KOLMAS HÄÄPÄIVÄ

27/07/2020

Pääsimme juhlistamaan kahden kesken, ilman lapsia, hääpäiväämme ensimmäisen kerran sitten naimisiinmenon. Hääpäivämme oli tänä vuonna sunnuntaina, mutta aloitimme sen vieton jo lauantai-iltapäivästä pyöräilemällä Sörnäisissä sijaitsevaan hotelliin, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Hääpäivän vietossa tärkeimmältä tuntui rento yhdessäolo ja pieni irtiotto tavallisesta koti-arjesta.

Oli ihana viettää kaksinkeskistä aikaa vanhoilla kulmilla, niin että kaikki oli helposti kävelymatkan päässä. Kallion ihmisvilinä ja hulina, aurinko ja puheensorinan täyttämät terassit saivat olon tuntumaan siltä, kun olisi ollut jossain vähän kauempanakin lomalla.

Lauantain alku-illan ravintolavarausta lukuunottamatta emme olleet tehneet mitään sen tarkempia suunnitelmia, vaikka vaihtoehtoja toki oli sitäkin enemmän. Haluttiin kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ilman aikatauluja.

Meidän nahkahäiden(!) viettoon kuului lopulta illallallinen italialaistyylisesti, auringonlasku kattotreassilla, pyöräilyä kesäyössä, piipahdus saaressa kaverin megasynttäribileissä, myöhään nukkumista hotellin lakanoissa, pyöräily toiseen saareen, rannalla oloa ja meressä uimista, muutamia kaverikohtaamisia, taivaallisen hyvää ruokaa ulkona live jazz-bändin soittaessa vieressä, kuuman kesäpäivän fiilistelyä, sipsiä ja jäätelöä sängyssä, pari leffaa ja tietysti paljon rakkautta.


PUMPULIHÄÄT

26/07/2018


Vuosi sitten oli suuri päivä. Menin naimisiin.

Heräsin aikaisin aamulla yksin kotona, menin ikkunalaudalle peilin eteen meikkaamaan ja pistin soimaan Chappel of love-kappaleen. Olin valvonut edellisenä iltana todella myöhään, sillä mekko joka minun oli tarkoitus laittaa päälle, olikin toisella sovittamalla liian pitkä. Panikoin mekkoa ja sovittelin kaikkia kaapista löytyviä vaatteita tuntikaupalla, kunnes sainkin kun sainkin lyhennettyä alkuperäistä mekkoa ottamalla sitä vyötäröstä sisään – käsin harsomalla.

Kun olin meikannut, vaihtanut kenkiin uudet valkoiset nauhat ja pakannut kaiken tarvittavan mukaan oli Osku alhaalla odottamassa minua. Meillä oli aika varattu Maistraattiin kello 10. Olin ollut koko aamun niin kiireinen etten ollut ehtinyt juurikaan jännittämään tai panikoimaan. Mutta kun kävelin autolle, tuntui ettei jalat yhtäkkiä kannakkaan.

Suureksi yllätykseksi Osku oli lainannut meille hienon auton ja koristellut sen edellisiltana erilaisilla nauhoilla sekä kirjoituksilla. Istuin sydän pamppaillen kyytiin. Olin todella vaikuttunut ja iloinen yllätyksestä.

Kävimme hakemassa kyytiin todistajat, eli veljemme. Aamu oli aikataulutettu melko tarkasti. Ajoimme ensin nuorimman veljeni luokse joka ilmoitti viestillä olevansa vähän myöhässä. Odottelimme aika kauan autossa ja laitoimme viestejä, alkoi jo vähän hermostuttamaan. Lopulta hän tuli alas. Lähdimme hakemaan toista veljeäni. Olimme myös sopineet hänen kanssaan ajan jolloin olisimme alhaalla hänen luonaan. Laitoin vielä matkalta viestin ja ihmettelin kun hän ei vastannut tai edes avannut viestiä. Päästyämme perille hänen talolleen soitin monta kertaa. Lopulta hän vastasi. Hän oli luullut että tulisimme vasta tunnin päästä ja oli vielä nukkumassa.

Itse jännitys naimisiinmenosta kyllä helpottui, kun sai jännittää että ehdimmekö paikalle ylipäätään ollenkaan. Että kiitos vaan veljet! Viimeiseksi haimme vielä Oskun veljen, joka sentään oli ajoissa paikalla odottamassa.

Oli rauhallinen, lämmin ja aurinkoinen perjantai-aamu kun ajoimme Länsiväylää pitkin Tapiolan maistraattiin. Meille oli tullut vähän yllätyksenä, ettei naimisiin voinutkaan mennä noin vaan, vaan aika piti varata ja että niitä oli kesäaikaan hyvin harvassa. Onneksi aika löytyi läheltä Espoosta. Myös mummini on mennyt samassa paikassa naimisiin, mikä oli minusta aika hauskaa.

Saavuimme maistraatille vartin ennen aikaamme. Meitä ennen vielä toinen pari meni naimisiin. Tänä aikana täyttelimme muutamia lappuja, kuten sen että ottaisin mieheni sukunimen. Tilanne oli jotenkin niin absurdi ettei minua oikeastaan edes jännittänyt. Juttelimme, naureskelimme ja taisimme kuunella YouTubesta jotain hassuja hääbiisejä.

Tuli vuoromme mennä huoneeseen jossa parit vihitään. Siellä meitä odotti kirjoituspöydän takana seisova vihkijä. Kaikki tapahtui hetkessä. Vihkikaava on maistaattivihkimisessä lyhyt, mutta kaunis. Siinä puhutaan naimsiinmenon merkityksestä ja perheen perustamisesta. Sitten meiltä kysyttiin ”tahdotko..”. Yhtäkkiä tuntui että apua, nyt sitä mennään ja paluuta ei enää ole. Tietenkin silti tahdoin ja vaihdoimme sormukset. Olimme naimisissa!

Vihkijä poistui huoneesta ja jäimme sinne veljiemme kanssa. Nauroimme, itkimme, halailimme. Tunnelma oli ihana. Siirryimme autolle missä odotti uusi yllätys. Osku oli nimittäin askarrellut edellisenä iltana myös auton perään kiinnitettävän naurun tölkeistä, vanhasta kengästä, siivilästä, hopeahaarukasta ja ties mistä. Tätä kiinnittäessä hän piti myös juhlallisen puheen ja me kaikki saimme koristella auton ikkunoita vielä lisää tusseilla.

Ajelimme siellä täällä hitaasti, musat täysillä, auton torvea tööttäillen ja tölkit perässä kolisten. Se oli niin hauskaa. Suurimman osan matkasta minulla oli kuitenkin katse sylissäni olevassa vasemmassa nimettömässä kimaltavassa sormuksessa. Kävimme kesäisellä lounaalla merimaisemissa. Ja ottamassa muutamia kuvia.

Ollessani ravintolan vessassa minuun iski hetkeksi identitteettikriisi. Tajusin että olin ihan oikeasti juuri mennyt naimisiin ja kaiken lisäksi vielä vaihtanut nimeni! En ollut enää se 30 vuotta ollut Minttu Mäntysalo. Tuntui hetken siltä että vessan seinät kaatuvat päälleni, kun en tiennyt kuka olen. Muistelen edelleenkin sitä hetkeä, aika pian tapahtuneen jälkeen kylläkin huumorilla. Uuteen sukunimeen kun tottui lopulta todella nopeasti.

Veimme veljet kotiin ja ajelimme vielä vähän kaupungissa kunniakierrosta ja siitä keskustaan hotelliin sviittiin. Siellä meitä odotti hedelmien lisäksi shampanjaa ja suklaata jota paras ystäväni oli meille yllätykseksi tilannut. Päivitimme someen menneemme naimisiin. Ainoastaan muutamat ystävät ja sukulaiset olivat tietäneet siitä etukäteen. Oli hauska seurata ihmisten yllättyneitä ja onnellisia ja rakkaudentäyteisiä onnitteluja. Yllättyneitä siksi, että olimme seurustelleet vain muutaman kuukauden, eivätkä kaikki edes tienneet sitä.

Kävimme uimassa hotellin katolla olevassa altaassa sekä ulkona syömässä hyvin. Kerroimme tyyliin kaikille vastaantulijoille menneemme juuri naimisiin.

Kolme viikkoa myöhemmin avioliittomme vielä siunattiin kirkossa kaikkien sukulaisten ja ystäviemme läsnäollessa ja pidimme kunnon bileet (josta tuo ylläoleva kuvakin on). Oli ihana kokea nämä molemmat tavat.

Näin vuoden jälkeen muistelen hymyssäsuin tuota päivää. Vuoteen on mahtunut todella paljon ja vaikka tuntuu että kaikki tuo olisi tapahtunut ihan äskettäin, tuntuu samalla siltä, että olisimme olleet yhdessä paljon kauemmin. On ihanaa olla naimisissa. On ihanaa olla vaimo. Tiedän ettei rakkautta tarvitse todistella avioliitolla, mutta itsestäni tuntuu hyvältä ja oikealta olla sitoutunut virallisesti juuri tähän ihmiseen näin.

On myös ihanaa miten edelleen vuoden jälkeen sitä on aivan korviaan myöten rakastunut. Oikeastaan vielä paljon enemmän. Rakkaus on syventynyt entisestään, hullua kyllä, mutta silti se sellainen vastarakastuneiden huumakin on yllä. Kaikkiin suhteisiin mahtuu myös karikkoja, niin meidänkin, mutta kaikesta huolimatta tiedän että tuon ihmisen kanssa haluan olla aina aina aina aina aina.

Tätä ensimmäistä hääpäiväämme olemme viettäneet perheen kanssa. Emme menneet romanttiselle illalliselle kaksistaan, vaan aloitimme päivän syömällä yhdessä lasten kanssa herkkuaamupalaa, kävimme Stadikalla uimassa, leikkipuistossa ja jäätelöllä ilta-auringossa. Väsyneet lapset kinastelivat auton takapenkillä ja me hymyilimme toisillemme etupenkillä. Kotona söimme pastaa, luimme iltasatua ja olimme onnellisia. Juuri niinkuin haluamme aina yhdessä olla.


MEIDÄN HÄÄT
(OSA 1/2 – KIRKKO)

2/09/2017

Jännittävän aamun jälkeen olimme kuin olimmekin kaikki ajoissa valmiina lähtöön kun limusiininkuljettajamme soitteli alhaalta. Kaapo ja Elvis olivat aiemmin pohtineet että häihin kuuluu aina mennä valkoisella limusiinilla, ja sellaisen minä sitten yllätyksenä heille tilasin. Tai oikeastaan en lopulta osannut pitää yllätystä, mutta poikien kanssa me yllätimme kyllä kaikki muut juksatessamme, että ihan tavallinen tilataksi tulisi meitä hakemaan. Minulle olisi käynyt ihan tavallinenkin auto, mutta huomasin että tämä limusiini-asia oli tärkeä lapsille, joten oli kiva huomioida heitä tällä tavalla myös heille hyvin jännittävänä päivänä.

Limusiinissa oli täysi bile-meininki päällä. Ikkunat olivat tummennetut ja sisäosaa koristi eriväreissä vaihtuvat neonvalot. Seinissä olevissa näytöissä pyöri musavideoita ja tunnelma oli katossa vielä Daruden Sandstorm-kappaleen tullessa remixinä kolmannen kerran puteen. Tässä vaiheessa tunnelma rentoutui, sillä eihän sille voinut kun nauraa. Kuitenkin kun auto kurvasi kirkon eteen ja näin sisään astelevia vieraita palasi jännitys uudestaan. Itseasiassa istuin aika pitkään yksin autossa, sillä en halunnut kenenkään näkevän minua etukäteen.

Avioliittomme siunattiin upeassa Johanneksenkirkossa. Ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluva kirkko on yksi Suomen hienoimmista kirkoista ja siksi myös hyvin suosittu. Meille sanottiinkin aluksi ettei vapaita aikoja enää tälle vuodelle olisi, mutta yllättäen sieltä löytyikin peräti kaksi vapaata aikaa joista saimme valita. Toinen heinäkuun lopulle ja toinen elokuulle. Ensimmäinen kuukausi meillä meni kuitenkin lähinnä miettiessä että miten ja missä kaiken järjestämme, vaivihkaa kyselimme sukulaisiltamme että ovatko he miten Suomessa ja onko heillä jotain kyseisille viikonlopuille. Vasta kesä-heinäkuun vaihteessa saimme vihdoin lyötyä päivän lukkoon ja aloitettua häiden valmistelun.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että vaikka kirkko oli todella suuri ja vieraita tilaisuudessa noin 80, oli kirkossa ihana intiimi tunnelma. Kirkko ei tuntunut yhtään liian isolta tai pramealta. Kaikki oli ihan täydellistä. Siunaaminen tapahtui pyynnöstämme suomeksi ja pappimme oli aivan ihana. Hän puhui kivan rennosti ja kauniisti perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta.

Meille oli tärkeää että saimme vannoa rakkautta rakkaidemme läsnäollessa ja vaikka en itse kuulu kirkkoon, halusin tehdä sen siellä. Tämä tarinamme on ollut niin mieletön ja täynnä niin suuria tunteita, että sen julistamiseenkin tarvittiin yhtä mahtipontinen paikka. Myös se että isäni saattaisi minut alttarille oli asia jonka tahdoin ehdottomasti kokea. Vaikka jännityksen takia osa seremoniasta menikin vähän ohi, niin sitä en kyllä unohda ikinä <3

Siunaamisen ja riisinheiton jälkeen meidän oli tarkoitus jäädä vielä kirkon eteen ottamaan kuvia ennen juhlapaikalle siirtymistä. Juuri silloin satoi kuitenkin aivan kaatamalla ja saimme juuri ja juuri napattua vain yhden yhteiskuvan. Olimme koko viikon seuranneet säätiedotuksia, jotka myös muuttuivat päivittäin. Häitä edeltävänä päivänä oli kuitenkin melko selvää, että juuri siihen aikaan sataisi. Ja niin totta tosiaan oli. Meillä olikin sitten varasuunnitelmana käydä nostamassa maljat kirkon ihan vieressä olevassa tilassa. Siellä oli pientä yllätysohjelmaa ja rentoa oleskelua hetken ennen kun matka juhlapaikalle koitti.

Hääautomme oli hienoin jota olen koskaan nähnyt. Sateen vuoksi emme ajaneet katto auki, mutta senkin edestä sisällä oli sitten koristetta. Ja shampanjaa sekä lempimusaamme. Ajelimme pienen kunniakierroksen ikkunat auki ihmisille vilkutellen (ja kimppua ulkona heilutellen). Oli tosi ihana nähdä ihmisten aidosti riemastuneita ja iloisia ilmeitä ja eleitä. Meillä oli myös hauska kohtaaminen muutaman tutun sekä yhden polttariporukan kanssa.

Sillävälin kaasot olivat laittamassa juhlapaikkaamme kuntoon, mutta kerron siitä sitten lisää toisessa postauksessa!

KUVAT TEEMU HÖYTÖ 


HÄÄAAMUNA

30/08/2017

Kerroinkin jo tuosta yhdestä elämäni jännittävimmistä aamuista aiemmin, mutta pakko vielä jakaa nämä hääkuvaajamme Teemu Höydön kuvat. Tunnelma hääaamuna oli tosiaan todella jännittävä, mutta onneksi samaan aikaan tosi hauska. Olin aluksi suunnitellut meneväni poikien tai jopa kaikkien kaasojen kanssa hotelliin edeltäväksi yöksi ja sieltä sitten oltaisiin lähdetty yhdessä kirkkoon. Lopulta järkevin päätös oli kuitenkin pysyä ihan kotona, säästyi edes siltä pakkaamisrumbalta ja hirveän tavaramäärän kuljettamiselta. Lapset saivat touhuilla omiaan sillä aikaa kun me laittauduimme ja korkkasimme shampanjan. Ja minä sain rauhassa panikoida ja ravata kämppää ympäri.

Olin toki hermona myös silloin ihan virallisena hääpäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Silloin olin kuitenkin yksin kotona ja meillä oli aamulla tosi aikainen lähtö. Sydän kyllä tykytti ja välillä jopa voinkin huonosti, mutta silloin aamu oli niin lyhyt ettei siinä oikeastaan jäänyt samalla tavalla aikaa sellaiselle yleiselle hermoilulle ja sekoilulle.

Me saimme tosiaan hirmu pinon ihania kuvia häistä ja tiputtelen niitä pikkuhiljaa tänne blogiin, varmaankin vielä tämän ja ensi viikon aikana, tässä nyt alkuun kuitenkin tämä eka setti.

Kuvat Teemu Höytyö


TUNNELMIA HÄISTÄ

23/08/2017

Lauantaina oli yksi elämäni jännittävimmistä ja onnellisimmista päivistä. En olisi voinut etukäteen uskoa sitä jännityksen ja hermostuksen määrää mitä sinä aamupäivänä koin. Säntäilin ja sähläsin aamulla, unohdin kokoajan mitä olin tekemässä, tiputtelin asioita, jäin kiinni asioihin, sain haavoja ja kolhuja kun yritin saada itseäni ja lapsia valmiiksi ajoissa. Se hermostus tuntuikin liittyvän enemmän siihen että saanko meikattua itseni ajoissa, onnistuuko meikki ja näyttäähän häämekko päälläni nyt sitten kuitenkaan hyvältä. Ylipäätään että selvitäänkö ehjänä ajoissa paikalle.

Äitini saapui meille ensimmäisenä laittamaan hiuksiani ja kaasot sekä valokuvaaja Teemu vähän sen jälkeen. Yksi bestmaneistä kävi myös tuomassa asematullinen Kaivokukasta saamamme kukat. Pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa matkaan. Lapset olivat toivoneet pääsevänsä kulkemaan limusiinilla häihin ja sellaisen sitten yllätykseksi tilasikin. Autossa jännitys alkoi vähän helpottamaan ja tunnelma oli iloinen ja ehkä vähän villikin Daruden pauhatessa kajareista.

Kun limusiini ajoi kirkon pihaan vastassa olikin paljon vieraita sekä ihan turisteja. Istuin pitkään autossa, sillä en tahtonut kenenkään näkevän minua etukäteen. Sirryimme sivuovesta morsiushuoneeseen jonne tuli myös isäni sekä mieheni poika. H-hetki alkoi lähestymään ja oma sähläykseni jatkui. Yksi irtokynsistä irtosi ja yritin liimailla sitä, Suntio tuli hakemaan meitä ja minä ryntäsin vielä vessaan.

Ensin lähtivät pojat, sitten kaasot ja lopuksi jäimme isäni kanssa kahdestaan. Jännitys alkoi käymään lähes sietämättömäksi. En ymmärrä miten minua saattoikin jännittää niin paljon, olimmehan kuitenkin jo naimisissa. Kun musiikinamme ollut Pachelbel Canon alkoi soimaan lähdimme minä isäni käsipuolessa astelemaan pitkin käytävää. Yritin kävellä mahdollisiman hitaasti ja ottaa rennosti. Kaikki olivat kehoittaneet minua nauttimaan ja yritin parhaani mukaan noudattaa sitä neuvoa.

Olimme kutsuneet kirkkoon aika paljon porukkaa ja ihanan moni oli päässyt paikalle. Vaikka en ole juurikaan uskonnollinen niin kauniit kirkot kiehtovat minua ja täytyy sanoa että tunnelma tuolloin oli ihan mielettömän kaunis. Vaikka Johanneksenkirkko on hyvin suuri tunnelma oli todella intiimi. Kävellesäni kohti alttaria pystyin tuntemaan kaikkien hymyistä ja lempeistä katseista välittyvän lämmön.

En nähnyt Oskua ennen kun olin vasta ihan lähellä alttaria. Hän tuli meitä vastaan ja isäni luovutti minut hänelle. Se tunnelma oli tosi herkkä ja korkettava ja me kaikki kolme liikutuimme vielä lisää. Halasin isääni ennen kun jatkoin matkaa Oskun käsipuolessa. Alttarille saapuessa muistin juuri ja juuri hengittää. En tiedä olenko koskaan tärissyt niin paljon. Se oli jännä tunne, sillä jännityksestä ja tärinästä huolimatta olin samaan aikaan tosi onnellinen ja iloinen.

Toimitus oli kaunis. Pappimme puhui perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta. Hän puhui yhteisestä intohimostamme musiikista ja tanssista johon myös parisuhdetta vertasi.  Sanoimme tahdon jonka lisäksi lausuimme sormuslupaukset ja annoimme toisillemme sormukset. En osaa yhtään sanoa kuinka kauan toimitus kesti, ehkä kymmenen tai viisitoista minuttia. Siunauksen jälkeen kanttori alkoi soittamaan toivomaamme Princen Diamonds and Perls-kappaletta janka tahdissa tanssahtelimme ulos.

Portailla vieraat heittivät päällemme riisiä ja samalla alkoi sataamaan aivan kaatamalla. Siirryimme sateen varalta tekemäämme b-suunitelmaan ja siirryimme viereiseen tilaan juomaan kuohuviiniä ja odottamaan sateen laantumista. Meillä oli myös ehkä maailman hienoin hääauto, jolla kävimme heittämässä kunniakierrosta keskustassa ennen juhlapaikalle saapumista.

Itse hääjuhlia vietimme ravintola Siltasessa, josta meidän koko juttumme alkoi. Kerron niistä sitten vähän paremmin myöhemmin, mutta se on pakko sanoa että häämme olivat aivan ihanat. Ihan meidän näköiset. Kuvittelin ne toki ihaniksi, mutta ne olivat vielä enemmän! Yksi elämämme onnellisimmista ja hauskimmista päivistä! Oli ihana jakaa tämä kaikki rakkaiden sukulaisten ja ystävien kesken. Kaikki oli vaan niin kaunista ja ihanaa ihanaa ihanaa! Meidän mielestä maailman ihanimmat häät <3 Kiitos kaikille mukana olleille!