Miten liikuttavia kuvia löytyikään kameran muistikortilta. Nämä kuvat on ottanut Kaapo 10v, muutaman viikon takaiselta Hangon reissultamme. Matkalla pullalle legendaariseen Neljän Tuulen Tupaan, kävimme ensin käyskentelemässä viereisellä dyynialueella.

On jännittävää miten reilun puolentoistatunnin automatkan päässä voi luonto olla paikoitellen hyvin eri näköistä kun täällä meillä. Vaikka mekin asumme merenrantakaupungissa ja lähellä rantaa, kohtelee ympäri Hankoa avautuva avomeri luontoa siellä ihan eri tavalla.

Itseäni ihastuttaa etenkin Hangon luonnossa matalat männyt, omanlaisensa kasvillisuus että heikkadyynit. Me olemme kesän mittaan viihtyneet eritysen hyvin Tulliniemen upealla, muutaman kilometrin pitkällä valkoisella hiekkadyyni-rannalla, mutta tämä Lånsandan luonnonsuojelualueen vehreä ranta bonsaimaisineen mäntymetsikköineen on myös hieno retki -ja päiväkävelykohde.

Hangon hiekkarannat ja dyynit ovatkin Suomen oloissa hyvin omaleimainen ja harvinainen elinympäristö ja alueen rannat eroavat ekologisesti paljon maan muista dyyneistä ja hiekkarannoista. Hiekkarannoilla elää suuri joukko Suomessa hyvin harvinaisia ja todella uhanalaisia hyönteis -ja kasvilajeja, jollaisia en ole luonnollisestikaan missään muualla ikinä nähnyt. Paikoitellen Hangon rantoja uhkaa umpeenkasvu ja suosituilla paikoilla taas liiallinen kuluminen. Monilla rannoilla näkyykin kylttejä, joissa kerrotaan erilaisista toimista rantojen hyvänä pitoon sekä kasvi -ja eläinlajiston säilymiseen.

Ihanania pieniä havaintoja luonnosta, että perheestä eräänä sateisena loppukesän päivänä. Jotenkin tosi liikuttavaa nähdä mitä oma lapsi haluaa ympäristöstään taltioida.

En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.

Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.

Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.

Ja kun kameran laskee käsistään, on  jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus & Indieplace kanssa

Usein sanotaan, ettei koolla ole väliä, mutta kyllä sillä on ja joskus aika paljonkin. Kuten kameran koolla – nimittäin mitä pienempi sen parempi. Tämä siksi, että pienempää kameraa tulee kuljetettua mukana useammin kuin isoa. Ja kun kamera on mukana, elämästä saa taltioiltua vaikka mitä ihanaa ja yllättävää. Helposti ja nopeasti, ilman että itsellään menisi myöskään kuvatessa mitään ohi.

Rakastan valokuvausta ja se on myös osa työtäni. Parasta kuvaamisessa on saada talteen aidot hetket, tilanteet ja tunteet. Saada kuvia joista fiilis välittyy. En liiaksi mieti sommittelua, vaan mielenkiintoisimmat kuvat syntyvät mielestäni juurikin silloin kun sitä vähiten odottaa. Siksi on tärkeää, että kamera on helposti käden ulottuvilla.

Vaihdoin ison järjestelmäkamerani noin seitsemän vuotta sitten pienempään ja kevyempään mikrojärjestelmäkameraan, Olympuksen OM-D E-M10, eikä paluuta takaisin ole sen jälkeen ollut. Valokuvaaminen muuttui sen jälkeen entistä kivemmaksi – vapaammaksi, kun kompaktia kameraa on helppo kantaa mukana missä vaan.

Voi millaisia ihania hetkiä olisikaan jäänyt tallentamatta kuviksi, ellei mukana olisi ollut helposti kulkevaa kameraa. Ja koska valokuvaus on intohimoni ja työni, todella haluan kuvieni olevan myös laadukkaita. Vuosien varrella olen oppinut järjestelmäkameran salat, eli löytänyt omat tapani säätää asetuksia ja se on valokuvauksessa myös mielekästä – onnistuminen  (vaikka joskus se käykin edelleen vähän vanhingossa). Paras tapa oppia valokuvaamaan onkin juuri vain kuvien räpsiminen ja silloin kameran tulee olla usein mukana, jotta pääsee treenaamaan.

Vuosien aikana kameran muistikortille on tallentunut vaikka mitä merkittävää. Kuten lasten ensimmäiset esikoulu -ja koulupäivät, uimaan ja pyöräilemään oppiminen, parhaan ystävän häät, kummitytön ristiäiset, oman lapsen ensihetket rinnalla syntymän jälkeen, ensiaskeleet, koulujen kevät- ja joulujuhlat… Sekä paljon spontaaneja ja hauskoja hetkiä, kuten yllättävät tapaamiset festareilla, lomareissujen kommelluksia, kohtaaminen koiranpentujen kanssa, uimahyppykisa mökin laiturilla, kaksi viivaa raskaustestissä, vauvan ensihymy, luonnosta löytyneitä aarteita sekä metsäneläimiä ja usein vain hassuja ilmeitä ja reaktioita… Näistä kuvista on tullut tärkeitä ja niihin on ihana aina välillä palata muistelemaan, vaikka jotkut ovat niinkin arkisia juttuja kun lapset aamupuuron äärellä.

Etenkin oma äitini otti meistä sisaruksista myös paljon kuvia ollessamme lapsia ja edelleen minusta on ihana palata vanhojen albumien ja lapsuuden muistojen äärelle. Myös omat lapseni välillä pyytävät, vaikka että äiti näytä minusta se kuva, kun olin juuri syntynyt tai muistatko sen kun kaaduin pienenä mutaan ja se oli hauskaa (ei hän sitä oikeasti muista, mutta on nähnyt kuvan). Vanhempi poikani peri hiljattain vanhan Olympys PEN -kamerani ja oli ihana kuulla hänen oikein innoissaan kerran ulkona kamera kädessä huutavan, ”valokuvaus on niin kivaa!”. Kulkee siis näköjään myös suvussa tämä.

Näppärän kokonsa lisäksi Olympuksen OM-D E-M10 kameroissa on hyvää helppo ja selkeä käyttöjärjestelmä sekä tottakai laadukas kuvan jälki. Edelleen välillä yllätän itsenikin, että miten voikaan saada näin helposti näin upeita kuvia! Olen vuosien aikana saanut säännöllisesti kyselyjä käyttämästäni kalustosta ja en voi muuta, kuin lämpimästi suositella tätä kameraa. En vaihtaisi! Usein ulkona myös tuntemattomat ihmiset tulevat kysymään kamerastani, ja sen vähän retromainen ulkonäkö on myös yksi asioista, josta kaiken muun lisäksi Olympuksissa tykkään.

Minulle kameran pieni koko ja kevys on mahdollistanut sen, ettei se jää juuri koskaan kotiin. Kamera mahtuu tavalliseen käsilaukkuun ja jopa yhteen vyölaukkuistani. Itse kameraa kulkee laukussa usein ihan sellaisenaan tai suojassa entisessä meikkipussissa – eli sen vuoksi ei todellakaan tarvitse hankkia mitään erillisiä kuljetuslaukkuja. Kamera on kulkenut mukanani niin kaikilla lomareissuilla kun vaikkapa kolmipäiväisillä festareillakin, mutta usein ihan vaan leikkipuistossakin.

Millaisella kalustolla siis kuvaan? Päivitin oman kamerani hiljattain Olympuksen uusimpaan malliin, OM-D E-M10 Mark III:seen, tätä ennen minulla on tosiaan ollut kamera täysin samaa mallia, mutta nyt vain sen uusin versio. Järkkärillä kuvatessa objektiivilläkin on tottakai myös väliä. Itseltäni löytyy niitäkin 4-5 erilaista, mutta pääosin kuvaan aina joko 25mm tai 45mm objektiivillä. Aiemmin nuo objektiivienkaan luvut eivät sanoneet minulle juuri mitään, mutta kokeilemalla vain opin mikä toimi – ja nuo kaksi toimivat eritysen hyvin omassa käytössäni.

Koska pieni kamera on itsessään niin näppärä, harvoin kuljetan mukanakaan eri objektiivejä – ainakaan silloi,n kun kamera kulkee vain varmuuden vuoksi laukussa mukana. Ennen vaihtelin aika paljon noiden kahden objektiivin välillä, mutta 45mm oli useimmiten kuitenkin ykkösvalintani. Sillä saakin kuvattua etenkin todella hyviä yksityiskohtia sekä potretteja, sillä se luo voimakkaan bokeh-efektin, niin että kuvattava kohde on tarkkana ja muu tausta sumeana. Mutta jossain vaiheessa huomasin, että niin saa tuolla 25 milliselläkin ja nykyään se on ehdottomasti se ykkösobjektiivini, jota pääasiassa käytän.

25mm objektiivissa on laajempi kuvakulma, jolloin linssi on myös monikäyttöisempi. Sen kanssa ei tarvitse peruuttaa kovin kauas saadakseen enemmän tapahtumaa kuvaan, mutta silti sillä saa halutessaan myös bokeh-kuvia. Kaikki tämän (ja monen muun viimeisimmän) postauksen kuvat on otettu sillä. Erityskiitos miehelleni taas jälleen kuvausavusta! Tilanne, maisema -ja potrettikuvien lisäksi käytän tätä objektiivia myös kotona sisustusjuttuja kuvaillessa.

Olympuksella onkin käynnissä juuri nyt tarjous näihin käyttämiini tuotteisiin: ostessasi OM-D E-M10 Mark III –kameran saat 25mm 1:1.8 –objektiivin kaupan päälle!  Jos siis olet miettimässä kameran ja objektiivin hankkimista, niin suosittelen ehdottomasti alkuun tätä komboa! Myöskään 25mm objektiivi ei ole kovin suuri, niin että se veisi liikaa tilaa tai toisi kovasti painoa kameraan – se on näistä kahdesta suoskistani juurikin se pienempi. Tästä Olympuksen kameratarjoukseen.

En tiedä olisinko eilen ottanut painavaa järkkäriä mukaan lähtiessäni taaperon kanssa Tuomaan markkinoille. Ainakaan en olisi kauaa jaksanut roikottaa sitä kaulassani, kuten tätä kameraa jaksaa. Moni tallentamisen arvoinen hetki olisi mennyt ohi – ainakin viimeistään silloin, kun olisin kaivellut isoa kameraa rattaiden alta kassista. Kuten ihka ensimmäinen ja hyvin pikainen, kohtaaminen Joulupukin kanssa! Ja pipokin sattui vielä sopimaan ihan täydellisesti markkinoiden koristeiden väriin.

Koenkin, että kompaktin kameran kanssa on helpompi itse myös elää siinä hetkessä ja kokea asiat myös itse eikä vain sen kameran linssin kautta. Pieni kamera tuo vapautta napsaista kuvan yhdellä kädellä ja ilman katsomista etsimen läpi. Usein ihmiset eivät edes huomaa minun kuvaavan ja ehkä juuri siksi kuvissa näkyy niin usein aitoja tunteita ja reaktioita.

Millaisia ihania hetkiä sinulta olisi jäänyt kuvaamatta, ellei mukana olisi ollut näppärää kameraa?

Kuten taisin jo aiemmin ohimennen mainita, painiskelin loppukesästä Myyn yksivuotiskuvaukseen liittyvien ajatusten kanssa. Mietin, että olisi ihana otattaa ”viralliset” kuvat ammattikuvaajan toimesta. Sitten taas toisaalta, en oikein keksinyt kuka tämä kuvaaja olisi ollut, sillä en kuitenkaanollut valmis laittamaan hirveästi laittaa rahaa siihen. Toisaalta, olen kuitenkin aika tarkka kuvien kanssa, eikä halvalla harvoin saa hyvää.

Tuli fiilis, että kuvaukseen liittyi liikaa vaikeita kysymyksiä, nimittäin kuvaajan valinnan lisäksi piti tietysti suunnittella asu / asut, kuvauslokaatio, kuvauspäivä ja mitäs sitten jos silloin vaikka sataakin.

Päähäni oli myös tiukkaan iskostautunut ajatus, että tottakai kuvat pitäisi ottaa jos ei ihan just oikeana synttäripäivänä, niin korkeintaan muutaman päivän heitolla. Syntymäpäivä läheni vauhdilla ja itse juhlien järkkääminenkin vaati yllättävän paljon, etenkin kun olin juuri palannut kokopäiväisesti töihinkin.

En varsinaisesti luopunut ajatuksesta otattaa kuvia, mutta koska en pikaisella etsimällä löytänyt kriteereihin sopivaa kuvaajaa (enkä keksinyt vastauksia myöskään muihin kysymyksiin), jätin asian menemään omalla painollaan. Kuitenkin jos ei muuta, voisin itsekin edes jonkinlaiset kuvat ottaa.

Ja niin se universumi sitten kuuli pähkäilyni, sillä Myytä pyydettiin pikaisella aikataululla ihanan Kaikon malliksi. Kuvaukset sattuivat synttäriviikolle, vain muutamaa päivää ennen virallista päivää. Kuvaajana toimi upea Ashely Schulman, jonka kuvia, tunnelmaa ja tyyliä olen jo aiemminkin ihaillut.

Ei tarvinnut edes miettiä kuvausvaatteita, lokaatiota tai kuka tulee apuun assaroimaan (juuri kävelemään oppineen vauvan kuvaaminen on aika haaste, etenkin ulkona). Kaikki oltiin mietitty puolestamme ja kuvista tuli aivan ihania, vai mitä?

Myy sai jo oman palkkionsa mallina olosta (joka meni muuten ihanan helposti ja nopeasti – alle puolessa tunnissa kaksi asua!) ja Naisten Pankki upean lahjoituksen, mutta sain myös teille arvottavaksi yhden vapaavalintaisen tuotteen Kaikon uudesta mallistosta. Suoritan arvonnan Instagramin puolella ja osallistumisaikaa on enää tämä ilta – joten kannattaa klikata sinne (@minttustorgards) jos syksyinen uutuusvaate lapselle kiinnostaa!

Lopulta otin Myystä ihan täällä kotona myös ”viralliset” kuvat synttäripäivän iltana. Omassa makkarissa otettuja kuvia on myös ihana katsella vuosien päästä, sillä niistä huokuu juurikin sellainen turvallisen ja tavallisen kotoisa olo.

On jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta ulkopuolisen valokuvaajan palkkaaminen juhliin. Nyt aihe onkin mitä ajankohtaisin, sillä moni juhlii näin kesän kynnyksellä erilaisia valmistujaisia, konfirmaatioita, kihlajaisia ja polttareita. Ja tottakai niitä häitä, joka onkin varmasti se yleisin juhla johon kuvaaja otetaan.

Meillä perheessä on juhlittu niin monet synttärit ja vanhempien lasten nimiäiset niin, ettei siinä tohinassa ole itse ehtinyt räpsäistä kun korkeintaan muutaman tärähtäneen kuvan. Jäkikäteen on usein tullut harmiteltua sitä, kun vaikkapa koko perheestä ei muistettu tai ehditty juhlissa yhtään kuvaa ottaa.

Viime talvena, Myyn ristiäisiä suunnitellessamme, en halunnut luottaa vain siihen, että saisin vierailta muistoksi kuvia tai varsinkaan nakittaa ketään kuvaamaan juhlissa, joten päädyin palkkaamaan kuvaajan.

Minulle kuvat ovat tärkeitä, niitä on ihana katsella jälkikäteen ja säilyttää muistona jälkipolville. Oli ihanaa, että meillä oli ristiäisistä jaettavaksi kuvia myös niille sukulaisille jotka eivät päässeet paikalle.

Itselläni oli juhlissa yksi stressin aihe vähemmän, kun ei tarvinnut miettiä, että pitää ehtiä ottaa kuvaa kakusta ennen kun se on syöty tai yhteiskuva vauvasta ja kummeista. Oli ihana että me ja kaikki vieraat saimme vain keskittyä olennaiseen ja silti juhlista jäi muistoksi läjäpäin myös aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia.

Olimme sopineet kuvaajan kanssa etukäteen mitä ja millaisia kuvia toivoisin hänen, toki omaan tyyliinsä, ottavan. Samoin sen, että juhlien herkän luoneen vuoksi hän yrittäisi pysytellä ns taka-alalla etenkin kastamisseremoian ajan. Koska vauva nukahti heti kastamisen jälkeen, sovimme että kävisimme ottamassa perhepotretit vielä myöhemmin hänen studiollaan.

Itselleni kuvat ovat toki tärkeitä myös ammattini puolesta, mutta kyllä se rakkaus hetkien taltioimiseen ja niiden taltioiden katselu tulee jostain syvempää. Meillä on kymmeniä ja kymmeniä valokuva-albumeita lapsuudestamme, kuvia (ja videoitakin) on otettu kaikilta synttäreiltä, juhlista, matkoilta, ekoista koulupäivistä ja todella paljon ihan muuten vaan. Muistan äitini joskus sanoneen, että jos tulisi tulipalo, hän pelastaisi lapset ja valokuvat – ehkä se ajatus on jollain tapaa myös iskostunut minuun.

Kuvaajaa valitessa ratkaisee ennenkaikkea hänen tyylinsä. Sen täytyy olla sellainen josta itse tykkää. Itse aloin etsimään kuvaajaa instagramin kautta erilaisilla hakusanoilla, kuten perhekuvaus, vauvakuvaus, hääkuvaus, juhlakuvaus, potretti. Sitten rajasin kiinnostavimmat kuvaajat vielä paikkakunnan mukaan ja selasin instan lisäksi myös portfoliot heidän nettisivuiltaan.

Omista etsinnöistäni nousi tyyliltään yksi kuvaaja yli muiden, Minna Sipinen. Hänen ottamansa kuvat olivat pääosin hääpareista, mutta niissä oli juuri sellainen kaunis ja ihana, bohomainen herkkä tunnelma, jota olin itsekin hakenut. Hänen tyylinsä sopi yksi yhteen minulla mielessäni olleeseen fiilikseen ja värimaailmaan ristäispaikasta, pitsimekoista ja kukkasista.

Minna on aiemmin kuvannut myös häitä ja muita tapahtumia, mutta tätä nykyään keskittyy täysillä potretteihin. Pari, perhe ja lapsikuvausta hän tekee niin miljöössä kun uudenkarhealla studiollaan Helsingissä. Olin iloinen, että siitä huolimatta sain hänet kuitenkin kuvamaan vielä meidän ristiäiset – aina kannattaa siis kysyä jos kuvaaja tuntuu muuten oikealta.

Jos mahdollista, kuvaajaa etsisessä kannattaa olla myös mahdollisimman ajoissa, sillä etenkin monilla kesän viikonloput on bookattu jo aikoja sitten täyteen. Sopivan tai sopivien kuvaajien löytyessä kannattaakin heti laittaa kyselyä sähköpostilla.

Vieraan ihmisen pyytäminen intiimeihin perhejuhliin voi tuntua jännittävältä ajatukselta, mutta ammattitaitoinen kuvaaja kyllä osaa olla luontevasti paikalla niin, ettei kuvaaminen häiritse. Taka-alalla puuhasteleva kuvaaja saa yleensä taltioitua myös ne kaikista aidoimmat hetket, ilmeet ja reaktiot. Ja jos juhlien yhteydessä on mahdollista ottaa myös potrettikuvat vaikkapa perheen kesken, tulee siinä lyötyä kaksi kärpästä yhdellä kertaa, kun kaikki ovat kuitenkin jo valmiiksi laittautuneita.

Olen itse myös kerran antanut ystävälleni lahjaksi sen, että kuvasin hänen lapsensa ristiäisissä ja lupasin teettää kuvista heille kirjan muistoksi. Kiva idea, mutta tässä tapauksessa kävi vähän huonosti, sillä kadotin kameran muistikortin juhlien jälkeen ja kaikki kuvat siis katosivat samalla.

Mutta valokuvaajan palkkaaminen vaikka valmistujaisiin on minusta ihan tosi ihana (”aineeton”) lahjaidea. Moni kuitenkin tahtoo itsestään myös ne potretit valkolakki päässä.

Onko teillä ollut ulkopuolista kuvaajaa perhejuhlissa tai vaikka polttareissa?

Postauksen kuvat Minna Sipinen Photography