Luin alkuviikosta artikkelin, jossa kerrottiin lasten pienen ikäeron jopa altentavan vanhempien elinikää. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan liian lyhyet synnytysvälit kun lisäävät niin fyysisiä terveysriskejä kun lasten aiheuttamaa kuormitusta perheessä. Artikkelissa kerrotaan että maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen ja nyt Suomessakin mietitään, että alettaisiinko neuvolassa valistamaan liian tiheiden synnytysten vaaroista.

Professori kertoo jutussa, että hänen mielestään yleinen tapa perheissä on että lapset tehdään asenteella ”alta pois ja mahdollisimman nopeasti”. Että vanhemmat pelkäävät lasten aiheuttamaa stressiä ja yrittävät rutistaa perheen pikkulapsiajan mahdollisimman lyhyiksi. Tämä voi ehkä olla joissain tapauksissa totta, mutta omalla kohdallani en kyllä ole kaveriperheissä törmännyt tällaiseen asenteeseen ollenkaan.

Kaveripiirissäni on paljon perheitä jossa lapset on tehty reippaasti alle kahden vuoden ikäerolla. Oma kaksi vuotta ja yksi kuukausi on tuntunut välillä jopa isolta, kun useammalla tuttavalla ikäeroa saattaa olla vain vähän reilu vuosi.

Kukaan meistä ei ole tehnyt lapsia sillä asenteella että äkkiä pois alta, vaan ajatellut enneminkin sitä miten sisaruksista olisi paremmin seuraa toisilleen kun ikäero ei kasva liian suureksi. Ja niin heistä kyllä kaikista on ollutkin. Vaikka artikkelista varoitellaan myös tästä, että lapset saattavat myös tapella keskenään paljon.

Elämä vastasyntyneen ja kaksivuotiaan kanssa oli varmasti ajoittain rankkaa, mutta enemmän muistan niiltä ajoilta pelkkiä hyviä juttuja. Olin etukäteen varautunut siihen, että vanhempi lapsi saattaa olla mustasukkainen, eikä heitä voi jättää hetkeksikään valvomatta. Kamalin juttu mitä koko vauvavuotena tapahtui oli se, kun Kaapo juoksi sitterissä köllötelleen Elviksen ohi ja nappasi häneltä sukat jaloista. Muuten selvittiin ilman mitään mustasukkaisuusdraamaa.

Kaksi tai kolmevuotiaasta ei ole juurikaan apua vauvan kanssa, mutta myöhemmin kyllä. Kun lapsilla on pieni ikäero heitä kiinnostavat myös samat leikit. Heistä on ihan uskomattoman paljon seuraa toisilleen, siinä ei vanhempana tarvitse hirveästi keksiä heille tekemistä. Riitojakin on toki välillä, mutta niitä olisi varmasti ihan millä tahansa ikäerolla.

Sisarukset ovat mieletön rikkaus. Seuran lisäksi sisaruksilta saa tukea, ikäänkun toisen liittolaisen. Sisaruus opettaa myös pienestä pitäen toisten huomioimista ja asioiden jakamista. Tässä tapauksessa sanoisinkin että pienestä ikäerosta on enemmän hyötyä kun haittaa.

Kaapo ja Elvis ovat kun paita ja peppu. Sydän sykähdellen olen seurannut heidän yhteistä matkaansa kuuden vuoden ajan. Tänä aikana heistä on kasvanut erottamaton kaksikko. Satunnaisista nahisteluista huolimatta isoveli pitää aina loppupeleissä pienemmästään huolta ja puolustaa, ja pikkuveli kunnioittaa ja ihailee isompaa. He myös kutsuvat toisiaan isoveljeksi ja pikkuveljeksi ja heidät saattaa löytää aamuisin nukkumasta samasta sängystä.

Artikkelissa kerrotaan parhaan ikäeron lapsille olevan kaksi ja puoli vuotta. Tässä ajassa äidin keho ehtii palautumaan edellisestä syynytyksestä. En toki voi sanoa tieteellistä tutkimusta vastaan, mutta mielestäni tässä pitäisi katsoa kokonaisuutta. Eikä lasten ikäeroa voi muutenkaan aina niin tarkkaan harkita, yleensä lapset tulevat kun ovat tullakseen. Tällöin mielestäni lopulta kuitenkin mikä tahansa ikäero on oikea, ja sisaruksille syntyy juuri sellainen suhde kun on syntyäkseen.

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, ajattelin vuoden vaihteessa, kun olisi jälleen ollut aika perinteisen blogin vuosikatsauksen aika. Tällainen vuosikatsaus ja parhaiden palojen kirjaaminen onkin ollut yksi ihan ensimmäisistä tekemistäni postauksista silloin kun blogin aloitin tammikuussa 2011. Olen tehnyt sellaisen sen jälkeen ihan joka vuosi. Paitsi tänä vuonna. Ja vaikka hassulta saattaa kuulostaakin, olen tässä nyt kolmisen viikkoa tuntenut jonkinlaista haikeutta ja surua että katkaisin nyt tämän perinteen. Joten surkuttelut sikseen, tässä tulee (tänäkin vuonna) katsaus viime vuoteen:

TAMMIKUU

Vietimme vuodenvaihteen Espanjassa, värjäsin hiukset vihreiksi, vaalensin ne takaisin punaisiksi, hautasimme We Got Beefin, testasin ekaa kertaa Roller Derbyä, sain elämäni ensimmäisen treffipyynnön Intagramin kautta, parantelin irronnutta kynttäni, sain lähetteen plastikkakirurgille, ostin lennot 11 kuukauden päähän Thaimaahan, kävimme luistelemassa ja syömässä hienosti, löysin luottoripsivärini, olin kaksi kertaa radiossa, kummityttöni syntyi, olimme pipomalleina, kävin ahkerasti koulussa ja ilmoitin Elviksen eskariin.

Lempipostaukset:

TAVALLAAN IHAN TAVALLINEN LAUANTAI
OLE ROHKEA – HYVÄ SIITÄ TULEE
SÄ ANSAITSET PAREMPAA

HELMIKUU

Olin ensimmäistä kertaa futismutsina, opiskelin edelleen ahkerasti ja sain tehdä ihan oikeana toimittajana hommia, katsoin Girlsia, jouduin ambulanssilla sairaalaan, pelkäsin pimeää, kävin uudestaan kampaajalla, tykkäsin itsestäni, lähennyin lisää veljieni kanssa, tapasin ensimmäistä kertaa personal trainerini, tein maailman parhaan soittolistan sunnuntaille, olkapääni kai tulehtui, Kaapo sai ensimmäisen kännykkänsä ja soitteli ja lähetteli maailman liikuttavimpia viestejä.

Lempipostaukset:

KAIKEN LISÄKSI OLEN VIELÄ FIKSUKIN
MÄ ♥ MASU
KAHDEN KODIN LAPSET
TOSI YSTÄVÄ
VELJEKSET KERTOVAT

MAALISKUU

Minusta tuli viraillisesti ensmmistä kertaa kummitäti parhaan ystäväni esikoiselle, olin mukana yllätysbileissä ja löhösin koko illan kavereiden kanssa siellä sängyssä, ostin elämäni ensimmäiset piilolinssit, aloitin kiinnostavan kouluprojektin jonka vuoksi jouduin käymään usein Lahdessa, tein kylppäriremontin keskellä yötä, pelasin VR-laseilla, olin kaksi päivää paastolla, pääsin leikkausjonoon rintojenpienennysleikkaukseen, tapasin ekaa kertaa tulevan aviomieheni (en tiennyt vielä silloin) ja tein hänelle oharit, olin kokonaisen päivän rekan kyydissä juttukeikalla, Elviksen kuviskerhokaverin isä kysyi minulta englanniksi että puhunko suomea ja vastasin vahingossa että en enkä kehdannut enää korjata, kävin huonoilla treffeillä ja ostin lohdutukseksi Omar-munkin, olin myös toisissa ristiäisissä, kävin kirparilla myynnissä, pojat olivat ekaa kertaa yökylässä veljelläni, ostin 33 kännykkälippua.

Lempipostaukset:

ME
SOME-AJAN LAPSET
HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET
NÄIN VOI KÄYDÄ
TÄSSÄ ON SELMA

HUHTIKUU

Vaalensin hiukset blondeiksi, juhlittiin blogigaalassa, sain Lahti-projektini valmiiksi, sain stressin vuoksi vatsahaavan ja minut tähystettiin, lopetin snäppäämisen, käytiin poikien kanssa Kiasmassa, vietettiin epäperinteistä pääsiäistä, ostin täydelliset farkut, kävin kävelemässä jäällä ja pyöräilin vuoden ekat pyöräilyt ja join vuoden ekan puistosiiderin, kävin hyvinvointimittauksessa, bailattiin skidit diskossa ja vietettiin vappua järvenpäässä.

Lempipostaukset:

IHANA HIMA
4 VUOTTA JA 4 KUUKAUTTA SINKKUNA OLON JÄLKEEN
MITÄS JOS NE MUISTAA VAAN JOTAIN TYHMIÄ JUTTUJA

TOUKOKUU

Toukukuussa koko elämä muuttui yhdessä hetkessä kun tutustuin paremmin yhteen tyyppiin, ihastuin ja rakastuin. Oli teknotanssit, Drakea kirkossa, shampanjapiknikkejä, pyöräretkiä ja kookospalloja, kuljettiin ekaa kertaa shotrseissa, istutettiin yrttejä ja salaatteja omaan kasvatuslaatikkoon pihalle, käytiin Kaapon futistreeneissä ja teatteriesityksessä, pääsin tekemään kivan työjutun, korkattiin uimastadikka, tehtiin kesälista, juhlittiin äitejä, opin tekemään risottoa, join tequilaa pokaalista ja varattiin tyttöjen kanssa kesäreissu.

MEIDÄN KASVIMAALLA
SE RAKKAUSJUTTU
5 MYYTTIÄ BLOGGAAMISESTA
MINÄ LASTEN SILMIN

KESÄKUU

Minua kosittiin, heitin talviturkin meressä, syötin lampaita, kävin kesän ekoilla festareilla, käytiin Hangossa, Suvisaaristossa ja alppiruusupuistossa, opettelin uusperhe-elämää, syötiin tosi paljon jäätelöä, juotiin viiniä puun alla sateessa,  majoitin elämäni ensimmäiset airbnb-vieraat, pidettiin grillibileet ja boolibileet kavereille, vaalensin hiuksia vielä vähän lisää, olin ihan järjettömän onnellinen, suunnittelin häitä, kävin vumeissa ja rakastin ihan täysillä.

Lempipostaukset:

MILLOIN ESITELLÄ UUSI PUOLISO LAPSILLEKESKIKESÄLLÄ KESÄSAARESSA

HEINÄKUU

Päätimme hääpäivät, menin puolisalaa naimisiin maistraatissa, vaihdoin sukunimeni, olin lapsuudenystäväni salahäissä, Uin 16. kerroksessa olevassa lasipohjaisessa uima-altaassa, lomailin viikon Nizzassa kavereiden kanssa, kuulin että minusta tulee täti, sain vihdoin pimennysverhot, söimme herkkuja omasta kasvimaasta, nautin kesästä.

Lempipostaukset:

TAIVASKIN HYMYILEE
KAHDET HÄÄT KAHDESSA KUUKAUDESSA
TAHDON
12 ASIAA JOTKA OVAT SAANEET MINUT ILOISEKSI
PARHAAT HELLEHOUSUT
ELÄ TÄYSILLÄ

ELOKUU

Järjestettiin häitä, pidettiin avioliiton siunaus sekä hääbileet, vietettiin honeymoonia mökillä, hävitin puhelimeni, löysin puhelimeni ja rikoin puhelimeni, poikien yhdeksän viikon kesäloma päättyi, sain ajan leikkaukseen, minulla oli ihanat polttarit, opettelin uutta nimmaria, ajoin autoa mökkitiellä, Martti ja Eeva Ahtisaari toivottivat meille pitkää ja onnellista avioliittoa, bailattiin Flowssa je kesän vikoissa VUMeissa, meloin kajakilla, käytiin taas Hangossa, Elvis aloitti esikoulussa,

Lempipostauksia:

TUNNELMIA HÄISTÄ
OSKU VASTAA
KOLMEN PÄIVÄN FESTARIMEIKKI

SYYSKUU

Olin leikkauksessa, täytin 31 ja Kaapo 8 vuotta, katsoin koko GOTin alusta loppuun, olin tosi kipeä ja sain hyvää hoitoa, pojat kävivät parturissa.

Lempipostaukset:

HEI HEI TISSIT
MEIDÄN HÄÄT (OSA 1/2 – KIRKKO)
MEIDÄN HÄÄT (OSA 2/2 – JUHLAT)
KAHDEKSANVUOTIAANA
31 VUOTIAANA

LOKAKUU

Löysin ihmeellisen pihkavoiteen, sain leikkaushaavat vihdoin umpeen, aloin suunnittelemaan jo kertaalleen perumaani lähestyvää Thaimaan matkaa, satoi lunta, kylppäristä löytyi kostausvaurio, aloimme etsimään uutta asuntoa, Elvis täytti kuusi vuotta ja juhlimme Halloween-teemalla, pyöräilin krapulassa 14 kilometriä jotta saimme tortillaa, burnoutin partaalle ajanut koulutehtävä julkaistiin Helsingin Sanomissa, käytiin syksyisellä valokuvasreissulla lähimetsässä,

MILLAISTA ON OLLA NAIMISISSA
MIKSI EN KIRJOITTANUT #METOO
KUUSIVUOTIAANA
LIIAN VÄRIKÄSTÄ – MINIMALISTIN TUNNUSTUKSIA

MARRASKUU

Lähdin yksin lasten kanssa Thaimaahan, matkustettiin 26 tuntia putkeen, käytiin uimassa, snorklaamassa ja uitiin kallion sisään laguuniin, jouduin vatsapöpön takia sairaalaan tiputukseen, näimme hillittömän Great Palace-temppelin Bangkokissa, ikävöin kotiin, juhlin pikkujouluja glitterbodyssä, olin huolissani läheisteni terveydestä, varattiin joulureissu Espanjaan, sain ihan hirveän flunssan, sain mielestäni omituista kritiikkiä blogiin siitä etten voi kirjoittaa eläintensuojelusta jos matkustan lentokoneella.

Lempipostaukset:

TAISTELU AALTOJA VASTAAN
สวรรค์

JOULUKUU

Juhlittiin satavuotiasta suomea, karattiin Espanjaan joulunviettoon, ajeltiin avoautolla, oltiin koiravahteina, saatiin varmistus uudesta asunnosta ja säädettiin kaikkea siihen liittyvää, alettiin pakkaamaan, paranneltiin flunssaa, juhlittiin vuoden vaihtumista töölönlahdella.

Että sellainen vuosi! Jäikö teille joku juttu viime vuodelta mieleen?

Olen taas viime päivinä saanut kuulla ja lukea itsestäni kuinka olen niin helvetin ärsyttävä, kuinka ääneni on pahempi kun vanha nariseva ovi ja kuinka ulosantini ja ylipäätään vain koko olemukseni on yksinkertaisesti niin raivostuttavan hirveä ja rasittava. Tämä tosiaankin siksi että joku (joka silti päivästä toiseen seuraa juttujani) ei pidä äänestäni tai kuinka toisen mielestä minulla ei ole oikeita ongelma (voi kuule, tietäistpä vaan).

Näitä juttuja lukiessa tulee tosi paha mieli. Mutta ei siksi että ne loukkaisivat minua verisesti, vaan siksi, että ne oikeuttavat ja yllyttävät kiusaamisen. Yllämainittuja juttuja lukiessani, vain muutama hassu ihminen yritti sanoa väliin, että onkohan nyt ihan ok sanoa noin, kun kymmenen muuta vain heittivät lisää vettä myllyyn ja lähtivät mukaan haukkumiseen.

Kun omat lapseni aloittivat päiväkodin ja koulun pahin pelkoni olisi se, että heitä kiusattaisiin. Jossain vaiheessa tajusin että vaikka kuinka olen opettanut heitä aina olemaan toiselle reiluja, asettumaan toisen asemaan ja olematta kiusaamatta, saattaisi heistäkin tulla esimerkin kautta kiusaajia. En tiedä kumpi pelottaa minua nykyään enemmän, mutta sen tiedän että vihaan kiusaamista.

Lapsien kouluaika on mennyt hienosti tähän saakka ja kohta he ovat niin isoja, että voivat mennä itse nettiin lukemaan näitä juttuja. Joko juttuja missä heidän äitiään hakutaan ja jolle naureskellaan tai sitten jotain toista ihmistä. Pointti on kuitenkin se, että he lukevat näitä meidän vanhempien kirjoittamia juttuja ja ottavat niistä mallia. Kuten lapset tekevät. He alkavat luulla että tuon kaltainen haukkuminen ja kiusaaminen on ihan ok. Me siis opetamme lapsemme kiusaamaan. Miksi helvetissä?!

Koulukiusaaminen ei ole mikään ihan pikkujuttu. Se jättää usein ikuiset arvet. Sydän syrjälläni olen lukenut näiden kiusattujen tai heidän vanhempien kertomuksia siitä, miten lapsi on joutunut vaihtamaan koulua, masentunut, syrjäytynyt tai pahimmassa tapauksessa tehnyt itsemurhan kiusaamisen takia. Ja täällä netissä me vaan jatkamme kiusaamista, haukumme ja teoillamme kannustamme kaikkia muitakin tekemään samoin.

Minulla on hyvä itsetunto. Tykkään omasta äänestäni ja mikä ihaninta, miehenikin rakastaa sitä. Joten minulle on tosiaan yksi hailee kuulostanko kymmenen anonyymin mielestä narisevalta ovelta vai en. Mutta jollekkin toiselle tuollaisen kuuleminen voi romuttaa hänen koko maailmansa. En yhtään ihmettelisi jos lopettaisin itse vaikka kokonaan puhumasta ellen olisi näin paksunahkainen.

Julkkisisia ja bloggaajia haukututaan usein sillä verukkeella että he ovat valinneet itse olla näkyvillä ja julkisessa työssä. EI! Se ei silti oikeuta paskamaiseen käytökseen, haukkumiseen, herjaamiseen, perättömien jourujen levittelyyn tai mihinkään muuhunkaan kiusaamiseen. Kritiikiin ja kiusaamisen välissä on hyvin selkeä raja. Se kuka väittää muuta valehtelee vain itselleen.

Lapset eivät kiusaa toisiaan erilaisuuden takia tai pönkittääkseen omaa itsetuntoaan. Lapset alkavat kiusaamaan kun he saavat siihen mallin kotoa tai muualta ympäristöstään. Lapset imevät meiltä enemmän vaikutteita kun voimme kuvitellakaan. Lopetetaan se. Lopetetaan kiusaaminen. Nyt.

Tavallaan. Puolet laatikoista on edelleen purkamatta, mutta puolet kuitenkin jo purettu! Meillä on hienoiten järjestelty kellari mitä olen ikinä nähnyt ja osa näistäkin laatikoista vielä matkalla suoraan sinne. Tärkeintä on kuitenkin että tämä tuntuu ihan kodilta. Jopa kaaoksenkin keskellä tuntuu hyvältä. Kodin lisäksi uusi naapurusto ihastuttaa päivä päivältä enemmän, kun pikkukaduilta löytyy toinen toistaan ihanempia kahviloita ja ekohoitoloita.

Hommaa siis edelleen riittää, mutta tehdään mitä pystytään töiden ja muiden lomassa – hyvällä mallilla kuitenkin jo ollaan. Vai onko muilla näyttänyt jo ihan valmiilta koti reilun viikko muuton jälkeen? (Sanokaa pliis että ei).

Minulla on ollut näköjään  perinteenä unohtaa blogini synttärit, ja niin kävi myös tänäkin vuonna. Blogi nimittäin täytti viime viikon lauantaina huimat seitsemän vuotta!

Perustin tämän blogin tammikuun alussa, seitsemän vuotta sitten omaan tarpeeseen. Olin reilun vuoden ikäisen pojan äiti ja haaveilin toisesta lapsesta. Minulla oli asiaa äitiydestä ja ihan tavallisesta arjesta ylipäätään, mutta ei sopivaa foorumia tämän kaiken julistamiseen. Blogit eivät olleet tuohon aikaan itselleni kovin tuttuja, etenkään perheaihaiset blogit, mutta hetken mielijoteesta ajattelin sellaisen perustaa.

Olenkin aiemmin kertonut blogin nimeni tulevan sen hetkisesta elämänvaiheesta. Olin selvinnyt esikoiseni kanssa vauvavuoden yli, pikkuhiljaa taas omat jutut alkoivat kiinnostamaan, mutta toki se lapsi-arki oli vahvasti kaikessa tekemisessä läsnä. Olin hoitovapaalla ja päivisin usein liikuimme paljon kaupungilla muita äitikavereita tapaamassa tai harrastuksissa. Tuntuikin luontevalta että blogissa oli perätysten taaperon astiat-testissä-postaus, postaus torstai-illan tyylistäni Oopperassa sekä höpöttelöä siitä kun pyykinpesukone meni rikki. Ja sama linja jatkuu edelleen näin seitsemän vuoden jälkeen.

Tykkään blogistani siinä että se on juuri minun näköinen ja että voin kirjoittaa tänne kaikkea minua kiinnostavaa. Suurista kävijämiiristä huolimatta olen uskaltanut pitää blogini aitona, vaikka toki jotain yksityiselämän juttuja on pakko rajata pois. Kirjoittaminen, antaminen ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa antaa myös minulle paljon.

Seitsemään vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Sain toisen lapseni, erosin, sain paljon uusia ystäviä, muutin (nyt yhteensä kolme kertaa), lapset aloittivat päiväkodin, koulun, aloin itse opsikelemaan, olin monta vuotta sinkkuna, rakastuin, menin naimisiin ja vaikka mitä kaikkea muuta. Blogista tuli pikkuhiljaa itselleni myös ammatti ja kokopäiväinen työ.

Muutaman kerran olen myös miettinyt blogin lopettamista, mutta tullut aika pian siihen tulokseen ettei voisi elää ilman tätä. Porskutetaan siis eteenpäin yhtä suurella innolla kun seitsemänkin vuotta sitten. Ja vaikka elämää ei voi kauheasti käsikirjoittaa tai ennustaa, niin sanottakoon kun kuitenkin tämä klisee, että kivoja juttuja ja uusia tuulia on tulossa tänä vuonna!