KOLMAS HÄÄPÄIVÄ

27/07/2020

Pääsimme juhlistamaan kahden kesken, ilman lapsia, hääpäiväämme ensimmäisen kerran sitten naimisiinmenon. Hääpäivämme oli tänä vuonna sunnuntaina, mutta aloitimme sen vieton jo lauantai-iltapäivästä pyöräilemällä Sörnäisissä sijaitsevaan hotelliin, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Hääpäivän vietossa tärkeimmältä tuntui rento yhdessäolo ja pieni irtiotto tavallisesta koti-arjesta.

Oli ihana viettää kaksinkeskistä aikaa vanhoilla kulmilla, niin että kaikki oli helposti kävelymatkan päässä. Kallion ihmisvilinä ja hulina, aurinko ja puheensorinan täyttämät terassit saivat olon tuntumaan siltä, kun olisi ollut jossain vähän kauempanakin lomalla.

Lauantain alku-illan ravintolavarausta lukuunottamatta emme olleet tehneet mitään sen tarkempia suunnitelmia, vaikka vaihtoehtoja toki oli sitäkin enemmän. Haluttiin kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ilman aikatauluja.

Meidän nahkahäiden(!) viettoon kuului lopulta illallallinen italialaistyylisesti, auringonlasku kattotreassilla, pyöräilyä kesäyössä, piipahdus saaressa kaverin megasynttäribileissä, myöhään nukkumista hotellin lakanoissa, pyöräily toiseen saareen, rannalla oloa ja meressä uimista, muutamia kaverikohtaamisia, taivaallisen hyvää ruokaa ulkona live jazz-bändin soittaessa vieressä, kuuman kesäpäivän fiilistelyä, sipsiä ja jäätelöä sängyssä, pari leffaa ja tietysti paljon rakkautta.


MEIDÄN HÄÄT
(OSA 1/2 – KIRKKO)

2/09/2017

Jännittävän aamun jälkeen olimme kuin olimmekin kaikki ajoissa valmiina lähtöön kun limusiininkuljettajamme soitteli alhaalta. Kaapo ja Elvis olivat aiemmin pohtineet että häihin kuuluu aina mennä valkoisella limusiinilla, ja sellaisen minä sitten yllätyksenä heille tilasin. Tai oikeastaan en lopulta osannut pitää yllätystä, mutta poikien kanssa me yllätimme kyllä kaikki muut juksatessamme, että ihan tavallinen tilataksi tulisi meitä hakemaan. Minulle olisi käynyt ihan tavallinenkin auto, mutta huomasin että tämä limusiini-asia oli tärkeä lapsille, joten oli kiva huomioida heitä tällä tavalla myös heille hyvin jännittävänä päivänä.

Limusiinissa oli täysi bile-meininki päällä. Ikkunat olivat tummennetut ja sisäosaa koristi eriväreissä vaihtuvat neonvalot. Seinissä olevissa näytöissä pyöri musavideoita ja tunnelma oli katossa vielä Daruden Sandstorm-kappaleen tullessa remixinä kolmannen kerran puteen. Tässä vaiheessa tunnelma rentoutui, sillä eihän sille voinut kun nauraa. Kuitenkin kun auto kurvasi kirkon eteen ja näin sisään astelevia vieraita palasi jännitys uudestaan. Itseasiassa istuin aika pitkään yksin autossa, sillä en halunnut kenenkään näkevän minua etukäteen.

Avioliittomme siunattiin upeassa Johanneksenkirkossa. Ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluva kirkko on yksi Suomen hienoimmista kirkoista ja siksi myös hyvin suosittu. Meille sanottiinkin aluksi ettei vapaita aikoja enää tälle vuodelle olisi, mutta yllättäen sieltä löytyikin peräti kaksi vapaata aikaa joista saimme valita. Toinen heinäkuun lopulle ja toinen elokuulle. Ensimmäinen kuukausi meillä meni kuitenkin lähinnä miettiessä että miten ja missä kaiken järjestämme, vaivihkaa kyselimme sukulaisiltamme että ovatko he miten Suomessa ja onko heillä jotain kyseisille viikonlopuille. Vasta kesä-heinäkuun vaihteessa saimme vihdoin lyötyä päivän lukkoon ja aloitettua häiden valmistelun.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että vaikka kirkko oli todella suuri ja vieraita tilaisuudessa noin 80, oli kirkossa ihana intiimi tunnelma. Kirkko ei tuntunut yhtään liian isolta tai pramealta. Kaikki oli ihan täydellistä. Siunaaminen tapahtui pyynnöstämme suomeksi ja pappimme oli aivan ihana. Hän puhui kivan rennosti ja kauniisti perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta.

Meille oli tärkeää että saimme vannoa rakkautta rakkaidemme läsnäollessa ja vaikka en itse kuulu kirkkoon, halusin tehdä sen siellä. Tämä tarinamme on ollut niin mieletön ja täynnä niin suuria tunteita, että sen julistamiseenkin tarvittiin yhtä mahtipontinen paikka. Myös se että isäni saattaisi minut alttarille oli asia jonka tahdoin ehdottomasti kokea. Vaikka jännityksen takia osa seremoniasta menikin vähän ohi, niin sitä en kyllä unohda ikinä <3

Siunaamisen ja riisinheiton jälkeen meidän oli tarkoitus jäädä vielä kirkon eteen ottamaan kuvia ennen juhlapaikalle siirtymistä. Juuri silloin satoi kuitenkin aivan kaatamalla ja saimme juuri ja juuri napattua vain yhden yhteiskuvan. Olimme koko viikon seuranneet säätiedotuksia, jotka myös muuttuivat päivittäin. Häitä edeltävänä päivänä oli kuitenkin melko selvää, että juuri siihen aikaan sataisi. Ja niin totta tosiaan oli. Meillä olikin sitten varasuunnitelmana käydä nostamassa maljat kirkon ihan vieressä olevassa tilassa. Siellä oli pientä yllätysohjelmaa ja rentoa oleskelua hetken ennen kun matka juhlapaikalle koitti.

Hääautomme oli hienoin jota olen koskaan nähnyt. Sateen vuoksi emme ajaneet katto auki, mutta senkin edestä sisällä oli sitten koristetta. Ja shampanjaa sekä lempimusaamme. Ajelimme pienen kunniakierroksen ikkunat auki ihmisille vilkutellen (ja kimppua ulkona heilutellen). Oli tosi ihana nähdä ihmisten aidosti riemastuneita ja iloisia ilmeitä ja eleitä. Meillä oli myös hauska kohtaaminen muutaman tutun sekä yhden polttariporukan kanssa.

Sillävälin kaasot olivat laittamassa juhlapaikkaamme kuntoon, mutta kerron siitä sitten lisää toisessa postauksessa!

KUVAT TEEMU HÖYTÖ 


HÄÄAAMUNA

30/08/2017

Kerroinkin jo tuosta yhdestä elämäni jännittävimmistä aamuista aiemmin, mutta pakko vielä jakaa nämä hääkuvaajamme Teemu Höydön kuvat. Tunnelma hääaamuna oli tosiaan todella jännittävä, mutta onneksi samaan aikaan tosi hauska. Olin aluksi suunnitellut meneväni poikien tai jopa kaikkien kaasojen kanssa hotelliin edeltäväksi yöksi ja sieltä sitten oltaisiin lähdetty yhdessä kirkkoon. Lopulta järkevin päätös oli kuitenkin pysyä ihan kotona, säästyi edes siltä pakkaamisrumbalta ja hirveän tavaramäärän kuljettamiselta. Lapset saivat touhuilla omiaan sillä aikaa kun me laittauduimme ja korkkasimme shampanjan. Ja minä sain rauhassa panikoida ja ravata kämppää ympäri.

Olin toki hermona myös silloin ihan virallisena hääpäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Silloin olin kuitenkin yksin kotona ja meillä oli aamulla tosi aikainen lähtö. Sydän kyllä tykytti ja välillä jopa voinkin huonosti, mutta silloin aamu oli niin lyhyt ettei siinä oikeastaan jäänyt samalla tavalla aikaa sellaiselle yleiselle hermoilulle ja sekoilulle.

Me saimme tosiaan hirmu pinon ihania kuvia häistä ja tiputtelen niitä pikkuhiljaa tänne blogiin, varmaankin vielä tämän ja ensi viikon aikana, tässä nyt alkuun kuitenkin tämä eka setti.

Kuvat Teemu Höytyö