PÄIVÄKODIN ALOITUKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET

17/09/2021

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?


KOMMUNIKAATIO TAAPERON KANSSA

24/10/2019

Meidän vauvasta tuli taapero reilu kaksi kuukautta sitten ja vaikka vuorovaikutus vauvan kanssa on sujunut jo pitkään hyvin, yllättää meidät joka päivä se, miten hyvin taaperon kanssa oikeasti voikaan kommunikoida ja enennkaikkea miten paljon hän ymmärtää. Itselleni erityisen ihmeellistä on ollut todeta, miten jo alle yksivuotias ymmärtää yhtä hyvin kumpaakin kotikieltään – eli suomea ja ruotsia.

Pienen vauvan kanssa sitä aika nopeasti tulkitsemaan merkkejä sekä erilaisia itkuja, mikä tarkoittaa mitäkin – nälkää, väsymystä, märkää vaippaa, syliä. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä vastavuoroisemmaksi ja tietoisemmaksi kommunikaatio muuttuu.

Merkittä harppaus selkeämpään kommunikaation meillä tapahtui vauvan ollessa noin puolen vuoden ikäinen, kun hän oppi nyökyttämään että pudistamaan päätään – sekä myöhemmin oikeasti ymmärtämään mitä ne merkitsevät. Kun kommunikaatio pelaa, tulee turhautumisia ja niistä syntyvää harmitusta vähemmän – puolin ja toisin.

Yllättävän aikaisessa vaiheessa huomasimme vauvan ymmärtävän hurjan paljon kysymyksiä ja pyyntöjä – kuten anna pusu (antaa pusun) mennäänkö nukkumaan (konttaa sänkyyn) tule syömään (menee syöttötuolille) siivotaan lelut (alkaa keräämään niitä koriin) mitä koira sanoo (vuh vuh – hän vastaa) ja niin edelleen.

Myös vauva oppi pyytämään asioita muillakin tapaa. Esimerkiksi, kun hän halusi kuunnella musiikkia, meni hän radion eteen osoitti sitä ja alkoi tanssimaan, kun hän halusi syliin ojensi hän molemmat kätensä. Nykyään pyyntöihin liittyy osoittelun lisäksi myös sanoja tai jokin tietty äänne tai ääni.

Taapero esimerkiksi ilmoittaa nälästä naksuttamalla kieltään, maitoa hän pyytää hokemalla ämäm (ja ollessamme makuuhuoneessa osoittaa ikkulaudalle, jossa ennen pidimme yömaitoja). Jos hän haluaa niistää nenän tai pyyhkiä suun, pyytää hän paperia tuhistamalla nenäänsä. Tuttia hän taas vaatii usein kiljumalla mämää, puhelimen äänen kuulessaan laittaa hän käden korvalleen ja jos pallo vaikka pyörii sohvan alle ulottumattomiin, totetaa hän, että o-ou.

Ruoan jälkeen hän taas sanoo kiitos nostamalla kätensä tietyllä tapaa ylös. Hän tekee myös näin välillä, ilmoittaakseen ettei jaksa enää syödä. Jos ruoka on hyvää (tai kysyttäessä maistuuko yms), sanoo hän että nam nam. Nukkumaan menoa hän esittää painalla päänsä tyynyyn ja sanomalla aijaij.

Kommunikaatio on siis kokoajan entistä monimutkaisempaa ja monitahoisempaa ja taaperolta voi pyytää asioita, kuten laita kengät kaappiin ja tule sitten tänne niin mennään kylpyyn – jolloin hän tosiaan vie kengät omaan kaappinsa ja alkaa kiskomaan vaatteilta yltään, kulkien samalla kohti kylpyhuonetta. Tai ruokapöydässä, pureskele ruokasi ja nielaise, sitten vasta ota lisää. Arki helpottuu paljon kun lapsi ymmärtää esimerkiksi ulos, kylpyyn, vaipanvaihtoon -ja nukkumaanmenon käsitteet, sekä muistaa miten niissä tilanteissa toimitaan.

Joitain ihan oikeita sanojakin häneltä siis tulee ja osa aiemmin opituista sanoista on jo myös ehtinyt unohtua. Myy matkii ihan hirveästi puhetta ja toistelee tavuja, sekä yrittää kovasti puhua. Sellaista liikuttavaa kovaa kailotusta / jokellusta, kun hän vaikka lukee kirjaa tai juttelee leikkipuhelimeensa.

Sanoja mitä hän jo sanoo ovat esimerkiksi pappa, lamppu, kakka (uusin!), haloo, Kaapo, titta, tutti ja nej (NEJ NEJ NEJ NEJ hän huutaa, kun ei halua vaikka jäädä omaan sänkyyn nukkumaan). Ja sitten niitä ”omia” melkein-sanoja, jotka me pääosin tunnistamme, on ihan hirvittävästi. Kuten ätä, eli äiti.

Taaperon ymmärtävien sanojen varasto on huikea ja hämmästyttää joka päivä. Tuntuu, että hän tietää jo kaikkien arkisten esineiden nimet, kuten kaikkien vaatekappaleiden, astioiden, lempiruokien, huonekalujen ja lelujen. Ja tottakai perheenjäsenten sekä oman nimensä (ja lukemattomat lempinimesä). Puistossa hänelle on päivänselvää mikä on hiekkalaatikko, keinu, liukumäki, kivi, lehti, lintu tai koira – ja kaikki nämä siis kahdella kielellä. On tässä vuoden aikana muuten omakin ruotsin sanavarasto kasvanut aika hyvin!

Yksi parhaista asioista kommunikaation kehittyessä on ehdottomasti huumorintaju ja yhdessä hassuttelu. Taapero tietää (ja kokeilee jatkuvasti eri tavoin) miten vanhemmat saa nauramaan ja nauttii silminnähden siitä. Ja tietysti myös toisinpäin! Onnistunut kommunikaatio parantaa lapsen itsetuntoa, mutta tuntuu se tosi hyvältä myös näin vanhempana.

Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja riippuu paljon perheen omasta tavasta toimia, millä tavalla kommunikaatio tai vaikka huumori kehittyy. Ei siis kannata vertailla!

Vuorovaikutusta oman vauvansa kanssa voi parhaiten kehittää olemalla läsnä, reagoida, leikkiä, koskettaa ja tulkitsemalla erilaisia sanattomia viestejä. Omasta kokemustani, kaikki tämä tulee vanhempana ihan luonnostaan. Lapset myös oppivat matkimalla ja sivusta seuraamalla, joten siitäkään ei kannata mielestäni ottaa mitään turhaa stressiä. Höpisee vaan menemään vauvan kanssa touhutessa, sanoittaa, vastailee jokelteluihin kuin muka ymmärtäisi mistä keskustellaan ja katsoo silmiin.

Uskon, ettei niitä ristiriitoja jatkossakaan synny kovin usein siitä, ettemmekö ymmärtäisi toisiamme sanallisesti tai elkein, vaan enneminkin vaikkapa siitä, miksen minä suvaitse hänen repiä kenkäkaappia ensin kymmentä kertaa levälleen ja sen jälkeen uittaa kenkiä pöntössä – vaikka kuinka paljon hän niin tahtoisi tehdä.

Miten siellä muiden taaperoiden kanssa kommunoikoidaan ja mitkä ovat olleet ensimmäiset ”oikeat” sanat? Käyttääkö joku aktiivisesti vaikkapa tukiviittomia


VAUVAN KEVÄT-TYYLI

23/04/2019

Tämä pieni vaaleanpunainen pörröhaalari on saanut viime päivinö paljon kyselyitä niin kadulla kun somenkin kautta. Haalari on yksi niitä harvoja ostoksia, jonka ostin jo raskaana ollessani jemmaan odottamaan yli vuoden päästä koittavaa kevättä. Ja nyt se kevät on täällä! Ihan hullua miten nopeasti aika kuluu. Muistan ettei mahani ollut edes vielä kovin iso tätä ostaessa – eli siitä on k a u a n !

Haalari on siis löytö nettikirppikseltä ja Bobo Chosesin muutaman vuoden takaista mallistoa. Olin ihastellut haalaria jo kaukan ennen kun minulla oli aavistustakaan mihin elämä voisi vielä minut heittää, saatika että tulisin vielä saamaan vauvan.

Ihana vaaleanpunainen teddykarvahaalarihan on ehkä maailman epäkäytännöllisin ulkona leikkimiseen, sillä se imaisee itseensä kaikki roskat eikä todellakaan pidä vettä tai varmaan tuultakaan. Mutta näyttää sentään hyvältä! Sama juttu vaaleanpunaisten Vansien kanssa. Tuo fleecelippiskin on itseasiassa aikamoinen pölynkerääjä ja se pitää putsata tarrarullalla aina ennen ulos lähtöä, mutta kerrankos sitä vietetään vauvan ihan ekaa kevättä. Tyyli ennen kaikkea, vai mitä 😀


MITÄ PUKEA VAUVALLE ULOS

24/01/2019

Sain eilen postaustoiveen vauvan talvipukemisesta ja päätinkin tarttua siihen heti. Toiveissa oli nimenomaan kuulla, että mitä puen vauvalle vaunuihin silloin kun mittari ulkona näyttää miinus kymppiä että nollakelillä. Sattuikin sopivasti, sillä tänään täällä meillä pakkasta oli 11 astetta ja Myy viihtyi kolmisen tuntia vaunuissa ylläolevissa vermeissä.

Olenkin monesti aiemmin kertonut vannovani, etenkin talvella, merinovillan nimeen. Pehmeä ja ohut merinovilla tuntuu miellyttävältä ihoa vasten, ei kutita ja pitää hyvin lämpimänä. Villaa kannattaa pukea siis ehdottomasti suoraan iholle, sillä se poistaa kousteutta ja pitää siksi ihon lämpöisenä paremmin kun vaikka puuvilla. Tänään Myyllä oli päällään PO.Pin mernovillabody sekä merinosukkahousut.

Myös toisena kerroksena oli villaa, myöskin merinoa, mutta aavistuksen alusvaatteita paksumpi haalari. Käsissä ja jaloissa isomummon kutomat tumput ja sukat.

Ostin viime viikolla alesta Myylle tuon ihanan, myöskin merinovillaisen, FUBin kudotun kypärämyssyn joka kämmitää myös kaulaa ja niskaa. Myssy melko paksu ja tarkoitettukin käytettäväski ihan sellaisenaan, eikä toisen hatun alla. Tänään kuitenkin pistin siihen päälle vielä kotimaisen Rouhea Knitsin villamyssyn. Ihan lämmön takia, mutta myös siksi, että ainakin meidän vauvalla myssy saattaa pyöriä päässä paljonkin, jolloin korva saattaa olla vahingossa ihan paljaana ja tällä tyylillä saan estettyä sen.

Toppapuku ostettiin itseasiassa vasta tällä viikolla, sitä aiemmin olemme pukeneet vauvan vain kerroksiin ja haalarina olemme vaihdellen käyttäneet windfleeceä tai teddykarvapukua. Eipä sille toppahaalarille ole aiemmin edes ollut tarvetta, kun vauva kuitenkin ulkoillessa on aina vaunuissa ja lämpöpussissa.

Villatumppujen – ja sukkien lisäksi laitoin vauvalle toppatumput sekä tossut, joiden sisällä on vielä lämmin fleecevuori. Etenkin pienten vauvojen ääreisverenkierto on huono, jolloin sormet ja varpaat saattavat tuntua kylmiltä vaikka vauvalla olisi kuinka lämpimästi päällä, mutta tällä konstilla pikkuiset sormetkin pysyvät lämpiminä.

Kuvasta poiketen Joutsenen untuvapussin sijasta rattaissa tänään käytössä oli suunnilleen äitiyspakkauksen kevyesti topattua makuupussia vastaava pussukka. Tämä siksi, että tällä varustuksella tuo untuvapussi olisi ollut liian paksu. Meillä on nimittäin köytössä vielä erillinen pehmeä kantokoppa, joka sekin itsessään antaa lisää lämpöä. Vauva on siis makuupussissa vielä pehmeän kannellisen kantokassin sisällä, joka on sitten vaunujen kopassa, jossa on vielä erillinen ohut kangassuoja.

Myy nukkui tänään päiväunia siis aika tarkkaan kolme tuntia tässä varustuksessa (josta minä itse vietin kaksi ikkunan toisella puolen sisällä kahvilassa) ja oli ihan täydellisen lämpöinen sen jäljiltä. Lämmin, muttei yhtään hikinen. Aika usein jos olen vanhingossa pukenut hänelle liikaa vaatetta, hän kyllä herää aika nopeasti ja päikkärit jäävät siihen. Myös siksi suosin kerroksia ja lisäilen mielummin sitten vaikka peittoa päälle tarvittaessa.

Huomenna pakkanen lauhtuu, ainakin täällä meillä päin, ja on taas lähempänä nollaa. Niillä keleillä tästä setistä vähentäisin joko villasukat ja tumput tai toppatöppöset ja tumput, villahaalarin sekä päällimäisen pipon. Tai sitten pukisin muuten saman setin, mutta jättäisin toppahaalarin kokonaan pois ja pakkaisin vauvan untuvapussiin ja pehmeään kantokoppaan.

En käytä muuten rattaissa mitään erillistä vaunuverhoa, sillä kuomun saa laskettua niin alas. Vauva on muutenkin niin syvällä ja alhaalla kopassaan, että hengitysilma pysyy mututuntumani mukaan plussan puolella. Tämänhän voi helposti testata laittamalla koppaan lämpömittari.  Vauvan lämpöä voi parhaiten seurata kokeilemalla tämän niskaa, jos se on hikinen, vaatteita on liikaa päällä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaunuissa makaava vauva pysyy lähes paikallaan ja siksi tarvitsee lämpimän varustuksen.

Alle 1-vuotiaan kanssa ulkona nukuttamisen pakkasrajaa pidetään yleisimmin kymmenen asteen tietämillä. Tätä kylmemmässä säässä vauvan kasvot paleltuvat herkästi, etenkin pitkiä aikoja ulkona ollessa. Minä itse ajattelen, ettei vaikkapa 15 asteen pakkasessa tehty pikainen kauppareissu tai happihyppely kuitenkaan ole pahaksi. Kunhan vauvalla on tarpeeksi päällä ja pakattuna syvälle koppaan, jottei hengitysilma ole liian kylmää.

Miten te puette vaunuissa olevat vauvat näillä säillä?


PIILOTTAKAA PIKKULEGOT!

12/01/2019

Vähän ennen vuodenvaihdetta Myy oppi kääntymään selältä vatsalleen, mutta etenkin nyt viime päivinä tuntuu hän todella hoksanneen uuden taitonsa. Sen lisäksi, että hän pääsee pyörien liikkumaan vaarallisen nopeasti sängyn laidalta toiselle, pääsee hän sitä nyt myös ryömien! Onneksi tätä taitoa hänen täytyy vielä vähän treenata, sillä minä en ole vielä valmis!

Vauvojen kehitys ensimmäisen vuoden aikana on huimaa ja ainakin omien lasten kohdalla aiemminkin uudet taidot ovat seuranneet nopeasti toisiaan. Muistan elävästi sen, kun Kaapo oppi yhtenä aamuna ryömimään, samana iltana konttaamaan ja kahden viikon päästä siitä hän jo käveli.

Pikkuhiljaa pitäisi siis ihan oikeasti alkaa miettimään kodin vauvaturvallisuutta myös ihan käytännön tasolla. Vaikka olemmekin alusta saakka puhuneet isommille lapsille siitä, että mitään pikkuleleluja ei saa jättää minnekkään vauvan ulottuville, niin vasta nyt alan tajuamaan, että myös minulla on aika paljon petrattavaa myös asian suhteen.

On sähköjohtoja, pyödiltä ja ikkunalaidoilta helposti alas vedettävää tavaraa, takka täynnä hiiltä ja eteisen matolla pikkukiviä. Puhumattakaan kaikista pontentiaalista kiipeämis -ja putoamispakoista, Oskun levykokoelmasta tai seinää vasten vapaana nojaavasta jättipeilistä.

Vauvaa ei siis enää uskalla jättää hetkeksikään vartioimatta, ei varsinkaan mihinkään mistä olisi mahdollista pudota. Mieleeni on tullut myös muistoja poikien vauvavuosista. Sitä kun kaikkialle ehtivän vauvan kävi tasaisin väliajoin nostamassa keskelle olohuoneen lattiaa, jotta its ehti nopeasti jonkun jutun, ennen kun piti taas rientää siirtämään vauva ”pahanteosta” keskelle huonetta. Parhaimmillaan vauva piti joskus nostaa hetkeksi leikkimään pinnasänkyynsä. Kunnes oppi kiipeämän sieltäkin pois…