pennun kanssa, enkä todellakaan ole yleensä itkuherkkä ihminen. Vajaan vuoden sisään alkoi helpottaa, koirasta tuli kuin tulikin sisäsiisti, se oppi tavoille ja alkoi rauhoittumaan. Ja varmaan itsekin rauhoituin ja opin elämään koiran kanssa. Nyt koira on ihana ja rakas perheenjäsen jota ilman ei osaisi olla. Välillä meinaa jopa tulla koiravauvakuume, mutta sen olen vielä saanut torjuttua pentuvuotta muistelemalla…. Tsemppiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Huh, kuulostaa rankalta. Ja tosi tutulta. Ihana että teillä alkoi helpottamaan ja jaksoit siihen saakka 🙂 !

  20. Helmi sanoo:

    Hei, ensin vihastuin tekstistä, mutta kun luin tarkemmin, ymmärrän kyllä tuntemuksiasi. Meillä on mun lapsuusajasta asti ollut saksanpaimenkoira ja nyt on jo neljäs menossa. (asun siis vielä kotona) Otimme tämän neljännen koiran juurikin näihin aikoihin, vuosi sitten. Ja koska oon ollut ihan kersa edellisten koirien eläessä, niin eihän mulla oo ollut juuri mitään kokemusta koiran kouluttamisesta yms. Joten todellakin tuli yllätyksenä, kuinka paljon koira (varsinkin pentu..) vaatii. Just se sisäsiistiksi opettaminen oli silloin rankinta. Onneks koira oppi lyhyessä ajassa. 🙂 Tää tulee varmasti jo korvista ulos, mutta kyllä se siitä. Koirat on fiksuja oppimaan!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Joo, kyllä minäkin tiesin että paljon tämä tulee vaatimaan, etenkin ihan yksin ja kahden suht pienen lapsen kanssa. Enemmän kun se rankkuus, niin itseni yllätti se oma jaksaminen. Onneksi tämä tapaus vaikuttaa tosi fiksulta, jospahan hän oppisi sisäsiistiksi pian – se ainakin auttaisi paljon 🙂

  21. krista sanoo:

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Tuttuja fiiliksiä – meille koira tuli vuosi sitten ja ensisijaisesti mieheni toiveesta. Olin jo useamman vuoden tyrmännyt ajatuksen ja halunnut lapset vähän isommiksi. …nyt 5&8. Sitten pennun tulleessa kohdalle suostuin ja…

    Alku oli tyrmäävä. Pikkuvauva-arki all over again. .. olin aivan hirveän väsynyt ja sitä myöten vittuuntunut…tuntui että se pallero oli pilannut kaiken. Ärsytti myös et olin suostunut koko juttuun ja kyllä kävi mielessä koirasta luopuminen täälläkin. Ja meillä on vielä kaksi aikuista perheessä!

    Pahin ahdistus meni onneksi ohi mutamassa kuukaudessa…onneksi niitä hyviä hetkiä tuli ja tulee koko ajan lisää.

    Älä anna syksyn lannistaa sua! Varmasti helpottaa pian – keep up the good work!

  22. Marjo sanoo:

    Täällä on tullut monenlaisia kommentteja.. Ymmärrän että ”ikävä” kommentit suututtaa. Mutta kannattaisiko tuohtumisen sijaan ottaa peili käteen, ottaa vastuu omista tunteista? Miksi juuri tuo kommentti sai minut harmistumaan? Mihin arkaan kohtaan se osui? Jos olisit täysin ok tilanteen ja tunteidesi kanssa, tuskin noin harmistuisit siitä, että osa ihmisistä on järkyttynyt tunteistasi ja voimattomuudestasi koiran kanssa. Yllä huomaa, että kommentoit mukavasti vain kommentteihin jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Koiravauva on vauva ja sen tuloon pitää valmistautua kovasti ja sen aikana kestää monenlaiset tapahtumat ja tunteet. Hyvä että kirjoitit tästä, on surullista kuinka moni toimii ja tuntee samoin kuin sinä ja jopa luopuu lemmikistä. Lemmikkieläimet ovat meidän ihmisten armoilla ja me usein julmasti käytämme tätä oikeutta omien mieltymysten mukaan.
    Tsemppiä sinulle ja ota tämä uutena kasvunpaikkana! Älä lähde syyttelemään lukijoita 😉

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      En mielestäni syyttellyt lukijoita? Mutta toki ikävät kommentit, jotka ovat suurilta osin vielä hyvän maun rajoilla, aiheuttavat ikävän olon. Eikä sellaisiin ole kauheasti mitään kivaa vastattavaakaan.
      Eli miksi vaikka kommentti jossa minua haukutaan vastuuttomaksi ja että olisin ottanut koiran hetken mielijohteesta suututtaa? No siksi ettei se ole totta…
      Tottakai on ikävää että näköjään tosi moni on tuntenut samoin ja joutunut sen vuoksi jopa luopumaan lemmikistään. Ikävempää tosin olisi jos nämä ihmiset olisivat pitäneet lemmikkinsä ja sen takia sitten kaikki olisivat voineet huonosti. Mielestäni siinä on juuri kasvun paikka, että myöntää ettei pystykkään tähän ja toimii niin että se on kaikille hyvä. Vaikka se pahalta tuntuukin.

  23. Suski sanoo:

    Moikka! 🙂 otettiin alkuvuodesta koiranpentu miehen ajatuksesta. Itse olin kovin stressaantunut opettamisesta ja sisäsiisteydestä jne. Kesti oma aikansa ennenku koiranpentuun osasi kiintyä. Koiralla Oli pissatulehduksia useampi pienenä, joka ei auttanu yhtään sisäsiistiks opettamista. Oon kokenut samoja fiiliksiä. Älä vaadi iteltäs liikoja 🙂 kyllä se koira oppii aikanaan kaikki! Toistoja toistoja ja toistoja 🙂 nykyään meijän koira pissaa jo käskystä 😀

    Kaikki helpottu ku koira täytti 6kk. Siinä vaiheessa koira alko ymmärtää ja sai ns järkee päähän. Tuli vaihe jolloin se oppi äkkiä ja paljon 🙂 tuli onnistumisen kokemuksia joka vahvisti koiran ja meidän tunnesidettä.

    Sen jälkeen alkoki uhma ikä ja eroahdistus. Niitä on nyt kestänyt 3kk. Ulvoo ja haukkuu työpäivisin, protesti pissaa sohvalle tai sänkyyn. Koiraa ollaan saatu koulutettua nyt vähän edes pienin edistysaskelein, makkarissa radio päällä rauhottaa koiraa jonkin verran. Välillä on haukkumatta kokonaan. Toivon mukaan tää eroahdistus saatais koulutettua pois siitä kokonaan. :DD

    Niin ihania kun koirat onkin, mutta omalla tavalla rasittaviakin 🙂 sitä kai se on kun välittää, et on kaikenlaisia ohimeneviä fiiliksiä. Koiralle tulee kaikkia eri vaiheita aina, se kai kuuluu kehitykseen 🙂

    Tsemppii vaan! 🙂 6kk iässä jo helpottaa. Terkuin coton de tulear pentu 9kk jonka kans tsemppaillaan 🙂 eka pentu vuosi on raskain.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Vaiheita, vaiheita, vaihteita… Niin tuttua myös lasten kanssa 😀 Toivottavasti teilläkin eroahdistus pian helpottaa! 🙂

  24. K sanoo:

    Moikka!

    Aluksi teksti kouraisi aika syvältä ja tuntui epämiellyttävältä. Siksi kai, kun kävin läpi samoja ajatuksia, kun pennun otimme ja vieläkin välillä vaikka koira onkin isompi.
    Muistan hetkiä, kun itsekin itkin sisäsiisteysharjoittelun aikana, kun ulos viety pentu ei tehnytkään siellä juuri mitään ja sisälle päästyä heti pissasi/kakkasi. Oli semmonen paskamutsi olo koiran kanssa, että oksat pois.. Sit vain yhtäkkiä se tajus koko asian ja tsädäm, oli sisäsiisti.
    Eli vika ei ollut minussa eikä koirassa, tai tavallaan toki minussa oli, kun hätäilin liikaa että mitä teen väärin.. Ja joskus, kun on ulkoillessa mennyt hermo koiran häröilyyn ja olen ärähtänyt niin olen kyllä tuntenut ne katseet mitä siitä saa. Varmaan ihan sama kuin lasten kanssakin äideillä… Siitä tulee syyllinen olo vaikka ei tarttis!
    Itsehän olen laiska ja välillä esim. lenkillelähtö kyllästyttää toden teolla, mutta joka kerta ulos päästyä ei kaduta ollenkaan. Oikeastaan oon hyvin kiitollinen, että koira on taloudessa myös tuon liikunnan kannalta, muuten ei tulis varmaan mitään tehtyä! Tietenkin ihaninta on ylitsepursuava rakkaus meitä perheenjäseniä kohtaan mitä saa tuntea ihan joka päivä! Ymmärrän kyllä tunteesi, mieti myös samalla kivoja asioita, joita koiran kautta ikäänkuin ”vahingossa” tulee elämääsi 🙂 joutuu kyllä uhrautumaan, jos mukavuudenhaluinen on, mutta toisaalta nekin asiat voi ottaa myös positiivisena. Mieletön juttu koira on ennenkaikkea lapsille ja opettaa paljon huolehtimisesta ym. asioista. Kyllä kaikki kääntyy hyväksi, kun pääset ton raskaimman vaiheen ohi! Itse olen aina päässyt ajatuksista eroon sillä, että koira ei tahallaan ”vaadi” vaan sen kuuluu saada (se rakastaa) liikuntaa ja se olettaa, että minä laumanjäsenenä huolehdin siitä ja ym. asioista. Se antaa perspektiiviä ja läppäisee itseä jollakin tapaa naamaan, että kamoon nyt ryhtiä.. Ja toisaalta lopulta tuntuu kivalta, että on joku joka haluaa niin paljon puuhastella just sun kanssa.
    Itseäni on alkanut vain kammoksuttaa, jos joskus lapsia saan ja väsyneenä tunnen samoja ajatuksia lasta kohtaan, että kaduttaa ja harmittaa jne. Se tuntui niin pahalta jo koiran kanssa, vaikka ei tarkoita ettei sitä rakastaisi niin mitä sitten lapsien kanssa.. Mutta sähän tiedät, että väsyneistä ajoista oot lapsienkin kanssa selvinnyt ja varmaan sanoisit samaa mulle, että ei hätää. 😀

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Moi! Se on kyllä niin totta, että vaikka pennun kanssa on paljon ikäviä, raskaita ja jopa ärsyttäviä juttuja, sen kautta tulee myös niin paljon positiivista. Ja ne ärsyttävät jutut varmasti vähenevät ajan kanssa, kun sitten ihanat ja positiiviset jutut vaan jatkuvat 🙂

  25. Jey sanoo:

    Vieläkö tätä postausta saa kommentoida? Lueskelen blogiasi säännöllisesti, mutta kommentoinut en ole aiemmin. Olen lapseton, mutta koirallinen. Halusin ja suunnittelin koiran ottamista useamman vuoden kuten sinäkin. Tutustuin rotuun ja kasvattajaan ja sisustin kodinkin koiraa varten. Uskoin olevani valmis, kun luovutuspäivä koitti.

    Minulle osui ihana, rauhallinen ja kiltti pentu. Maailman ihanin. Mutta onhan tuosta koirasta työtä ollut. Usko meinasi loppua sisäsiisteysopettelussa. Yksinoloa piti harjoitella ja omista kodin siisteysvaatimuksista oli luovuttava. Menoja oli sovittava sen mukaan, ettei koira joudu olemaan liikaa yksin ja ihan näin työtätekevänä se tarkoitti arki-iltoina koti-iltoja. Kyllähän välillä vitutti. Ja öisin pissalle viedessä vitutti vähän lisää. Ja väsytti!

    Ymmärrän hyvin tunteesi. Ehkä oletuksesi rakastua koiraan silmittömästi onkin tehnyt kiintymisestä hankalampaa. Ehkä ei. Kaksi meneväistä lasta eivät varmasti myöskään helpota koiran asioilla juoksemista. Lisäksi on ulkoiset paineet hoivata ja kasvattaa vielä koirakin mallikansalaiseksi. En lupaa tilanteen helpottavan, mutta anna itsellesi aikaa. Jos olosi ei kuitenkaan helpota, niin kysy koiralle ensin sijaiskotia viikoksi kahdeksi. Tuleeko ikävä vai onko koiralle etsittävä pysyvä toinen koti. Koira on koira ja ihmiset menevät aina ensin. Myös sinä 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei, tosi kiva kun kommentoit!
      Yksi syy tuntemuksiin on varmasti juurikin tuo, että oletin rakastuvani koiraan heti ja täysiä ja sitten kun niin ei käynytkään, teki se kiintymisestä hankalampaa.
      Tuo on hyvä idea, että etsisin koiralle hoitopaikan viikoksi-pariksi. Itseasiassa tiedän jo etukäteen, että ikävä sinä aikana olisi ihan hirveä. Mutta saisipa siinä hengähdystauon jos ei muuta.
      Ihanan fiksu ja ajatuksia herättävä kommentti, kiitos 🙂

  26. A sanoo:

    Onneksi olet saanut myös ymmärtäviä kommentteja, mutta halusin olla osaltani muutaman rivin verran tukenasi. Tämä on sen luokan asia, että jos ei ole omakohtaista kokemusta, varsinkin negatiivisen kommentin jättävä ottaa valtavan suuren riskin. Oikeasti.

    Kiitos blogitekstistäsi, se avasi minun silmiäni lisää muutaman vuoden takaisesta tilanteestani. Ilman lapsia, mutta yksin koiran kanssa, se oli aivan hirveä tilanne. Sitä ei millään tavalla pystynyt ennakoimaan eikä arvaamaan. Siinä ei ollut järjen kanssa mitään tekemistä. Koira oli ollut ikuinen haave, ja kun se sitten lopulta oli siinä – olin todella ahdistunut. Vain ahdistunut, ei mitään muuta.

    Lupasin vain muutaman rivin, joten en lähde ruotimaan omaa tilannettani enempää. Harkitse sinäkin ihan itse ilman ulkopuolisia, mitä teet asian kanssa. Yksi vaihtoehto on luopua koirasta, mutta tee se päätös vasta, kun olet ihan varma. Jos saat säännöllisen hoitopaikan koiralle, voit välillä hengähtää sen osalta. Pelkkä tieto siitä, että tiettynä päivänä joku (luotettava ja koirat tunteva) muu hoitaa pentua hetken, auttaa jaksamaan.

    Älä odota niitä valtavia tunteita koiraasi kohtaan nyt. Vaikka koira onkin herkkävaistoinen otus, se saa teidän perheessä rakkautta, vaikka et jaksaisi pitää sitä juuri nyt maailman ihanimpana lemmikkinä. Lapsiperheessä on se pieni etu, että koira saa pitkin päivää huomiota ja pienten käsien silityksiä, vaikka itse et jaksaisi muuta kuin hoitaa sen perustarpeet. Ja sehän on jo paljon. Kun ruokit, siivoat ja huolehdit ulkoilusta, teet rutiineja, ja ne fiksaavat teitä ajan myötä yhteen.

    Jos päätät luopua koirasta, se on myös vastuullinen ja hyvä päätös. Olet vastuussa omista voimavaroistasi, ja jos ne tuntuvat loppuvan koiran kanssa ihan käytännön asioiden hoitamiseenkin, on ihan hyvä muuttaa tilannetta paremmaksi.

    Voimia sinulle ja perheellesi. Kaikki järjestyy.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi että. Tämä merkkasi paljon. En osaa oikein sanoa tähän muuta kuin _KIITOS_

Kommentoi