– Huh hellettä (oli kuuma)
– Ostin ilmastointilaitteen
– Söin paljon mehujäätä
– Olin kaksi päivää yksin kotona (ja se oli ihanaa)
– Olin viikonlopun kahdestaan taaperon kanssa (sekin oli kivaa)
– Oltiin kaksi yötä miehen kanssa kaksin (nukuin paljon)
– Kävin kerran jalkahoidossa ja kaksi kertaa laittamassa kynnet
– Tanssin
– Uitiin paljon (siis ihan tosi tosi paljon)
– Vietettiin kesäpäiviä kotona kaupungissa, mummin luona saaressa ja Hangossa
– Löydettiin pari meille uutta ihanaa rantaa
– Haavelin taas 24/7 muutosta lähemmäs omia ja lasten kavereita, harrastuksia, kahviloita ja kaikkea tekemistä, enkä saanut ajatuksia siitä pois
– Näin onneksi ihanan paljon kavereita ja se teki iloiseksi (ja tahtoisin silti nähdä vieläkin enemmän)
– Vietettiin meidän neljättä hääpäivää (lasten kanssa rannalla pizzaa syöden)
– Vietettiin anopin 70v synttäreitä (ihanin puutarhajuhlin)
– Vuokrasin mekon ja läikytin sille viimeisestä lasillisestani punaviiniä
– Käytiin kivoilla luontoretkillä
– Löydettiin paljon mustikoita
– Söin mansikoita, mustaviinimarjoja ja vadelmia suoraan puskasta
– Riideltiin ja rakastettiin
– Aloin katsomaan in treatment / terapiassa -sarjaa
– Katsoin myös My Octopus Teacher -dokkarin
– En saanut yhtäkään äänikirjaa loppuun
– Googlailin kura-vaatteita tulevaa syksyä varten
– En saanut pidettyä lomaa ihan niin kun olin ajatellut, ensi vuonna uusi parempi yritys
– Harvoin kuitenkin edes tiesin mikä viikonpäivä on meneillään

Niin siinä vain kävi, että saimme päiväkotipaikan yhdestä toivomistamme paikoista. Se ei ole aivan lähin, mutta ruotsinkielinen ja vaikutti nopealla tutustumisella tosi kivalta. Tähän päiväkotiin oli kuulemma lähes mahdotonta päästä (emmekä mekään viime talvena ekalla hakukerralla päässeet), mutta tänä syksynä sieltä vapautui ennätyksellisesti lähes 20 paikkaa uusille lapsille.

Kun päiväkotipaikkapäätös reilu kuukausi sitten postiluukusta yllättäen tipahti, vilkaisin päätöstä jo valmiiksi pettyneenä, kunnes mieheni huomautti, että kyseessä olikin juuri se paikka jota olimme kovasti toivoneet. Luulin päätöksen tulevan vasta kesällä, emmekä olleet edes ehtineet soittamaan päiväkodin johtajalle tai yrittäneet vaikuttaa asiaan mitenkään, joten olin jo valmiiksi varma, ettei paikkaa taaperolle sieltä löytyisi. Mutta tällä kertaa löytyi ja mikä parasta, myös tuttu kerhokaveri aloittaa syksyllä samassa ryhmässä.

Koronan vuoksi päiväkotiin ei päässyt sisälle tutustumaan, eikä myöskään päiväkodin normaalisti tekemää kotikäyntiä ja perheeseen peremmin tutustumista tapahdu. Päiväkodin pihalle kuitenkin päästiin ja sisätiloja oli mahdollista katsella Teamsin välityksellä järjestetyssä esittelyssä.

Kävimme siis eräs aamu pihalla juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja saimme samalla tavata myös tulevan ryhmän opettajan ja toisen hoitajista. Taapero meni heti muiden lasten kanssa leikkimään ja maalaamaan vesiväreillä ja oli heti osa porukkaa.

Päiväkodin aloitus elokuussa toki vähän jännittää, mutta tosi vähän ja enemmin hyvällä tavalla. Vaikka lapsi jäisi varmasti mielellään jo ekana päivänä päikkyyn yksin koko päiväksi, aloitamme rauhassa. Ensimmäisinä päivinä olemme yhdessä vain pihalla muutaman tunnin mukana leikkimässä ja loppuviikosta lapsi jää sinne aluksi noin puoleksi päiväksi itsekseen. Alussa, kun virallinen harjoitteluaika on päättynyt, pidämme silti päivät vielä vähän lyhyempinä.

Ollaan mietitty myös kokonaan lyhyempää viikkoa, niin että pitäisin itse yhden vapaapäivän viikossa lapsen kanssa kotona. Mutta katsotaan ensin miltä tavallinen päiväkotiviikko kaikista tuntuu. Näin vanha lapsi ei onneksi välttämättä enää saa kaikkia päiväkodissa kiertäviä flunssia, mutta varmuudeksi ei ehkä oteta arkivapaita heti, jos alkuun sattuukin paljon sairastelua ja sen vuoksi muutenkin kotona oloa.

Onkos siellä muita, joiden päiväkotiura alkaa syksyllä? Entä miten kävi hakemienne paikkojen kanssa? Helsingin huonosta päiväkotitilanteesta kirjoittelinkin keväällä ja olen edelleen ihan äimän käkenä ja kiitollisena, että tällä kertaa onni päiväkotilotossa vihdoin potkaisi meitä.

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, me jouduimme vuoden vaihteessa pitkittämään taaperon kotihoitoa tulevaan syksyyn saakka, sillä meille tarjottiin päiväkotipaikkaa puolen tunnin bussimatkan päästä kotoamme – ja täysin eri suunnasta jossa mieheni käy töissä. Matkoihin olisi mennyt päivässä pari tuntia, emmekä siis voineet ottaa paikkaa vastaan. Kotihoito jatkuu kunnes lapsi elokuussa täyttää kolme vuotta, toivotaan, että silloin paikka järjestyisi järkevämään matkan päästä, vaikka pahalta näyttää.

Sosiaalisia taitoja ja ikätoiveideren kanssa oloa 2,5 vuotias taaperomme on onneksi saanut harjoitella muutaman kerran viikon kaupungin kerhossa, se on ollut koko perheellemme tärkeä, kunnes se yllättäen ennen pääsiäistä ilmoitettiin heti päättyväksi päiväkotien henkilöstöpulan vuoksi.

Viime vuonna hakiessamme päiväkotipaikkaa tiesimme kyllä tilanteen olevan Helsingissä huono, se on ollut sellaista jo monta vuotta, mutta mikä hurjinta, se tuntuu silti huononevan edelleen. Meillä onneksi oli tilanne, että mieheni, joka siis on jo pian pari vuotta hoitanut lastamme kotona, pystyi ja halusi vielä kotihoitoa jatkamaan, vaikka taloudellisesti muutaman sadan euron kotihoidontuella eläminen on toki haastavaa.

Aiemmin Helsinkiläisestä kotihoidossa olevasta alle 3 vuotiaasta lapsesta maksettiin vanhemmalle Helsinki-lisää. Tämä, koska asuminen Helsingissä on hyvin kallista. Lisä merkitsi sitä, ettei lasta tarvinnut välttämättä laittaa taloudellisista syistä heti pienestä pitäen hoitoon, jolloin myös päiväkoteihin oli vähemmän tunkua. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan perheet haluavat hoitaa lapsiaan kotona keskimäärin 1,5–2-vuotiaaksi asti.

Helsinki-lisää kuitenkin leikattiin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, kun se otettiin kokonaan yli 2 vuotiailta pois. Sitä ennen se oli yli 2-vuotiaalla 134 euroa, 1,5–2-vuotiaalla 218 euroa ja alle 1,5-vuotiaalla 264 euroa kuukaudessa. Vuodenvaihteessa kaupungin budjettiriihessä äänestettiin, että lisä poistuu kaikilta yli yksivuotiailta. Muutos tulee voimaan kesällä, joten monen perheen on pitänyt reagoida muutokseen nopeasti.

Kaupunki kertoo, että tuen poistamisen tavoitteena on houkutella lisää lapsia päiväkotiin sekä säästää rahaa. Helsinki-lisän leikkaamisen arvioidaan tuovan viiden – seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. [1] Monet ovatkin ihmetelleet, miksi kaupunki säästää ja tekee samaan aikaan lähes 500 miljoonan euron tuloksen koronavuodenkin aikana. [2]

Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntija sanoo, että Helsinki-lisän heikkeneminen merkitsee lapsiperheille lisää rahahuolia ja lapsiperheköyhyyden lisääntymistä. Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä ja heikennykset tukeen voivat merkitsevät monelle sitä, että lapsi on laitettava yhä nuorempana päivähoitoon tai sinniteltevävä entistä pienemmällä rahasummalla. Helsinki-lisän leikkauksesta ei myöskään tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka YK:n lapsen oikeuksien sopimus sitä vaatii. [3]

Helsinki-lisän leikkausta perustellaan säästösyiden lisäksi sillä, että laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen vähentää eriarvoistumista. Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin mukaan tukea käytetään erityisesti maahanmuuttajavaltaisilla alueilla ja juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Tukea käyttävät myös useimmiten äidit, jotka halutaan nyt saada nopeasti takaisin töihin, myös koronakriisin aikana [3] – ja se tarkoittaa että lapset pitää saada jonnekin hoitoon.

Kuitenkin Helsingin päiväkodeista puuttui lokakuussa 2020 kaikkiaan 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, mikä tarkoittaa, että joka viides paikka oli täyttämättä. [5] Pahimmillaan lapsi voi saada muodollisesti pätevän, eli koulututetun opettajan vasta esikoulussa, muutoin hommaa pyörittävät sijaiset (jos heitä saa) joko lyhyissä pätkissä jatkuvasti vaihtuen tai korkeintaan vuoden kerrallaan. [6]

Kriittinen pula henkilökunnasta näkyy erityisesti ruotsinkielisellä puolella, jossa puolelle ruotsinkilelisistä lapsista tarjotaan paikkaa suomenkielisestä päiväkodista, kun muuta ei ole. [4] Henkilökunta on myös uupunutta suuren työtaakan ja henkilökuntapulan vuoksi. Mitä sitten kun yhtä useampi pieni yksivuotias laitetaan tuen lakkauttamisen takia päiväkotiin?

Kun me viime vuonna haimme taaperollemme päiväkotipaikkaa läheisistä päiväkodista, niin ruotsin kun varmuudeksi suomenkielisistäkin, meitä kehoitettiin hakemaan elokuuksi paikkaa uudestaan. Silloin paikkoja on eniten tarjolla kun osa lapsista aloittaa koulun. Kuitenkin meitä lähimpänä olevasta ruotsinkielisestä päiväkodista tuli jo silloin viesti, että ei onnistu päästä ensi syksynäkään, jono on niin pitkä – hakekaa varmuudeksi suomenkielisiin.

Minusta on tosi surullista, jos kaksikielisen lapsemme kielellistä kehitystä ei voida kodin ulkopuolella tukea, koska hän ei pääse hoiton sillä toisella kielellään johon hän tarvitsisi enemmän tukea. Tällöin hän ei voi myöhemmin todennäköisesti myöskään opiskella ruotsin kielellä, koska se ei ole tarpeeksi vahva.

Yksityinen päivähoito on toki myös joillekin vaihtoehto, mutta ei välttämättä meille. Koska meillä on kuusihenkinen perhe, vaikuttaa perheemme koko tulojemme lisäksi alentavasti kunnallisiin päivähoitomaksuihin. Kun vertasimme lähistöllämme olevien ruotsinkielisten yksityisten päiväkotien hintoja kunnalliseen, olisi maksu yli 180 euroa enemmän kuukaudessa, vielä yksityisen hoidon tuen jälkeenkin. Eli reippaasti yli 2000 euroa vuodessa enemmän, sen kunnallisen puolen maksun päälle. Puhumattakaan siitä, että myös yksityiset päiväkodit ovat täynnä ja niiden aukioloajat kunnallisia suppeammat. Ja onhan tämä myös rahan lisäksi periaatekysymys.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä en osaa sanoa, minulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Ymmärrän, että suuri osa Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista elää tukien varassa ja heidän lapsena olisi tärkeä saada varhaiskavastukseen oppimaan kieltä ja ehkä pääsemään entistä paremmin kiinni yhteiskuntaan. Mutta auttaako tuesta leikkaaminen oikeasti tässä vai aiheuttaako se vain entistä tukalampia oloja?

Ymmärrän, ettei varhaiskasvatuksen opettajia ole, jos heitä ei hakeudu opiskelemaan sitä määrää mitä heitä tarvitaan. Ala ei välttämättä myöskään houkuttele  sillä palkkaus ei ole tarpeeksi korkea suhteessa työn määrään ja vastuuseen. Ymmärrän, ettei uusia päiväkoteja ja paikkoja voida noin vain taikoa, mutta sen toivon, että jonkinlainen ratkaisu oltaisiin keksitty ennen kun Helsinki-lisää leikattiin jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta perheiltä ja heidän lapsiltaan.

Saa jakaa kokemuksia, ajatuksia – mitä vaan aiheeseen liittyvää!

Lähteet ja lisää uutisia aiheesta:

Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä [1]
Helsinki leikkaa kuntalisää, ja yhden aikuisen taloudessa se tuntuu: ”Tulot tippuvat noin neljänneksen”
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa [2]
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa [3]
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä [4]
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän [5]
Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava [6]
Puolitoistavuotiaalle Valolle tarjottiin päivähoitopaikkaa tunnin päästä kotoa
Munkkiniemeläiselle Saimalle tarjottiin päiväkotia liki tunnin matkan päästä Mellunmäestä
Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän
Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu
Helsinki vie perheiltä yli 200 euron suuruisen kotihoidon tuen kuntalisän – Miksi vaikutusta lapsiin ei arvioitu, vaikka YK:n lasten oikeudet niin vaativat?
Yksinhuoltajaäiti hätääntyi Helsingin päiväkotipulasta: Lapset määrättiin hoitoon täysin eri puolille kaupunkia
Helsingin leikkipuistojen ja päiväkotien kerhot suljetaan koko huhtikuuksi – Syynä pula työntekijöistä

Taaperon lippis saatu @newkidsonthehouse

Naapurustomme yhteisvoimin rakentama jäälinna näytti viikonloppuna tältä, tänään se on jo paljon suurempi. On ollut ihana huomata, miten niin moni on innostunut lähtemään mukaan tähän muutaman paikallisen ehdottamaan projektiin. Kuka tahansa saa osallistua jäälinnan tekoon, eikä sille ole asetettu mitään sääntöjä tai tarkkoja ohjeita. Se on siis pikkuhiljaa muovautunut tällaiseksi ja siitä voi lopulta tulla millainen vaan!

Naapurustossa asuvien perheiden lisäksi rakentamiseen on osallistunut ainakin läheinen päiväkoti sekä vieressä olevan koulun oppilaat. Jäälinnan rakentaminen on ollut kivaa yhteisöllistä tekemistä, johon nyt korona-aikaan on kuitenkin sopinut hyvin porrastettu toteutetustapa. Jokainen kun on käynyt rakentamassa linnaa omaan tahtiinsa ja milloin itselleen on parhaiten sopinut (ja omat kalikat valmistuneet).

Jäälinnoja on kohonnut muihinkin kaupunginosiin, sellaisen kun voi vaikka naapureiden kesken tehdä vaikka ihan vaan omalle pihalle. Jäälinnan tekeminen on helppoa. Tarvitset vain tyhjiä pahvitölkkejä, kuten litran maito -tai mehutölkkejä ja vettä. Värillisiä jääpaloja saa sekoittamalla veteen vaikkapa tilkan mehua, elintarvikeväriä tai myrkytöntä vesiväriä. Me olemme koristelleet jäitä myös kukkasin ja havuoksin.

Sitten tölkit vain jätetään ulos jäätymään. Kannattaa kuitenkin huomioida, että näillä pikkupakkasilla täydellinen jäätyminen kestää useamman päivän. Jääpalikat on helppo kiinnittää toisiinsa tekemällä lumesta ja vedestä sohjoa, joka toimii jäätyessään sementin tapaan.

Meidän naapuruston jäälinnassa on jäätiliä varmasti jo useampi sata – ja lisää tulee. Tällaista teosta ei saisi ikinä tehtyä vain omin voimin, joten kiva että niin moni on ottanut tähän osaa. Meilläkin ollaan kovasti innostuttu ja lähes päivittäin kurkataan taloyhtiön pahviroskis tölkkien varalta, meidän perheessä kun ei niitä yleensä yhtä-kahta viikossa enempää tule.

Kivan yhteisöllisen tekemisen lisäksi jäälinna on tottakai tosi hieno ja se ilostuttaa ohikulkijoita ja elävöittää kivasti muuten juuri nyt lumesta vaaleaa maisemaa.

Videoita tästä lumilinnasta löytyy Instagram-profiilini kohokohdista!

Haimme taaperolle tammikuusta alkaen päiväkotipaikkaa. Mieheni jäi hoitamaan lasta toissa syksynä, kun minä palasin päätoimisesti töihin omaan yritykseeni. Tammikuussa mieheni olisi siis hoitanut lasta kotona yhtä mittaan vuoden ja neljä kuukautta, lapsen ollessa silloin siis 2 vuotta ja 4 kuukautta.

Hakiessamme päiväkotipaikkaa toivoimme parasta, mutta toki pelkäsimme myös pahinta. Paras vaihtoehto olisi ollut ruotsinkielinen paikka noin kilometrin päässä olevasta päiväkodista, joka olisi mieheni (pyörällä kuljettavan) työmatkan varrella ja samalta suunnata löytyisi myös esim ruokakauppa ja muita palveluita.

Vähän huonompi vaihtoehto oli päiväkoti hieman kauempaa, kuitenkin edelleen miehen työmatkan varrelta, ilman että reitin varrelle sattuisi kuitenkaan julkista liikennettä tai mitään muita palveluita (kirjaimellisesti keskeltä metsää, meren rannalta siis). Mies voisi edelleen aamulla viedä lapsen hoitoon pyörällä matkalla töihin ja minä hakea sitten iltapäivällä kävellen tai pyörällä.

Kaikista huonoin vaihtoehto oli paikka jostain oikeasti kaukaa. Ja niin siinä sitten kävi, pahin vaihtoehto kävi toteeen ja paikka tarjoutui jostain ihan huitsin nevadasta. Siis oikeasti, puolen tunnin bussimatkan päässä, aivan päinvastaisessa suunnassa jossa mieheni käy töissä. Pelkkiin matkoihin kotoa päiväkodille ja takaisin kotiin, menisi päivässä yhteensä kaksi tuntia bussilla. Tähän kun lisää vielä miehen työmatkat päälle, eli toiset puoli tuntia (toiseen) suuntaansa pyörällä, ainut vaihtoehto oli jatkaa kotihoitoa.

Helsingin vaikea päiväkotitilanne on ollut tiedossa jo vuosia. Useilta alueilta on lähes mahdotonta saada päiväkotipaikkaa läheltä kotia, paikkoja ei vain ole, päteviä opettajia ja hoitajia ei ole (muun muassa esim palkkaus huono työmäärään ja vastuuseen nähden) ja itseasiassa ruotsinkielisellä puolella tilanne on vielä huonompi.

Helsingin Sanomien mukaan lokakuussa Helsingin päiväkodeista puuttui 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, jonka lisäksi sijaisia on vaikea saada, heitäkään ei ole riittävästi ja iso osa heistä on epäpäteviä (sijaikseksi pääsee muutaman päivän koulutuksella).

Me emme siis todellakaan ole mikään kumma poikkeus tässä päiväkotilotossa, näitä tarinoita älyttömän pitkistä päiväkotimatkoista kuulee leikkipuistossa päivittäin. Itseasiassa eräs ystäväparheemme muutti lopulta toiseen kaupunkiin, koska vuoden jonottelunkaan jälkeen mitään järkevää päiväkotipaikkaa ei heidän lapsilleen löytynyt.

Kaupungin tarjoaminen päiväkotien lisäksi Helsingissä on toki myös yksityisiä päiväkoteja, mutta myös useat niistä ovat täynnä ja pula pätevistä opettajista ja hoitajista koskee myös niitä. Kaikilla perheillä ei myöskään ole varaa yksityiseen päiväkotiin, jonka lisäksi esimerkiksi lähellämme olevat yksityiset päiväkodit ovat monet auki vain 7,5 tuntia päivässä.

Viime viikolla moni Helsinkiläisperhe sai ikäviä uutisia, kun kotihoidontuen päälle tulevaa Helsinki-lisää kerrottiin leikattavan budjettisyistä. Ensi kesäkuusta alkaen tukea ei saa enää kuin 1-vuotiaaksi asti, kun aiemmin sitä sai 2-vuotaaksi (tuki lakkautettiin aiemmin jo 2-3 vuotiailta). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että entistä useampi joutuu laittamaan lapsensa päiväkotiin jo suunnitelua aiemmin – tai sitten yrittää kituutella muutamalla sadalla eurolla kuukaudessa.

Kaupunki ei omien sanojensa mukaan odota ryntäystä päiväkoteihein tuen lakkauttamisen jälkeenkään, mutta he ovat ennakoineet että lapsia on ensi vuonna päiväkodeissa 800 enemmän kun tänä vuonna. Nähtäväksi jää mikä tilanne siis vaikka ensi syksynä päiväkodiessa sitten lopulta on.

Me jäämme todellakin jännityksellä odottamaan, sillä osaltamme päiväkodin aloitus lykkääntyy kolmen tunnin matkojen vuoksi. Emme siis pysty ottamaan tuota paikkaa huitsin nevadasta vastaan, vaan mies jatkaa hoitovapaataan kesään / syksyyn saakka. Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että joku järkevämpi paikka järjestyisi silloin.

Tavallaan tilanne on kuitenkin meille myös helpotus, sillä pähkäilimme päiväkodin aloituksen kanssa – ja nyt joku muu teki vaikean päätöksen puolestamme. Mies olisi kyllä edelleen halunnut jatkaa koti-isänä, mutta taloudellinen tilanne, eli eläminen niillä parin sadan euron kuukausitienesteillä, alkoi väsyttämään.

Taapero jatkaa siis kotihoidossa ja kaupungin tarjoamassa kerhosssa muutaman tunnin viikossa. Siitä ei tietääkseni vielä leikattu. Juuri tänä aamuna taaperoa kerhoon viedessäni tunsin kovin suurta kiitollisuutta kuitenkin tästä kaikesta. Kerhossa heitä on siellä neljän saman ikäisen tytön ryhmä ja kaksi ohjaajaa, enkä parempaa kerhoa voisi toivoa. Ennenkaikkea olen iloinen mieheni puolesta, joka saa olla vielä puoli vuotta lapsen kanssa kotona, koska niin oikeasti tahtoo. Tämä aika on niin lyhyt ja korvaamaton – ja meidän perheelle paras ratkaisu tehdä näin.

(Paitsi just noi tuli mölyämään tohon viereen, kun yritän tehdä töitä ja mietin, että onko sittenkään – ja sitten taapero tuli antamaan pusun ja olin taas että joo).

Minkälaisia kokemuksia teillä on päiväkotipaikan saamisessa? Entä mitä tunteita Helsinki-lisän lakkautus herättää?