Se taisi olla viime talvi, kun ensimmäisen kerran törmäsin Amerikkalaiseen Akid brändiin. Akid valmistaa ehkä tämän hetkein cooleimpia kenkiä lapsille. Tyylin lisäksi kengät ovat laadukkaita, niissä käytetään muunmuuassa aitoa nahkaa ja mokkaa. Akidin kenkiä onkin bongattu esim Beyoncén, Gwen Stefanin sekä Kardashiansien lapsilta.

Itse ihastuin juurikin merkin cooliuteen sekä persnoonallisuuteen. Kenkiä on tosi kivasti myös hyvin erityylisiä malleja ja värejä, joten jokainen varmasti löytää niistä omat suosikkinsa. On hillitymipiä malleja ja sitten taas jotain ihan kreisejä juttuja.

Babyshop lähestyi minua hiljattain, ja kysyi, jos tahtoisin valita heidän nettikaupastaan jotain kivaa pojille. Yhtään liioittelematta, hypin melkein kattoon onnesta, kun huomasin heidän valikoimiinsa tulleen myös Akidin. On paljon kivempi kuitenkin tilata naapurista kenkiä, jotka on myös sitten mahdollista palauttaa jos koko ei sovikkkaan. Kun vaihtoehtoisesti tilailla niitä toiselta puolen maapalloa tullimaksujen kera.

Esittelen ehdottomasti pojille valitsemani kenkiä myöhemmin, oli vaan pakko nyt yleisesti ensin hehkuttaa tätä merkkiä ja Akidin ihania kuvia. Upeita kuvia löytyy lisää Akidin instagramista, huokailen aina kun uusi kuva ilmestyy feediin.

Onko Akid jo teille tuttu? Mitä tunteita herätää? 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yksi kaatuminen, luvan kanssa sanottu voi paska, muutama rauhallinen ulos -ja sisäänhengitys. Sitten hän oppi ajamaan pyörällä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Meillä aamut eivät ala aalla vaan koolla. Eli kahvilla. Olen hyväksynyt jo muutama vuosi sitten tosiasian, että en vaan oletoimintakuntoinen ennen muutamaa kuppia kahvia. Ja siksi lähdinkin mukaan myös tähän OBH Nordican kahvinkeitin-kampanjaan. Vaikka monesti tulee juotua kuppi myös iltapäivällä, kuuluu kahvi ehdottomasti itselläni aamuihin. Kello viiden jälkeen iltapäivällä en kahvia enää juo, muuten se taas vaikuttaa yöuniin. Lapsetkin ovat tottuneet aamuiseen kahvin tuoksuun, jos he nukkuvat minua myöhempään viimeistään keittiöstä kantautuva vastakeitetyn kahvin tuoksu saa heidät nousemaan ylös.

Ennen join kahvini maidolla. Tai oikeastaan maitoni kahvilla. Mutta muutama vuosi sitten opettelin juomaan mustaa kahvia, vähentessäni maitotuotteiden käyttöä. Oikeastaan vasta silloin tajusin, miltä kahvi oikeasti maistuu ja rupesin kiinnittämään enemmän huomiota kahvin laatuun ja makuihin. Nykyään rakastan kahvipavun kirpeää makua sekä hedelmäisiä ja pähkinäisiä, melko tummia paahtoja. Ilman maitoa kahvin maku erottuu selvästi ja silloin entistä enemmän korostuu laadukkaan kahvin sekä luonnollisesti laadukkaan keittimen merkitys.

Sain OBH Nordican Legacy-kahvinkeittimen reilu kuukausi sitten, ja sillä olenkin nyt lähestulkoon päivittäin aamukahvini keitellyt.  Legacy on voittanut muunmuassa  Ruotsin suurimman aikakauslehden testin, jossa testattiin edullisemman hintaluokan kahvinkeittimiä ja niiden kykyä keittää kahvia tarpeeksi korkeassa lämpötilassa.  Kahvinkeitinten kyky keittää tarpeeksi kuumaa kahvia nimittäin nousee hinnan mukana. Hyvin harvat edullisemman hintaluokan kahvinkeittimet kykenevät keittämään kahvia tarpeeksi korkeassa lämpötilassa (92-96 astetta), jolloin kahvin maku on parhaimmillaan. Mutta tämä pystyy! Lisäksi Legacy on merkitty erinomaisen toiminnallisuutensa ansiosta Kultainen Papu -laatumerkillä. Merkki myönnetään vain keittimille, jotka pystyvät täydelliseen suodatuslämpötilaan ja makuun.

Itse tykkään keittimen simppelistä mutta persoonallisesta muotoilusta. Valkoisen värin lisäksi keitintä saa herkullisena minttuna sekä tyylikkäänä mustana. Olinkin aika vaikean paikan edessä, kun piti valita väriä. Lopulta päädyin sitten tuohon raikkaaseen valkoiseen, joka sopii meidän keittiössä sitten muihinkin kodinkoneisiin.

Pakko vinkata, että jos ei uudelle kahvinkeittimelle ole itsellään juuri nyt tarvetta, on se vaikka tosi kiva valmistujaislahja. Monella kun sellaisen hankita on varmasti juuri nyt ajankohtainen.

Sen lisäksi että meidän keittiöstä löytyy nyt uusi keitin, sain vielä toisen teille arvottavaksi! Ja voittaja saa toki valita mieleisensä värin ja kaikki värithän näet siis täältä. Kerro MITEN SINÄ JUOT KAHVISI niin osallistut OBH Nordican Legacy-kahvinkeittimen arvontaan. Arvonta päättyy 27.5 ja keitin postitetaan voittajalle heti kesäkuun ekalla viikolla.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen ollut nyt aika tarkkaan sinkku kolme ja puoli vuotta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista hiihtäjää, hassuja sattumuksia, ei niin hassuja sattumuksia, ihastumisia, pettymyksiä, yllätyksiä, iloa, surua, ikumuistosia hetkiä ja hetkiä jotka mielummin unohtaisin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut kavereita ja tärkeitäkin ihmisiä elämääni. Olen oppinut myös aika paljon ihmisistä ja heidän käytöksestään. Ihmetellyt, mutta myös oivaltanut asioita. Näiden kolmen vuoden aikana olen blogissakin kirjoittanut muunmuassa yksinäisyydestä, deittailusta, säätämisestä, epätoivosta, jaksamisesta, miehistä ja paniikista jos löydänkin jonkun. Tunteet ja ajatukset ovat heitelleet laidasta laitaan, mutta nyt vihdoin tuntuu, että olen löytänyt jonkinlaisen rauhan asian kanssa.

Viimeisten vuosien aikana on muutamia kerran tullut niin turhautunut olo, että olen päättänyt unohtaa miehet kokonaan. Tähän on liittynyt aina negatiivisia tunteita ja hyvin useasti kavereiden kesken käyttämämme fraasi ”vitun miehet!” Muutaman viime kuukauden aikana on tapahtunut myös paljon. Paljastin jokin aika sitten, että minulla on ollut muutaman vuoden ajan top3 lista jossa on ollut kolme ihmistä, joiden kanssa voisin mennä joskus naimisiin. Samat kolme nimeä siis parin vuoden ajan. Nyt yhtäkkiä siinä listassa on enää yksi nimi jäljellä ja tämänkään tyypin kanssa en ole puhunut ainakaan vuoteen… 😀 Tämä oikeastaan naurattaa aika paljon, mutta kuvaa hyvin tätä kaikkea. Koska eihän tässä ole alusta saakka ollut mitään järkeä. Tämä on ollut sekavaa, toki myös hauskaa ja varmaan aika kummallista sivusta seuraajien mielestä. Hyvä kun olen itsekkään välillä pysynyt kartalla.

Muutama viikko sitten olin taas siinä tutussa tilanteessa, jossa olisin hyvin voinut toivottaa kaikki kaksilahkeiset erääseen hyvin pimeään paikkaan. Kaikki tuntuivat käyttäytyvän todella sekavasti, ei seisty sanojen takana tai kadottiin kokonaan ja puhelinkin piipitti lähinnä vain yön pimeinä tunteina. Jostain syystä tällä kertaa turhautumisen ja muiden negatiivisten tunteiden sijasta tunsinkin tällä kertaa kummallista rauhaa ja seesteisyyttä. Tässä kolmen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan itseäni ja tullut kokoajan varmemmaksi siitä, mitä ja miksi haluan. En jaksa tuhlata energiaani asioiden tai ihmisen murehtimiseen, etenkään kun en voi niihin vaikuttaa.  Asioita tapahtuu, ihmisiä tulee ja menee eikä tulevaa voi ennustaa yhtään sen paremmin vaikka kuinka haluaisin.

Sellaista asiaa, että nyt unohdan kaikki miehet, ei kuitenkaan voi ihan oikeasti päättää. Uskokaa kun sanon, olen nimittäin kokeillut monesti. En oikein osaa selittää mikä asia meni tällä kertaa toisin, mutta sen vain tunsi. En ollut vihainen, pettynyt, enkä oikestaan edes kovin turhautunut. Tapahtui vaan sellainen salama kirkkaalta taivaalta-hetki. Positiivinen ja tyyni olo valtasi mielen. Sen sijaan, että tuskastelisin asioihita joihin en voi vaikuttaa, teen mielummin kivoja juttuja joista tykkään. Nautin tästä elämästä sellaisena kun se tässä ja nyt on. Eiköhän niitä miehiä ehdi lähetellä hornan tuuttiin vielä monet kerrat, mutta just nyt ei jaksa huvittaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En ole ikinä ymmärtänyt sitä lapsivihaa, johon edelleen Suomessa tulee törmättyä lähes viikottain. Oli kyse sitten lapsen riemunkiljaduksesta tai itkupotkuraivareista, sitä saa lähes poikkeuksetta osakseen silmien pyörittelyä, syviä huokauksia tai pahoja katseita. Järkyttävän moni ihminen tuntuu olevan sitä mieltä, etteivät lapset kuulu julkisille paikoille. Aikuiset saavat kyllä mekastaa, käyttäytyä huonosti ja sekoilla kännissä, mutta auta armias jos lapsi pudottaa haarukan lattialle ravintolassa. Voi sitä vihaisesti kääntyvien päiden määrää.

Yllättävän moni tuntuu kuvittelevan lasten olevan vain minikokoisia aikuisia. Jos lapsi ei istu hiljaa kädet sylissä kahta tuntia paikoillaan ravintolassa, hän käyttäytyy huonosti. Mutta kun ei. Hän käyttäytyy kuten lapsi. Oppien samalla pikkuhiljaa miten erilaisissa tilanteissa ja paikoissa kuuluu sitten aikuisena olla.

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä. Joillekkin ihmisille tuntuu vain olevan mahdoton käsitää että miksi. Olen aina ollut sitä mieltä että lasten kanssa saa ja pitää mennä. Lapset KUULUVAT ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. On myös lasten oikeus käydä ulkona syömässä muuallakin kun Hesburgerissa siinä missä kulttuuriakin on kivempi kokea välillä vaikkapa Kiasmassa niiden ainaisten päiväkotikavereiden maalauksien ihastelun lisäksi. Tietysti maalaisjärkeä käyttäen.

Onnekseni olen silti huomannut tässä vuosien mittaan silti Suomen ravintolakulttuurin muuttuneen pikkuhiljaa suvaitsevampaan suuntaan. Lapsiystävällisiä ravintoloita ja kahviloita on selvästi enemmän kun vaikkapa viisi vuotta sitten. Silti lapsia voitaisiin edelleen arvostaa enemmän myös asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevana ylimääräisenä vaivana. Lasten ruokalistoilta soisin myös jatkossa löytyvän muutakin kuin nakkeja, nugetteja ja ranskalaisia. Olemme edelleen hyvin hyvin kaukana rakastamastani keski-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista, mutta onnekseni näillä meidän (muutenkin hyvin suvaitsevaisilla) hoodeilla jo askeleen lähempänä sitä.

Torstaina meillä oli herätys aamuviideltä, matkasimme lehdistömatkalle Tallinnaan jossa lapsiperheille oli suunniteltu paljon ohjelmaa. Itseäni vähän jännitti, miten lapset jaksaisivat koko pitkän ja tiukasti aikataulutetun päivän. Erityisesti ravintola-osuudet vähän ahdistivat etukäteen. Oli kuinka lapsiystävällinen ravintola tahansa, en tieten tahtoen halua silti mennä tuskastuttamaan ja huudattamaan valmiiksi väsyneitä lapsia sellaiseen.

Meille oltiin kuitenkin valittu lounaspaikaksi niin ihana ravintola Mustaltamäeltä, että tekee tulevaisuudessa tiukkaa käydä enää missään muualla. Umami on täydellinen paikka niin kahden keskeiselle romanttiselle illalliselle, polttariporukalle kun perheillekkin. Ruoka on hyvää, laadukasta ja tulee läheltä. Samoin juomapuoli on monipuolinen ja listalta löytyy paljon pienpanimoiden erikoisuuksia. Hyvällä säällä iso puutarha on paras paikka ruokailulle tai drinkeille ja mikä parasta, sieltä löytyy oikeasti kunnon kokoinen leikkipaikka lapsille. Samoin kun sisältä, kauniisti ja mielenkiinoisesti sisustetusta, vaaleansinisestä puutalostakin. Ilman pienintäkään Rosso-fiilistä.

Tykkäsin Umamista paljon myös sen takia, ettei lapsia tai lapsiperheitä kohdeltu alentuvasti tai sysätty kaikkia lasten kanssa ruokailevia samaan peränurkkaan. Siitä, että seurueeseen kuului yhdeksän lasta, ei tehty numeroa, vaan lapset olivat ihan yhtä tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita, siinä missä me aikuisetkin. Ravintoloiden lapsiystävällisyys näkyy erityisesti henkilökunnan asenteista ja käyttäytymisessä. On aivan sama monta syöttötuolia ravintolasta löytyy, jos ei tunne oloaan tervetulleeksi lasten kanssa.

Tuolla Umamin nettisivuillakin lukee ihanasti: ”Children are also more than welcome, as they are our future, no doubt! They deserve great food.”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.