Mekin kävimme vihdoin eilen Kiasmassa olevassa ihanassa Shoplifterin Nervescape VIII- näyttelyyn. Värikkäät karvamadot ovat olleet isosti esillä somessa, joidenkin mielestä jopa kyllästymiseen saakka. Itse taas olen sitä mieltä, ettei täälaista värienergiaa voi levittää liikaa.

Kiasman sivuilla kerrotaankin näin: Teos heijastelee taiteilijan kiinnostusta aivotutkimukseen ja neurotieteeseen. Teoksen takkurihmastot muistuttavat rakenteeltaan hermosoluja, mutta Shoplifter toivoo taiteen myös vaikuttavan aivoihin. Hän uskoo, että kun aistimme voimakkaita värejä, aivoissa vapautuu serotoniinia, joka kohottaa mielialaa.

Shoplifter haluaa herättää ilon ja onnen tunteita, sillä ”onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin”.

Olemme koko syksyn ja talven olleet aikeissa mennä vasta-avattuun Amos Rexiin katsomaan Japanilaisen teamLabin paljon kehuttua, digatiaalista ja kollektiivista näyttelyä. Itseasiassa mentiin sinne jopa kahteen otteeseen, vain huomataksemme, että olimme katsoneet aukioloajat väärin.

Ajattelin aina, että mennään sitten sellaiseen aikaan kun siellä ei ole jonoa. Ja siellä me sitten tänään oltiin, kaksi päivää ennen näyttelyn sulkeutumista, jonottelemassa noin tsiljoonan muun kanssa. Tänään jonotusaika taisi olla kaikista pisin, jopa viisi tuntia.

Me olimme liikkeellä rattaiden kanssa, joten kuljimme sisäpihan sisäänkäynnin kautta. Jonotusika puolenpäivän aikaan oli sitä kautta vähän alle kaksi tuntia. Ihan siedettävä, vaikka olikin liikkeellä yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi isommat saivat kuluttaa aikaa leikkimällä lumessa ja viereisessä kahvilassa kuumalla kaakaolla. Kun lähdimme kotiin neljän aikaan, ei jonoa vaunu-sisäänkäynnillä ollut yhtään!

Joten jos siellä on vielä muita mattimyöhäisiä niin äkkiä rattaat alle ja lapset mukaan, näyttelyn lipunmyynti on avoinna tänään vielä kymmeneen saakka, samoin huomenna. Ja jos merkit pitävät paikkanasa, tämän päivän viiden tunnin normijonossa jonotus on huomenna jo ainakin kuusi.

Upea näyttely, etenkin lasten kanssa. Me tehtiin omia eläimiä joita sitten bongailtiin ja pyydystettiin, kasvateltiin kasveja, rentouduttiin aalloissa, seikkailtiin varisten kanssa revontulten keskellä ja vaikututtiin maagisesta mustasta aukosta. Menkää!

Tänään nykytaiteen museossa Kiasmassa vietettiin lastenpäivää. Toki lapset ovat varmasti näyttelyihin tervetuleita muutenkin, mutta sen lisäksi että tänään kynnys lähteä testamaan paikan akustiikkaa oli paljon matalampi, oli lapsille järjestetty myös erilaista ohjelmaa.

Ihan ensiksi mentiin valotaidetyöpajaan. Pimeässä huoneessa oli erilaisa valoja, niillä pystyi leikkimään, tekemään erilaisia varjoja, piirtämään sekä tekemän itse oman valoteoksen. Tämä ihan hitti, varmaankin juuri siksi ettei sääntöjä ollut, vaan kaikkea pystyi tutkimaan ja tekemään omalla tavallaan. Oli se aikuisellekkin kiva elämys.

Toinen tosi kiva juttu oli MIKÄ TUNNE? -videotaidenäytös. Siellä puolen tunnin ajan katseltiin lyhytelokuvia, joiden välissä lapset saivat keskustella että minkälaisia tunteita videot herättivät. Suurimmat tunteet itselläni heräsivät varmaankin Adel Abidin – Rakkauslaulu teoksesta, joka pysäytti jännällä tavalla ja huokui yksinäisyyttä. Kuitenkin video, joka sai koko salin räjähtämään nauruun, oli Risto-Pekka Blomin Mitä kuuluu. Teos yhdisti vauvan itkuisia ja iloisia ääniä kuvaan aikuisista miehistä ja naisista näyttelemässä vauvan ääntelyjä niihin liittyvine tunnetiloineen. Se oli tokia hauska, ehkä juuri siksi että se oli niin älytön. Mutta osan, kuten Elviksen mielestä, oli se myös pelottava. Niinhän tuollainen outo voi useasti olla. Video piti kuitenkin kotona etsiä vielä netistä ja katsoa moneen kertaan.

Muuten sitten kierrettiin näyttelyt, Face To Face sekä Elementit, joihin molempiin oltiin myös tuotu lapsille kiinnostavia juttuja mukaan. FTF näyttelyssä etsittiin monstereiden jättämiä jälkiä ja päästiin tutkimaan teoksia hieman tarkemmin muunmuassa kaleidoiskoopilla ja suurennuslasilla. Oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista nähdä miten lapset teoksia katselivat ja näkivät. Pieniä huomioita, suuria kokonaisuuksia – itsekkin sai näyttelyistä paljon enemmän irti heidän oivallisten oivalluksien kautta. Esimerkiksi olin ihan varma että verinen ja alaston Jeesus hahmo aiheuttaisi joko kauhistusta tai naurua, mutta Elvispä tokaisi että tuohan olisi hyvä pehmolelu. Ja kyllä tosiaan, sehän oli oikein pehmoisen näköinen ukkeli. Elementit näyttelyn suurta Dialogi teosta olemmekin Kiasman ohi mennessämme ikkunasta ihmetelleet, nyt oli kiva päästä sen luokse ja päinvastoin kaupunkia ylhäältä käsin tutkimaan.

Ollaan aiemminkin käyty lapsen kanssa Kiasman järkkäämässä taaperoiden työpajassa, sekin oli kiva, mutta parasta mielestäni on juurikin tällaiset tapahtumat jotka antavat paljon myös aikuiselle. Että tavallaan tuodaan se aikuisten juttu vaan vähän helpommin lähestyttäväksi myös lapsille. Eikä niin että lapsille on rajattu vain joku oma alueensa ja juttunsa ja ikäänkuin sysätty pois niistä aikuisten jutuista. Lisää näitä kiitos!

Edittekö muut tänään käväistä Kiasmassa? Pari iloista lukijaa tulikin hihasta nykäisemään ja moikkaamaan, olipa kiva tavata!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.