Jos meillä olisi onnistunut imetys, niin olisin halunnut täysimettää sinne suositeltuun kuuden kuukauden ikään asti, mutta koska homma ei mennyt toiveiden ja suunnitelmien mukaan, on Myy päässyt pikkuhiljaa maistelemaan myös muutakin, kun korviketta täytettyään neljä kuukautta muutama viikko takaperin.

Nykysuositusten mukaan kiinteiden maistelu suositellaan aloitettavaksi vauvan ollessa 4-6 kuukauden ikäinen ja yksillölliset valmiudet kunnossa. Valmiuksilla tarkoitetaan siis sitä, että vauva on itse valmis aloittamaan maistelun. Tällöin hänen pitäisi olla ainakin kiinnostunut ruoasta, vievän asioita suuhunsa sekä istuvan tuettuna ja hallittava tällöin myös päätään.

Olin itse etukäteen ajatellut, ettei kiinteiden maistelulla ole meillä kiire. Että alettaisiin katselemaan niitä sitten vasta lähempänä puolen vuoden ikää ja silloinkin pääosin sormiruokaillen. Kuitenkin joskus joulun tienoilla huomattiin, että kaikki syömäämme ruoka kiinnosti Myytä niin kovasti, että alettiin hänellekin aluksi ihan satunnaisesti pieniä maistiaisia antamaan.

Nyt pari viikkoa myöhemmin Myy on maistanut ainakin päärynää, omenaa, porkkanaa, perunaa, persimonia, mustikkaa, kurkkua, tomaattia, mansikkaa, mustaherukkaa, banaania, mangoa ja luumua. Kaikista hän on tähän mennessä tykännyt.

Määrät ovat edelleen hyvin pieniä, korkeintaan muutaman teelusikallisen verran tai vieläkin vähemmän. Perinteisen syöttämisen lisäksi hän on saanut syödä itse soseessa dipatulla lusikalla, jonka lisäksi käytössä on ollut silikoninen maistelututti.

Suurin osa Myyn syömistä ruoista olemme antaneet tuoreeltaan tai pakastettuna, mutta nyt aluksi muutamat kaupan luomusoseet ovat tuntuneet myös käteviltä, kun määrät ovat vielä niin pieniä. Loput on voinut laittaa sitten oman jogurtin tai smoothien joukkoon. Itse tehty sose jää myös vielä vähän liian karkeaksi, kun kaupan sileä sose taas menee alas paremmin.

Nyt kuitenkin viime päivinä maistelututti on ollut ihan hitti. Jos joku ei tiedä, niin kyseessä on tuttia muistuttava, mutta hieman isompi kapistus, jonka tuttiosan sisälle voi laittaa mitä vaan vauvalle sopivaa syötävää myös vähän isompina paloina. Tutin päässä on pienen pieni aukko, jota kautta vauva saa suuhunsa lähinnä makua sisällä olevasta ruoasta tuttia puremalla ja imemällä.

Vauvaa olisi hyvä syöttää aina pystyasennossa tai niin, että vauva pääsee kumartumaan eteenpäin. Esimerkiksi siis kuvissa oleva tyyli sitterissä takakenossa istuen ei ole oikeasti suositeltavaa, etenkään sitten kun vauva alkaa syömään enemmän tai karkeampaa ruokaa, tukehtumisriskin takia.

En itse malta odottaa, että Myy pääsee pian kanssamme ruokapöydän ääreen istumaan omaan tuoliinsa. Nykyään hän kyllä vaatii jo sinne päästä ja istuukin jommankumman vanhemman sylissä toisen syödessä itse sillä aikaa. Mietin itse myös, että pitäisikö pitkään kaavailemani ruokapöydän alle tulevan maton hankkimista vielä lykätä.

Sillä jos minä jotain tiedän lasten, etenkin sormiruokailusta, niin tiedän sen, että se jos joku on sotkuista puuhaa. Silti siinä on jotain ihanaa nähdä lapsen maistelevan, tutkivan ja saavan jopa mahaansakin saakka osan ruoasta.

Nelikuinen ja vielä kuusikuinenkin vauva on vielä todella pieni ja suolisto vasta kehittymässä, joten mitään kiirettä en suosittele kiinteiden kanssa pitämään. Ja vaikka vauva söisikin mielellään isojakin määriä kiinteitä, niin määrät tulisi pitää aluksi pieninä ja muistaa, että maito on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde yksivuotiaaksi saakka.

Kaikenlaiset kokemukset ja ajatukset kiinteiden aloittamisesta kiinnostaa! Moni seuraaja onkin asiasta jo Instagramin puolella kysynyt, joten kiva jos saadaan keskustelua aiheesta aikaan! Kuten mitkä ruoat maistuvat ja sopivat vatsalle, mitkä eivät? Millä tahdilla uusia makuja ja missä muodossa?

Kuvissa näkyvät, bambusta valmistetut Clink-astiat saatu Mini Aislingista.

Raskausaikana meillä vanhemmilla oli pikainen keskustelu siitä, annetaanko vauvalle tutti vai ei. Kummallakaan meillä ei ollut kovin vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, tiedettiin tutin haitat ja hyödyt. Keskustelussa ei taidettu päästä mihinkään päätökseen, taidettiin sopia että katsotaan sitten.

Edellisten lasten kanssa minulla on aika neutraalit, mutta enemmän positiiviset, kokemukset tutista. Molemmat saivat tutin muutaman viikon ikäisenä, se helpotti itkuja ja unille käymistä, eikä siitä vieroittaminen yksivuotispäivän aikoihin ollut ollenkaan hankalaa. Niin lyhyellä tutin käytöllä ei pitäisi myöskään olla vaikutusta lapsen puheen kehitykseen tai purentaan – mitkä taitavatkin olla ne yleisimmät syyt josta tuttia moititaan.

Tämän kolmannen kanssa halusin toimia samoin kun aiemminkin, eli tutti minun puolestani käyttöön, mutta vasta sitten kun imetys sujuu. Se ei kuitenkaan vielä yli kuukauden jälkeenkään onnistunut. Vauvan ollessa viisi-kuusiviikkoinen  yöt olivat muuttuneet entistä levottomimmiksi. Vauva ähelsi ja örisi yöt läpensä. Ei huolinut tissiä, ei pulloa, ei nukkunut muttei ollut oikein hereilläkään. Minä sen sijaan en muuta halunnut kun nukkua.

Yhtenä yönä vauvan taas äheltäessään, ties kuinka monetta tuntia, törkkäsin hänelle tutin suuhun. Vauva alkoi imemään tuttia, rauhoittui ja nukahti välittömästi. Hänellä oli ilmeisesti vaan niin kova imemisentarve (kuten vauvoilla on), mutta koska hän muuten oli kylläinen, ei rinta kelvannut sitä tyydyttämään.

Imetyksen kanssa meillä edelleen oli tuolloin omat haasteensa, enkä tiedä oliko tutin ottaminen mukaan sen kannata järkevää, mutta toisaalta en itse koe että tuttilla oli enää siihtä kohti merkitystä tai tekemistä sen kanssa. Tämänkin jälkeen kun rinta oli aina se jota silloin aina ensimmäiseksi vauvalle tarjottiin.

En tosiaan ole mikään tuttifanaatikko tai puolestapuhuja, mutta oman kokemukseni mukaan tutti voi olla myös tosi hyvä juttu jos vauva sen ”haluaa”. Minusta on vähän hassu vasta-argumentti tuttiin se, että kyllä sitä ennen vanhaankin ilman tuttia pärjättiin. No kun itseaisassa ei pärjätty. Olen lukenut, että ennen tuttien keksimistä vauvoille annettiin esimerkiksi nahanpala imettäväksi.

Ihan ongelmaton tutti ei kuitenkaan meilläkään ole. Vauva rauhoittuu tutin kanssa helposti ja nukahtaa usein se suussa ihan itsekseen sänkyyn. Mutta jos (ja kun) tutti putoaa vauva suusta ja vauva havahtuu syvästä unestaan, joudumme laittamaan sen hänelle takaisin suuhun. Eihän se iso homma ole ja silmätkin ummessa se yleensä onnistuu, mutta oma unikin katkeaa kuitenkin siihen. Joudun myös välillä ihan tietoisesti muistuttamaan itselleni, ettei vauvan jokaiseen pieneen parahdukseen kannata tuttia tarjota. Se ei ole mikään tulppa jolla vauvan saa hiljaiseksi. Vaikka se usein niin toimiikin.

Vauva opettelee ja yrittää jo kovasti laittamaan tuttia itse suuhunsa. Kun se ei onnistu imee hän nyrkkejä ja sormiaan. Imemisen tarve on siis kova. Ajattelinkin niin, että mieluummin annan hänelle tutin ja vieroitan siitä, kun että hän on peukalo suussa vielä koulussakin. Siitä on nimittäin vähän vaikeampi sitten vieroittaa.

Ja siis ovathan noi Bibsin tutit ihan tosi ihanan näköisiä ja värisiä! 😀 Vauvan tutit ja paita saatu Mini Aislingista.

Vitsailin jokin aika sitten instassa, että puheliaasta miehestä on välillä hyötyäkin – hän hommasi meille nimittäin ihan omaksi tämän sairaalasängyn. Ja eihän se mitään vitsailua edes ollut, ihana että on sosiaalinen mies joka tarttuu tuumasta toimeen, lähes vastakohtani.

Olimme siis synnytyksen jälkeisellä kontrollikäynnillä sairaalassa, muutama päivä koitutumisen jälkeen. Istuimme käytävällä odottamassa laboratorio-tuloksia kun ohitsemme käveli muutama hoitaja. Itse en kiinnittänyt heihin huomiota, mutta yhtäkkiä huomasin mieheni liittyneen keskusteluun heidän kanssaan.

Hän oli kuullut hoitajien puhuneen tämän kyseisen, ilmeisesti sairaalakäyttöön liian vanhan, sängyn hävittämisestä, eli kaatopaikalle heittämisestä. Lupaa viedä sänky mukaamme käytiin kysymässä vielä ylemmältä taholta ja saimme vielä oiken lupalapun sekä vastuuvapautuksen sairaalalta. Ja niin me kärräsimme vaunujen lisäksi reissulta mukaan sängyn.

Olimme jo aiemmin miettineet samanlaisen sängyn vuokraamista, mutta lopulta päädyimme keinujaloilla olevaan kori-kehtoon. Vaikka vauva nukkuukin pääosin minun vieressäni, on myös pyörillä liikkuva sänky kätevä kun sitä voi kuljettaa helposti huoneesta toiseen. Usein vauva nukkuukin tässä päiväuninaan tai on joskus mukana kun käyn itse suihkussa.

Pieni kuluneisusuus sängyssä ei haittaa, vaan sopii itseasissa siihen oikein mainiosti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan metallinen sairaalasänky on mielestäni tosi kaunis. Kovin pitkäikäinen sänky ei ole, vain muutamia kuukausia, kunnes vauva alkaa liikkumaan enemmän. Luulen että tämä sänky jää meille kuitenkin säästöön, muistoksi ja perinnöksi mahdollisille lapsenlapsille sitten joskus.

Kuvissa näkyvä Leo Leo soittorasia saatu Mini Aislingista. Sieltä saa muuten myös noita ihania Bibsin tutteja!