MEIDÄN HÄÄT
(OSA 2/2 – JUHLAT)

14/09/2017

Meidän häät olivat ihan meidän näköiset. Juuri sellaiset kun haluttiin. Ja vähän enemmän. Tunnelma oli ihanan rento, täynnä rakkautta, iloa ja yhdessäoloa. Ehkä parhaat juhlat ikinä, vaikka itse sanonkin (tai ehkä juuri siksi).

Meille oli alusta asti selvää että tahtoisimme järjestää isot bileet kavereille kantiskulubillamme – jossa alunperin olemme ensimmäisen kerran tavanneetkin. Ajatus siitä että tanssisimme aamuun saakka ykköset päällä oli vain tosi kiehtova ja halusimme ehdottomasti toteuttaa sen niin. Itse kirkon jälkeisen ruokailun sukulaisten kesken tahdoimme myös pitää mahdollisimman rentona mutta myös helppona meille – sillä aikaa juhlapaikan etsimiseen sekä menun -ja koristelun suunnitteluun meillä ei ollut oikeastaan yhtään.

Kartoittettuamme lempiravintoloitamme saimme äynväläyksen – tottakai juhlat järjestettäisiin samassa kolmpleksissa olevassa ravintolassa missä sitten häiden jatkotkin. Eli Siltasessa jossa Osku on omien sanojensa mukaan pokannut minut. Oli ihanaa tuoda kaikki rakkaat yhteen, meidän lempipaikkoihin joista on tässä kevään ja kesän mittaan tullut muutenkin meille entistä enemmän tärkeämpiä ja jopa historiallisia.

Siltanen on itsessään jo kaunis ja kiva paikka ja se on hiljattain remontoitu ruokaravintola Ondan muuttaessa tiloihin. Ruoat meille tuli siis suoraan sieltä ja annoimme heille täysin vapaat kädet menun suunnittelussa. Meillä oli Perusta vaikutteita saanut buffet-pöudässä oleva brunssi, joka sisälsi niin lämpimiä ruokia kun paljon erilaisia ihania salaattejakin. Ja tietysti suusssulava vegaaninen suklaababaanikakku.

Pöytäliinoja lukuunotammatta emme tuoneet mitään omia koristeita. Pöytiin piti tulla harsokukkaa ravintolan toimesta, mutta kukkalähesty oli jäänyt jonnekkin matkalle. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, tila oli silti kaunis ja tunnelma kaunis. En itseasiassa edes huomannut kukkien puuttumista ennen kun joku kaasoista mainitsi asiasta.

Brunssilla meillä ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa puheiden lisäksi. Halusimme keskittyä enemmän yhdessäoloon ja hyvästä ruoasta ja viinistä nauttimiseen. Kaikki puheet olivat ihanan liikuttavia, hauskoja ja mieleenpainuvia, kiitos vielä niistä! Lapsille meillä oli pieni puuhanurkka sekä katuliituja. Emme missään nimessä halunneet mitään pönötystä, vaan että ihmiset vaihtaisivat paikkoja, tutustuisivat toisiinsa ja että lapset saisivat juosta omia menojaan.

Tilassa kiersi myös kuusi polaroid-kameraa joilla vieraat saivavat räpsiä kuvia itsestään ja toisistaan sekä kansio mihin kiinniittää niitä ja kirjoittaa terveisiä. Kansiosta tuli ihan mielettömän ihana, ihan superkiva muisto!

Pikkuhiljaa illan hämärtyessä lapset ja vanhukset alkoivat lähteä kotiinpäin ja osa vieraista freesautumaan ennen jatkoja. Meillä oli pienellä porukalla myös pikkuinen hengähdystauko ennen kun siirryimme iltabileisiin bailaamaan.

Häiden jatkoille tuli satakunta kaveriamme jossa lempidj:mme soittivat meille koko illan. Samoin siellä meillä oli tarjolla kakkua ja skumppaa ja kaikista vieraista otettiin myös polaroid-kuvat. Bileissä meillä oli vähän perinteisempiä hääjuttujakin, jotteivat juhat tuntusi ihan tavalliselta lauantai-illalta. Kiinnitimme rakkauden lukon terassille, eli sinne missä olemme ensimmäisen kerran tavanneet. Sen lisäksi tanssittiin myös häävalssi sekä heitettiin niin kimppu kuin sukkanauhakin. Ihan sairaan hauskaa!

Olen tosi iloinen siitä että teimme asiat tavallamme ja että häistä tuli juuri sellaiset kun halusimmekin. Häät järjestettiin todella nopealla aikataululla, mutta siitä huolimatta mitään ei jäänyt puuttumaan emmekä joutuneet tekemään kompromisseja. Kivat häätkin voi siis järjestää ilman vuosien hössöttämistä, toki silloin stressikäyrä ei ehkä kohoa yhtä korkealle. Itse selvisin kuitenkin ilman yhtäkään henkistä romahtamista, minusta ei kuoriutunut bridezillaa silloinkaan kun asiat välillä levähtivät käsiin tai tuli vastoinkäymisiä. Toki saimme apua järjestelyissä, kiitos erityisesti kaasoille ja bestmaneille! Oli aivan ihanat juhlat!

Kuvat Teemy Höytö
Polaroid-kamerat saatu lainaan näkyvyyttä vastaan Plastic Camerasilta


12 ASIAA JOTKA OVAT TEHNEET MINUT ILOISEKSI

24/07/2017

Täällä sitä edelleen elellään pumpulinpehmoisessa rakkaus -ja onnellisuuskuplassa. Sen lisäksi että minulla on ihana poikaystävä, olen saanut lähipäivä iloita myös rakkaasta perheestäni, vanhemmistani, veljistäni, lapsista sekä ystävistäni. Listasin muutamia viikonlopun aikana tapahtuneita asioita jotka tekivät minut erityisen iloiseksi:

– Vieressä nukkuminen
– Toisen hengityksen tunteminen iholla
– Hymysuin herääminen
– Pizzan syöminen sängyssä
– Ihanasti juttuun tulevat veljet ja poikaystävä
– Yhdessä kivan asian odottaminen ja jännittäminen
– Hyväntahtoiset ihmiset
– Pisamat
– Rakkaiden kanssa tanssiminen ulkona aamujatkoilla, auringon paistaessa
– Kun saan tuntea olevani maailman ihanin, tärkein ja rakkain
– True Bloodin katsominen kolmatta kertaa
– Se kun tietää että kaikki menee lopulta hyvin


VAALEANPUNAINEN VIIKKO

28/05/2017

Elämä oli tosi kivaa ja ihanaa aiemminkin, mutta jotenkin ihan erityistä nyt rakastuneena. Mennyt viikko on ollut melko tavallinen (vaikka harva viikko on ikinä tylsän tavallinen tai samanlainen), ja ollaan puuhattu ihan perus arkisia juttuja. Kaikki  on kuitenkin tuntunut jotenkin paljon merkityksellisemmältä nyt. Paremmalta ja kivemmalta.

Välillä on ihan naurettavaa olla näin hölmösti ihastunut. Pussailla puutarhamyymälässä, kikatella kahvilan tiskillä tai lähettää 100 tekstiviestiä yhden työpäivän aikana. Samaan aikaan se on maailman parasta. Miksi ei ottaisi kaikkea irti näistä fiiliksistä, tästä koko kropassa tuntuvasta onnesta? On ihanaa kun ei tarvitse jarrutella, järkeillä tai pelata mitään, olla vaan ja antaa mennä.

Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu hienolta että rohkenin hypätä kyytiin. Tuntuu hyvältä, että tehdään just niin kun meistä tuntuu, eikä niin miten kuvitellaan että pitäisi tehdä. Ja kaikki on mennyt tosi ihanasti juuri näin.

Meinasin tähän postaukseen listata viikon parhaita juttuja, mutta en pysty. Sillä kaikki on ollut parasta. Perus kaupassa käynnistä extempore-illalliseen. Viikko on siis ollut hyvin rakkaudentäyteinen. Tiedän olevani nyt ehkä tosi ärsyttävä leijuessani pää pilvissä, mutta hei, jos nyt kerran kymmenessä vuodessa.


ME

31/03/2017

Tässä ollaan me. Minä ja mun lapset. Mun perhe. Meidän perhe. Me. Joka päivä saan ihmetellä ja ihastella, miten olenkaan omalta osaltani tuonut maailmaan tuollaiset mahtavat tyypit. Samalla tulee usein ihmeteltyä sitä miten tämä elämä on tuonut tähän pisteeseen. Niin se on varmaan vähän kaikilla, ainakin välillä?

Nyt kun ystävät ympärillä alkavat olemaan siinä perinteisemmässä lastentekoiässä, tulee väistämättä välillä mietiettyä, mitäs jos minä olisin nyt samassa tilanteessa. Mitäs jos en olisikaan perustanut perhettä silloin nuorempana? Missä olisin nyt? Mitäs jos olisin tässä samassa tilanteessa, mutta ilman lapsia? Ei olisi ketään meitä, minä vain.

Voisi olla aika kovat paineet. Voisi olla yksinäistä.

Mutta tässä me kolme nyt ollaan. Mietitään että mitä illalla syödään, mitä leffaa mennään viikonloppuna katsomaan, haaveillaan kesästä, uimisesta, pyöräilystä ja jalkapallosta, suunnitellaan tulevia ulkomaanmatkoja ja muistellaan lämmöllä menneitä. Sitten siinä niiden välissä vaan ollaan. Tässä hetkessä. Kömmitään toistemme viereen sohvalle ja röhnötetään, silitetään hiuksia ja ollaan vaan.

Ollaan onnellisia toisistamme. Siitä että ollaan saatu elämältä juuri toisemme. Että ollaan tässä yhdessä. Me.

Kuvat Julian Schröpel / Simbayu Visual Arts 


TUNTUU IHAN SIKASIISTILTÄ

7/11/2016

Processed with VSCO with f2 preset

Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua aamusta saakka, mutta en tiedä mitä kirjoittaisin. Olen edelleen yhtä sanaton kun olin lauantai-iltana. Seisoin jähmettyneenä lavalla, ihmisten taputtaessa ja salamavalojen räiskyessä. ”Miltä nyt tuntuu?” juontaja kysyi. Jännitti niin paljon etten muista yhtään mitä vastasin.

Kun aamun pikkutunteina palasimme juhlista, olin varma että heräisin aamulla ja olisin vain kuvitellut kaiken. Otin palkintotaulun varmuudeksi viereeni sänkyyn. Miksi sitä onkaan niin vaikea ottaa kunniaa ja kehuja vastaan?

Minut valittiin nimittäin Inspiration Blog Awardseissa vuoden inspiroivimmaksi Lifie vaikuttajaksi. Siis minut. Minttu Mäntysalon. Minut, joka vaan kerran alkoi kirjoittelemaan blogia ilman mitään tietämystä niistä, kiinnostui vähän myös valokuvaamisesta, alkoi latailemaan instaan kuvia ja höpöttelemään snäppiin.

On hienoa että ihan olemalla oma itseni ihmiset ovat kiinnostuneita ajatuksistani. On hullua että tekemisilläni ja sanomisillani voin myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Ja sitä minä kuulemma nykyään olen, en enää vain bloggaaja, vaan vaikuttaja.

Tämä on ihan mieletön kunnia. Ammattimainen raati valitsi juuri minut satojen joukosta. Siis edelleen, MINUT? On niin hienoa että sydämellä tekemistä arvostetaan. Arvostetaan tietynlaista erilaisuutta, aitoutta, epätäydellisyyttä.

Tunnustus ei olisi voinut myöskään sattua yhtään parempaan ajankohtaan. Tämä auttaa taas jaksamaan paremmin uuden, ajoittain melko raskaan, arjen kynnyksellä. Opiskelut, lasten kasvaminen ja sen myötä muuttunut vanhemmuus sekä henkilökohtaiset ihmissuhdekiemurat ovat vieneet aikaa blogilta. Olen tuntenut siitä kovia omantunnontuskia.

Onneksi minulla kuitenkin on tämä blogi ja onneksi voin jakaa tänne myös niitä raskaampia hetkiä. Vertaistuki on parasta, joten inspiroidaan jatkossakin toisiamme, eikö vaan?

Olen todella todella otettu tästä palkinnosta. Vaikka omaan mielestäni melko hyvän itsetunnon, saa tällainen huomio olon todella nöyräksi. Olen ylpeä itsestäni, mutta samalla mietin, että onkohan tässä nyt kuitenkin käynyt joku virhe 😀

Joten, miltä minusta nyt tuntuu? Ihanalta, kamalalta, hienolta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, vaivaantuneelta, onnelliselta, häkeltyneeltä, hassulta, kivalta, mahtavalta, parhaalta, upealta, mainiolta, fantastiselta, erinomaiselta, verrattomalta, loistavalta, sikasiistiltä. Ihan siltä samalta Mintulta kun aina.

KIITOS 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.