ARKI 1 & 2

13/01/2020


Viikko 1 – Vuosi alkoi omalla ajalla. Kolme yötä yksin kotona, nukuin niin hyvin kun pystyin, luin 1,5 kirjaa, kävin uimassa, nautin ja latasin akkuja.


Viikko 2 – Koululaisten viimeinen lomapäivä ja ulkona jatkuva kaatosade. Päätin lähteä yksin kaikkien kolmen lapsen kanssa purkamaan energiaa Hop Loppiin – kuten ilmeisesti kaikki muutkin 73 603 Helsinkiläistä perhettä


Viikko 2 – Porkkalapasta. Tein joulun alla niin paljon porkkalaa, että sitä päätyi myös pakkaseen. Eräs ilta tein siitä perheelleni pastaa fenkiloin ja kaurakerman kanssa. Lapset yökkivät ja tökkivät vain lautasiaan, toinen lähes itki ja mieshän kieltäytyi kokonaan kauniisti. Ei jatkoon.

Toteutin viime vuonna blogissa postaussarjan, jossa jaoin yhden arkisen kännykkäkuvan joka viikolta, 52 viikkoa 52 kuvaa. Kuvat käsittelivät muun muassa vauvan varttumista taapeoksi ja kaikkea siihen liittyvä, kuten sairastelua, unikoulua, syömään oppettelemista, koululaisten arkea kuten uusia harrastuksia, etappeja ja peruskommelluksia sekä omaa elämääni eli töiden aloitusta, juhlia, matkatkoja, tapahtumia.

Postaussarja oli siitä kiva, että sen ansiosta oli matala kynnys julkaista jotain ihan tavallista, välillä jopa ihan tärähtäneellä kuvalla – tuntui että jopa mitä rosoisempi kuva, sen aidompaa. Kyselin loppuvuodesta myös teiltä, tahtoisitteko postaussarjan jatkuvan tänä vuonna. Moni vastasi että KYLLÄ (eikä kukaan että ei), joten jatkan sitä siis ehdottomasti!

Viime vuonna onnistuin pitämään itseni kurissa ja julkaisemaan vain yhden kuvan per postaus, vaikka monesti olisi tehnyt mieli jakaa viikolta useampikin kuva tai tapahtuma. Tänä vuonna aion toimia niin, eli ei liikoja sääntöjä – kuvia viikolta voi tulla siis yksi tai kymmenen.

Ja jos joskus sattuu niin, että koko kuva unohtuu julkaista (kuten nyt kävi) voi muutaman viikon ynnätä myös yhteen. Tämän myötä otsikkokin lyhenee arkikuvasta ihan vaan arjeksi.

ps. Muistathan että voit ottaa blogini kätevästi seurantaan Facebookissa että Blogit.fi sekä Bloglovinin kautta. Näin et missaa uusimpia postauksia! Suora linkki uusimpaan postaukseen löytyy myös Instagam profiilistani!


ARKIKUVA 50/52

17/12/2019

Niin vain se tämä arkikuva-postaussarjakin vetelee lähes viimeisiään! Kylläpä on aika mennyt nopeasti. Itse olen tykännyt tätä postaussarjaa toteuttaa ja se on tuonut kivasti myös postauskynnystä vähän alemmas. Ei jokaisen jutun tarvitse olla pitkään hiottua tekstiä ja ajatuksia sekä järkkärillä otettuja kuvia, eihän?

Viime viikon arkikuvassa olemme minä ja Myy, olin kerrankin meikannut ja Myyllä oli hauskat jutut välipalalla – joten napsaisin kuvan. Helpommin sanottu kun tehty.

Myyllä on ihan uskomaton kyky saada puhelin haltuunsa. Heti kun hän näkeekin vilauksen jonkun puhelimesta, kaikki muu jää ja hän vain syöksyy nappaamaan luurin itselleen. Riittää jos puhelimesta näkyy vaikka vain kulma jossain sohvatyynyn alla tai hyllyn reunalla. Hän jopa tunnistaa sen muodon taskun läpi. Nämä selfiehommat ovat siis nykyisin siitä syystä myös vähän totista hommaa ja nopeita liikkeitä.

Puhelimen haltuun saadessaan hän haluaa tottakai soittaa sillä, mitäs muutakaan! Hän laittaa puhelimen korvalleen ja alkaa hölisemään omiaan kovalla äänellä. Tämä on hassu tapa, sillä esim minä en juuri koskaan puhu puhelimessa.


ARKIKUVA 49/52

9/12/2019

Viime viikolla helsinkiläiset nelosluokkalaiset juhlistivat Itsenäisyyspäivää Pormestarin tanssiaissa Finlandia-talossa. Tanssiaskelia tanssiaisia varten oltiin hiottu kuukausi kaupalla ja myös me vanhemmat saimme nähdä lasten tanssivan myöhemmin vielä koulun liikuntasalissa.

Oli ihana ensin nähdä, miten tunnollisesti harjoiteltiin ja juhlia jännitettiin. Etsittiin asua ja aprikoitiin, että kukakohan tanssipari sieltä arvasta sitten tulisi.

Juhlissa oli kuulemma todella kivaa ja siltä se näyttikin myös täältä kotikatsomosta käsin. Vielä seuraavana päivänä tosiaan Kaapon luokka vetivät juhlatamineet päälle ja esittivät kaikki tanssit vielä ensin muille koulun oppilaille ja sitten vielä meille vanhemmille.

Itse pistin merkille sen, miten ihanan tunteella kaikki vetivät. Kukaan ei häpeillyt tai näyttänyt pelkäävään tanssipariin koskemista. Sitä oli ilo katsoa. Oli hauska myös huomata, miten näköjään nelosluokka on se, jossa tyttöjen ja poikien kehitys alkaa vähän eri aikaan. Suurin osa tytöistä kun oli venähtänyt jo päätä kaikkia poikia pidemmiksi. Niin liikuttavia ja ihania nämä isot pienet.