TYLSIÄ JÄRKISYITÄ

25/01/2021

Mistä tietää että lapsiluku on täynnä? Tämä kysymys tulee minulla vastaan jatkuvasti erilaisissa facebookin  lastenvaate, vauva, allergia, kantoreppu -ja vastaavissa perhe-elämään sidoksissa olevissa keskusteluryhmissä.

Minä itse sanoisin, että ne jotka tietää vaan tietää ja meidän muiden, kuten itsenikaltaisen kroonisesta vauvakuumeesta kärsivän, pitää vain jossain vaiheessa tehdä se päätös. Jos siis haluaa päätöksen tehdä. Luulen, että useimmat perustavat päätöksensä järkisyihin. Kaltaiselleni tunteella, ei järjellä etenevälle tyypille tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut pian 2,5 vuotta ja arki toimeliaan taaperon ja isompien sisarusten kanssa on käynyt leppoisaksi, on samalla monet raskausajan ja vauvavuoden muistot saaneet paksut kultaiset reunat.

Tai siis, kyllähän minä muistan edelleen miten olen kolmessa raskaudessa kärsinyt hyperemeesistä, eli vakavasta raskauspahoinvoinnista. Kuinka olen maannut sängyn pohjalla tai tiputuksessa ja lähinnä toivonut nopeaa kuolemaa. Kuinka univelka on tehnyt minusta lähes mielenvikaisen ja kuinka olen keskellä yötä viskonut äidinmaidonkorvikkeet pitkin keittiön seiniä väsyneenä ja turhautuneena tuttipullorumbaan, kun imetys ei onnistunutkaan.

Kuinka silti yritin sinnikkäästi saada omaa maitoa riittämään ja pumppasin ärsyttävää ääntä pitävällä pumpulla kolmen tunnin välein, myös öisin. Kuinka hormonien vuoksi valuin jatkuvasti hikeä, pillahtelin itkuun ja hiukset putosivat. Miten pää oli vain täynnä tyhjää, enkä saanut edes yksinkertaisia sanoja, saatika sitten lauseita muodostettua.

Miten yrittäjänä rahahuolet iskivät päälle ja töitä oli pakko äitiyslomallakin tehdä, vaikka se oli aivan liikaa kaiken sen päälle. Miten vauvalla oli allergioita, itkuisuutta, huonosti nukuttuja öitä ja miten raskasta, aikaa vievää ja kallista kaiken sen selvittely oli. Miten olin jatkuvasti huolissani ja peloissani, ja miten silloin kun olisin vihdoin saanut nukkua en pystynyt, koska mietin mitä kaikkea kauheaa lapsille voisi sattua. Ja mistä kaikesta sitä saikaan riidan aikaan väsyneenä.

Toisaalta, siitä kaikesta selvittiin ja nyt tiedän, miten toimisin toisin, jos samoja tilanteita kohdalle vielä sattuisi. Ainakin teoriassa. Mutta siis ei. Ei vaan pysty. Tai emmätiiä.

Siksi listasinkin omia järkisyitä sille, miksi tulevaisuudessa tyydyttäisiin nuuskuttelemaan vain kavereiden vauvoja:

– Asumiskustannukset ovat nyt jo korkeat, pitäisi muuttaa ”maalle” jos tahtoisi lisää tilaa, ja se on taas ongelmallista vanhempien lapsien kannalta
– Jos jäisimme nykyiseen asuntoon, kenelläkään ei olisi koskaan omaa rauhaa (ei edes naapureilla)
– Olen intovertti, rakastan ja tarvitsen rauhaa, hälinä väsyttää ja hermostuttaa minua
– Mielenterveyteni ei ehkä kestäisi univelkaa
– Oksentaisin todennäköisesti myös läpi seuraavan raskauden ja olisin välillä täysin toimintakyvytön
– Kaikki se lisähuoli
– Aikaa ja huomiota jäisi vähemmän muille lapsille
– Vaikeampi saada omaa aikaa ja lastenhoitoapua
– En tahtoisi kuormittaa parisuhdetta nykyistä enempää
– Vähemmän rahaa ja enemmän menoja
– Lapsiperheiden tukia leikataan jatkuvasti
– Lisää liikkuvia osia harrastus yms rumbaan
– Nytkään ei riitä aika kaikelle
– Tarvittaisiin koko perheen (ja tavaroiden) liikkuttamiseen bussi
– Kaikki omat työhön ja opiskeluun liittyvät haaveet todennäköisesti siirtyisivät lisää
– Lakanat olisivat kokoajan puklussa tai maidossa ja kahvin saisi juoda aina kylmänä
– Elämä on juuri helpottunut ja voidaan tehdä vapaammin eri asioita
– Vauva-aika menee niin nopeasti ohi ja itse vanhenee siinä ajassa 10 vuotta (ja sitten haluaa taas lähteä samaan rumbaan uudestaan)

Niitä plussia en alaa listaamaan, koska siinä nyt ei olisi MITÄÄN järkeä.


HORMONAALINEN HIUSTENLÄHTÖ

17/05/2019

Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on tuttua suurimalle osalle äideille. Rakausaikana naisen kropassa tapahtuu paljon kaikenlaista ihmeellistä ja kasvavan vatsanseudun lisäksi kasvua tapahtuu myös päänahassa.

Raskaus vaikuttaa hiusten normaaliin kasvuun sekä hiusten kasvuvaiheisiin niin, että suurin osa hiuksista jatkaa kasvamistaan, eikä irtoa normaaliin tapaan. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta- sillä sitä ne silloin ovatkin. Raskauden aikana erittyvän keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä myös niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu, monilla hiukset muuttuvat kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtavat jopa väriä. Omat hiukseni ovat olleet aina raskauden aikana ihanan paksut.

Noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä hiukset alkavat kuitenkin palautua ennalleen. Sanotaan, että kaikki ne hiukset joiden olisi pitänut irrtota raskauden aikana, irtoaa tässä vaiheessa. Tätä kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi, eli kun raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen saman aikaisesti. Kaikki tämä on toki yksillöllistä, mutta raskauden jälkeisen hiustenlähdön kestää yleensä muutamia kuukausia. Itselläni vaihe on kestänyt nyt viisi kuukautta. 

Kun hiuksia alkaa yhtäkkiä lähteä ihan hirvittäviä määrä, tuntuu se monesta jopa pelottavalta. Normaalisti ihmiseltä irtoaa päivässä 50-100 hiusta, mutta raskauden jälkeen määrä on noin 300-400 hiusta. Ainakin minusta on hirveää kun yhtäkkiä tyynyyn jää tupollinen hiuksia, suihkun viemäri on jatkuvasti tukossa eikä se ponnari enää olekaan yhtä paksu kun hetki sitten. Alkujärkytyksen jälkeen laittioilla pyörivät hiukset alkoivat enemmänkin vain ärsyttämään. Enää en pelkää kaljuuntuvani, mutta pelkään perheenjäsenteni kohta tukehtuvan kaikkialla leijuviin irtohiuksiini.

Hiuksen kasvu ja kasvun loppuminen ovat monimutkainen kokonaisuus, jota säätelee valtava määrä eri tekijöitä. Naisilla yleisimpiä syitä sulkakatoon ovat raskaus, imetytys, hormonaalinen ehkäisy, vaihdevuodet sekä stressi. Monilla naisilla elimistö reagoi myös muihin kun raskaudesta johtuviin hormonaalisiin muutoksiin ja hormonien epätasapainoon hiustenlähdöllä. Hormoneihin liittyvä hiustenlähtö on usein kuitenkin onneksi tilapäistä ja ohimenevää. Kun elimistön tasapainotila palautuu, myös hiukset alkavat jälleen kasvaa normaaliin tapaan.

Itse olen odotellut hiustenlähtöni normalisoitumista toiveikkaasti tosiaan jo useamman kuukauden. Loppua ei vain näy. Jokaista lastani olen imettänyt eri ajan (osittain 3kk, 11kk, osittain 2kk), mutta joka kerta hiustenlähtö on kuitenkin alkanut kutakuinkin samaan aikaan, noin 4kk synnytyksen jälkeen. En yhtään muista, kuinka kauan hiuksia irtoili tässä määrin edellisten raskauksien jälkeen, mutta tuskin ihan näin kauaa.

Toisaalta syitä hiustenlähdölleni löytyy monia. Raskauden jälkeisen hormonikimaran tasoittumisen lisäksi takana on aika rankat kuukaudet sekä kova stressi. Ennen raskaaksi tuloa minulla myös todettiin PCOS, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka aiheuttaa joillekin myös hiustenlähtöä. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on käynyt useasti mielestäni, sillä monet ”vaivani” käyvät sen kanssa yhteen. Lisäksi lääkärini sai minut ylipuhuttua hormokierukkaan, joka laitettiin joulukuussa. Useimpina päivinä syytän (ihan kaikesta) tätä kierukkaa. Myös sen sivuoireina voi tulla hiustenlähtöä.

Ei siis ihme että tukka lähtee päästä. Toisaalta, hiukseni ovat edelleen paksuhkot, sellaiset jollaiset ne olivat ennen raskauttakin. Ja uusia hiuksia kasvaa kokoajan lisää (myös harmaita sos!). Aiemmin kaljut ohimoni ovat saaneet jo ihan näyttävät tupsut ja sellaisia lyhyitä vauvahiuksia törröttää joka puolelta. Hiusten kasvun edistämiseksi olen ottanut käyttöön myös biotiinin. Ainakin se on tehonnut niin komeasti säärikarvoihini, että toivon vaikutuksen riittävän myös ylös päähäni saakka.

Omalla kohdalla viisi kuukautta runsasta hiustenlähtöä tuntuu pitkältä ajalta, mutta ilmeisesti puoli vuotta-vuosikin on ihan normaali aika raskauden jälkeisessä hiusten normalisoitumisessa. Kierukan olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa pois, saa nädä onko siitä apua. Ainakin toivon sen normalisoivan hormonitasapainoani ja sitä kautta myös hiusteni toimintaa.

Miten raskaudet ja sen jälkeiset ajat ovat kohdelleet teidän hiuksianne? Entäs muut hormonivaihtelut tai muuten vain tiukat elämäntilanteet? Palautuiko tilanne jossain kohtaa normaaliksi?


BEST 9 – TARINAT KUVIEN TAKANA

1/01/2019

Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2019 kaikille teille! Viime vuosi 2018 oli minulle merkittävä monellakin tapaa, mutta ennenkaikkea se jää mieleen tyttäremme odotusaikaan ja syntymään liittyen. Raskaus- ja vauvajutut ovat olleet ehdottomasti myös seuraajien mielestä niitä kiinnostavimpia sekä eniten tunteita herättävämpiä. Se kävi hyvin ilmi myös tehdessäni monen muun tapaan Instagramin Best Nine kuvakollaasiin, johon on koottu vuoden 2018 tykätyimmät kuvat.

1 Tyttäremme on syntynyt! Tiesimme tulevan vauvan sukupuolen jo niin varhaisessa vaiheessa kun se oli ultra-äänellä mahdollista saada selville. Halusimme kuitenkin pitää sukupuolen salassa viimeiseen asti, ainoastaan lähipiirimme tiesi asiasta.

Kun vauva sitten syntyi, en halunnutkaan kuuluttaa onneamme ja tyttäremme syntymistä koko maailmalle heti, vaan julkaisin tämän kuvan vasta muutama päivä sen jälkeen. Emme myöskään aluksi olleet ihan varmoja siitä, että miten paljon haluamme näyttää lapsestamme julkisuuteen. Tätäkin asiaa piti pohtia tovi.

Syntymästä kertovan kuvan valinta oli myös vaikeaa. Vauva oli pikkuruinen, mutta kuvissa sitä ei näe samalla tavalla. Jos katsoo kuvassa olevaa vaaleanpunaista liinaa, joka on todellisuudessa käsipyyhkeen kokoinen, alkaa mittasuhteita ehkä hahmottamaan paremmin.

2 Meille tulee vauva / Raskaudesta kertova kuva on todellisuudessa otettu jo vuoden 2017 puolella. Jokin outo tunne ajoi minut silloin apteekin raskaustestihyllylle, josta päätin ottaa tuplapakkauksen testejä. Tuplat siksi, että ajattelin näitä outoja tunteita tulevan jatkossakin, enkä todellakaan voinut uskoa että heti ekalla olisi tärpännyt.

Muistan edelleen kun päätin sitten helmikuussa jakaa tämän kuvan instaan. Makoilin (pahoinvoinnin kourissa) sängyllämme ja huutelin Oskulle toiseen huoneeseen että voinko mä jo kertoa tästä somessa!? Monet ystävämme ja perheemme tiesivät jo raskaudesta, useimmille kerroimme heti. Ajattelin myös niin, että jos raskaus sitten olisikin mennyt kesken en olisi halunnut myöskän salailla asiaa ja siksi lykätä asiasta kertomista.

3 Vauvalla on nimi / Myyn ristiäisiä vietimme vihdoin marraskuun lopulla ja ne olivatkin ihanat juhlat! Meillä oli ristiöisissä ammattikuvaaja mutta koska juhlasankari nukkui kastamisseremoian jälkeen juhlien loppuun saakka, on tämä kuva minun ottama. Yksi kummeista toimi apunani, kun itse seisoin tuolilla ottamassa kuvaa.

Tässä kuvassa juhlat ovat siis jo ohi ja siivoamme juhlapaikkaa. Yksi pöytäliinoista on levitetty lattialle ja vauva laitettu sen päälle. Olin joskus aiemmin nähnyt jossain kuvan, jossa maassa makaavan vauvan vierelle oltiin aseteltu vähän samaan tyyliin kukkia ja olinkin jo ennen juhlia ajatellut että tahdon samanlaisen kuvan. Kukatkin ostin ihan varstavasten. Niiden kanssa puinen ja kultaiseksi maalattu nimikyltti, joka oli juhlissa kakkukoristeena.

Juhlapaikkaa siivoillessamme jääkaapista löytyi myös vauvan kukkaseppele, joka oli tarkoitus olla päässä jo kastaessa. Onneksi saimme sen edes näihin kuviin. Vauvalla on kaulassaan myös minun vanha kultaketjuni, jonka halusin näkyvän kuvassa. Se kuitenkin valui kokoajan, enkä saanut yhtään edustuskelpoista kuvaa otettua niin että se näkyisi.

4 Post pregnancy / Tämä kuva on oikeastaan ensimmäinen kolmen kuvan sarjassa, jossa olen minä 3 tuntia, 3 päivää ja 3 viikkoa raskauden jälkeen. Tämä niistä siis ensimmäinen. Olen ottanut sen synnytyssalissa suihkusta tullessani. Se on mielestäni ihanan rehellinen kuvaus siitä, mitä vastasynnyttänyt äiti näyttää.

Raskauksien ja imetyksien myötä omaa muuttunutta kehoa voi olla joskus vaikea hyväksyä ja nähdä kauniina, ja tällä kuvasarjalla  muisttelin niin itseäni kun muitakin siitä, miten ihmeellisen työn se onkaan saanut aikaan ja kuinka tärkeää olisi sen sijaan arvostaa sitä ja antaa rauhassa aikaa raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen.

5 Ihana maha / Rakastin vauvamahaani, vaikkakin sen kanssa alkoi olemaan melko tukalat oltavat loppuvaiheessa. Moni taivasteli sitä miten iso vatsani oli, enkä pitänyt niistä kommenteista yhtään. Tottakai se oli iso, siellä oli vauva! Kaikilla meillä äideillä on erilaiset ja kokoiset vatsat – monella myös loppua kohti melko isot. Siksi kaikki se taivastelu jopa ärsytti. Näin jälkikäteen tuota muutama viikko ennen synnytystä otettua kuvaa katsoessani voin kuitenkin todeta itsekin, että olihan se iso!

6 Pikkuinen / Vauvan sänkyä hankkiessani päädyimme ostamaan kirppikseltä hänelle okisen korin, jonka pystyy kiinittämään keinujalkojen päälle. Ajattelin myös, että tässä korissa otettuja kuvia voi jälkikäteen vertailla ja nähdä, että miten vauva on kasvanut. Tässä kuvassa Myy on noin viikon ikäinen ja vaikka alkuperäisessä, ei rajatussa kuvassa, näkyy myös jalkani, on silti vaikea hahmottaa miten pikkuinen hän onkaan. Nykyään tuo kori toimii meillä lähinnä vaatteidensäilytyspaikkana.

7 Nuo silmät / Myy oli syntymästään saakka heti hyvin hereillä ja katseli uutta mailaa tarkkaavaisesti suurilla tummilla silmillään. Sain ihan mielettömän määrän kommennteja juurikin hänen syvästä ja viisaasta katseestaan, jonka mielestäni välittyy hyvin tässä yhden päivän ikäisenä otetussa kuvassa.

Tämä kuva on otettu potilashotellilla kun Osku on hakemassa minulla ruokaa. Otin kuvaa ihan ikkunan edessä niin, että verho on takanamme. Mietin tätä ottessani, että miltähän touhuni näyttää vastapäisellä ratikkapysäkillä olleille ihmisille.

8 Babymoon / Käytiin kesäkuussa reissussa ihan vain kahdestaan Oskun kanssa. Aloin leikkimielisesti kutsumaan sitä babymooniksi, sillä olin kuullut kahdinkeskisen matka ennen vauvan syntymää kutsuttavaksi sillä termillä. Ja tottahan se on, että tuskin pääsemme, tai halauamme edes mennä, kaksin reissuun vähään aikaan.

Kaiken ihanan lomailun ohella minulla oli toiveena saada ikuistettua ihana mahani myös kameralle. Ja reissusta jäikin etenkin mahtavia tilannekuvia masuni kanssa – olihan se näky kun makoilin altaassa uimapatjalla nacholautanen vatsani päällä. Tämän kuvan Osku otti saunan jälkeen vilvotellessamme. Se on yksi suosikkini.

9 Tissitakiainen / Myy on ollut tarkkaavaisuutensa lisäksi syntymästä saakkaan ihanan ilmeikäs. Kuten monet muutkin perheenjäsensä. Kuvatekstissä tämän kuvan alla vitsilen, että vauva ihmettelee kun sanon sanon hänelle, ettei hän voi kokoajan olla tississäni kiinni.

Ja sellaista se tosiaan oli ensimmäiset viikot. Meni päiväkausia kun vain imetin ja imetin ja imetin. Nyt jo mietin niitä aikoja kaihoisasti, vaikka silloin välillä sitä ei olisi jaksanut yhtään. Imetystaival oli monen syyn summana hankala lopulta imetys päättyi paljon aiemmin mitä olisin halunnut. Joskus mietin, että olisinpa osannut vaalia enemmän niitäkin hetkiä, kun en ole päässyt heräämisen jälkeen edes vessaan puhumattakaan aamupalan syömisestä tai vaatteiden pukemisesta, kun vauva on vain rinnalla ja on jo keskipäivä.

Aika vauvantäyteinen vuosi siis. Ihana <3