KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA LAPSISTA, ASUMISESTA, OPISKELUSTA JA TYÖSTÄ

15/03/2021


Olen keräillyt alkuvuoden mittaan Instagramissa saamiani kysymyksiä ja koska vastaukset siellä näkyvät vain hetken tai kyselyt on tullut yksityisviestein, ajattelin jakaa niitä myös vähän kerrallaan tänne blogiin. Tähän ensimmäiseen osaan valikoin muutamia perheeseen, asumiseen ja opiskeluun liittyviä kysymyksiä.

TAHTOISITKO VIELÄ LISÄÄ LAPSIA?

No jooo, aika kultaa muistot ja viime aikoina on se käynyt usein mielessä. Mutta tässä asiassa on pakko ajatella järjellä, eikä vaan kuunnella hormoneja ja kirkuvia munasarjoja. Jos taloudelliset resurssimme olisivat toisenlaiset niin kyllä ehdottomasti. Isoin mietityksen aihe on siis raha (miten typerä syy). Jos meidän olisi mahdollista ostaa haluamamme iso asunto (4-5 makuuhuonetta, työhuone ja kodinhoitohuone pitäisi mielellään olla) haluamaltamme alueelta (ja keksisimme että mikä se alue on) sekä hoitaa lasta kotona pitkään, niin asiaa ei ehkä tarvitsisi miettiä niin paljoa järjellä.

Ja vaikka asunto-asiat järjestyisivät, kuitenkin toinen asia joka mietityttää on oma jaksamisemme. Lapsia on nyt jo yhteensä neljä ja välillä tuntuu, ettei oma pääni kestä sitä kaikkien asioiden muistamista ja hoitamista, kodinhoitoa ja omaa räpättämistä. Puhumattakaan ajoittaisesta elämöinnin määrästä (ja volyymista) ja tavarakaaoksesta. Tarvitsen paljon rauhaa, omaa aikaa ja seesteisyyttä ympärilleni, jota kyllä toki voi saada lastenkin kanssa, mutta ei aina kovin helposti tai usein.

Nuorimmaisen lapsen kanssa vauva-aika oli monesta syystä ajoittain tosi rankka, ja vaikka kaikki menisi tällä kertaa helpommin, pelkään että jo pelkkä univaje ja rikkonaiset yöt horjuttavat liikaa mielenterveyttäni sekä kuormittaisivat parisuhdetta. Kaikissa kolmessa raskaudessa minulla on ollut hyperemeesi, eli raju raskauspahoinvointi ja sen kokeminen jälleen pelottaa myös.

MISSÄ TAHTOISIT ASUA?

Olen koko aikuiselämäni halunnut asua ratikkalinjan varrella, ja niin myös olen tehnyt viimeiset 17 vuotta, mutta koronavuosi pisti ensimmäistä kertaa ihan tosiaan pohtimaan uusia vaihtoehtoja. Mökkimäinen asuminen kantakaupungissa on aina kiinnostanut, mutta nyt alkoi oikeasti tuntumaan, että tarvitsemme entistä enemmän tilaa ympärillemme sekä oman kunnon pihan. Mietin jossain vaiheessa ihan vakavissani muuttoa puutaloon Porvooseen ja googlailin jopa busssiaikatauluja ja laskin lasten koulumatkoja sieltä tänne.

Mutta juuri nyt en tiedä yhtään, siis ainakaan kun miettii realistisesti (suuria haaveita toki jugendlinnasta ja merenrantamökistä on). Minulla on todella vahva tunneside ja kaipuu vahoille kulmille Alppiharjun suunnille. Samoilla kulmilla asuisi paljon ystäviä, on kaikki mahdolliset palvelut uimahallista leffateatteriin, kirjastoon ja suutariin, ravintolat ja kahvilat, lapsille päiväkodit, eri vaihtoehtoja kouluista, leikkipuistot ja harrastukset. Sieltä suunnilta muutimme kuitenkin aikonaan pois, koska isoja asuntoja sieltä on lähes mahdoton löytää. Olemme myös nyt tottuneet täydelliseen rauhaan ja välittömään luonnonläheisyyteen, joten ihmisvilinä ja ajoittainen levoton tunnelma voisi olla liikaa, vaikka nyt sitä usein kaipaankin.

Olen itse alunperin Espoosta ja kun sieltä silloin 17 vuotta sitten muutin pois, olin varma etten ikinä palaisi. Nyt olen katsellut asuntoja jopa vanhoilta kulmilta. Länsimetrolla kun pääsisi nopeasti ja helposti vaikkapa Tapiolasta kavereita tapaamaan.

Ex-tempore illanvietot tai pikaiset kahvilatreffit kavereiden kanssa onkin se syy, miksi pelkään etten olisi onnellinen jossain kauempana asuessani. On tärkeää tietää, että voin milloin vaan nopeasti tavata kaveria tai käydä hankkimassa jonkun tarvitsemani asian keskustasta tai kaupunginosan fb-ryhmäläiseltä, kesällä taas on ihana ajaa pyörällä nopeasti paikasta toiseen, poiketa torilla ostamassa mansikoita ja kipaista apteekissa samalla reissulla.

Lisäksi meidän pitää aina ensin ajatella vanhempia lapsia, joilla on koulut ja ystävät sekä toinen koti ja vanhempi tietyssä paikassa. Liian kauas tai hankalan matkan päähän ei siis voi noin vaan lähteä. Nämä päätökset pitää tehdä suurella harkinnalla, kaikkia osapuolia kuunnellen. Joten toistaiseksi olemme vaan jumahtaneet tähän ja se kieltämättä vähän ahdistaa, koska en pääse siitä ajatuksesta, että tahtoisin muuttaa (ja sekin ahdistaa, koska en tahtoisi ajatella muuttamista, onko järkeä maalata seiniä-ajatuksia ja asunto-asioita kokoajan). Kaipaan tätä tunnetta. 

MIKSI ET ENÄÄ NÄYTÄ VANHEMPIA LAPSIASI SOMESSA?

Lasten kasvaessa ja itsenäistyessä se on tapahtunut luonnostaan, osittain ajattelematta ja osittain heitä suojellakseni. En koe mielekkääksi kovin henkilökohtaisten asioiden jakamista, vaikka kuvissa lapset edelleen näkyvätkin, mutta toki kokoajan harvemmin. En ole kuitenkaan rajaamassa vanhempia lapsia kokonaan somesta pois, paitsi jos he itse joskus niin tahtovat. Muutenkin mielestäni somen tekeminen ja siellä olemien on muuttunut myös aikuisten kesken viime vuosina entistä henkilökohtaisesti etäisempään suuntaan.

Viime aikoina olen kuitenkin välttänyt lapsista suorien kasvokuvien laittoa, mutten ole siinäkään täysin ehdoton. Nuorempien lasten kohdalla someen jakaminen on vähän erilaista,  silloin usein puhutaan paljon yleisesti kaikkia vauvoja ja taaperoita koskevista asioista kuten kasvusta, kehityksestä tai vaikkapa päiväkotipaikoista. Pienten ulkonäkö myös muuttuu, eivätkä he kulje minnekään itsekseen, siksi heistä jakaminenkin tuntuu luonetevammalta. Lapsi on nuorempana ikäänkuin vielä osa vanhempaa.

Viime aikoina on puhuttu paljon lasten oikeudesta yksityisyyteen ja se on hyvä. Omat lapseni ovat olleet esillä somessa, toki pintapuolisesti, ja nyt vähän isompina he myös ymmärtävät sitä myös enemmän. Ja edelleen he haluavat olla esillä, ja jos joskus eivät, niin he sanovat ja minä kunnioitan sitä.

Lapset ja heidän kaverinsa ovat kasvaneet hyvin erilaiseen maailmaan, jossa some on heillekin osa arkipäivää. Kukaan ei heitä koulussa kiusaa siitä, että heistä on blogissa kuvia (joita ei muuten löydä esim nimellä googlaamalla), koska niin on monesta muustakin kaverista. Lisäksi kouluilla on omat julkiset blogit ja instat, joten kaikki tämä on heille luonnollista. Pian koittaa aika kun he haluavat ehkä avata omat some-kanavat ja toivon, että tästä kaikesta on ollut heille hyötyä kun se maailma heille aikanaan kunnolla aukeaa.

AIJOTKO VIELÄ JATKAA OPISKELUITASI?

Itseasiassa hain perjantai-iltapäivällä hetken mielijohteesta opiskelu-oikeuteni palauttamista ja sain juuri viestin, että hakemukseni hyväksyttiin. Eli näillä näkymin jatkan syksyllä. Olen itsekin vähän hölmistyneenä täällä, että mitä sitä tuli juuri tehtyä. Samaan aikaan koen, että mitä pidemmälle venytän jatkamisen aloittamista, sitä hankalampaa se on.

Minulla on taustalla ensimmäisen vuoden opinnot medianomin tutkinnosta, journalismin koulutusohjelmassa. Eli vielä olisi noin 2,5 vuotta edessä. Opinnot jäivät kolmisen vuotta kesken aluksi jaksamisen ja ajanpuutteen ja sitten lopulta kokonaan vaikean raskauden vuoksi. Raskauden jälkeen koin, että pienen vauvan kanssa ei omat rahkeet riitä opiskeluun. Kun mies jäi puolestaan kotiin hoitamaan lasta, ei aika ollut silloinkaan oikea, koska edes yhden meistä piti saada palkkaa.

Syksyllä taapero täyttää kolme ja menee päiväkotiin, mies takaisin töihin ja tässä nyt panikoin lähinnä sitä, että tuleeko samaan syssyyn liikaa kaikkea uutta. Tämä oli myös niin nopea päätös, etten ole vielä ehtinyt puhua tästä ollenkaan mieheni kanssa, kröhöm. Pidätän siis oikeuden myös muutokseen, ja jos syksy tuntuu tulevan liian nopeasti, venytän aloittamista tai otan alkuun vain muutaman kurssin, jos se on koulun puolelta mahdollista. Toivon että nykyään kursseja voi suorittaa enemmän etänä kun silloin neljä vuotta sitten, vaikka koronatilanne syksyllä olisikin helpompi.

MITÄ TEET TYÖKSESI?

Olen digitaalisen sisällön tuottaja ja tuotan sisältöä pääosin sosiaaliseen mediaan, suurimmaksi osaksi omiin kanaviini. Eli oma someni on myös työni. Minua kutsutaan myös vaikuttajaksi ja koska nimitystä on käytetty paljon ivalliseen sävyyn, olen myös itse karttanut sen käyttämistä. Mutta ehkä muutan nyt sen tässä ja kustun itseäni ylpeästi vaikuttajaksi.

Tämä blogi täytti hiljattain 10 vuotta ja se on rahallisesti työllistänyt minut täysin noin kahdeksan vuotta. Nykyään työt ovat siirtyneet entistä enemmän Instagramin puolelle. Saan siis rahaa tuottamalla ja julkaisemalla erilaista kaupallista sisältöä valituille yritykselle, eli tekemällä heille markkinointia. Joskus harvoin myyn pelkkiä tuotekuvia yrityksen omaan käyttöön tai päivitän heidän omaa some-tiliään sovitun ajan. Kaupallisen sisältöjen lisäksi tuotan toki kanaviini myös paljon ei-kaupallista sisältöä, kuten tämän postauksen, josta en saa rahaa.

Suunnittelen siis yrityksille erilaisia konsepteja ja kampanjoita vaikkapa johonkin tuotteeseen liittyen. Teen myyntityötä, asiakashankintaa ja toimeksiantoja, suunnittelen ja järjestän kuvauksia, stailaan, kuvaan, editoin, toimin mallina, kirjoitan, testaan tuotteita, raportoin asiakkaalle tuloksista… Voisi sanoa, että minulla on ikäänkuin yhden naisen mainos -tai mediatoimisto, jossa teen kaikki hommat alusta loppuun asti itse.

Lisää kysymyksiä saa toki laittaa, vaikka alle kommentteihin. Seuraava kysymys & vastaus postaus on jo tulilla ja siihen olen valinnut ihonhoitoon ja vaatteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitäkin saa toki laittaa lisää!


BLOGI KYMMENEN VUOTTA!

6/01/2021

Tasan kymmenen vuotta istahdin kotonamme Alppilassa läppärin ääreen ja perustin hetken mielijohteesta blogin. Olin tuolloin 24-vuotias, asuin yhdessä kouluaikaisen poikaystäväni kanssa ja meillä oli reilun vuoden ikäinen Kaapo-poika, jota hoidin kotona.

Kymmenen vuotta myöhemmin olen saanut toisen pojan, eronnut, matkustellut, muuttanut kolme kertaa, bailannut, opiskellut, elänyt monta vuotta sinkkuna, kasvanut ja kehittynyt, mennyt naimisiin ja saanut kolmannen lapsen. Blogista ja sen ympärille liittyvästä muusta sosiaalisesta mediasta ja sen hyödyntämisestä markkinointiin on tullut työni. Silti niin moni asia on lähes ennallaan, ihan kuin tuolloin kymmenenkin vuotta sitten.

Kymmenen vuoden takaisissa postauksissa (eli tammikuussa 2011) jaan arkiruokareseptejä, esittelen omat sen hetken lempparikosmetiikat ja haaveilen siirtymisestä kokonaan luonnonkosmetikkaan, kerron kuinka pyykinpesukoneemme hajosi, kuinka olimme koko perheen kesken luistelemassa ja minulla on heti myös ensimmäinen kaupallinen yhteistyö ruotsalaisen lastenvaatemerkin kanssa.

Vaikka osa alkupään postauksista tai niiden kuvista on vuosia myöhemmin kadonnut blogimuuttojen yhteydessä bittiavaruuteen, on noihin vanhoihin postauksiin aina ihana välillä palata. Olen pitänyt kaikki vanhat postaukset aina julkisena kaikille, vaikka osa postauksista on toki vähän hassujakin. Kuten se, miten olen tehnyt kokonaisen postauksen runsaine kuvineen siitä, kun käyn ensi kertoja aivan fiiliksissä Lidlissä.

Kuitenkin blogi -ja somemaailma on nykyisin myös monella eri tavalla hyvin erilainen kun tuolloin kymmenen vuotta sitten. Minuakin kutsutaan nykyisin bloggaajan sijasta vaikuttajaksi ja omalta osaltani haluan myös ottaa tästä tittelistä vastuun. Haluan edelleen pitää blogini aitona hyvänmielen paikkana, mutta myös ottaa osaa yhteiskunnallisiin ja tärkeisiin aiheisiin. Arkisen hömpän jakaminen on vähentynyt osittain myös tästä syystä. Tuntuu väärältä tai turhalta esitellä lapsen uutta talvihaalaria kun voisin samalla energialla puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Viime aikoina bloggaaminen onkin ollut paljon tasapainoilua ja miettimistä, paljon paljon etukäteen miettimistä, paljon enemmän kun silloin kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin tunnen edelleen olevani yhtä rehellinen ja aito ja tekeväni tätä juttua juuri omalla tavallani ja juuri kuten haluan. Se on tärkeintä.

Muutama vuosi sitten mietin, että kun blogi täyttää kymmenen vuotta, lopetan. Ajattelin, että parempi lopettaa kun on vielä huipulla. Vuosi takaperin mietin myös, että järjestän suuret 10v bileet. Noh, rehellisesti melkein unohdin lopulta tämän koko kymmenvuotispäivän, muistin sen eilen. Enkä todellakaan ole vielä lopettamassa. Ehkä ne bileetkin pidetään vielä.

Vaikka blogi on ollut minulle jo monen monta vuotta työ, on se edelleen kuitenkin pääosin juuri sitä mitä se oli silloin kymmenen vuottakin sitten. Kanava jota kautta saan oman ääneni ja ajatukseni kuuluviin, tapa ilmaista itseäni ja saada omat ajatukseni kasaan. Paikka, johon ihmiset ympäri maan voivat kokoontua saamaan vertaistukea, oivalluksia, suosituksia ja hyvää mieltä.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, mutta oikeasti se on hurahtanut ihan hetkessä ohi. Tästä on tullut osa identiteettiäni, eikä ihme, olenhan ollut bloggaaja lähes 1/3 koko elämästäni. Jännä nähdä millainen koko ala (ja maailma) on taas kymmenen vuoden päästä.

Osa teistä on ollut mukana ihan alusta saakka, osa on vasta äskettäin löytänyt tänne, jotkut ovat lähteneet, osa palannut. Ilman teitä ei olisi koko blogia. Vaikka tämän tekeminen on ollut ajoittain myös raskasta ja inspiraatio ollut kateissa, olen saanut tästä ihan valtavasti ja olen kiitollinen universumille, että jostain sain kipinän aloittaa tällaisen itselleni ihan tuntemattoman jutun, joka on vienyt minut nykyiseen pisteeseen.

Onko teillä jotain toiveita, millainen blogi tai sen aiheet voisivat tulevana vuonna olla? Entä, mitä muistoja teille on viime vuosilta jäänyt mieleen?

(kuvien karsimista en ole oppinut näköjään edes kymmenessä vuodessa)


LOMANJÄLKEISET KÄYNNISTYMISVAIKEUDET

5/01/2021

Mitä mahtavinta vuotta 2021 kaikille! Päätin juuri ennen lasten joululoman alkua, että pidän itsekin samalla pienen loman, lähinnä olosuhteiden pakosta, koska kotona olevat lapset ja työhuoneettomuus on itsessään jo silkka mahdottomuus.

Tuntui helpottavalta tehdä etukäteen päätös, etten edes yritä tehdä mitään töihin liittyvää. Toki ajattelin, että tulen blogia varmasti ainakin muutamasti päivittelemään, mutta lomamoodi vei mennessään ja joulusiivouksen yhteydessä kaapin perukoille laitettu läppäri ikäänkuin unohtui sinne.

Reilu viikon joululööbailun, eli lasten kanssa tohuamisen, telkkarin katselun ja ylettömän syömisen jälkeen ruotuun palaaminen tuntui ihan äärettömän vaikealta. Ulkona oli pimeää ja sateista, kroppa oli siitä kaikesta suklaasta jotenkin ihan tahmeana. Muutamat päivät vietin niin, etten poistunut kotoa ollenkaan ulos.

Sieltä syvyyksistä on ollut tosi vaikea käynnistyä uudestaan. Kaikenlisäksi ruokarytmin lisäksi sekaisin meni unirytmi, joten on vaatinut todellisen ryhtiliikkeen päästä taas vähän kiinni arjesta.

Isommat lapsethan ovat vielä kaksi päivää lomalla ja sitten heilläkin alkaa koulu, joten mitään täyttä arkea ei vielä painetakaan. Silti koin viime sunnuntaina pitkästä aikaa sellainen rintaa puristavan sunnuntai-ahdituksen seuraavana päivänä koittavasta maanantaista. En muista kokeneeni tätä fiilistä vuosikausiin. Syytän tästä(kin) niitä kolmea suklaakonvehtirasiaa, jotka tulin loman aikana tuhonneeksi.

Nyt on kuitenkin jääkaappi täynnä kaikkea vihreää ja teveellistä, aamuisin kello soimassa, kaikki sarjat loppuun katsottu ja hiuksetkin pesty, joten tunnen olevani taas ison harppauksen lähempänä yhteiskunnan hyväksymää henkilöä – ja mikä tärkeintä, tunnen että haluan taas olla siellä. Nyt riitti lorviminen ja lomailu, ainakin hetkeksi.

Onko teillä ollut vaikea palata joulun pyhien jälkeen takaisin arkeen?