HETKIÄ JOULUSTA

28/12/2021

Meidän joulu meni tosi rauhassa kotona. Aattoaamuna katsottiin lasten kanssa Joulupukin kuumaa linjaa, keiteltiin riisipuurot ja käytiin ihanassa aurinkoisessa & kirpeässä pakkassäässä pulkkamäessä. Sitten jo ensimmäiset sukulaiset saapuivat, pojat lähtivät isälleen, mini meni päikkäreille ja aloimme pikkuhiljaa valmistelemaan ruokia.

Pikkuhiljaa saapuivat myös loput vieraat. Joutiin glögiä, laitettiin ruokia esiin, mihinkään ei ollut kiire tai mistään ei ollut stressiä, oli ihanan rentoa ja tunnelmallista. Lahjoja oli tänä vuotta hurjan paljon. Paketti per lapsi ei tänä vuonna onnistunut. Uskon syyn olleen isoksi osaksi siinä, ettei koronan vuoksi olla voitu paljoa nähty ja nyt kaikki halusivat paikkailla sitä muistamalla toisiaan lahjoin. Minille olisi tosin riittänyt se yksi paketti, hän oli ihan ihmeissään kun lahjoja tuli sen ensimmäisen jälkeen lisää. Lopulta hän vain hurrasi, tanssi ja hihkui ”olen niin innoissani” kun sai toimia pukin apurina. Pukki kun oli käynyt meillä jo edellisenä yönä, kun vielä nukuimme.

Joulupäivänä vähän ikävä vaivasi, vuoroviikkovanhemmuudessa raskainta on erossa olo lapsisa ja joulun alla se veti aika herkäksi. Ollaan kuitenkin saatu viettää poikien kanssa niin monet joulut yhdessä, että välillä näinkin päin. Olimme siis ihan vain komisteen kotona miehen ja minin kanssa. Käytiin taas pulkkamäessä, syötiin ja katsottiin ihan liikaa lastenohjelmia.

Tapanintanssit jäivät tänä vuonna välistä ja juhlistettiin mieheni syntymäpäivää pienesti kotona vain ihan keskenämme. Tilattiin myös pizzat, ja vaikka kuinka jouluruoista tykkäänkin, niin olihan se aika ihanaa vaihtelua tähän väliin. Sitten alettiinkin pakkailemaan, sillä Tapanin jälkeisenä päivänä meillä oli ohjelmassa minin kanssa risteily Tukholmaan! Tätä oltiin odotettu pitkään, vähintäänkin yhtä paljon kun joulua. Aamusta suunnattiin varmuudeksi koronatestiin ja sitten kodin kautta hakemaan kimpsut ja kampsut ja laivalle. Kerrron reissusta myöhemmin lisää!

Toivottavasti teillä muillakin oli ihana ja omannäköisenne joulu!


KOLME YÖTÄ JOULUUN ON

21/12/2021

Vaikka joulu on ehdottomasti lempijuhlapyhäni, en ole ikinä oikein osannut viettää sitä kovinkaan paljon etukäteen. Etenkään kotia en ole ikinä laittanut hyvissä ajoin joulukuntoon, vaan vasta ihan pienesti juuri ennen h-hetkeä. En omista jouluverhoja, ovikoristetta eikä meillä raikaa joululaulut. Itseasiassa nuo olohuoneen katossa olevat valotkin ovat jääneet viime joulusta, en edes miellä niitä pelkästään jouluun sopiviksi.

Tänä vuonna meillä on kuitenkin oikea kuusi, pieni, soma ja vastavarten meille kaadettu ja muutama päivä sitten toimitettu. Eilen illalla kaiveltiin lasten kanssa siihen muutama vanha koriste. Minulla on säästössä muutama omasta lapsuudestani vanha koriste ja kyllä niiden näkeminen herättää joulutunnelman.

Ja vaikka en joulusta niin kovin etukäteen hössöttäjä olekaan, jopa itse vähän järkytyin tänään tajutessani, etten ole vielä juonut yhtään glögiä tai syönyt konvehtia, en muistaakseni edes piparia! Riisipuuron keittämistäkin olen pantannut aattoaamuun.

Siltu on ihana hyyyyvin pikkuhiljaa laskeutua joulumodeen. Ilman stressiä ja paineita tai liikoja odotuksia. Tiedän, että se joulutunnelma kyllä tulee pienellä – tai itseasiassa olen jo joulutunnelmissa nytkin, ilman mitään vaivaa. Ja ymmärrän hyvin senkin, että jotkut taas tykkääväät tehdä joulua paljonkin etukäteen, eivätkä koe sitä vaivaksi vaan kivaksi jutuksi. Sekin on varmasti ihanaa.

Huomenna illalla, kun meidän kauppatilaus ja sen sisältämät suklaat ja glögit ovat saapuneet, aion paketoida muutaman lahjan, pistää diffuusseriin kanelin & kardemumman tuoksuista öljyä ja ehkä jopa pistää Pähkinänsärkijän soimaan. Ja sitten mä vietän muutaman päivän joulua ihan täysillä. Parasta joulussa on mielestäni muuten sohvalla lököily ja yölliset mätileivät.


VIIME HETKEN PIKKASEN PAREMMAT LAHJAIDEAT KOULULAISILLE

19/12/2021

Listasin viime jouluna vähän parempia joululahjavinkkejä perheen pienimmille vastaiskuna postiluukuista tipahtaville ja muovikrääsää täynnä oleville lelukuvastoille. Taaperoille löytyykin paljon kaikkea ihanaa kotimaista ja ekologista, mutta entäpä sitten isommille lapsille, jotka eivät esimerkiksi enää juurikaan leiki leluilla & joilla on jo tosi paljon kaikkea? Tässä muutamia pikkaisen parempia tärppejä viime hetken hankinnoille (aika moni muuten käy sellaisenaan tai sovellettuna ihan aikusellekkin):

Käytännön tarvikkeita

Tarpeeseen ostaminen on ekologisempaa, kun että antaisi jonkin lahjan vain antamisen vuoksi. Lapsen puheista voi  poimia vinkkejä tarpeeseen tuleviin tavaroihin. Onkohan hän ehkä haaveillut langattomista kuulokkeista, uusista hiuspompuloista tai juomapullosta?

Kaikki harrastamiseen liittyvät lahjat tulevat usein myös tarpeeseen lasten kasvaessa niin kovaa vauhtia. Isommat luistimet, pyörä, uima -tai laskettelulasit, retkeilytarvikkeet, pallo, jääkiekkomaila, skeittilauta, skuutti, kypärä… Monia näitä kannattaa etsiä nettikirppiksiltä tai sporttidivarista.

Aktivoivia lahjoja

Meidän poikien suosikkilahjoja ovat aina olleet esineet, jotka aktivoivat tekemiseen ja herättävät mielikuvituksen. Tällläisia meillä on ollut omat puukot nimikaiverruksella sekä kivihakku ja looppeja kivien tutkimiseen.

Muita aktivoivia lahjoja voisi olla oma huonekasvi (josta pitää huolta), otsalamppu ja ohjeet ulkoleikkeihin, geokätköilyn ”aloituspakkaus”, ukulele tai jokin muu helposti lähestyttävä soitin, shakkipelin alkeet tai vaikkapa neulontatarvikkeet.

Aineettomat lahjat

Kivoja aineettomia lahjoja ovat erilaiset tekemiset yhdessä, joko ostettuna tai itse tehtynä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi leffaliput, hotelliyö aikuisen kanssa, uimahalli / kylpylälahjakortti, lippu erilaisiin ulko -ja sisäseikkailupuistoihin (Korkee, Hoplop), museovierailu. Itse tehtyjä lahjakortteja voisi voisi olla vaikkapa tekojäällä lustelu + kaakao, leffan vuokraus + herkut, päivä huvipuistossa…

Samoin harrastuslahjakortti vaikkapa uimakouluun / uimahyppykouluun, tanssitunnille, ratsastamaan tai soittotunnille on tosi kiva lahja vaikkapa kummilapselle.

Taiteilijatarvikkeet

Kivijalkapapaerikauppoja voi tukemalla ostamalla sieltä lapsille piirustusvihkoja, tällaisia paikkoja Helsingissä ovat esimekiksi Putinki, Papershop ja Paperimuru. Paras vihko pienelle taitelijalle piirtämiseen on täysin blanco ja paksusivuinen.

Kynissä kannattaa satsata myös laatuun, jolloin ne ovat ovat myös pitkäikäisiä ja sitä myöten ekologisempi vaihtoehto. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi Stylefile Markers, Faber Castell, Staedtler, Promarker ja Copic Sketch – joista osa on myös uudelleen täytettäviä. Myös vesivärit, puukynät, maalit, pensselit, valmiit canvas-pohjat, pastelliliidut… herättävät luovuuden.

Kirjat, lehdet & pelit

Lapsille ja nuorille löytyy paljon ihan mielettömän hienoja kirjoja ja kirjasarjoja. Alakoululaisille hyviä sarjoja ovat esimerkiksi Harry Potter, Kepler62, Neropatin päiväkirja, Garganits, Maailman viimeiset tyypit, Narnian Tarinat, Lasse-Maijan etsivätoimisto, Eeppisten epäonnistumisten sarja sekä Maailman paras puumaja. Lisäksi klassikot kuten Ronja Ryövörintytär, Veljeni Leijonamieli, Pater Pan, Liisa Ihmemaassa, Kapteeni Nemo ja Nautilus ovat oiva lahja, joka saattaa löytyä lapsen kirjahyllystä vielä aikuisenakin.

Omien lasten suosikki on ollut vuodesta toiseen joka viikko postiluukusta tipahtava Aku Ankka, monien lasten lukuinnostus lähteekin usein helpoista sarjakuvista ja vuoden kestotilaus on oiva lahjaidea. Nyt mietin lisäksi myös Lasten Helsingin Sanomien tilaamista.

Erilaiset lauta -ja palapelit ovat myös kivaa yhdessä tekemistä. Löyyköhän kotoa ehkä jo valmiiksi joku peli, johon on saatavilla lisäosia? Vai puuttuukohan sieltä vielä aikaa kestävä klassikko, kuten huojuva torni tai scrabble?

Pehmeät paketit

Aarrekidin kylpytakit ja pyjamat ovat omia suosikkejani. Villasukat ovat ovat klassikko, jollaisia voi ostaa myös jonkun muun mummin kutomana vaikkapa torilta, jos itse ei ehdi tai osaa. Myös Helsingin villasukkatehtaan sukat saavat täältä äänen. Samoin laadukas merinovillainen aluskerrasto kuuluisi mielestäni löytyä jokaisen pohjoisessa asuvan kaapista. Pipo ja hanskat voivat tuntua ehkä vähän tylsältä, mutta hyvät sellaiset tulevat taatusti tarpeeseen. Vastuullisempia vaihtoehtoja näistä löytyy onneksi jo monelta merkiltä.

Käytetty puhelin

Meillä lapset ovat saaneet muutaman kerran käytettynä ostetun puhelimen. Kerran yksityishenkilöltä ostamana, mutta sen jälkeen Swappien kautta ostettuna. Nykyään käytettyjä puhelimia myyvät myös muutamat muut firmat. Vaikka puhelimet ovat käytettyjä, ovat ne usien ulkoiseksestikin täysin uudenveroisia ja tehdaskorjattuja. Lisäksi niissä on takuu, palautusoikeus ja ne tulevat siistissä pakkauksessa – eli sopivat tosi hyvin myös lahjaksi!

Secondhand -vinkit

Legot ovat meillä nykyään ainut lelu josta lapset ovat enää kiinnostuneet. Legot ovat myös todella kehittäviä ja koska ne kestävät aikaa, niitä löytyy myös todella paljon myynnissä käytettyinä. Jos ei halua ottaa riskiä, että käytettynä ostetusta paketista puuttuisi paloja, niin vinkkinä, että myös ihan avaamattomia paketteja on etenkin aina näin joulun alla nettikirppiksillä myynnissä tosi paljon.

Myös lähes kaikkia ylläolevia vinkkejä löytyy käytettynä, jopa noita laadukkaita tusseja olen nähnyt fb-kirppiksellä myytävän. Jos etsii jotain tiettyä, suosittelen myös myynti-ilmoituksen tekemistä kirppareille ja omille sometileille, toimivaksi ja tehokkaaksi tavaksi testattu löytää juuri mitä etsii!


JOULUNA 1990

21/12/2020

Tasan kolmekymmentä vuotta sitten, eli ollessani nelivuotias, vietin vähän erilaista joulua. Muutamaa viikkoa aiemmin olimme olleet äitini ja 14 kuukauden ikäisen pikkuveljeni kanssa kylässä mummilla, kuten niin monta kertaa ennenkin. Isä oli jäänyt kotiin tai oli töissä.

Illalla kotiin ajaessamme automme syöksyi liukuun jäisellä tiellä ja törmäsimme suoraan vastaan tulevaan autoon. Minä istuin takapenkillä, äidin takana, ja veljeni oli etupenkillä turvaistuimessa, selkä menosuuntaan päin. Silloin ei ollut airbägejä. Muistelen, että veljen turvaistuin oli puna-musta. Muistan myös miten hän näytti törmäyksen jälkeen vain nukkuvan rauhallisesti siinä.

Muistan ainakin kahden ambulanssin valot vähän etäämmällä, muistan auton ikkunan taakse ilmestyneen ambulanssimiehen. Minua sattui solisluun kohdalle, johon oli jäänyt turvavyöstä samanlaiset jäljet kun polviin, jos kaatuu pahasti asfaltilla. Muistan että matkustimme äidin kanssa ambulanssissa, minut laitettiin siellä makaamaan pareille ja olin kovin pikkuinen siinä vöissä maatessani.

Sairaalasta muistan sen, että olin siellä äidin kanssa. Minä omassa sängyssä ja äiti omassa. Omassa sängyssäni oli metallinen laita, kuten vauvojen pinnasängyssä ja se oli minusta outoa, koska enhän ollut enää vauva, vaan nukuin kotonakin ihan tavallisessa sängyssä. Muistan saaneeni tarroja, yhden keltaisen, ehkä perhosen, jonka liimasin sängyn kalteriin.

Muistan äidin ruskeassa sairaalan yöpaidassa ja sen, miten hänen rintansa oli aivan keltavihreillä mustelmilla. Muistan että joku kävi meitä katsomassa ja että toisessa autossa oleva kuljettaja kävi myös. Hänellä oli viikset, käsissään ruskea trenssi ja hän raivosi äidille, koska hänen takkinsa oli mennyt pilalle törmäyksen vuoksi nenästään valuvan veren vuoksi.

Muistan että vatsaani tehtiin ultraääni-tutkimus, varmuudeksi, koska turvavyö oli kiskaissut minua niin kovaa ja vatsani oli kai kipeä. Minä olin kunnossa, olkapään nirhaumaa lukuunottamatta ja pääsimme äidin kanssa kotiin seuraavana päivänä. Pikkuveli ei.

Pikkuveli oltiin viety kolarin jälkeen kokonaan eri sairaalaan. Teho-osastolle, koska häneltä murtui törmäyksessä niskanikama. Tällöin lääkäri oli sanonut vanhemmilleni, ettei pikkuveli tulisi enää koskaan liikkumaan tai edes hengittämään itse.

En tiedä kuinka pian onnettomuuden jälkeen kävin ensi kertaa veljen luona. Aika pian kuitenkin. Hän makasi sängyllä pelkissä vaipoissa, ilman peittoa, täynnä erilaisia pihoja, jotka menivät erilaisiin piippaaviin laitteisiin. Hänen kurkkunsa lävisti hengitysputki, vähän samalainen kun pesukoneessa, ja myös nenästä meni letkut.

Sänky oli kallellaan, pääpuoli alaspäin ja veljen kalloon oli ihon läpi ruuvattu pään ympäri menevä metallinen häkkyrä. Sängyn päädyssä oli valkoinen lelupeili, jossa oli pyöriteltäviä keltaisia ja vaalenpunaisia muovihelmiä. Sen kautta veli näki pää alaspäin olleessaan jalkopäähän, eli meidät. Muistan että näytin hänelle leluja ja kuvia kirjasta ja muistan että hän hymyili. Tai ainakin halusin ajatella niin.

Vietimme paljon aikaa sairaalassa äidin ja isän kanssa, mutta myös mummit olivat hoitamassa minua usein tai olin heidän luonaan. Toinen mummeistani vei minut ostamaan jouluksi mekon. Valitsin punamustan college-mekon, jonka rinnassa oli kuvia korttipakasta.

Jouluna mummin luona oli paljon väkeä, sukulaisia ja ystäviä, äiti oli veljen luona sairaalassa. Sain laittaa ihan oikeat kynttilät kuuseen, puraista piparkakkutalosta piipun ja soittaa tädin kanssa pianoa. Sain värityskirjan ja uudet liidut, isoserkkuni sai koiranpennun, luulen että se oli oikeasti paketoitu laatikkoon.

Pukki tuli helikopterilla ja hänellä oli ihan samanlainen turkis päällä, millainen mumminkin kaapissa oli. Muistan odottaneeni pukkia eteisen nojatuolilla, jonka päällä oli kihara, tummanruskea lampaantalja. Upotin sormeni kiharaan villaan ja pyörittelin niitä jännityksessäni.

Pukki oli käynyt myös pikkuveljen luona sairaalassa ja antanut hänelle lahjaksi Mauri Kunnaksen kirjan. Muistan että olin jälkeenpäin tosi iloinen pikkuveljen puolesta ja oikein ylpeäkin, minulle oli tärkeää, että pukki oli käynyt myös siellä.

Sairaalasta muistan lasiset ovet, joiden pinta oli pientä kohoruudukkoa. Lasin toisella puolen, sairaalan käytävällä olevan joulukuusen valot loistivat jännästi sen läpi. Joissain ovissa oli lasimaalauksia, sarjakuvahahmoja, kuten Mikki Hiiri.

Sairaalan alimmissa kerroksissa oli myös kiva suuri leikkihuone, jossa oli paljon erilaisia leluja ja siellä tein myös jonkinlaisesta uunissa kovetettavasta muovailuvahasta pieniä astioita nukketalooni. Muistan sieltä niin paljon erilaisia yksityiskohtia. Tutustuin leikkipaikalla sairaalassa olevaan tyttöön, joka ei pystynyt liikkumaan, vaan makasi liikuteltavassa sairaalasängyssä. Mutta se ei haitannut leikkejämme yhtään.

Jossain vaiheessa myöhemmin pikkuveli sai hengitysputken pois, sitten pääkehikon ja sen tilalle päätä paikallaan pitävän vaalenruskeanahkaisen kaulurin. Alkuvuodesta hän pääsi pois teho-osastolta, tavalliselle sairaalaosastolle. Siellä hän oppi uudestaan istumaan, syömään, leikkimään ja lopulta kävelemäänkin. Muistan miten katsoin pikkuveljeni perään, kun hän käveli sairaalan käytävää hassuissa isoissa kengissä pienen rollaattorin avulla.

Keväällä veli pääsi takaisin kotiin. Seuraavana jouluna vietimme taas ihan tavallista joulua, koko perhe yhdessä.


VÄHÄN PAREMMAT JOULULAHJAT
ISOMMILLE LAPSILLE

18/12/2020

Listasin muutama viikko vähän parempia joululahjavinkkejä perheen pienimmille. Taaperoille löytyykin paljon kaikkea ihanaa kotimaista ja ekologista, mutta entäpä sitten isommille lapsille, jotka eivät esimerkiksi enää juurikaan leiki leluilla? Tässä muutamia pikkaisen parempia tärppejä viime hetken hankinnoille:

KÄYTÄNNÖN TAVAROITA

Tarpeeseen ostaminen on ekologisempaa, kun että antaisi jonkin lahjan vain antamisen vuoksi. Lapsen puheista voi yrittää ympäri vuotta yrittää poimia vinkkejä tarpeeseen tuleviin tavaroihin. Onkohan hän ehkä haaveillut langattomista kuulokkeista, uusista hiuspompuloista tai juomapullosta?

Kaikki harrastamiseen liittyvät lahjat tulevat usein myös tarpeeseen lasten kasvaessa niin kovaa vauhtia. Isommat luistimet, pyörä, uima tai laskettelulasit, retkeilytarvikkeet, pallo / jääkiekkomaila / skeittilauta, skuutti, kypärä… Monia näitä kannattaa etsiä ensin nettikirppiksiltä tai sporttidivarista.

AKTIVOIVIA LAHJOJA

Meidän poikien suosikkilahjoja ovat aina olleet esineet, jotka aktivoivat tekemiseen ja herättävät mielikuvituksen.

Muutama joulu sitten molemmat saivat omalla nimellään kaiverretut puukot, joilla he ovat ulkona saaneet aikuisten kanssa opetella kepin vuolemista. Tämän vuoden toinen hitti on ollut kivihakku (ja suojalasit), jolla voi siis rikkoa kiviä ja tutkia miltä ne käyttävät sisältä. Tällaisten lahjojen mukaan voi olla hyvä idea kirjoittaa myös säännöt, kuten että sitä saa käyttää vain aikuisen luvalla / seurassa.

Muita aktivoivia lahjoja voisi olla oma huonekasvi josta pitää huolta, otsalamppu ja mukaan ohjeet ulkoleikkeihin, geokätköilyn ”aloituspakkaus”, ukulele (tai jokin muu helposti lähestyttävä soitin), shakki-peli ohjeineen sekä vaikkapa neulomis-tarvikkeet.

TAITELIJATARVIKKEET

Kivijalkapapaerikauppoja voi tukemalla ostamalla sieltä lapsille piirustusvihkoja, tällaisia paikkoja Helsingissä ovat esimekiksi Putinki, Papershop ja Paperimuru. Paras vihko pienelle taitelijalle on sellainen, jossa on aivan blancot sivut. Laadukkaissa vihkoissa on myös paksut sivut, jotka sopivat hyvin piirtämiseen. (Vihko on näin paljon piirtävän lapsen vanhemman näkökulmasta myös kivempi, kun kaikkialla lojuvat yksittäiset paperit ja piirrokset)

Kynissä kannattaa satsata myös laatuun, jolloin ne ovat ovat myös pitkäikäisiä ja sitä myöten ekologisempi vaihtoehto. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi Stylefile Markers, Faber Castell, Staedtler, Promarker ja Copic Sketch – joista osa on myös uudelleen täytettäviä.

KIRJAT JA PELIT

Lapsille ja nuorille löytyy paljon ihan mielettömän hienoja kirjoja ja kirjasarjoja. Alakoululaisille hyviä sarjoja ovat esimerkiksi Harry Potter, Kepler62, Neropatin päiväkirja, Garganits, Maailman viimeiset tyypit, Narnian Tarinat, Lasse-Maijan etsivätoimisto, Eeppisten epäonnistumisten sarja sekä Maailman paras puumaja. Lisäksi klassikot kuten Ronja Ryövörintytär, Veljeni Leijonamieli, Pater Pan, Liisa Ihmemaassa, Kapteeni Nemo ja Nautilus ovat oiva lahja, joka saattaa löytyä lapsen kirjahyllystä vielä aikuisenakin.

Erilaiset lautapelit ovat myös kivaa yhdessä tekemistä, löyyköhän kotoa ehkä jo valmiiksi joku peli, johon on saatavilla lisäosia? Meidän perheen suosikkeja on puinen huojuva torni, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nerokas ja sellainen, jota jaksaa pelata aina vaan uudestaan ja uudestaan (myös ihan aikuistenkin kesken).

PEHMEÄT PAKETIT

Aarrekidin kylpytakit ja pyjamat ovat omia suosikkejani. Villasukat ovat ovat klassikko, jollaisia voi ostaa myös jonkun muun mummin kutomana, jos itse ei ehdi tai osaa, myös Helsingin villasukkatehtaan sukat saavat täältä äänen. Pipo ja hanskat voivat tuntua ehkä vähän tylsältä, mutta hyvät sellaiset tulevat taatusti tarpeeseen. Vastuullisempia vaihtoehtoja näistä ovat kierrätysmateriaaleista valmistetut, jollaisia löytyy onneksi jo monelta merkiltä.

KÄYTETTY PUHELIN

Meillä lapset ovat saaneet muutaman kerran käytettynä ostetun puhelimen. Kerran yksityishenkilöltä ostamana, mutta sen jälkeen Swappien kautta ostettuna, jota olen muutenkin käyttänyt omien uusien laitteiden hankitaan. Swappien myymät puhelimet ovat käytettyjä, mutta täysin uudenveroisia ja tehdaskorjattuja, niissä on takuu, palautusoikeus ja ne tulevat siistissä pakkauksessa – eli sopivat tosi hyvin myös lahjaksi!

AINEETTOMAT LAHJAT

Näin korona-aikaan monet paikat ovat kiinni, eikä yhdessä voi hirveästi mitään tehdä, mutta juuri siksi näiden paikkojen tukeminen lahjakortteja ostamalla on tärkeää toiminnan tukemista.

Kivoja aineettomia lahjoja ovat erilaiset tekemiset yhdessä, joko ostettuna tai itse tehtynä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi leffaliput, hotelliyö vanhemman kanssa, uimahalli / kylpylälahjakortti, lippu erilaisiin ulko -ja sisäseikkailupuistoihin. Itse tehtyjä lahjakortteja voisi voisi olla vaikkapa tekojäällä lustelu + kaakao, leffan vuokraus + herkut, päivä huvipuistossa..

Samoin harrastuslahjakortti vaikkapa uimakouluun / uimahyppykouluun, tanssitunnille, ratsastamaan tai soittotunnille on kiva lahja vaikkapa kummilapselle.

SECONDHAND VINKIT

Legot ovat meillä nykyään ainut lelu josta lapset ovat enää kiinnostuneet. Legot ovat myös todella kehittäviä ja koska ne kestävät aikaa, niitä löytyy myös todella paljon myynnissä käytettyinä. Jos ei halua ottaa riskiä, että käytettynä ostetusta paketista puuttuisi paloja, niin vinkkinä, että myös ihan avaamattomia paketteja on etenkin aina näin joulun alla nettikirppiksillä myynnissä tosi paljon.

Myös lähes kaikkia ylläolevia vinkkejä löytyy käytettynä, jopa noita laadukkaita tusseja olen nähnyt fb-kirppiksellä myytävän.

Jos etsii jotain tiettyä, suosittelen myös myynti-ilmoituksen tekemistä kirppareille ja omille sometileille!

Tuleeko mieleen vielä jotain muuta? Ensi vuodeksi yritän ehtiä koota enstistä ekologisemman listan täsmätärppeineen ja vähän aiemmin joulua. Mutta onneksi tämä vinkkilista toimii hyvin myös synttäreinä.