Ennen kun sain edes purettua viime viikonlopun reissun kamoja, pakattiin jo uudestaan eri laukkuun ja lähdettiin poikien kanssa yöksi Tallinnaan. Takana on todella pitkä ja samalla myös tosi kiva päivä. Ja huomenna jatkuu taas! Liityn aivan hetken kuluttua noihin hotellin lakanoissa tuhiseviin tyyppeihin. Kello viiden aamuherätyksen eivät vaan ole juttuni.

Palailen toivottavasti jo huomenna takaisin asiaan. Viime päivinä on ollut taas ihan turhan kiire ja haluan ainakin ajatuksen kanssa vastailla kommentteihin ja jatkaa niissä keskustelua. Heti pikinmiten on aivan pakko jakaa kanssanne myös tämän päiväinen suosikkini. Nimittäin niin ihana ja lapsiystävällisin ravintola ikinä, etten ehkä k e s t ä. Puoliunisena mietin tässä samalla myös, että pitäisikö alkaa hillitsemään tuota viimeaikoina vähän lapsesta lähtenyttä(?) filttereiden käyttöä kuvissa? Mutta kaikki tämä nyt huomiseen! Tai ylihuomiseen. Ja kun tästä postuksesta tuli nyt tällainen sillisalaatti niin laittakaa vaikka pitkästä aikaa jotain postaustoiveita jos sellaisia on. Yritän parhaani mukaan niitä pitkästä aikaa toteutella myös! 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

”Haluaisin joskus puhaltaa saippuakuplan, joka lentäisi maailman toiselle puolelle ja poksahtaisi hain hampaaseen ja sitten hammaskeiju toisi haille kolikon”

_{Elviksen takki saatu Babyshopista}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En ole ihan varma, kuinka monta kertaa olen otsikoinut postauksen samalla tavalla. Kotona. Se vain kertoo jotenkin niin paljon. Kaikki tiedämme miten ihanaa on palata reissusta kotiin. Oli siellä ollut kuinka kivaa tahansa, koti on silti paras.

Ennen reissuun lähtemistä siivoan yleensä aina. Siistiin kotiin on kivempi palata. Tai niin olen aina ajatellut. Tällä kertaa en ehtinyt. Koin jo pienoista ahdistusta kotimatkalla siitä, mitä vastassa mahtaisikaan olla. Reissun edeltävä viikko oli ollut todella hektinen, en ollut koko viikkona ehtinyt siivota. Kotiin tullessani olin niin väsynyt, että heittäydyin vain suoraan sänkyyn.

Eilen palasin sitten tähän hetkeen ja arkeen. Sotkuinen koti ahdisti edelleen, mutta olin sopinut optikkokäyntiä ja muuta menoa kaupungille. Iltapäivällä piti käydä läpi viikonlopun kuvia. Sitten nukkua taas univelkoja. Tänään päätin käydä sitten kamalan, monta päivää ahdistaneen sotkun kimppuun.

Mutta arvatkaa mitä. Kun katsoin vähän tarkemmin, kotona näyttikin aika kivalta. Toki tavaroita oli hujan hajan, mutta ahdistavan kaaoksen olinkin kehitellyt vain omassa mielessäni. Meillähän näytti ihan meiltä, kotoisalta. Tältähän meillä aina näyttää, paitsi siivouspäivän jälkeisenä päivänä. Miksi ihmeessä olin kehitellyt päässäni ahdistavan ajatuksen sotkusta? Vain sen takia, että minulla on yleensä tapana siivota perjantaisin? Kukaan ei ollut katsomassa sotkua viikonloppuna ja nyt taas tiistaina koti näyttää siltä miltä tavallisena tiistaina näyttää.

Tai no sellaisena tiistaina kun lapset ovat kotona. Mutta oikeastaan oli aika ihana nähdä lasten kesken jääneet leikit huoneessa. Se helpotti vähän ikävää.

Muistin taas sen, että itselleen on ihan turha asettaa turhan tiukkoja tai turhia sääntöjä. Joo, siistiin kotiin on kiva palata. Mutta se ei ole myöskään maailmanloppu, jos sänky on petaamatta ja legot pitkin lattiaa. Tai ainakaan siitä on turha ahdistua tai potea huonommuutta. Ja se koskee aika montaa muutakin asiaa elämässä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Koin viime viikonloppuna yhden elämäni ikimuistoisimmista reissuista. Matkustimme nimittäin Rajalan Ambassador porukalla kahdeksansadan kilometrin päähän Venäjän rajalle karhuja kuvaamaan. Oli kuulemma maailmanlaajuisesti tiedossa, että tuolla Martinselkosessa näkee karhuja aivan varmasti. En silti voinut kuvitellakkaan mitään näin hienoa. Karhuja oli nimittäin ihan hirveästi. Parhaimmillaan seitsemäntoista karhua samaan aikaisesti muutaman metrin päässä mökistämme.

Karhunkatselupaikoille kävelimme ensin metsässä reilun puolentoista kilometrin matkan. Kuitenkin jo heti ensimmäisenä päivänä yksi karhu tallusteli vastaamme jo heti metsäpolulla. Ja päästessämme mökille, pihassa odotteli jo muutama karhu. Kävelimme hitaasti sydämet pamppaillen (ja onnelliset virneet naamalla) niiden ohitse ja mökissä ryntäsimme heti ikkunaan. Mökeissä oli ikkunoiden lisäksi paljon avoimia luukkuja, joista mahtui työntämään vaikka pään ulos.

Toisen yön vietimme pienen pienissä kojuissa suolla. Sielläkin karhuja riitti, ei niin paljoa kun edellisessä paikassa, mutta täällä ne tulivat vielä lähemmäs. En tule varmaankaan ikinä unohtamaan hetkeä, kun kuvasin luukusta lähestyvää isoa karhua. Hän päättikin tulla katsomaan, että mikä on homman nimi. Käveli suoraan luokseni. Hiljensi vauhtia entisestään ja tuijotti minua suoraan silmiin noin käden mitan päästä. Vau. Voin kertoa, että vaikka karhut eivät muuten pelottaneet, tästä tilanteesta otetut kuvat ovat aika tärähtäneitä. Saattoivat nimittäin kädet vähän täristä 😀

Oli hienoa nähdä karhuja niiden luonnolisessa elinympäristössä. Yksinäiset tallustajat olivat kaikki todella rauhallisia ja hellyyttäviä nallukoita. Olisi tehnyt mieli vain mennä halailemaan ja rapsuttelemaan niitä. Pentujen kanssa kulkevat äitikarhutkin olivat pääosin ihan lungeja, mutta niistä kyllä huomasi, että he todella pitävät huolta ja vahtivat pentuja ja sekä reviiriään enempi. Muutama, lähinnä viime vuotisten pentujen, painiottelukin nähtiin. Mutta muuten pääosin karhut vain tallustelivat, makoilivat ja etsivät ruokaa.

Niin ja tuli samalla reissulla toki bongattua muitakin eläimiä, kuten poroja, hirvi, kettu ja erilaisia lintuja. Mutta nuo karhut… Aivan uskomattomia, upeita eläimiä. Ei voi kun taas ihmetellä, että mihin kaikkeen tämä bloggaaminen minua välillä viekään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yhteistyössä Pelagon kanssa

Kirjoittelinkin muutama viikko sitten suunnittelevani uuden pyörän hankintaa. Googlettelun, keskustelupalstojen ja kavereiden suositusten perusteella päädyin loppujen lopuksi siihen, että paras pyörä löytyisi kotimaiselta Pelagolta. Kriteerit tulevalle pyörälle kun olivat ulkonäön lisäksi (todella)hyvä laatu.

Olin aika varma, että tuleva pyöräni tulisi olemaan Pelagon kaupunkiajoon suunniteltu Brooklyn. Mutta asian varmistamiseksi halusin vielä käydä liikkeessä puntaroimassa muita vaihtoehtoja. Kivijalkaliikkeissä on palvelun lisäksi parasta myös se, että pyörän voi koeajaa ennen päätöstä.

Kalevankadulla sijaitsevasta myymälästä löytyy pyörien lisäksi paljon erilaisia lisätarvikkeita, kuten koreja, satuloita, telineitä, laukkuja, ohjaustankoja, lukkoja, työkaluja, alan lehtiä, vaatteita..noh, ihan kaikkea. Myymälän tiloissa toimii myös huolto joka on mielestäni tosi kätevää. Siellä onnistuu niin pienet hommat renkaanpaineiden tarkistuksesta vaikkapa isompiin vuosihuoltoihin. Ja ihan minkä merkkisiin pyöriin tahansa!

Kävin siis tutustumassa paikan päällä myymälään ja eri pyörämalleihin. Mietittiin vielä yhdessä myymäläpäällikkö Kaisan kanssa, että mikä malli omiin tarpeisiini olisi se paras. Eli kuinka usein ja millaisia matkoja yleensä ajan, harrastanko vaikkapa pitkiä pyöräretkiä, tykkäänkö kiitää vauhdilla maanteitä pitkin vai rullailla rauhassa kaupungin katuja, tarvitsisinko vaihteita ja jos niin kuinka paljon, entäs lisävarusteita kuten tarakkaa tai koria?

Sitten kävin vielä koeajamassa Brooklynin lisäksi kaksi muuta mallia, Caprin sekä Airiston. Nämä pyörät ovat monipuolisia vaihdepyöriä jotka sopivat myös vähän aktiivisemmalle ja pidempiä matkoja pyöräileville. Tykkäsin molemmista tosi paljon, uskomattoman kauniita pyöriä joilla kulku sujui ihanan kevyesti ja sulavasti. Yksivaihteinen Brooklyn tuntui silti eniten omalta jutultani. Suurin syy taitaa olla pysty ajo-asento, johon olen tottunut. Toiseksi, tykkään pitää asiat simppelinä, niin näköjään myös pyöräni. Eli en kaipaa vaiheita, yksi vaihde on oikein riittävä tarpeisiini, eli pääosin kaupunkiajoon.

Kävimme läpi vielä huolto-asioita, eli miten voin parhaiten varmistaa, että uusi pyöräni palvelee minua parhaalla mahdollisella tavalla tulevat monet vuodet. Ihan helppoja juttuja, kuten ketjujen öljyämistä, nahkasatulan hoitoa ja renkaanpaineiden säännöllistä tsekkaamista. Noin 200 – 300 ensimmäisen kilometrin jälkeen pyörä on myös hyvä tuoda ensihuoltoon, jossa tarkistetaan että kaikki on kunnossa ja tehdään tarvittavia säätöjä. Pelagot ovat myös pitkäkyntisen suosikkeja, joten hyvä lukko on ehdoton. Samalla sain vinkkejä siitä, miten pyörä kannattaa lukita, jottei se vorojen mukaan päätyisi.

Sitten Brooklyniini asennettiin vielä toivomani lisävarusteet, tarakka ja kori, ja pyöräni oli valmis matkaan. Ihan mieletön fiilis oli ajaa kaupungin läpi (ja kunniakierros Töölönlahden ympäri) uudella tuliterällä pyörällä, auringon paistaessa ja musan soidessa kuulokkeista. Pihalla eka vastaan tullut naapuri kehui heti pyörää. Voin kertoa, että hymyni oli melkoisen leveä.

Siellä lukijoissa olikin jo muutama Pelagosta myös haaveileva, jos suinkaan mahdollista, suosittelen ehdottomasti käymään Pelagon myymälässä Kalevankadulla tai sitten jollain muulla jälleenmyyjällä. Ammattitaitoinen henkilökunta kun osaa kertoa pyöristä niin paljon paremmin ja varmasti suositella juuri niihin omiin tarpeisiin sopivaa pyörää.

Oma pyöräni on näin vaatimattomasti sanottuna aivan täydellinen, esittelen sitä myöhemmin vähän lisää, kunhan kilometrejä kertyy vielä vähän lisää alle!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.