Facebook muistutteli muutama päivä sitten, että olemme olleet mieheni kanssa siellä kavereita nyt tasan vuoden. Noin vuosi sitten tapasimme pikaisesti siis ekaa kertaa, mutta juttumme ei ihan vielä sielloin lähtenyt käyntiin, vaan vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Voisi siis oikeastaan sanoa, että ALLE vuodessa ehtii aika paljon.

Nyt olemme nimittäin naimisissa, sisustamme yhteistä kotia ja loppukesästä meille syntyy lapsi. Mitäs sitä aikailemaan kun tietää mitä tahtoo ja etenkin sen, että kenen kanssa.

Välillä tuntuu ihan järjettömältä olla tässä pisteessä. Ihan hullun rakastuneena ja onnellisena. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. Kumpikaan meistä ei olisi. Molemmat olimme olleet useamman vuoden sinkkuina ja päässet jo siihen pisteeseen, että yksin oli hyvä olla. Hyvin onnellisia niinkin, mutta onhan tämä ihan eri maailma verrattuna siihen.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, kimalteleva sormus nimettömässä, maha pystyssä, molempien astiat sulassa kaaoksessa keskenään keittiön kaapeissa ja keskellä olohuoneen lattiaa seisovat eilen ostetut vaunut. Joka toinen viikko vietämme suuruusperheen elämää ja joka toinen viikko olemme kahdestaan. Vielä hetken.

On käsittämättömän ihanaa herätä joka aamu rakkaimpansa vierestä, kun lähes viisi vuotta heräsin yksin. No toki lapset olivat usein kömpineet väliin, mutta heiltä saatava huomio ja läheisyys on toki erilaista. Mutta ehhkä myös siksi minulla oli niin hyvä yksin, ilman puolisoa. Sillä minulla oli kuitenkin rakkautta jaettavana yllinkyllin lapsilleni. Nyt rakkautta on vaan kaksin verroin enemmän.

Olen iloinen että uskalsin hypätä tähän kaikkeen, tuntea täysillä ja antaa vain sen viedä. Tuskin olisin voinut muutakaan. Olisi hirveä vanhana katua sitä, ettei uskaltanut elää täysillä ja katsoa mihin se kaikki vie. Olemme kokeneet yhdessä jo vaikka minkälaista. On ollut iloja, suruja ja meidän omat vaikeutemme. Kaikki se kuitenkin hitsaa meitä yhä enemmän kiinni toisiimme.

En kyllä ikimaailmassa olisi kuvitellut päätyväni tähän tilanteeseen vuoden päästä. Ihan naurattaakin pelkkä ajatus. Siellä tanssilattian reunalla kun juttelin tämän tyypin kanssa, jonka yhteinen kaverimme oli minulle hetkeä aiemmin esitellyt, ei olisi juolahtunut millään mieleeni, että juhlisin naimisiinmenoamme samassa paikassa vielä samana kesänä, vaikka mukavalta hän vaikuttikin.

Mutta eihän sitä totisesti voi ikinä tietää että mihin elämä vie, silti aika hullua että se vei vuodessa tähän. Ihanan hullua.

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, ajattelin vuoden vaihteessa, kun olisi jälleen ollut aika perinteisen blogin vuosikatsauksen aika. Tällainen vuosikatsaus ja parhaiden palojen kirjaaminen onkin ollut yksi ihan ensimmäisistä tekemistäni postauksista silloin kun blogin aloitin tammikuussa 2011. Olen tehnyt sellaisen sen jälkeen ihan joka vuosi. Paitsi tänä vuonna. Ja vaikka hassulta saattaa kuulostaakin, olen tässä nyt kolmisen viikkoa tuntenut jonkinlaista haikeutta ja surua että katkaisin nyt tämän perinteen. Joten surkuttelut sikseen, tässä tulee (tänäkin vuonna) katsaus viime vuoteen:

TAMMIKUU

Vietimme vuodenvaihteen Espanjassa, värjäsin hiukset vihreiksi, vaalensin ne takaisin punaisiksi, hautasimme We Got Beefin, testasin ekaa kertaa Roller Derbyä, sain elämäni ensimmäisen treffipyynnön Intagramin kautta, parantelin irronnutta kynttäni, sain lähetteen plastikkakirurgille, ostin lennot 11 kuukauden päähän Thaimaahan, kävimme luistelemassa ja syömässä hienosti, löysin luottoripsivärini, olin kaksi kertaa radiossa, kummityttöni syntyi, olimme pipomalleina, kävin ahkerasti koulussa ja ilmoitin Elviksen eskariin.

Lempipostaukset:

TAVALLAAN IHAN TAVALLINEN LAUANTAI
OLE ROHKEA – HYVÄ SIITÄ TULEE
SÄ ANSAITSET PAREMPAA

HELMIKUU

Olin ensimmäistä kertaa futismutsina, opiskelin edelleen ahkerasti ja sain tehdä ihan oikeana toimittajana hommia, katsoin Girlsia, jouduin ambulanssilla sairaalaan, pelkäsin pimeää, kävin uudestaan kampaajalla, tykkäsin itsestäni, lähennyin lisää veljieni kanssa, tapasin ensimmäistä kertaa personal trainerini, tein maailman parhaan soittolistan sunnuntaille, olkapääni kai tulehtui, Kaapo sai ensimmäisen kännykkänsä ja soitteli ja lähetteli maailman liikuttavimpia viestejä.

Lempipostaukset:

KAIKEN LISÄKSI OLEN VIELÄ FIKSUKIN
MÄ ♥ MASU
KAHDEN KODIN LAPSET
TOSI YSTÄVÄ
VELJEKSET KERTOVAT

MAALISKUU

Minusta tuli viraillisesti ensmmistä kertaa kummitäti parhaan ystäväni esikoiselle, olin mukana yllätysbileissä ja löhösin koko illan kavereiden kanssa siellä sängyssä, ostin elämäni ensimmäiset piilolinssit, aloitin kiinnostavan kouluprojektin jonka vuoksi jouduin käymään usein Lahdessa, tein kylppäriremontin keskellä yötä, pelasin VR-laseilla, olin kaksi päivää paastolla, pääsin leikkausjonoon rintojenpienennysleikkaukseen, tapasin ekaa kertaa tulevan aviomieheni (en tiennyt vielä silloin) ja tein hänelle oharit, olin kokonaisen päivän rekan kyydissä juttukeikalla, Elviksen kuviskerhokaverin isä kysyi minulta englanniksi että puhunko suomea ja vastasin vahingossa että en enkä kehdannut enää korjata, kävin huonoilla treffeillä ja ostin lohdutukseksi Omar-munkin, olin myös toisissa ristiäisissä, kävin kirparilla myynnissä, pojat olivat ekaa kertaa yökylässä veljelläni, ostin 33 kännykkälippua.

Lempipostaukset:

ME
SOME-AJAN LAPSET
HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET
NÄIN VOI KÄYDÄ
TÄSSÄ ON SELMA

HUHTIKUU

Vaalensin hiukset blondeiksi, juhlittiin blogigaalassa, sain Lahti-projektini valmiiksi, sain stressin vuoksi vatsahaavan ja minut tähystettiin, lopetin snäppäämisen, käytiin poikien kanssa Kiasmassa, vietettiin epäperinteistä pääsiäistä, ostin täydelliset farkut, kävin kävelemässä jäällä ja pyöräilin vuoden ekat pyöräilyt ja join vuoden ekan puistosiiderin, kävin hyvinvointimittauksessa, bailattiin skidit diskossa ja vietettiin vappua järvenpäässä.

Lempipostaukset:

IHANA HIMA
4 VUOTTA JA 4 KUUKAUTTA SINKKUNA OLON JÄLKEEN
MITÄS JOS NE MUISTAA VAAN JOTAIN TYHMIÄ JUTTUJA

TOUKOKUU

Toukukuussa koko elämä muuttui yhdessä hetkessä kun tutustuin paremmin yhteen tyyppiin, ihastuin ja rakastuin. Oli teknotanssit, Drakea kirkossa, shampanjapiknikkejä, pyöräretkiä ja kookospalloja, kuljettiin ekaa kertaa shotrseissa, istutettiin yrttejä ja salaatteja omaan kasvatuslaatikkoon pihalle, käytiin Kaapon futistreeneissä ja teatteriesityksessä, pääsin tekemään kivan työjutun, korkattiin uimastadikka, tehtiin kesälista, juhlittiin äitejä, opin tekemään risottoa, join tequilaa pokaalista ja varattiin tyttöjen kanssa kesäreissu.

MEIDÄN KASVIMAALLA
SE RAKKAUSJUTTU
5 MYYTTIÄ BLOGGAAMISESTA
MINÄ LASTEN SILMIN

KESÄKUU

Minua kosittiin, heitin talviturkin meressä, syötin lampaita, kävin kesän ekoilla festareilla, käytiin Hangossa, Suvisaaristossa ja alppiruusupuistossa, opettelin uusperhe-elämää, syötiin tosi paljon jäätelöä, juotiin viiniä puun alla sateessa,  majoitin elämäni ensimmäiset airbnb-vieraat, pidettiin grillibileet ja boolibileet kavereille, vaalensin hiuksia vielä vähän lisää, olin ihan järjettömän onnellinen, suunnittelin häitä, kävin vumeissa ja rakastin ihan täysillä.

Lempipostaukset:

MILLOIN ESITELLÄ UUSI PUOLISO LAPSILLEKESKIKESÄLLÄ KESÄSAARESSA

HEINÄKUU

Päätimme hääpäivät, menin puolisalaa naimisiin maistraatissa, vaihdoin sukunimeni, olin lapsuudenystäväni salahäissä, Uin 16. kerroksessa olevassa lasipohjaisessa uima-altaassa, lomailin viikon Nizzassa kavereiden kanssa, kuulin että minusta tulee täti, sain vihdoin pimennysverhot, söimme herkkuja omasta kasvimaasta, nautin kesästä.

Lempipostaukset:

TAIVASKIN HYMYILEE
KAHDET HÄÄT KAHDESSA KUUKAUDESSA
TAHDON
12 ASIAA JOTKA OVAT SAANEET MINUT ILOISEKSI
PARHAAT HELLEHOUSUT
ELÄ TÄYSILLÄ

ELOKUU

Järjestettiin häitä, pidettiin avioliiton siunaus sekä hääbileet, vietettiin honeymoonia mökillä, hävitin puhelimeni, löysin puhelimeni ja rikoin puhelimeni, poikien yhdeksän viikon kesäloma päättyi, sain ajan leikkaukseen, minulla oli ihanat polttarit, opettelin uutta nimmaria, ajoin autoa mökkitiellä, Martti ja Eeva Ahtisaari toivottivat meille pitkää ja onnellista avioliittoa, bailattiin Flowssa je kesän vikoissa VUMeissa, meloin kajakilla, käytiin taas Hangossa, Elvis aloitti esikoulussa,

Lempipostauksia:

TUNNELMIA HÄISTÄ
OSKU VASTAA
KOLMEN PÄIVÄN FESTARIMEIKKI

SYYSKUU

Olin leikkauksessa, täytin 31 ja Kaapo 8 vuotta, katsoin koko GOTin alusta loppuun, olin tosi kipeä ja sain hyvää hoitoa, pojat kävivät parturissa.

Lempipostaukset:

HEI HEI TISSIT
MEIDÄN HÄÄT (OSA 1/2 – KIRKKO)
MEIDÄN HÄÄT (OSA 2/2 – JUHLAT)
KAHDEKSANVUOTIAANA
31 VUOTIAANA

LOKAKUU

Löysin ihmeellisen pihkavoiteen, sain leikkaushaavat vihdoin umpeen, aloin suunnittelemaan jo kertaalleen perumaani lähestyvää Thaimaan matkaa, satoi lunta, kylppäristä löytyi kostausvaurio, aloimme etsimään uutta asuntoa, Elvis täytti kuusi vuotta ja juhlimme Halloween-teemalla, pyöräilin krapulassa 14 kilometriä jotta saimme tortillaa, burnoutin partaalle ajanut koulutehtävä julkaistiin Helsingin Sanomissa, käytiin syksyisellä valokuvasreissulla lähimetsässä,

MILLAISTA ON OLLA NAIMISISSA
MIKSI EN KIRJOITTANUT #METOO
KUUSIVUOTIAANA
LIIAN VÄRIKÄSTÄ – MINIMALISTIN TUNNUSTUKSIA

MARRASKUU

Lähdin yksin lasten kanssa Thaimaahan, matkustettiin 26 tuntia putkeen, käytiin uimassa, snorklaamassa ja uitiin kallion sisään laguuniin, jouduin vatsapöpön takia sairaalaan tiputukseen, näimme hillittömän Great Palace-temppelin Bangkokissa, ikävöin kotiin, juhlin pikkujouluja glitterbodyssä, olin huolissani läheisteni terveydestä, varattiin joulureissu Espanjaan, sain ihan hirveän flunssan, sain mielestäni omituista kritiikkiä blogiin siitä etten voi kirjoittaa eläintensuojelusta jos matkustan lentokoneella.

Lempipostaukset:

TAISTELU AALTOJA VASTAAN
สวรรค์

JOULUKUU

Juhlittiin satavuotiasta suomea, karattiin Espanjaan joulunviettoon, ajeltiin avoautolla, oltiin koiravahteina, saatiin varmistus uudesta asunnosta ja säädettiin kaikkea siihen liittyvää, alettiin pakkaamaan, paranneltiin flunssaa, juhlittiin vuoden vaihtumista töölönlahdella.

Että sellainen vuosi! Jäikö teille joku juttu viime vuodelta mieleen?

Noh, millaista on olla naimisissa? on kysymys jota me molemmat olemme kuulleet paljon viimeisen parin kuukauden aikana. Ja vastaus siihen on: ihanaa, parasta ja ihan mielettömän siistiä. Elän elämäni onnellisinta aikaa ja olen myös todella onnellinen päätöksestä mennä naimisiin umpirakastuneena alkuhuumassa. On mieletöntä huomata miten rakkaus vain kasvaa ja syvenee päivä päivältä, vaikka joka päivä luulee ettei se tästä vahvemmaksi voisi enää mennä.

Jokainen pari tekee heille sopivimmat ratkaisut ja kun me kuukauden yhdessäolon ja kahden viikon ns. virallisen seurustelun jälkeen päätimme mennä naimisiin, mahdollisimman pian, oli se meille juuri se paras ratkaisu. On ihanaa olla niin tosissaan ja ihana kun saa rakasta toista ihan täysillä. Naimisiinmeno ei ole mikään toisen rengastus, vaan lupaus siitä että haluaa tehdä töitä liiton eteen myös vaikeina aikoina. Tietysti niin voi luvata myös ilman naimisiinmenoa, mutta me tahdoimme ehdottomasti naimisiin. Vaikka meillä on vasta lyhyt taival takanamme, koen että naimisiinmeno toi suhteeseen ihan uuden, syvemmän tason.

On maailman ihaninta tulla kutsutuksi vaimoksi ja kertoa olevansa vaimo. Tunnen suurta ylpeyttä siitä kertoessani ja meinaan pakahtua onnesta sen kuullessani. Vatsanpohjassa kutkuttaa kun katson Oskua vaikkapa laittamassa ruokaa ja mietin että olen naimisissa tuon miehen kanssa. Siinä se kokkailee – minun mieheni! Kaikki mitä teemme yhdessä tuntuu astetta erityisemmältä tehdessämme sen avioparina.

Myös meidän molempien sormukset ovat minulle hyvin merkityksellisiä. Rakastan sormustani ja minua ottaa vatsanpohjasta joka ikinen kerta kun kosketan ja pyörittelen sitä. Se miten vahvasti tunnen tuollaista pikkuesinettä kohtaan yllätti itseni ihan totaalisesti – myös Oskun sormusta kohtaan. Hänen sormuksellaan on muutenkin hieno merkitys, sillä se on hänen isoisänsä vanha ja se pienennettiin sopivaksi niin, että siinä olevat vanhat kaiverrukset säilyivät myös. Oskun isoisä on ollut yksi hänen elämänsä tärkeimmistä henkilöistä ja arvostus häntä kohtaan näkyy edelleen. Hänen isovanhempansa olivat onnellisesti naimissa yli 50 vuotta, kunnes isoisä siirtyi muutama vuosi sitten ajassa ikuisuuteen. Tuntuu erityiseltä että nyt tuo sormus on osana myös meidän liittoamme.

Kerroin jo aiemmin omasta sormuksestani sekä siitä miksi valitsin juuri sen. Edith-niminen sormus on valmistettu Narsakan perheen pyörittämällä pajalla Hämeenlinnassa. On ihana että myös omalla sormuksellani on tarina osana Narsakan korupajan historiaa, vaikka sen tarina ei olekkaan yhtä henkilökohtainen.

Halusin kauniin ja näyttävänkin sormuksen, mutta sen piti olla kuitenkin omaan tyyliini tarpeeksi simppeli sekä käytännöllinen, sillä en ole muuten tottunut käyttämään juuri minkäänlaisia koruja. Sormus on ollut nappivalinta vaikka se onkin ehkä yllättävän romanttinen tyyliini.

Rakastan sitä miten sormus kimaltelee nimettömässäni ja sitä miten jo nyt sormessani näkyy siitä jäänyt kevyt painauma. Huomaan tekeväni asioita nykyään enemmän vasemmalla kädelläni, ihan koska vaan tahdon näyttää kaikille että olen naimisissa. Onhan se vähän hassua, mutta miksi ei ottaisi kaikkea irti tästä! Olen myös huomannut nimettömässä olevan sormuksen olevan hyvä karkoitin vaikkapa liian pitkään tuijottaville miehille – kaivan vaan nenääni oikean sijasta vasemmalla niin saan taas istua ratikassa rauhassa

Naimisiinmenomme on ollut myös lapsille iso ja tärkeä juttu. Häistä kerrottiin koulussa ja eskarissa pitkään ja molemmat pojat halusivat viedä juhlista myös kuvia näytille. Uskon että naimisissa olomme tuntuu lapsista myös turvallisesta. He tietävät että perheessä on nyt yksi turvallinen aikuinen lisää, johon voi tuketua, luottaa ja joka ei ole ihan heti lähdössä minnekkään pois. Meidän molempien lapset puhuvat myös toisistaan liikkuttavasti veljinään, joka saa kyyneleen silmäkulmaan jokaikinen kerta.

Naimisissa on siis oikeasti aivan sairaan ihanaa ja välillä saatan ihan naurahtaa ääneen koska tämä on vaan niin siistiä! Kavereiden kanssa välillä vitsillaan sillä, että minusta tuli kertaheitolla minkkiturkkiin pukeutuva Rouva Storgårds. Ja samalla olen ihan hiton ylpeä siitä. Tuosta sukunimen vaihtamisesta voisi muuten kirjoittaa ihan oman postausksesna, joten ehkä sen ajatuksen vielä postausluonnoksiin…

Edith sormus saatu bloginäkyvyyttä vastaan Kultasepät Narsakalta. 

Meidän häät olivat ihan meidän näköiset. Juuri sellaiset kun haluttiin. Ja vähän enemmän. Tunnelma oli ihanan rento, täynnä rakkautta, iloa ja yhdessäoloa. Ehkä parhaat juhlat ikinä, vaikka itse sanonkin (tai ehkä juuri siksi).

Meille oli alusta asti selvää että tahtoisimme järjestää isot bileet kavereille kantiskulubillamme – jossa alunperin olemme ensimmäisen kerran tavanneetkin. Ajatus siitä että tanssisimme aamuun saakka ykköset päällä oli vain tosi kiehtova ja halusimme ehdottomasti toteuttaa sen niin. Itse kirkon jälkeisen ruokailun sukulaisten kesken tahdoimme myös pitää mahdollisimman rentona mutta myös helppona meille – sillä aikaa juhlapaikan etsimiseen sekä menun -ja koristelun suunnitteluun meillä ei ollut oikeastaan yhtään.

Kartoittettuamme lempiravintoloitamme saimme äynväläyksen – tottakai juhlat järjestettäisiin samassa kolmpleksissa olevassa ravintolassa missä sitten häiden jatkotkin. Eli Siltasessa jossa Osku on omien sanojensa mukaan pokannut minut. Oli ihanaa tuoda kaikki rakkaat yhteen, meidän lempipaikkoihin joista on tässä kevään ja kesän mittaan tullut muutenkin meille entistä enemmän tärkeämpiä ja jopa historiallisia.

Siltanen on itsessään jo kaunis ja kiva paikka ja se on hiljattain remontoitu ruokaravintola Ondan muuttaessa tiloihin. Ruoat meille tuli siis suoraan sieltä ja annoimme heille täysin vapaat kädet menun suunnittelussa. Meillä oli Perusta vaikutteita saanut buffet-pöudässä oleva brunssi, joka sisälsi niin lämpimiä ruokia kun paljon erilaisia ihania salaattejakin. Ja tietysti suusssulava vegaaninen suklaababaanikakku.

Pöytäliinoja lukuunotammatta emme tuoneet mitään omia koristeita. Pöytiin piti tulla harsokukkaa ravintolan toimesta, mutta kukkalähesty oli jäänyt jonnekkin matkalle. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, tila oli silti kaunis ja tunnelma kaunis. En itseasiassa edes huomannut kukkien puuttumista ennen kun joku kaasoista mainitsi asiasta.

Brunssilla meillä ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa puheiden lisäksi. Halusimme keskittyä enemmän yhdessäoloon ja hyvästä ruoasta ja viinistä nauttimiseen. Kaikki puheet olivat ihanan liikuttavia, hauskoja ja mieleenpainuvia, kiitos vielä niistä! Lapsille meillä oli pieni puuhanurkka sekä katuliituja. Emme missään nimessä halunneet mitään pönötystä, vaan että ihmiset vaihtaisivat paikkoja, tutustuisivat toisiinsa ja että lapset saisivat juosta omia menojaan.

Tilassa kiersi myös kuusi polaroid-kameraa joilla vieraat saivavat räpsiä kuvia itsestään ja toisistaan sekä kansio mihin kiinniittää niitä ja kirjoittaa terveisiä. Kansiosta tuli ihan mielettömän ihana, ihan superkiva muisto!

Pikkuhiljaa illan hämärtyessä lapset ja vanhukset alkoivat lähteä kotiinpäin ja osa vieraista freesautumaan ennen jatkoja. Meillä oli pienellä porukalla myös pikkuinen hengähdystauko ennen kun siirryimme iltabileisiin bailaamaan.

Häiden jatkoille tuli satakunta kaveriamme jossa lempidj:mme soittivat meille koko illan. Samoin siellä meillä oli tarjolla kakkua ja skumppaa ja kaikista vieraista otettiin myös polaroid-kuvat. Bileissä meillä oli vähän perinteisempiä hääjuttujakin, jotteivat juhat tuntusi ihan tavalliselta lauantai-illalta. Kiinnitimme rakkauden lukon terassille, eli sinne missä olemme ensimmäisen kerran tavanneet. Sen lisäksi tanssittiin myös häävalssi sekä heitettiin niin kimppu kuin sukkanauhakin. Ihan sairaan hauskaa!

Olen tosi iloinen siitä että teimme asiat tavallamme ja että häistä tuli juuri sellaiset kun halusimmekin. Häät järjestettiin todella nopealla aikataululla, mutta siitä huolimatta mitään ei jäänyt puuttumaan emmekä joutuneet tekemään kompromisseja. Kivat häätkin voi siis järjestää ilman vuosien hössöttämistä, toki silloin stressikäyrä ei ehkä kohoa yhtä korkealle. Itse selvisin kuitenkin ilman yhtäkään henkistä romahtamista, minusta ei kuoriutunut bridezillaa silloinkaan kun asiat välillä levähtivät käsiin tai tuli vastoinkäymisiä. Toki saimme apua järjestelyissä, kiitos erityisesti kaasoille ja bestmaneille! Oli aivan ihanat juhlat!

Kuvat Teemy Höytö
Polaroid-kamerat saatu lainaan näkyvyyttä vastaan Plastic Camerasilta

Jännittävän aamun jälkeen olimme kuin olimmekin kaikki ajoissa valmiina lähtöön kun limusiininkuljettajamme soitteli alhaalta. Kaapo ja Elvis olivat aiemmin pohtineet että häihin kuuluu aina mennä valkoisella limusiinilla, ja sellaisen minä sitten yllätyksenä heille tilasin. Tai oikeastaan en lopulta osannut pitää yllätystä, mutta poikien kanssa me yllätimme kyllä kaikki muut juksatessamme, että ihan tavallinen tilataksi tulisi meitä hakemaan. Minulle olisi käynyt ihan tavallinenkin auto, mutta huomasin että tämä limusiini-asia oli tärkeä lapsille, joten oli kiva huomioida heitä tällä tavalla myös heille hyvin jännittävänä päivänä.

Limusiinissa oli täysi bile-meininki päällä. Ikkunat olivat tummennetut ja sisäosaa koristi eriväreissä vaihtuvat neonvalot. Seinissä olevissa näytöissä pyöri musavideoita ja tunnelma oli katossa vielä Daruden Sandstorm-kappaleen tullessa remixinä kolmannen kerran puteen. Tässä vaiheessa tunnelma rentoutui, sillä eihän sille voinut kun nauraa. Kuitenkin kun auto kurvasi kirkon eteen ja näin sisään astelevia vieraita palasi jännitys uudestaan. Itseasiassa istuin aika pitkään yksin autossa, sillä en halunnut kenenkään näkevän minua etukäteen.

Avioliittomme siunattiin upeassa Johanneksenkirkossa. Ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluva kirkko on yksi Suomen hienoimmista kirkoista ja siksi myös hyvin suosittu. Meille sanottiinkin aluksi ettei vapaita aikoja enää tälle vuodelle olisi, mutta yllättäen sieltä löytyikin peräti kaksi vapaata aikaa joista saimme valita. Toinen heinäkuun lopulle ja toinen elokuulle. Ensimmäinen kuukausi meillä meni kuitenkin lähinnä miettiessä että miten ja missä kaiken järjestämme, vaivihkaa kyselimme sukulaisiltamme että ovatko he miten Suomessa ja onko heillä jotain kyseisille viikonlopuille. Vasta kesä-heinäkuun vaihteessa saimme vihdoin lyötyä päivän lukkoon ja aloitettua häiden valmistelun.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että vaikka kirkko oli todella suuri ja vieraita tilaisuudessa noin 80, oli kirkossa ihana intiimi tunnelma. Kirkko ei tuntunut yhtään liian isolta tai pramealta. Kaikki oli ihan täydellistä. Siunaaminen tapahtui pyynnöstämme suomeksi ja pappimme oli aivan ihana. Hän puhui kivan rennosti ja kauniisti perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta.

Meille oli tärkeää että saimme vannoa rakkautta rakkaidemme läsnäollessa ja vaikka en itse kuulu kirkkoon, halusin tehdä sen siellä. Tämä tarinamme on ollut niin mieletön ja täynnä niin suuria tunteita, että sen julistamiseenkin tarvittiin yhtä mahtipontinen paikka. Myös se että isäni saattaisi minut alttarille oli asia jonka tahdoin ehdottomasti kokea. Vaikka jännityksen takia osa seremoniasta menikin vähän ohi, niin sitä en kyllä unohda ikinä <3

Siunaamisen ja riisinheiton jälkeen meidän oli tarkoitus jäädä vielä kirkon eteen ottamaan kuvia ennen juhlapaikalle siirtymistä. Juuri silloin satoi kuitenkin aivan kaatamalla ja saimme juuri ja juuri napattua vain yhden yhteiskuvan. Olimme koko viikon seuranneet säätiedotuksia, jotka myös muuttuivat päivittäin. Häitä edeltävänä päivänä oli kuitenkin melko selvää, että juuri siihen aikaan sataisi. Ja niin totta tosiaan oli. Meillä olikin sitten varasuunnitelmana käydä nostamassa maljat kirkon ihan vieressä olevassa tilassa. Siellä oli pientä yllätysohjelmaa ja rentoa oleskelua hetken ennen kun matka juhlapaikalle koitti.

Hääautomme oli hienoin jota olen koskaan nähnyt. Sateen vuoksi emme ajaneet katto auki, mutta senkin edestä sisällä oli sitten koristetta. Ja shampanjaa sekä lempimusaamme. Ajelimme pienen kunniakierroksen ikkunat auki ihmisille vilkutellen (ja kimppua ulkona heilutellen). Oli tosi ihana nähdä ihmisten aidosti riemastuneita ja iloisia ilmeitä ja eleitä. Meillä oli myös hauska kohtaaminen muutaman tutun sekä yhden polttariporukan kanssa.

Sillävälin kaasot olivat laittamassa juhlapaikkaamme kuntoon, mutta kerron siitä sitten lisää toisessa postauksessa!

KUVAT TEEMU HÖYTÖ