AMOS REX – TEAMLAB

4/01/2019

Olemme koko syksyn ja talven olleet aikeissa mennä vasta-avattuun Amos Rexiin katsomaan Japanilaisen teamLabin paljon kehuttua, digatiaalista ja kollektiivista näyttelyä. Itseasiassa mentiin sinne jopa kahteen otteeseen, vain huomataksemme, että olimme katsoneet aukioloajat väärin.

Ajattelin aina, että mennään sitten sellaiseen aikaan kun siellä ei ole jonoa. Ja siellä me sitten tänään oltiin, kaksi päivää ennen näyttelyn sulkeutumista, jonottelemassa noin tsiljoonan muun kanssa. Tänään jonotusaika taisi olla kaikista pisin, jopa viisi tuntia.

Me olimme liikkeellä rattaiden kanssa, joten kuljimme sisäpihan sisäänkäynnin kautta. Jonotusika puolenpäivän aikaan oli sitä kautta vähän alle kaksi tuntia. Ihan siedettävä, vaikka olikin liikkeellä yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi isommat saivat kuluttaa aikaa leikkimällä lumessa ja viereisessä kahvilassa kuumalla kaakaolla. Kun lähdimme kotiin neljän aikaan, ei jonoa vaunu-sisäänkäynnillä ollut yhtään!

Joten jos siellä on vielä muita mattimyöhäisiä niin äkkiä rattaat alle ja lapset mukaan, näyttelyn lipunmyynti on avoinna tänään vielä kymmeneen saakka, samoin huomenna. Ja jos merkit pitävät paikkanasa, tämän päivän viiden tunnin normijonossa jonotus on huomenna jo ainakin kuusi.

Upea näyttely, etenkin lasten kanssa. Me tehtiin omia eläimiä joita sitten bongailtiin ja pyydystettiin, kasvateltiin kasveja, rentouduttiin aalloissa, seikkailtiin varisten kanssa revontulten keskellä ja vaikututtiin maagisesta mustasta aukosta. Menkää!


MEIL ON DISKO

2/04/2017

”Olipa kerran yksi poika joka meni Skidit Diskoon ja siellä oli heiluvia peppuja ja valotikkuja. Vessassa hän tapasi aikuisen kokoisen jättihämäkin, joka oli ihan kiltti ja tullut vain bailaamaan. Yhdessä he päättivät mennä shoppailemaan, koska se on kivaa. Ja sitten he ryömivät luolaa pitkin ostamaan popcornia. Hämähäkki metsästi seitillä myös pillimehua ja lisää popparia ja karkkia ja valotikkuja. Sitten he menivät takaisin tanssimaan. Hämähäkki kertoi, että hän tykkää tanssia koska silloin kun hän oli äitihämähäkkinsä mahassa hän näki siellä kauheasti värikkäitä värejä ja pilkkuja. Ihan samalaisia kun nyt täällä diskossa. Sitten poika pienensi itsensä pienennyssäteellä ja meni hämähäkin päälle, jotta näkisi värit paremmin. Sitten he menivät tanssilattian perälle reunaan, koska siellä on paras paikka koska sieltä tulee paljon savua ja sen seassa on hyvä tanssia ja leikkiä piilosta. Sitten hämähäkin piti lähteä kotiin, koska oli saanut luvan olla Skidit Diskossa vain hetken, mutta hän aikoo tulla taas ensi kerralla koska siellä on aina niin hauskaa”  Elvis 5v

Huomenna aamulla kannattaa olla sormi valmiina näppäimistöllä, kun pitkään odototetun Skidit Diskon liput tulevat myyntiin klo 09! Tuttuun tapaan liput myydään loppuun varmasti hetkessä, joten kannattaa napsauttaa liput ostoskoriin heti aamusta.

Lauantaina 22.4 järjestettävässä diskossa on meidänkin lemppari, eli supersuosittu Yo! Räps-räppiteema. Eikä tulevassa diskossa voisi olla esintymässä kukaan muu, kun paluun hiljattain tehnyt Kemmuru! Kuinka hauskaa, että omat lapseni voivat tämän jälkeen muistella joskus olleensa legendaarisen Kemmurun keikalla. Uskon että nämä räppi-iskät osaavat ottaa myös lapsiyleisön hienosti haltuun.

Kutosen mehudiskossa on varmasti riehakas meininki, toinen toistaan kovempien räppihittien soidessa taustalla. Viimeksi tanssilattialla  nähtiin ainakin limbo, breikkirinki sekä tietysti hienoja asuja, ilmapalloja ja pimeässä hohtavia kasvomaalauksia sekä vilkkuvia valoja. Diskon upeista visuaaleista pitää tuttuun tapaan huolen videotaiteilija VJ Sellekhanks.

Tanssimisen välissä voi käydä Fintelligensistä tutun Iso H:n riimipajassa, treenailla tussityöpajassa omaa tägiä tai käydä laittamassa katu-uskottavat letit hiuksiin. Diskoeväitä voi käydä ostamassa Vironniemen päiväkodin kioskista ja herkkuja voi syödä vaikka samalla StepUp Schoolin katutanssiesityksiä ihmetellen.

Kaikukadun bilekompleksi on siis varattuna vain ja ainoastaan lapsille (ja meille lapsenmielisille) kevään hauskimpaa tapahtumaa varten, nähdään siellä! Eventti löytyy TÄÄLTÄ ja liput huomenna TÄÄLTÄ.


SKIDIT LOOKS

30/07/2016

Processed with VSCO with f2 preset

Sampo 5v & Lenni 4v

Processed with VSCO with f2 preset

Sylvia 8v

Processed with VSCO with f2 preset

Taito 4v & Vuokko 2v

Processed with VSCO with f2 preset

Lumi-Ilona 3v

Nia 5v & Arman 3v

Nia 5v & Arman 3v

Processed with VSCO with f2 preset

Ella 5v

Processed with VSCO with f2 preset

Leona 4v & Edith 2v

Processed with VSCO with f2 preset

Valo 5v

Processed with VSCO with f2 preset

Aapo 5v, Leevi 10v & Mauno 7v

Processed with VSCO with f2 preset

Siiri 8v

Processed with VSCO with f2 preset

Elvis 4v & Kaapo 6v

Processed with VSCO with f2 preset

Selma 6v

Processed with VSCO with f2 preset

Miela-Ruusa 9v, Runo 5v & Ruupertti 1v

Processed with VSCO with f2 preset

Isabella 4v & Camilla 2v

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

SIDEWAYS

19/06/2016

Processed with VSCO with s3 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Takana ihana festariiviikonloppu, joka kylläkin jäi omalta osaltani vain yhteen päivään. Kastuin sadetakista huolimatta perjantain loppuillasta aivan litimäräksi ja lauantaina lämpimässä peiton alla ikkunasta koko päivän jatkunutta myrskyä katsellen, sänky ja uudet oitnb jaksot veivät lopulta voiton.

Todella suuri arvostus niille, jotka lauantainakin jatkoivat festaroida hymyssä suin. Samoin Sidewaysin järjestäjille, jotka saivat ihan järkyttävästä kelistä huolimatta festarit jatkumaan. Lauantain keikkojen missaamisen lisäksi harmitti se, ettei omalla osallistumisella päässyt näyttämään kiitosta kaikesta työstä mitä Fullsteamin väki festareiden eteen teki. Kiitos kuitenkin ja ensi vuonna taas uudestaan!

Pejantaina sain kuitenkin nauttia iloisesta tunnelmasta ja hyvistä keikoista. Kahdeksan aikaan illalla alkanut sade ei tuntunut haittaavan ketään, vaan se toi ennemmin vielä vähän lisää tunnelmaa. Siellä sitä oltiin kaikki yhdessä sään armoilla, sadetakkeinemme, kurahousuinemme ja kumpparit jalassa. Kaikki yhtä muodikkaina. Yhtä iloisina.

Stöön keikan aikaan sade vain yltyi. Samalla kun aurinko laski. Näytti aika hienolta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KESÄN HAUSKIMMAT FESTARIT

3/08/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime viikonloppuna ollaan taas bailattu festaritunnelmissa – myönnetään, että koko kesä tuntuu olleen yhtä pelkkää biletystä. Tällä kertaa aikuisten lisäksi bailata saivat myös lapset, nimittäin Skidit Festarit järkättiin jälleen vanhan Elannon tiloissa, nykyisellä kulttuuripihalla. Skidit Festarit on ekasta kerrastaan saakka ollut ehdottomasti yksi kesän suosikkitapahtumistamme. On hauska kerran kesässä viettää kiva päivä perheen kesken, paikassa jossa isä ja äiti normaalisti käyvät juhlimassa aikuisporukassa. Siltasen, Kutosen ja Kaikun bilekompleksi pihoineen muuntautuu hienosti myös koko perheen festareiden tapahtumapaikaksi.

Paikalla oli paljon kojuja, näytteilleasettajia, erilaisia työpajoja sekä ohjelmaa. Me olimme paikalla koko päivän, mutta emme silti mitenkään ennättäneet osallistua kaikkeen. Pojat kävivät maalamassa Makian pisteellä, Teemu Keisterin työpajassa omat paidat, ja niistä tulikin tosi hienot! Lisäksi leijojen rakentaminen ja koristelu oli kovasti meidän kaikkien mieleen. Kutonen taas oli ihan tulessa, kun dj:t Matti Airaksinen ja Dj Orion soittelivat musaa ja Vj Sellekhans väläytteli visualejaan Skidit Diskossa.

Lempivaatemerkkimme VIMMA julkaisi tapahtumassa myös uudet lettivärityksensä; punaposki ja merenpoika. Myynnissä oli myös pieni erä käsin painettuja kultalettilegginssejä, joista minä onnekas ehdin saada yhdet mukaani. Niitä tulee toivottavasti syksyllä lisää myös tunikan muodossa. Aiheeseen sopivasti lettipajassa letiteltiin myös lasten hiuksia.

Ohjelmaa oli siis hurjasti, meiltä jäi välistä ainakin terassin drinkkibaari, nukketeatteri, tanssitunti, elektroninen äänityöpaja ja noin sata muuta asiaa. Ihanaa kuitenkin että festariin ja tekemisiin oltiin todella panostettu, myös visuaalisesti. Nuo käsin maalatut kyltit olivat super ihania! Kaiken ikäiset festarivieraat oltiin huomioitu, myös ihan pienet vauvat, joille oli oma pehmoinen köllöttely ja kömpimisalue.

Lounasta kävimme haukkaamassa yhdessä suosikkipaikassani, eli Siltasessa. Vietnaminen keittiö toimi hienosti myös lasten kanssa, sillä kaikki päivän erikois-annokset sopivat hyvin myös lapsille ja niitä sai sitten itse maustaa lisää halutessaan. Pitkä jono liikkui onneksi nopeasti ja Dj Tixa oli ihana yllätys. Herra oli tuttuun tapaansa soittelemassa levyjä ja puhumassa musiikin päälle hassuja juttujaan. Käytiin poikien kanssa kesken lounaan joraamassa Super Mario Bros tunnarin tahtiin. Myös muita ihania ruokakojua oli paikalla -kumpa olisikin jaksanut maistella kaikkea.

Skidit Festarit olivat myös ekaa kertaa maksullinen. Tämä uusi linja sai sekä arvostelua että kiitoksia. Itse liityn tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ensinnäkin tämä karsi vähän porukkaa. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli tilaa myös olla, lennätellä leijaa, katsoa keikkaa ja tanssia. Ihmisiä ei ollut ahdistavan paljon, kuten viime vuosina on välillä ollut. Vaikka edellesvuosina oheistoimintaa on ollut myös paljon, tänä vuonna kaikki oli joten ihan tip top – tämä varmasti myös maksullisuuden ansiota. Ymmärrän ihmisten tuohtumuksen siitä, että aiemmin ilmainen tapahtuma muutetaankin maksulliseksi – mutta kun suosio on niin suuri ja työtä sen järjestämiseksi vielä enemmän, ymmärrän täysin tämän. Pääsylipun hintaa kristisoitiin myös paljon. Perhelippu maksoi 36 euroa. Kun vertaa tavalliseen yhden hengen festarilippuun ei se enää tunnukkaan paljolta. Kokonaisuutena festarit olivat ehdottomasti joka euron arvoiset. Jos nyt jotain keihtettövä tuleville vuosille, niin päivää voisi pidentää hieman. Festareihin oltiin panostettu paljon ja tekemistä oli, mekin olisimme hyvin viihtyneet vielä pari tuntia pidempään.

Oli kylllä tosi kiva päivä, sääkin suosi – välillä oli jopa ihan kuuma! Oltiin poikien isän kanssa liikkeellä ja yksi käsipari enemmän oli kiva olla vaikka isolla kaveriporukalla liikuttiinkin. Totesin kylläkin  kaverille, että ihanaa kyllä kun pojat ovat isompia – on niin helppo ja kiva mennä ja olla. Saa itsekkin nauttia paremmin.

Vielä yhdet festarit ja sitten joku detox.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.