Jos meillä olisi onnistunut imetys, niin olisin halunnut täysimettää sinne suositeltuun kuuden kuukauden ikään asti, mutta koska homma ei mennyt toiveiden ja suunnitelmien mukaan, on Myy päässyt pikkuhiljaa maistelemaan myös muutakin, kun korviketta täytettyään neljä kuukautta muutama viikko takaperin.

Nykysuositusten mukaan kiinteiden maistelu suositellaan aloitettavaksi vauvan ollessa 4-6 kuukauden ikäinen ja yksillölliset valmiudet kunnossa. Valmiuksilla tarkoitetaan siis sitä, että vauva on itse valmis aloittamaan maistelun. Tällöin hänen pitäisi olla ainakin kiinnostunut ruoasta, vievän asioita suuhunsa sekä istuvan tuettuna ja hallittava tällöin myös päätään.

Olin itse etukäteen ajatellut, ettei kiinteiden maistelulla ole meillä kiire. Että alettaisiin katselemaan niitä sitten vasta lähempänä puolen vuoden ikää ja silloinkin pääosin sormiruokaillen. Kuitenkin joskus joulun tienoilla huomattiin, että kaikki syömäämme ruoka kiinnosti Myytä niin kovasti, että alettiin hänellekin aluksi ihan satunnaisesti pieniä maistiaisia antamaan.

Nyt pari viikkoa myöhemmin Myy on maistanut ainakin päärynää, omenaa, porkkanaa, perunaa, persimonia, mustikkaa, kurkkua, tomaattia, mansikkaa, mustaherukkaa, banaania, mangoa ja luumua. Kaikista hän on tähän mennessä tykännyt.

Määrät ovat edelleen hyvin pieniä, korkeintaan muutaman teelusikallisen verran tai vieläkin vähemmän. Perinteisen syöttämisen lisäksi hän on saanut syödä itse soseessa dipatulla lusikalla, jonka lisäksi käytössä on ollut silikoninen maistelututti.

Suurin osa Myyn syömistä ruoista olemme antaneet tuoreeltaan tai pakastettuna, mutta nyt aluksi muutamat kaupan luomusoseet ovat tuntuneet myös käteviltä, kun määrät ovat vielä niin pieniä. Loput on voinut laittaa sitten oman jogurtin tai smoothien joukkoon. Itse tehty sose jää myös vielä vähän liian karkeaksi, kun kaupan sileä sose taas menee alas paremmin.

Nyt kuitenkin viime päivinä maistelututti on ollut ihan hitti. Jos joku ei tiedä, niin kyseessä on tuttia muistuttava, mutta hieman isompi kapistus, jonka tuttiosan sisälle voi laittaa mitä vaan vauvalle sopivaa syötävää myös vähän isompina paloina. Tutin päässä on pienen pieni aukko, jota kautta vauva saa suuhunsa lähinnä makua sisällä olevasta ruoasta tuttia puremalla ja imemällä.

Vauvaa olisi hyvä syöttää aina pystyasennossa tai niin, että vauva pääsee kumartumaan eteenpäin. Esimerkiksi siis kuvissa oleva tyyli sitterissä takakenossa istuen ei ole oikeasti suositeltavaa, etenkään sitten kun vauva alkaa syömään enemmän tai karkeampaa ruokaa, tukehtumisriskin takia.

En itse malta odottaa, että Myy pääsee pian kanssamme ruokapöydän ääreen istumaan omaan tuoliinsa. Nykyään hän kyllä vaatii jo sinne päästä ja istuukin jommankumman vanhemman sylissä toisen syödessä itse sillä aikaa. Mietin itse myös, että pitäisikö pitkään kaavailemani ruokapöydän alle tulevan maton hankkimista vielä lykätä.

Sillä jos minä jotain tiedän lasten, etenkin sormiruokailusta, niin tiedän sen, että se jos joku on sotkuista puuhaa. Silti siinä on jotain ihanaa nähdä lapsen maistelevan, tutkivan ja saavan jopa mahaansakin saakka osan ruoasta.

Nelikuinen ja vielä kuusikuinenkin vauva on vielä todella pieni ja suolisto vasta kehittymässä, joten mitään kiirettä en suosittele kiinteiden kanssa pitämään. Ja vaikka vauva söisikin mielellään isojakin määriä kiinteitä, niin määrät tulisi pitää aluksi pieninä ja muistaa, että maito on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde yksivuotiaaksi saakka.

Kaikenlaiset kokemukset ja ajatukset kiinteiden aloittamisesta kiinnostaa! Moni seuraaja onkin asiasta jo Instagramin puolella kysynyt, joten kiva jos saadaan keskustelua aiheesta aikaan! Kuten mitkä ruoat maistuvat ja sopivat vatsalle, mitkä eivät? Millä tahdilla uusia makuja ja missä muodossa?

Kuvissa näkyvät, bambusta valmistetut Clink-astiat saatu Mini Aislingista.

Olemme koko syksyn ja talven olleet aikeissa mennä vasta-avattuun Amos Rexiin katsomaan Japanilaisen teamLabin paljon kehuttua, digatiaalista ja kollektiivista näyttelyä. Itseasiassa mentiin sinne jopa kahteen otteeseen, vain huomataksemme, että olimme katsoneet aukioloajat väärin.

Ajattelin aina, että mennään sitten sellaiseen aikaan kun siellä ei ole jonoa. Ja siellä me sitten tänään oltiin, kaksi päivää ennen näyttelyn sulkeutumista, jonottelemassa noin tsiljoonan muun kanssa. Tänään jonotusaika taisi olla kaikista pisin, jopa viisi tuntia.

Me olimme liikkeellä rattaiden kanssa, joten kuljimme sisäpihan sisäänkäynnin kautta. Jonotusika puolenpäivän aikaan oli sitä kautta vähän alle kaksi tuntia. Ihan siedettävä, vaikka olikin liikkeellä yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi isommat saivat kuluttaa aikaa leikkimällä lumessa ja viereisessä kahvilassa kuumalla kaakaolla. Kun lähdimme kotiin neljän aikaan, ei jonoa vaunu-sisäänkäynnillä ollut yhtään!

Joten jos siellä on vielä muita mattimyöhäisiä niin äkkiä rattaat alle ja lapset mukaan, näyttelyn lipunmyynti on avoinna tänään vielä kymmeneen saakka, samoin huomenna. Ja jos merkit pitävät paikkanasa, tämän päivän viiden tunnin normijonossa jonotus on huomenna jo ainakin kuusi.

Upea näyttely, etenkin lasten kanssa. Me tehtiin omia eläimiä joita sitten bongailtiin ja pyydystettiin, kasvateltiin kasveja, rentouduttiin aalloissa, seikkailtiin varisten kanssa revontulten keskellä ja vaikututtiin maagisesta mustasta aukosta. Menkää!

En edes tiedä mistä aloittaisin kertoessani meidän uni- ja nukkumishommista, sen sortin kaaosta se on ollut viimeiset kuukaudet. Onneksi viime viikot ovat olleet jo vähän helpompia, mutta edelleen vauva syö sellaiset 3-4 kertaa yössä, jonka lisäksi hän heräilee vielä muutaman kerran tuttia haeskelemaan.

Olemme kokeilleet vuoroissa heräämistä ja eri huoneissa nukkumista. Ja toki vaikka jo yhden yön ilman heräilyjä nukutun yön jälkeen sitä on kuin uusi ihminen, nukun silti mieluummin mieheni ja vauvan vieressä ja heräilen. Ainakin jotain kertoja viikossa.

Parempaan suuntaan onneksi tosiaan mennään, ainakin jos vertaa muutaman viikon takaisiin hulinoihin. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vauvalla on jo aika selkeä rytmi ja öisin hän herää vain syömään, jonka jälkeen hän yleensä jatkaa uniaan. Myös minä olen saanut lääkäristä apua nukahtamisongelmiini ja muutamaa unilääkettä testaillessani sopivin löytyikin luonnollisesta melatoniinista. Tosin erittäin vahvasta sellaisesta. Hienoa että sopivan valmisteen myötä taas yksi stressitekijä on edes vähemmän.

Apua on ollut myös uudesta sängystä, joka löytyi muutama viikko sitten kirpputoriryhmästä. Minulla oli itse pienenä juuri tuollainen sänky ja jostain syystä tahdoin nyt Myyllekin myös sellaisen. Myöskään mitkään modernimmat sänkymallit eivät oikein sytyttäneet, tai ne jotka olisivat olleet kivoja, niistä ei saanut pohjan korkeutta säädettyä tai toista laitaa irti. Tämä retrosänky on siitä kiva, että se jatkaa samaa simppeliä tyyliä meidän oma sänkymme kanssa.

Myy siis nukkuu selvästi parhaiten jonkun vieressä, joten siksi haussa oli pinnasänkymalli, jonka saisi ns sivuvaunuksi, eli aivan sänkyymme kiinni. Näin ollen mahtuisimme kaikki nukkumaan yhdessä ja kenties vähän paremmin. Ja mielestäni se on tominut. Myy nukkuu omassa sängyssään, mutta tarvittaessa pääsemme ihan hänen vierelleen ilman pelkoa että kukaan kierähtää hänen päälleen. Oma sänkymme on muuenkin niin kapea, ettemme kaikki kolme mahdu siihen mukavasti.

Itseasiassa tässä sängyssä laitaa ei kuulu ottaa kokonaan irti, joten näin se ei ole ihan tukevin mahdollinen. Täytyy sitten miettiä jotain vahvistustoimenpiteitä kun Myy alkaa nousemaan laitoja vasten. Tai ehkä sitten on jopa aika laittaa toinenkin laita paikoilleen.

Tyynyn käyttö täytyy pian myös miettiä uusiksi ennen kun vauva alkaa kääntyilemään unissaan. Vanhassa sängyssä meillä oli muutama kirja patjan alla korottamassa päätyä, jotain vastaavaa pitäisi nyt kehitellä tähänkin. Pyykkitilanteesta riippuen peittona toimii milloin mikäkin, mutta yleensä Joutsenen untuvapussi – vaikka tosin hän onnistuu nykyään senkin potkimaan päältään pois.

Myy nukahtaa yleensä hyvin sänkyynsä, välillä hän jää sinne ihan itsekseen, mutta usein jompikumpi meistä vanhemmista odottelee siinä vierellä että hän nukahtaa. Jos Myy on kovin väsynyt, hän ”vaatii” päästä sänkyynsä ja rauhoittuu yleensä sinne päästessään. Ainoastaan öisin hän nukahtaa syödessään, muuten olen tarkoitetuksella yrittänyt aina nukuttaa hänet itsekseen, jotta jatkossakin sitten nukkumaan käyminen sujuisi helpommin ja ilman maitopulloa.

Olen muuten viimeaikoina löytänyt oikeastaan kaiken tahtomani laittamalla facebook-kirpputoreille tai instagramiini osto-ilmoitukset, kuinka kätevää! Ja tämäkin sänky kannettiin meille kotiin saakka.

Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2019 kaikille teille! Viime vuosi 2018 oli minulle merkittävä monellakin tapaa, mutta ennenkaikkea se jää mieleen tyttäremme odotusaikaan ja syntymään liittyen. Raskaus- ja vauvajutut ovat olleet ehdottomasti myös seuraajien mielestä niitä kiinnostavimpia sekä eniten tunteita herättävämpiä. Se kävi hyvin ilmi myös tehdessäni monen muun tapaan Instagramin Best Nine kuvakollaasiin, johon on koottu vuoden 2018 tykätyimmät kuvat.

1 Tyttäremme on syntynyt! Tiesimme tulevan vauvan sukupuolen jo niin varhaisessa vaiheessa kun se oli ultra-äänellä mahdollista saada selville. Halusimme kuitenkin pitää sukupuolen salassa viimeiseen asti, ainoastaan lähipiirimme tiesi asiasta.

Kun vauva sitten syntyi, en halunnutkaan kuuluttaa onneamme ja tyttäremme syntymistä koko maailmalle heti, vaan julkaisin tämän kuvan vasta muutama päivä sen jälkeen. Emme myöskään aluksi olleet ihan varmoja siitä, että miten paljon haluamme näyttää lapsestamme julkisuuteen. Tätäkin asiaa piti pohtia tovi.

Syntymästä kertovan kuvan valinta oli myös vaikeaa. Vauva oli pikkuruinen, mutta kuvissa sitä ei näe samalla tavalla. Jos katsoo kuvassa olevaa vaaleanpunaista liinaa, joka on todellisuudessa käsipyyhkeen kokoinen, alkaa mittasuhteita ehkä hahmottamaan paremmin.

2 Meille tulee vauva / Raskaudesta kertova kuva on todellisuudessa otettu jo vuoden 2017 puolella. Jokin outo tunne ajoi minut silloin apteekin raskaustestihyllylle, josta päätin ottaa tuplapakkauksen testejä. Tuplat siksi, että ajattelin näitä outoja tunteita tulevan jatkossakin, enkä todellakaan voinut uskoa että heti ekalla olisi tärpännyt.

Muistan edelleen kun päätin sitten helmikuussa jakaa tämän kuvan instaan. Makoilin (pahoinvoinnin kourissa) sängyllämme ja huutelin Oskulle toiseen huoneeseen että voinko mä jo kertoa tästä somessa!? Monet ystävämme ja perheemme tiesivät jo raskaudesta, useimmille kerroimme heti. Ajattelin myös niin, että jos raskaus sitten olisikin mennyt kesken en olisi halunnut myöskän salailla asiaa ja siksi lykätä asiasta kertomista.

3 Vauvalla on nimi / Myyn ristiäisiä vietimme vihdoin marraskuun lopulla ja ne olivatkin ihanat juhlat! Meillä oli ristiöisissä ammattikuvaaja mutta koska juhlasankari nukkui kastamisseremoian jälkeen juhlien loppuun saakka, on tämä kuva minun ottama. Yksi kummeista toimi apunani, kun itse seisoin tuolilla ottamassa kuvaa.

Tässä kuvassa juhlat ovat siis jo ohi ja siivoamme juhlapaikkaa. Yksi pöytäliinoista on levitetty lattialle ja vauva laitettu sen päälle. Olin joskus aiemmin nähnyt jossain kuvan, jossa maassa makaavan vauvan vierelle oltiin aseteltu vähän samaan tyyliin kukkia ja olinkin jo ennen juhlia ajatellut että tahdon samanlaisen kuvan. Kukatkin ostin ihan varstavasten. Niiden kanssa puinen ja kultaiseksi maalattu nimikyltti, joka oli juhlissa kakkukoristeena.

Juhlapaikkaa siivoillessamme jääkaapista löytyi myös vauvan kukkaseppele, joka oli tarkoitus olla päässä jo kastaessa. Onneksi saimme sen edes näihin kuviin. Vauvalla on kaulassaan myös minun vanha kultaketjuni, jonka halusin näkyvän kuvassa. Se kuitenkin valui kokoajan, enkä saanut yhtään edustuskelpoista kuvaa otettua niin että se näkyisi.

4 Post pregnancy / Tämä kuva on oikeastaan ensimmäinen kolmen kuvan sarjassa, jossa olen minä 3 tuntia, 3 päivää ja 3 viikkoa raskauden jälkeen. Tämä niistä siis ensimmäinen. Olen ottanut sen synnytyssalissa suihkusta tullessani. Se on mielestäni ihanan rehellinen kuvaus siitä, mitä vastasynnyttänyt äiti näyttää.

Raskauksien ja imetyksien myötä omaa muuttunutta kehoa voi olla joskus vaikea hyväksyä ja nähdä kauniina, ja tällä kuvasarjalla  muisttelin niin itseäni kun muitakin siitä, miten ihmeellisen työn se onkaan saanut aikaan ja kuinka tärkeää olisi sen sijaan arvostaa sitä ja antaa rauhassa aikaa raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen.

5 Ihana maha / Rakastin vauvamahaani, vaikkakin sen kanssa alkoi olemaan melko tukalat oltavat loppuvaiheessa. Moni taivasteli sitä miten iso vatsani oli, enkä pitänyt niistä kommenteista yhtään. Tottakai se oli iso, siellä oli vauva! Kaikilla meillä äideillä on erilaiset ja kokoiset vatsat – monella myös loppua kohti melko isot. Siksi kaikki se taivastelu jopa ärsytti. Näin jälkikäteen tuota muutama viikko ennen synnytystä otettua kuvaa katsoessani voin kuitenkin todeta itsekin, että olihan se iso!

6 Pikkuinen / Vauvan sänkyä hankkiessani päädyimme ostamaan kirppikseltä hänelle okisen korin, jonka pystyy kiinittämään keinujalkojen päälle. Ajattelin myös, että tässä korissa otettuja kuvia voi jälkikäteen vertailla ja nähdä, että miten vauva on kasvanut. Tässä kuvassa Myy on noin viikon ikäinen ja vaikka alkuperäisessä, ei rajatussa kuvassa, näkyy myös jalkani, on silti vaikea hahmottaa miten pikkuinen hän onkaan. Nykyään tuo kori toimii meillä lähinnä vaatteidensäilytyspaikkana.

7 Nuo silmät / Myy oli syntymästään saakka heti hyvin hereillä ja katseli uutta mailaa tarkkaavaisesti suurilla tummilla silmillään. Sain ihan mielettömän määrän kommennteja juurikin hänen syvästä ja viisaasta katseestaan, jonka mielestäni välittyy hyvin tässä yhden päivän ikäisenä otetussa kuvassa.

Tämä kuva on otettu potilashotellilla kun Osku on hakemassa minulla ruokaa. Otin kuvaa ihan ikkunan edessä niin, että verho on takanamme. Mietin tätä ottessani, että miltähän touhuni näyttää vastapäisellä ratikkapysäkillä olleille ihmisille.

8 Babymoon / Käytiin kesäkuussa reissussa ihan vain kahdestaan Oskun kanssa. Aloin leikkimielisesti kutsumaan sitä babymooniksi, sillä olin kuullut kahdinkeskisen matka ennen vauvan syntymää kutsuttavaksi sillä termillä. Ja tottahan se on, että tuskin pääsemme, tai halauamme edes mennä, kaksin reissuun vähään aikaan.

Kaiken ihanan lomailun ohella minulla oli toiveena saada ikuistettua ihana mahani myös kameralle. Ja reissusta jäikin etenkin mahtavia tilannekuvia masuni kanssa – olihan se näky kun makoilin altaassa uimapatjalla nacholautanen vatsani päällä. Tämän kuvan Osku otti saunan jälkeen vilvotellessamme. Se on yksi suosikkini.

9 Tissitakiainen / Myy on ollut tarkkaavaisuutensa lisäksi syntymästä saakkaan ihanan ilmeikäs. Kuten monet muutkin perheenjäsensä. Kuvatekstissä tämän kuvan alla vitsilen, että vauva ihmettelee kun sanon sanon hänelle, ettei hän voi kokoajan olla tississäni kiinni.

Ja sellaista se tosiaan oli ensimmäiset viikot. Meni päiväkausia kun vain imetin ja imetin ja imetin. Nyt jo mietin niitä aikoja kaihoisasti, vaikka silloin välillä sitä ei olisi jaksanut yhtään. Imetystaival oli monen syyn summana hankala lopulta imetys päättyi paljon aiemmin mitä olisin halunnut. Joskus mietin, että olisinpa osannut vaalia enemmän niitäkin hetkiä, kun en ole päässyt heräämisen jälkeen edes vessaan puhumattakaan aamupalan syömisestä tai vaatteiden pukemisesta, kun vauva on vain rinnalla ja on jo keskipäivä.

Aika vauvantäyteinen vuosi siis. Ihana <3

Joulu meni juuri niin kun oln toivonutkin, rauhallisesti, stressittömästi, tärkeiden ihmisten seurassa ja hyvin syönneenä. Ja koska sain nukkua yhdet tosi makoisat päikkäritkin, voin jopa sanoa myös levänneeni- niin paljon kun se nyt pienen vauvan kanssa on mahdollista.

Vietimme jouluaaton Hangossa ja olinkin kovasti jo ennakkoon odottanut käyskentelyä lumisilla rannoilla. Vaikka odotukseni olivat korkealla, silti upeat utuiset maisemat ja pakkashangella kimaltelevat auringonsäteet ylittivät ne heittämällä. Käytiin itseasiassa kolmella eri rannalla ja kaikki olivat ihan toisistaan poikkeavia. Yhdellä rannalla meri oli jo pitkälle jäässä, jonka jälleen aallot vielä velloivat paksuna jäähileisenä massana. Se oli maagista katseltavaa.

Toisella rannalla taas paistoi aurinko ja hiekkarantaa näkyi edelleen silmänkantamattomiin. Jos sulki silmänsä, pystyi kuvittelemaan itsensä sinne kesällä laineiden liplatellessa. Teki hyvää päästä kävelemään luonnonhelmaan ja rauhaan. Etenkin se rauha tuolla on ihmeellistä. Ettei muutamaa joutsenta lukuunottamatta rannoilla ollut ketään muita kun me ja meri.