MINÄ ITE

4/08/2019

Lapsen kehityksen tukemiseen haluaa tottakai vanhempana panostaa ja suurimmaksi osaksi se käykin ihan huomaamatta normaalin vuorovaikutuksen kautta. Silloin kun lapsi innostuu jostain uudesta taidosta ja sen treenaamisesta, pitäisi uutta kehitysvaihetta olla tukemassa itse täysillä. Välillä se on kuitenkin helpommin sanottu kun tehty.

Etenkin jos lapsi innostuu treenaamaan portaissa kiipeämissä juuri lomareisulla, maailman vaarallisimmissa kolme kerrosta käsittävissä marmoriportaissa, joissa ei ole kunnon kaidetta. Siinä sitten mennään yhdessä ylös alas kontaten, kun muut makoilevat ulkona aurinkotuoleissaan kylmiä juomia siemaillen. Tai kun lapsi harjoittelee pinsettiotettaan pomimalla kaikki maailman roskat ja pikkukivet suuhunsa tai haluaa opetella syömään itse lusikalla mustikkapuuronsa juuri silloin kun päälle on juuri vaihdettu puhtaat vaatteet.

Itselleni kaikkien lasteni kohdalla vaikein juttu onkin ehkä ollut juuri itse syömisen harjoittelu – eli ruoalla sotkeminen. Vaikka kaikkien kanssa ollaan myös sormiruokailtu paljon, sotkevimmat ruoat kuten soseet ja puurot olen yrittänyt itse syöttää niin kauan kun mahdollista. Kuivuneet makaroninpalaset on helppo imuroida lattialta, mutta yritäppä pyyhkiä katosta bataattisosetta. Kovettuneesta kaurapuurosta nyt puhumattakaan!

En nyt varsinaisesti ole muutenkaan mikään pitkäpinnaisin, mutta näissä minä ite- ruokailutilanteissa joudun hengittelemään sisään ja ulos normaalia enemmän. Tunnen verenpaineeni nousevan ja korvissani alkaa kohisemaan, kun lapsi levittää ruoat ympäri pöytää, pyödän alustaa, omaa naamaansa, päätään ja korvantaustojaan myöten. Tai viimeistään silloin, kun pienet tahmakädet hierovat loput annoksesta vaatteisiini.

Ja sitten toisaalta, itse lusikkaan tarttuva pikkuinen on vaan niin hellyyttävä näky! Kun toinen ihan tosissaan haluaa syödä niinkuin isot, mutta lusikasta on vielä vähän hankala tarttua oikein päin, puhumattakaan siitä saako sen ohjattua suuhun saakka. On hienoa nähdä miten oma lapsi kasvaa, kehittyy ja opettelee uusia taitoja. Olisipa itselläkin samanlainen motivaatio asioiden treenaamiseen.

Virallinen ja ehkä se kaikista tunnetuin minä itse- vaihe tulee normaalisti siinä parin vuoden tienoilla, mutta ainakin tällä typillä omaa tahtoa löytyy jo nyt ja se näkyy tällä hetkellä selvästi ruokailutilanteissa. Lusikka on saatava käteen ja syötävä itse, eikä ruokalappua todellakaan saa enää laittaa,  muuten koko hommaan tulee stoppi. Myös itse pukeminen kiinnostaa, mutta siihen hommaan onneksi vielä kelpaa myös muiden apu. Oma tahto on lisääntynyt tässä viime viikkoina valtavasti ja osa siitä on varmasti myös vahvaa ja voimakastahtoista persoonallisuutta.

Vaikka välillä tuntuu rankalta, on jopa sillä koko loman rappussissa raamppaamisessa ollut hyötynsä. Asumme hissittömän talon ylimmässä kerroksessa ja tarvitaessa nyt vauvan voi antaa kontata raput ylös, samalla itse kauppakasseja kantaen. On ollut myöskin hermoja raastavaa antaa vauvan opetella kiipeämään sohvalle ja treenaamaan siellä oloa sekö turvallista alastuloa, mutta nykyään hänet voi jättää siihenkin ilman jatkuvaa valvontaa.

Muksahdukset, kolhut ja hirveä sotku taitavat nyt vain kuulua tähän ikävaiheeseen ja niistä ottaa opiksi sekä lapsi että vanhemmat. Vähän aikaa kun jaksaa kärsivällisesti harjoitella (ja siivota), niin kohta hän jo keittää omat puuronsa.


KIINTEIDEN ALOITUS

8/01/2019

Jos meillä olisi onnistunut imetys, niin olisin halunnut täysimettää sinne suositeltuun kuuden kuukauden ikään asti, mutta koska homma ei mennyt toiveiden ja suunnitelmien mukaan, on Myy päässyt pikkuhiljaa maistelemaan myös muutakin, kun korviketta täytettyään neljä kuukautta muutama viikko takaperin.

Nykysuositusten mukaan kiinteiden maistelu suositellaan aloitettavaksi vauvan ollessa 4-6 kuukauden ikäinen ja yksillölliset valmiudet kunnossa. Valmiuksilla tarkoitetaan siis sitä, että vauva on itse valmis aloittamaan maistelun. Tällöin hänen pitäisi olla ainakin kiinnostunut ruoasta, vievän asioita suuhunsa sekä istuvan tuettuna ja hallittava tällöin myös päätään.

Olin itse etukäteen ajatellut, ettei kiinteiden maistelulla ole meillä kiire. Että alettaisiin katselemaan niitä sitten vasta lähempänä puolen vuoden ikää ja silloinkin pääosin sormiruokaillen. Kuitenkin joskus joulun tienoilla huomattiin, että kaikki syömäämme ruoka kiinnosti Myytä niin kovasti, että alettiin hänellekin aluksi ihan satunnaisesti pieniä maistiaisia antamaan.

Nyt pari viikkoa myöhemmin Myy on maistanut ainakin päärynää, omenaa, porkkanaa, perunaa, persimonia, mustikkaa, kurkkua, tomaattia, mansikkaa, mustaherukkaa, banaania, mangoa ja luumua. Kaikista hän on tähän mennessä tykännyt.

Määrät ovat edelleen hyvin pieniä, korkeintaan muutaman teelusikallisen verran tai vieläkin vähemmän. Perinteisen syöttämisen lisäksi hän on saanut syödä itse soseessa dipatulla lusikalla, jonka lisäksi käytössä on ollut silikoninen maistelututti.

Suurin osa Myyn syömistä ruoista olemme antaneet tuoreeltaan tai pakastettuna, mutta nyt aluksi muutamat kaupan luomusoseet ovat tuntuneet myös käteviltä, kun määrät ovat vielä niin pieniä. Loput on voinut laittaa sitten oman jogurtin tai smoothien joukkoon. Itse tehty sose jää myös vielä vähän liian karkeaksi, kun kaupan sileä sose taas menee alas paremmin.

Nyt kuitenkin viime päivinä maistelututti on ollut ihan hitti. Jos joku ei tiedä, niin kyseessä on tuttia muistuttava, mutta hieman isompi kapistus, jonka tuttiosan sisälle voi laittaa mitä vaan vauvalle sopivaa syötävää myös vähän isompina paloina. Tutin päässä on pienen pieni aukko, jota kautta vauva saa suuhunsa lähinnä makua sisällä olevasta ruoasta tuttia puremalla ja imemällä.

Vauvaa olisi hyvä syöttää aina pystyasennossa tai niin, että vauva pääsee kumartumaan eteenpäin. Esimerkiksi siis kuvissa oleva tyyli sitterissä takakenossa istuen ei ole oikeasti suositeltavaa, etenkään sitten kun vauva alkaa syömään enemmän tai karkeampaa ruokaa, tukehtumisriskin takia.

En itse malta odottaa, että Myy pääsee pian kanssamme ruokapöydän ääreen istumaan omaan tuoliinsa. Nykyään hän kyllä vaatii jo sinne päästä ja istuukin jommankumman vanhemman sylissä toisen syödessä itse sillä aikaa. Mietin itse myös, että pitäisikö pitkään kaavailemani ruokapöydän alle tulevan maton hankkimista vielä lykätä.

Sillä jos minä jotain tiedän lasten, etenkin sormiruokailusta, niin tiedän sen, että se jos joku on sotkuista puuhaa. Silti siinä on jotain ihanaa nähdä lapsen maistelevan, tutkivan ja saavan jopa mahaansakin saakka osan ruoasta.

Nelikuinen ja vielä kuusikuinenkin vauva on vielä todella pieni ja suolisto vasta kehittymässä, joten mitään kiirettä en suosittele kiinteiden kanssa pitämään. Ja vaikka vauva söisikin mielellään isojakin määriä kiinteitä, niin määrät tulisi pitää aluksi pieninä ja muistaa, että maito on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde yksivuotiaaksi saakka.

Kaikenlaiset kokemukset ja ajatukset kiinteiden aloittamisesta kiinnostaa! Moni seuraaja onkin asiasta jo Instagramin puolella kysynyt, joten kiva jos saadaan keskustelua aiheesta aikaan! Kuten mitkä ruoat maistuvat ja sopivat vatsalle, mitkä eivät? Millä tahdilla uusia makuja ja missä muodossa?

Kuvissa näkyvät, bambusta valmistetut Clink-astiat saatu Mini Aislingista.