Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Festivo Finland kanssa

Meillä on nyt reilun kolmen kuukauden käyttökokemus Festivon kylmiöpakastimesta. Vaikka kylmälaite on jo asettunut normaaliksi osaksi sujuvaa arkeamme, ilahduttaa se silti edelleen toimivuudellaan viikosta toiseen. Eteisestä eteenpäin asuntoomme astuessa eteen aukeaa keittiö, jolloin tyylikäs kylmiöpakastin tulee ensimmäisenä vastaan. Siksi se myös yleensä esitellään ensi kertaa kylään tuleville vieraille. On hauskaa, miten kiinnostuneita hekin siitä ovat –  ja vakuutuinhan minäkin kyseisestä kaapista aikoinjaan juuri kylässä ollessa.

Tykkään erityisesti kylmiöpakastimen koosta. Täyskorkeaan kaappiin mahtuu hyvin meidän ison perheen viikon ruoat ja silti tilaa on niin, ettei perimmäiseksi hautaudu mitään. Onhan siinä yli 500 litraa kylmäsäilytystilaa. Myös lasten on helppo nähdä mitä kaapissa on sekä ylettää hyllyille, nyt pienimpääkin on helppo osallistaa välipalojen -ja ruoanlaittoon. Koska kylmiön sisällön näkee väljyyden ansiosta paremmin, ruokahävikkikin on vähentynyt.

Hävikin vähenemistä edesauttaa myös kylmiön juuri oikeanlaisiksi optimoidut lämpötilat. Hedelmille ja vihanneksille on omat oikean lämpöiset HEVI-vetolaatikot, helposti pilaantuville tuotteille löytyy taas pakkasen puolelta oma NOLLA-laatikko. Kylmiön peräseinään ei voi myöskään jäätyä mikään kiinni, sillä tekniikka kylmiössä on erilainen kun jääkaapissa. Lämpötila on siis aivan tasainen ja sama myös siellä perällä saakka. Heipat siis jäätyneille kurkuille ja takaseinästä jäätyneiden salaatinlehtien pois rapsuttelulle.

Festivo kylmiöpakastimen voi suunnitella juuri omien tarpeiden mukaan, kaikki kylmälaitteet valmistetaan käsityönä tilauksesta Hollolassa. Tuotteissa käytettävien materiaalien ja osien kotimaisusuusaste on 80%, tuotannossa hyödynnetään lähialueen toimittajia ja tuotteille on myönnetty Design From Finland sekä Avainlippu -tunnukset. 

Meille suunniteltiin 100 cm leveä valkoinen kokonaisuus. Pakkasen puolelta meiltä tosiaan löytyy yksi NOLLA-vetolaatikko, jossa tykkäämme säilyttää juomia. Kylmiön puolelle on mahdollista ottaa 1-3 HEVI-laatikkoa, meille niitä tuli kaksi. Se on tuntunut juuri hyvältä määrältä. Sen lisäksi ovessa meillä on neljä tasoa. Kuten kuvista näkee, ne ovat tölkkien lisäksi oivia kaikkien purkkien ja purnukoiden säilytykseen. Tykkään myös pakastimen useammasta luukullisesta hyllystä sekä metalliritiläisistä vetolaatikoista, mielestäni ne ovat vetolaatikoita toimivammat ja pysyvät paremmin ehjänä kun kokonaan muoviset.

Viiteen vuoteen meillä ei myöskään ole voinut kiinnittää jääkaappimagneetteja, sillä edellisessä kodissamme meillä oli integroitu jääkaappi. Nyt pikkuhiljaa kylmiön toiseen seinään on alkanut ilmestymään lippuja ja lappuja hammaslääkäriajoista ja muusta tärkeästä. Miten olinkaan voinut elää ilman jääkaapinoven ilmoitustaulua? Tarkoituksena olisi mennä vintille penkomaan esille ja käyttöön sinne kaikki säilötyt vanhat magneetit, niin saadaan itse upgreidaattua kylmiö vielä astetta kätevämmäksi meidän perheelle.

Olen siis tosi tyytyväinen hankintaan ja tyytyväisyyttä lisää se, että koen tärkeäksi panostaa kotimaiseen osaamiseen ja työhön. Festivo onkin ainoa kotimainen kodin kylmälaitteiden valmistaja ja se työllistää yli 60 työntekijää. Laadun lisäksi Festivo on mielestäni tyylikkään simppeli. Se näyttää hyvältä ihan vain vapaasti keittiössä seisten, eikä välttämättä tarvitse kaapistoa ympärilleen. Klassisen valkoisen lisäksi kylmälaitteen väriksi voi valita mattamustan tai rosterisen. 

Festivon tuotevalitsimella voi suunnitella juuri omaan keittiöön sopivan kylmiön, kylmiöpakastimen, pakastimen tai viinikaapin kokeilemalla eri väriyhdistelmiä laitteen runkoon ja oviin sekä valitsemalla eri määriä lisävarusteita. Lisäksi päättää voi myös laitteiden kätisyyden ja yhdistää vaikkapa kylmiön, pakastimen ja viinikaapin yhtenäiseksi laitteeksi. Livenä Festivoita pääsee myös ihailemaan useiden jälleenmyyjien pisteillä.

Olen viihtynyt niin hyvin meidän uudessa kodissa, on ihanaa kun kauneuden lisäksi ympärillä on toimivia ja tarpeellisia esineitä. Arki on niin paljon sujuvampaa ja kivempaa! Pääset kurkkaamaan tarkemmin meidän kylmiön sisältöön instagramin puolella!

Olen ihan unohtanut päivitellä tänne blogiin. Elämä onkin viimeisen kuuden viikon aikana pyörinyt aikalailla yhden pikkuisen asian ympärillä, eli vauvan! Kaikki on mennyt tosi hyvin ja kivasti, vaikka toki rankkaakin on ollut. Yölliset heräilyt ja imetyksen hankaluudet ovat verottaneet, mutta muuten elo on lähtenyt rullaamaan neljän äitinä oikein ihanasti ja (ajoittain) leppoisastikin.

Synnytys oli jälleen hyvä kokemus, kaikki meni tosi hyvin ja tällä kertaa nopeastikin. Ehkäpä kirjoittelen siitä vielä vähän enemmän tännekin. Instagramin kohokohdista synnytys 4.0 voi kuitenkin saada jo aika hyvän käsityksen, miten kaikki meni.

Aika ihan pienen vastasyntyneen mytyn kanssa menee (tai meni) hurjan nopeaan. Alle kahdessa kuukaudessa vauva on kasvanut ja kehittynyt jo ihan omaksi persoonaksi. Olemme saaneet ihailla jo hänenen hymyjään ja eilen (ja viime yönä…) hän nauroi ekaa kertaa ääneen! Vaikka olo on jatkuvasti vähän haikea, siksi että hän kasvaa niin vauhdilla, ovat tällaiset uudet kehitysvaiheet samalla aivan parasta.

Mutta ehkä myös siksi olisi itsellekin kiva kirjoitella ekojen viikkojen tapahtumia ja mietteitä ylös, etteivät ne unohdu. Eli lisää vauvajuttuja toivottavasti tulossa pian!

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Heurekan kanssa.
Sisältää lippu-arvonnan!

Ihminen elää mullistusten maailmassa. Joka päivä jossain tulvii, myrskyää, maa järisee tai maastopalo alkaa kyteä. Ilmastonmuutos kiihdyttää sään ääri-ilmiöitä tehden uhkista entistä ennalta-arvaamattomimpia. Katastrofien keskellä meitä auttavat erityiset voimamme: yhteistyö ja luottamus.

Tiedekeskus Heurekan uusi Katastrofien keskellä -näyttely avattiin tällä viikolla ja me olemme ehtineet käymään siellä jo kaksi kertaa. Koko perheelle sopivan näyttelyn aihe ei ole kevyimmästä päästä, mutta tosi kiinnostavasti koottu, sisältäen erilaisia osallistavia tehtäviä, että upeita audiovisuaalisia installaatioita.

Katastrofien keskellä -näyttelyssä ollaan kirjaimellisesti keskellä erilaisia luonnonkatastrofeja, maanjäristyksessä ja tulivuorenpurkauksessa, metsäpalossa, myrskyssä, tulvassa sekä tsunamissa. Näyttely ei pistä pelkästään miettimään miten itse selviytyisin vaikkapa rakennuksen romahtaessa maanjäristyksen voimasta, vaan siinä pääsee ihan oikeasti testamaan ja treenaamaan omia resilienssitaitojaan.

Resilienssitaidolla tarkoitetaan selviytymistä, palautumista ja toipumista häiriöistä ja kriiseistä. Katastrofien keskellä resilienssin ydin ovat yhteistyö ja luottamus, siinä yhteiskunnasta pidetään huolta yhteistoiminnalla ennen häiriötä, sen aikana ja sen jälkeen. Tarvitaan siis suunnittelua, päätöksiä ja ennakointia.

Näyttelyssä päästään treenaamaan yhteistyötaitoja ja palautumista katastrofeista erilaisin tehtävin yksin ja yhdessä. Monien opettavaisten ja hauskojen tehtävien lisäksi näyttelyssä on nähtävillä erilaisia kokemustarinoita sekä jäljellejääneitä esineitä viime vuosikymmenen eri luonnonkatastrofeista. Melko pysäyttäviä juttuja, kuten pahvilaatikosta kyhätty keskoskaappi ja pelastajien kertomuksia.

Vaikka tänne meille kauas pohjolaan voimakkaimmat sääilmiöt eivät vielä toistaiseksi ulotu, oli silti tosi mielenkiintoista testata vaikka, miten sitä selviäisi itse 72 tuntia ilman sähköjä ja vettä, mitä kaikkea pitäisi ennalta ottaa huomioon. Olen toki tehnyt jo aiemmin päässäni selviytymissuunnitelman zombie-hyökkäyksen varalta ja siitä oli paljon apua tässäkin, haha!

Oma suosikkini näyttelyssä oli ehdottomasti taiteilija László Bordoksen audiovisuaaliset valoteokset, eräänlaiset katastrofihuoneet. Ihanaa että tiedekeskuksen näyttelyn aiheen kokemiseen ollaan otettu taidetta mukaan – ja miten vahvan kokemuksen se saakaan aikaan! Neljä eri luonnonvoimaa, vesi, tuuli, tuli & maa, oltiin kuvattu liikkuvin valoin ja äänin hyvin ymmärrettäväksi ja kokonaisvaltaiseksi elämykseksi.

Kertakaikkisen upea näyttely, jota suosittelen kovasti niin lapsi -kun aikuisvieraillekin! Perheen kesken tai vaikkapa treffeille! Samalla Katastrofien keskellä -näyttelyn lipulla pääsee toki kiertämään Heurekan muutkin näyttelyt. Milloin viimeksi olet ajanut katonrajassa olevalla kaksisuuntaisella pyörällä, vetänyt suolta, leijuttanut palloa tai käynyt planetaariossa? Tiedekeskus Heureka sijaitsee Tikkurilassa ja viereen pääsee toki kätevästi junalla!

Arvonta! Sain arvottavaksi yhdelle onnekkaalle kaksi kappaletta lippuja Heurekaan! Osallistu arvontaan kommentoimalla INSTAGRAM kuvani alla kenet ottaisit mukaan näyttelyyn ja olet mukana arvonnassa!

Olisi hauska kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat näyttelyssä jo myös ehtineet käymään – tai joku oma lempparimuisto vaikkapa lapsuuden Heureka-vierailulta. Ps. Uskalsin itse mennä siihen pyörään ekaa kertaa vasta kaksi vuotta sitten!

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?

Ooooh, miten tästä reissustakin voi yhtäkkiä olla jo kaksi kuukautta. Muistan edelleen niin selvästi miltä tuntui pulahtaa saunan jälkeen tuonne jääkylmään ja kirkkaaseen meriveteen. Vaikka vietimme Ahvenanmaalla vain kaksi yötä, lukeutuu tämä reissu ehdottomasti yhdeksi kesän parhaimmiksi asioiksi.

Otimme osaa Silja Linen, Visit Ålandin ja Maarienhamn stadin järjestämälle pressimatkalle (matka saatu), jonka tarkoituksena oli näyttää median edustajille mitä kaikkea kivaa Ahvenanmaalla on tarjota lapsiperheille. Kahteen päivään mahtui siis monen moista ohjelmaa, koska no, sitä tekemistä on siellä paljon tarjolla.

Vaikka Ahvenanmaa on melko pieni, noin 50 kilometriä suuntaansa, jäi meille vielä ihan hurjasti nähtävää seuraavallekin kerralle. Ehdottomasti mennään siis ajan kanssa takaisin. Nimittäin jo meidän ensimmäisen yön majapaikkaan, Ecerössä sijaitsevaan Käringsundiin oltaisiin haluttu jäädä ainakin viikoksi.

Meidän perheen kesäloman viettoon riittää yleensä kiva ranta – ei siis kaivata yleensä juuri enempää sen kummempia aktiviteettejä. Siksi olikin hauska mennä toisten laatiman ohjelman mukaan ja käydä sellaisissa paikoissa, joihin ei normaalisti ehkä tulisi mieleen mennä. Ja päästiin me onneksi loikoloilemaan sinne rannallekin – ja niitähän merellisellä Ahvenanmaalla riittää. Kuten vaikka tuo kuvien upea Degersand.

Upeiden maisemien lisäksi yksi reissun mieleenpainuvin kokemus oli riistasafari, jossa kuljimme safarijunalla (eli traktorin perään kiinnitetyssä vaunussa) hyvin suurella aidatulla metsäalueella, jossa eläimet, eli saksanhirvet, kuusipeurat, strutsit, villisiat ja laamat elelivät ”vapaina”. Itse suhtaudun eläintarhoihin hyvin ristiriitaisesti. Rakastan nähdä eläimiä, mutta samaan aikaan en halua tukea niiden häkkiin sulkemista vain huvin vuoksi. Täällä asuvat eläimet saavat elää isolla luonnollisella alueella laumoissaan, normaalioloja mukaillen. Eläinten hoitaja oli myös aivan ihana ja lupasi ottaa Myyn sinne kesätöihin myöhemmin, sen verran reippaasti sujui häneltä laamojen ruokinta.

Lisäksi kävimme myös Puuhamaa-tyylisessä Smart park -perhepuistossa, Metsästys -ja kalastusmuseossa, käppäilemässä Saariston Lapset -kuvausmaisemissa, Palokuntamuseossa sekä seikkailugolfaamassa.

Toisen yön vietimme ihan Maarianhaminan keskustassa – ja vitsit kun sielläkin olisi riittänyt kirppiksiä ja vintageliikkeitä koluttavaksi. Ehdittiin sentään maistamaan Ahvenenmaan kuuluisuutta, nimittäin pannukakkua, joka siellä perinteisesti tehdään riisi ja mannapuuroon. Se oli t a i  v a a l l i s t a. Vielä ennen lähtöä kipaistiin sataman vieressä olevaan museoalus Pommerniin (josta minulla on niin paljon kuvia, että taidan tehdä siitä visiitistä ihan oman postauksensa).

Me itse matkustimme Ahvenanmaalle Turun kautta, josta laivamatka Maarianhaminaan kesti muistaakseni noin 4-5 tuntia. Meillä oli laivassa oma hytti, jota suosittelen lämpimästi. Oli kiva käydä ostamassa laivan kahvilasta syötävää hyttiin ja katsella samalla ikkunasta kauniita saaristomaisemia. Ja ottaa tietysti päiväunet.

Luulen, että ensi Ahvenanmaan reissulle varataan siis useamman yön lisäksi perinteisesti pyörät mukaan, koko perheelle sopivia pyöräteitä näytti nimittäin olevan paljon ja uutta tehtiin kokoajan. Ja paikallista omppumehua pakkaan myös tuliaskassit sitten täyteen.