ROHKAISTUIN AJAMAAN PYÖRÄLLÄ LAPSI KYYDISSÄ

17/07/2020

Ottaen huomioon, että olen ollut äiti kohta 11 vuotta ja että pyöräilen melko paljon, on aika hullua, että vasta tänä kesänä olen ajanut elämäni ensimmäistä kertaa lapsi pyörän kyydissä. Lapsen kyydistelminen istuimessa on pelottanut etukäteen kovasti. Olen pelännyt kaatuvani ja pelännyt myös sitä, että pyörä on liian raskas polkea (minulla ei ole pyörässäni vaihteita).

Olin aika pieni, kun olimme äitini kanssa menossa kauppaan ja meitä vastaan ajoi äiti lapsi kyydissään, joka kaatui aivan edessämme. Vaikka olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, muistan tilanteen hyvin ja eritysesti hätääntyneenä itkeneen äidin pelon kun autoimme heitä. Tuo muisto taisi paisua liian isoon mittakaavaan päässäni, sillä vaikka tuossa tilanteesa ei lopulta edes sattunut mitään säikähdystä kummempaa, vuosikausia olin sitä mieltä, etten uskalla ajaa lapsi kyydissä.

Poikien ollessa pieniä en siis liikkunut heidän kanssaan ollenkaan pyörällä, paitsi kunnes myöhemmin hankin laatikkopyörän. Kolmeella pyörällä ja sähköavusteella kulkeva menopeli taas tuntui todella helpolta ja turvalliselta. Rakastin sitä, mutta harmiksemme se lähti muutaman vuoden jälkeen voron matkaan. Mietin nyt pitkään Myyn syntymän jälkeen laatikkopyörän ostamista, mutta tässä hetkessä yli parin-kolmen tonnin satsaus mieluiseen pyörään ei tuntunut mahdollisesta. Etenkin kun mieheni pyörästä lastenistuin kuitenkin löytyy.

Kuukausi takaperin kuitenkin vihdoin rohkaistuin kokeilemaan taapero lastenistuimella ajoa. Osittain pakon sanelemana (lomailimme Hangossa, enkä olisi muuten päässyt liikkumaan yksin lasten kanssa kun kävellen). Olihan se hieman huteraa menoa aluksi, etenkin kun pyörä ei ollut omani ja satula liian korkealla, mutta kun huomasin että jännityksestä huolimatta pystyin siihen, vakuutin itselleni, että ajamalla vaan lisää varmuus hommaan löytyisi. Ja niin siinä kävi.

Viikko sitten sain sitten täällä kaupungissa omaan pyörääni lastenistuimen ja ollaan nyt muutama kerta ehditty jo ajelemaan. Omalla pyörällä ajaminen on entistä iisimpää ja täytyy sanoa, että olen edelleen pienestä jännityksestä huolimata nauttinut siitä kovasti. Vaikka huomaankin välillä puristavani pyörän kahvoja rystyset valkoisina.

Koska minulla ei ole ajokorttia, antaa tämä toki itselleni vähän lisää vapautta liikkua. Esimerkiksi uimarannoille joissa käymme, ei oikeastaan pääse kovin lähelle julkisilla. On aika helppo valita 40 minuutin kävelyn tai 10 minuutin pyörämatkan väliltä.

Tuon Bobiken istuimen mieheni löysi kirppikseltä. Itseasiassa hän meni ostamaan minulle istuinta, joka asennetaan eteen, ohjaustankoon, mutta myyjällä oli myynnissä myös tuo perinteisempi malli, jonka hän hetken mielijohteesta päätti ostaa myös. Onneksi. Eteentuleva istuin näyttää tosi kivalta ja lapsi näkee siitä kivasti, mutta uskon että omaan pyörääni se ei olisi sopinut niin, että ajaminen olisi ollut helppoa.

Tuo taakse tuleva istuin tulee muihin malleihin verrattuna sopivan taakse, niin että lapsella on hyvin tilaa siellä, eikä hän joudu olemaan nenä kiinni selässäni. Siinä on myös tosi hyvä jousitus, toisin kun ohjaustankoon tulevissa istuimissa. Lisäksi ajaminen tuntuu melkein normaalilta, enkä huomaa että pyörää olisi sen raskaampaa polkea kun ennenkään, vaikka takana on nyt lapsen ja istumen paino. Ihan huvittaa, miten jännittävän ja ison asian tein tästä koko hommasta etukäteen.

Ja osittain haaveeni tavarapyörästä on toteutunut, sillä lapsen sijasta istumeen menee hyvin myös kauppakassi.


”SAAKO NYT KIROILLA?”

25/05/2016
Kommentit pois päältä artikkelissa ”SAAKO NYT KIROILLA?”

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Yksi kaatuminen, luvan kanssa sanottu voi paska, muutama rauhallinen ulos -ja sisäänhengitys. Sitten hän oppi ajamaan pyörällä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KESÄPÄIVÄ LAATIKKOPYÖRÄN KYYDISSÄ

2/07/2015

laatikkopyörä 2imagelaatikkopyörä 8imageimagelaatikkopyörä 4imagelaatikkopyörä 3imageimagelaatikkopyörä 5

Ollaan nyt muutama viikko päästy kulkemaan vihdoin uudella kulkupelillämme, laatikkopyörällä! Vihdoin siksi, että pyörä lähti tilaukseen jo helmikuussa, mutta laatikkopyörien suosion kasvun räjähtäminen näkyi sitten tuotantovaikeuksina. Itse olen laatikkopyörästä haaveillut jo ties kuinka monta vuotta, ja vihdoin tämä kesä oli nyt kun sellainen saatiin. Aluksi meille oli tarkoitus tulla kalssinen Cristiania bike, mutta koska kysyntä oli sen verran suuri, olisimme saattaneet joutua odottamaan pyörää vielä syksyyn. Classic bike pyöräkaupan varastosta meille sitten löytyiki onneksi täydellinen kulkupeli, nimittäin tämä TrioBike Boxter, jonka saimme bloginäkyyvyttä vastaan.

Tämä on TrioBiken pyörästä tuollainen isompi versio, ja tilaa me todellakin tarvitsemme, sillä se toimii meillä täysin auton korvikkeena. Lasten lisäksi kun kyytiin on mahduttava uimakamat, kauppakassit ja heräteostokset kirppikseltä. Niin ja toivottavasti myös se koira joskus lähitulevaisuudessa. Tuo pyörä on meille lopulta paljon parempi myös siksi, että se on markkinoiden turvallisin laatikkopyörä. Olen aika tohelo – noin niinkuin kaikessa, mutta tätä pyörää ei onneksi saa kovinkaan helposti kumoon. Nuo laatikkopyörät kun saattavat liian kovaa kurveihin ajaessa keikata.

Meidän pyörämme on myös varusteltu sähköavusteella, joka tarkoittaa sitä että painavankin lastin kanssa pääsen kuin pääsenkin myös mäet ylös. Aluksi luulin että sähköavuste tarkoittaa sitä että voin vaan istua kyydissä ja pyörä surruttaa mopon tavoin meitä eteenpäin. Mutta eihän se ihan niin mene. Se on nimensä mukaan vain avuste, eli kyllä sen ollessa päällä täytyy silti myös polkea ja lihaksia käyttää :-D Enkä tosiaan käytä sitä kun vain mäissä, kun oma kunto meinaa loppua.

Aluksi pyörällä ajo oli aika pelottavaa, se on tuntumaltaan melkein kun perus fillari, muttei sitten kuitenkaan. Sillä ei ihan yhtä näppärästi pujotella ja sen kokoa on aluksi vaikea arvioida. Olen myös aina ennen pelännyt liikenteen seassa ajamista. Mutta täytyy sanoa että muutamassa viikossa oma ajo on muuttunut kokoajan varmemmaksi ja varmemmaksi. Enää ei tarvitse panikoida. Ja tähän mennessä olen vain kerran törmännyt aitaan (kop kop).

Pyörällä ajo on toki myös mitä mainiointa liikuntaa. Itse nautin kuitenkin eniten siitä, että pyörällä liikkuessa saa kokoajan olla ulkona. Myös lapset tykkäävät tosi paljon olla sen kyydissä. Tarvittaessa siellä voi ottaa vaikka nokoset. Nyt kun lämpimämmät ilmat alkoivat, otin vielä tuon kuomun pois, jotta pojatkin pääsevät nauttimaan auringosta kunnolla. Laatikkopyörässä on myös se kiva juttu, kun lapset istuvat edessä näkee heidän touhut kokoajan ja pystyy jutella paremmin.

Tänään nukuttiin vähän liian myöhään, mutta nyt pakataan uimakamat mukaan ja hypätään taas pyörän kyytiin. Ihana ihana kesä, vihdoin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.