YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN PERUSTIN BLOGIN

6/01/2020
Kommentit pois päältä artikkelissa YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN PERUSTIN BLOGIN

 

Tasan yhdeksän vuotta sitten sää taisi olla aika samanlainen kuin tänään. Muutamaa päivää aiemmin olin huomannut miettineeni, että pitäisikö perustaa blogi. En tiennyt blogeista oikeastaan yhtään mitään, joskus googlaamalla olin johonkin ruotsalaiseen muotiblogiin päätynyt, mutta muuten blogimaailma oli minulle vielä tuntematon.

Facebookissa olin kuitenkin tuohon aikaan aika aktiivinen. Olin siellä ryhmässä jossa oli muita syyskuussa 2009 syntyneiden lapsien äitejä ja lähes päivittäin tuli sinne jotain kirjoiteltua. Välillä tuntui, että asiaa äitiydestä ja ihan vaan siitä omasta kuplasta ja eämästä oli enemmän kun mitä omaan facebookstatukseen mahtui – ja siitä se ajatus sitten varmaankin lähti.

6.1.2011 Kaapo oli päiväunilla ja minä istuin olohuoneessamme olleen työpöydän ääreen ja tein tunnuksen bloggeriin. Blogin nimi piti päättää heti, sillä se tuli myös blogin osoitteeksi. Sitä en ollutkaan vielä yhtään miettinyt, mutta eteenpäin ei päässyt ennen nimeä, joten se piti päättää nopeasti. Tiesin, että blogissa kertoisin ainakin itsestäni ja perhe-elämästämme. Mietin, että millaista se oli nyt. Olin pian puolitoistavuotiaan pojan äiti, asuimme kaupungissa lähellä keskustaa, tapasimme paljon kavereita, teimme joka päivä jotain oli se sitten sitä, että kävimme leikkipuistossa, kahvilassa tai vauvakinossa. Elämä oli tavallista, mutta juuri meidän näköistä, unohtamatta sitä, että olin yksilö, en pelkkä äiti. Mietin, että juuri niistä meidän elämää ilostuttavista asioista ja tekemisistä halusin kertoa. MAMI GO GO (mamma menossa) – se oli varmaan ensimmäinen nimi joka tuli mieleen, joten sillä mentiin.

Kotimaisia blogeja oli jo tuohon aikaan, mutta iso osa niistä käsitteli muotia. Vanhemuudesta kertovia blogejakin toki jo oli, mutta ei vielä kovinkaan montaa. Niiden suosio kuitenkin kasvoi sitäkin suuremmaksi juuri samoihin aikoihin. Olen joskus aiemminkin kutsunut sitä aikaa äitiysblogi-buumiksi ja se oli varmaankin yksi syy, miksi blogistani tuli nopeasti suosittu. Toiseksi syyksi haluan ajatella sen, että oma blogini erottautui tuolloin joukosta. Oli oikeastaan tosi helppoa alkaa tekemään omanlaistaan juttua, kun ei ollut mitään vertailupintaa muihin blogeihin. En tiennyt yhtään mitä olin tekemässä, tein vaan.

Tässä vuosien aikana olen moneen otteeseen kiitellyt (ja toki joskus kironnutkin) tuota yhdeksän vuoden takaista päähänpistoani. Ajattelen, että blogin perustaminen ja sen pikkuhiljainen muuttuminen ammatikseni antoi minulle mahdollisuuden vielä miettiä, että mitä haluan oikeasti isona tehdä. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja itseni ilmaisemista sillä tavalla, mutta sitä on myös varjostanut dysgrafia eli tietyntyyppinen kirjoitushäiriö, jonka vuoksi vaikkapa kouluaikaan esseitäni kehuttiin kovasti, mutta numerot laskivat kirjoitusvirheiden vuoksi. Olisin peruskoulun jälkeen mielelläni jatkanut vielä enemmän opiskelua kirjoittamisen ja muiden taiteiden parissa, mutta opomme sanoi alentuvasti minulle ysiluokalla, etten tule pärjäämään lukiossa ja minun olisi parasta suunnata opiskelemaan suoraan jotain käytännöllistä ammattia. Niin tein ja vapaa kirjoittaminen jäi melkein kokonaan. 

Blogin lähes päivittäinen kirjoittaminen on ollut todella hyvää treeniä dysgrafiaan, vaikka virheistä tuskin pääsee ikinä kokonaan eroon. Parasta on kuitenkin ollut ymmärtää, että minä olen juuri hyvä – myös virheineeni. Olen hyvä siinä mitä teen, omalla tavallani. En ehkä ole paras kirjoittaja, mutta olen paras omassa elämässäni. Bloggaamisen myötä olen todella löytänyt kirjoittamisen ilon, mutta myös paljon muuta. Lisäksi olen aina tykännyt valokuvaamisesta ja on ollut ihana huomata, miten siinäkin voi itse treenamalla kehittyä. Olen itse oppinut ja ylpeä siitä. Tein itse itselleni ammatin, jolla elättää perheeni.

Välillä hyvinkin päiväkirjamaiseen tyyliin kirjoittaminen ja asioiden ynnääminen raskalaisin viivoihin on auttanut myös jäsentämään omaa elämää, omia ajatuksia. Jotenkin minusta tuntuu myös hyvältä, että iso osa elämääni näiltä vuosilta on tallennettu myös muualle kun vain omaan päähäni. Mikä hienointa, nämä välillä ihan tavallisita tuntuvat kirjoitukseni ovat antaneet monille lukijoille myös paljon vertaistukea, voimaa, rohkeutta, uusia näkökulmia – ja joskus ihan vain viihdettä.

Kotona työskentely on mahdollistanut sen, ettei lasteni ole tarvinnut olla niin paljon hoidossa, mitä he muuten varmasti olisivat joutuneet olemaan. Olemme voineet reissata vapaasti, sillä blogia voi päivittää mistä vaan, mihin aikaan tahansa. Toki se on ollut ajoittain myös raskasta, kun työlle ei ole selkeitä raameja. Olen vasta viime vuosina alkanut kutsumaan bloggaamista työksi ja edelleen se särähtää korvaani. Ei siksi, etteikö se kunnon työtä olisi, mutta kun se on niin paljon enemmän. Se on elämäntapa, josta monen mutkan kautta aloin saamaan palkkaa. En tee tätä rahan vuoksi, vaan siksi etten pysty olla tekemättä tätä.

Yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut paljon, kuten edellisestä vuosikymmenkatsauksestakin voi todeta. On siis vaikea erotella mikä on ollut blogin ansiota ja mikä muuten vain normaalia ihmisenä ja yksilönä kasvamista. Jokatapauksessa viimeiset yhdeksän vuotta ovat antaneet paljon ja iso osa on ollut blogin ansiota. Olen voinut olla rohkeasti minä, olen saanut paljon itseluottamusta, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kokemuksia, paikkoja ja ihmisiä. Olen saanut paljon ja olen antanut paljon. Ehkä juuri siksi.

Olen uskaltanut, ollut auki ja haavoittuvainen ja siksi matka onkin ollut niin hieno ja antoisa. Nyt 33 vuotiaana tulevaisuuden suunnitelmat ovat edelleen auki. Mutta tiedän nyt paremmin mitä haluan. Minulla on haaveita ja unelmia, jotka uskon mahdolliseksi. Joita kohti kuljen, tiedostaen, että kaikki voi muuttua – ja muuttukin, tulee paljon sellaista mitä ei voi aavistaa. On ollut hienoa saada jakaa osa tästä taipaleestani teidän kanssanne jo yhdeksän vuoden ajan (miten hullua!). Kiitos teille kaikille vuosien mittaan juttujani lukeneet, tykänneet ja kommentoineet. Olette tämän blogin henki. Jännittävää nähdä mitä vuosi kohti kymmenvuotiasta blogia tuo tullessaan!


JUHLAHUMUA

29/12/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa JUHLAHUMUA

Heti joulun jälkeen koitti uusi juhlasesonki, kun mieheni täytti 40 vuotta. Onnea! Tälläisen etapin juhlimiseen ei tietenkään riittänyt vain yhdet juhlat, vaan virallisena päivänä käytiin isolla porukallla syömässä hyvin ja seuraavana päivänä pidettiin kotona juhlat ja tanssittiin lopulta aamuun asti. Eikä tämä toki tähän pääty, pojat sanoivat että haluavat myös pitää kotona omat synttäribileet perheen kesken ja tulossa on kuulemma vielä yhdet syömingit niille, jotka eivät ensimmäiseen kattaukseen päässet mukaan.

Itselläni ei ole ollut useinkaan ollut tapana juhlia uutta vuotta mitenkään isosti ja tänäkin vuonna vietetään sitä rauhassa lasten kanssa, joten juhlanhumuinen viikonloppu tähän väliin sopi enemmän kun hyvin. Joulukin meni niin leppoisasti, joten nyt oli kiva laittautua, poksautella shampanjaa ja nähdä kavereita. Ja ennenkaikkea tietysti juhlia rakastani!


KAHDEKSANVUOTIAANA

12/10/2019

Supersankarinimeni on Erkki Ahmanpelastaja
Isona minusta tulee Arkkitehti joka rakentaa oikeita Minecraft-taloja sekä ahmojen luonnonsuojelija
Kivointa maailmassa on kun mun äiti on niin kiltti
Kaikkien inhottavinta maailmassa on nähdä kun Myy syö torakkaa
On kivaa olla lapsi kun mahtuu kaikkiin pieniin koloihin
Lempiharrastukseni on sirkuskoulu
Näitä kieliä osaan puhua suomea, vähän englantia ja ruotsiksi ”är du vaken?”
Suosikkiaine koulussa Englanti
Aikuiset ovat outoja kun ne aina katsooo kännykkää ja silti sanoo lapsille, että ei saa katsoa kännykkää kun se on huono silmille sekä jotkut on hirveitä kun ne salametsästää ahmoja
Isoveli on outo ja kiva
Pikkusisko on kiva kun aina kun sen näkee se hymyilee
Lempiohjelmani on En katso mitään ohjelmia
Säästän rahaa en mihinkään koska mä oon lapsi, eikä tarvitse ostaa mitään itse
Idolini on Ahmis (ahma pehmolelu)
Kerään Minecraftlegoja
Lempiruokani on pizza Margarita
Ihmisiä on olemassa koska apinat ei osannut olla niin pieniä, sitten ne muutti itsestään ihmisen
Talvella haluan mennä Tahkolle laskettelemaan
Kesällä haluan tehdä uimahyppujä kolmosesta stadikalla
Haluaisin nyt rakentaa legoja
Toivon Joulupukilta Minecraftlegoja
Kahdeksanvuotiaana on kivaa koska saa legoja
Veljenä olen huolehtivainen ja autan ja joskus haluan olla yksin
Matkustaisin mieluiten Legolandiin, koska siellä on hotelli joka on rakennettu legoista
Siellä katsoisin monneja, niitä on siellä akvaariossa
Lempibändini Tykkään räpistä, en osaa sanoa lempparia
Unelmien syntymäpäiväni olisi sellanen, ettei tarvii mennä kouluun ja saa 15 donitsia ja saa ryvetä koko päivän
Terveisiet blogin lukijoille Hei blogin lukijat, musta on ihan kiva olla blogissa, kunhan ei tarvii olla joka päivä