KAUHUKOKEMUS – VAUVAN KANSSA RAVINTOLASSA

7/07/2019

Tämä ei ole ensimmäinen, ei toinen, eikä edes kolmas kerta, mutta pakko silti kirjoittaa jälleen tästä aiheesta. Oli nimittäin taas sellainen pudotus Etelä-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista tähän meidän Suomen menoon. Kyseessä siis aihe; lapset ravintolassa.

Oman kokemukseni mukaan, ainakin Helsinki on tehnyt iiiison harppauksen lapset sallivassa ravintolakulttuurissa (tai ehkä itse ei myöskään asiaa enää samalla tavalla jännitä tai hävetä liikkua nyt jo isompien lasten kanssa), mutta vielä on tehtävää.

Suomessa vallitsee omituinen kulttuuri, jossa osa ihmisistä on oikeasti siltä mieltä, etteivät lapset kuulu ravintoloihin. Jotkut ovat sen verran hölliä, että sallivat lapsiperheiden käyvän päiväsaikaan jossain ketjumestoissa – kunhan mieluiten pysyttelevät omana laumanaan siellä leikkipaikan tuntumassa.

Mikä ero meren toiselle laidalle, jossa ravintolaan astuessasi vastassa on iloinen puheensorina, pöydät täynnä seurustelevia perheitä ja parhaimmassa tapauksessa tarjoilija nappaa ensitöikseen vauvasi syliinsä, jotta itse pääset tutkimaan rauhassa ruokalistaa. Kukaan ei katso pahalla vaikka kello lähenesi nukkuma-aikaa ja rennossa ympäristössä myös lapset tuntuvat käyttäytyvän paremmin.

Etenkin tuoreille vanhemmille lapsen kanssa ravintolaan, ihan vain päiväsaikaan, meneminen on usein aika suuri kynnys. Suurin osa siitä pelosta ja epävarmuudesta johtuu ajatuksesta, että miten muut ihmiset suhtautuvat. Mitä jos lapsi ääntelee, kaataa vahingossa jotain tai pahimmassa tapauksessa kiukuttelee tai itkee? Apua jos lapsesta lähtee ravintolassa ääntä!

Lasten kanssa sitä on muutenkin todella herkillä ja syyllistää jo ihan itse itseään tarpeeksi. Ei siihen tarvitse enää muita tuomitsemaan. Itse olen kokenut pikkulapsielämässä todella rankaksi ainakin sen sosiaalisen ummion, johon yhtäkkiä päätyy lapsen saadessaan. On vain helpompi jäädä kotiin, vaikka kaikille tekisi todella hyvää päästä ihmisten ilmoille.

Me olemme meidän Espanjan-reisuamme lukuunottamatta, käyneet todella vähän missään vauvan kanssa (saatika sitten kahdestaan). Olikin ihana kun mieheni ehdotti, että menisimme tässä yksi arki-ilta hänen kaverinsa intiimille pienelle sisäpihakeikalle tuttuun, rentoon ravintolaan.

Saapuessamme ravintolaan, paikalla oli vain kourallinen ihmisiä muutamassa pöydässä – pääosin tuttaviamme. Meno oli rentoa ja rauhallista, ihmiset söivät tai nautiskelivat kesäisiä drinkkejään keskenään jutellen. Levyjä soittamassa ollut kaverimme tuli heti moikkaamaan ja ihastelemaan uutta vauvaa.

Kuitenkin varmuudeksi, ihan vain ettemme olisi kenenkään tiellä tai häiritsisi liikaa, otimme pöydän terassin reunasta, nurkasta joka sijaitsi kiinni olevan baaritiskin päässä.

Ruokamme tulivat, keikka alkoi ja tapahtui juuri se ikävä juttu mitä eniten olimme etukäteen pelänneet – vauva ei halunnut istua rattaissa samalla kun me söimme. Hän alkoi venkoilemaan ja protestoimaan pienellä kitinällä haluavansa pois (tai oikeastaan ruokamme), joten mies otti vauvan syliinsä ja meni sisälle toisten kavereidensa luokse, jotta minä ja kaikki muut saisimme syödä rauhassa ja kuunnella keikkaa.

Terassi alkoi pikkuhiljaa tulla täydemmäksi ja samassa aiemmin suljettu ollut baaritiski myös ulkona avattiin. Söin rauhassa itsekseni, kun yhtäkkiä huomasin yhden tarjoilijoista tulevan minua kohti kovaa vauhtia ämpäri kädessään. Nostamatta katsettakaan minuun, hän raivasi itselleen tien pöytämme ja sen vieressä olevien rattaiden ohi potkimalla rattaat sivuun, ruokapöytäämme vasten.

Toisessa kädessäni veitsi, toisessa haarukka ja suu täynnä ruokaa en ehtinyt reagoimaan tilanteeseen mitenkään. Tuntui, että kaikki terassilla kääntyvät katsomaan minuun. Kävi juuri se mitä en olisi halunnut käyvän, aiheuttaa hämminkiä tai häiriötä sen vuoksi, että olen tullut ravintolaan lapsen kanssa.

Tunsin kasvojeni helahtaneen aivan punaisiksi, siirsin hieman pöytää että vaunuja, jotta ohitsemme mahtuisi varmasti kulkemaan kunnolla ja jatkoin syömistä tärisevin käsin.

Hetken kuluttua tilanne kuitenkin toistui. Tarjoilija mahtui tällä kertaa kävelemään aivan hyvin pöytämme ohi, mutta potkaisi silti tahalleen ohi menessään vaunuja, niin että kiikkerä terassinpöytä hailahti, lennättäen ruokaa ja juomaa pitkin pöytää.

Ja taas koko terassi kääntyi katsomaan. Istuin vaan siinä nolona, hämmentyneenä ja vihaisena. Minulta harvoin menee ruokahalu, mutta nyt tuntui etten voisi syödä enää yhtäkään suupalaa saatika juoda viiniäni loppuun. Miten joku henkilökuntaan kuuluva ihminen voi toimia noin?

Jätin kaikki tavarat siihen ja menin sisälle. Itkua pidätellen kerroin miehelleni ja sattumalta juuri hänen kanssaan jutelleelle yhdelle paikan omistajalle tapahtuneesta. Mieheni kävi hakemassa rattaat ja muut tavaramme sisälle.

Keikka oli edelleen käynnissä kun rupesimme heti tekemään lähtöä. Yksi toinen henkilökuntaan kuuluvasta, mutta ilmeisesti sillä hetkellä vapaalla olevasta työntekijästä tuli pahoittelemaan tilannetta omasta puolestaan. Samoin yksi toinen tuttu jätti keikan kesken ja tuli kysymään, että olihan minulla kaikki ok. Sen verran ikävältä tilanne oli näyttänyt muidenkin mielestä.

Ravintola oli sisältä aivan tyhjä, kaikkien ollessa sisäpihan terassilla kuuntelemassa keikkaa. Jäin odottamaan ulko-ovelle miestäni, kun samainen tarjoilija käveli ohitseni. Kysyin häneltä todella ystävälliseen ja asialliseen sävyyn, etteikö vastaavanlainen tilanne olisi voinut mennä paljon mukavammin meille molemmille, jos hän vain olisi pyytänyt minua siirtäämän vaunut pois hänen tieltään. En edes saanut juttuani loppuun, kun hän ylimielesesti käänsi minulle selkänsä sanoen, ettei häntä kiinnosta muiden ihmisten tarpeet, hän tekee kaiken vain niin mikä on paras hänelle itselleen.

Onneksi tässä tapauksessa kyse oli vain yhden tarjoilijan toiminnasta, eikä se ole missään nimessä kyseisen ravintolan linjauksen tai arvojen mukaista. Tarjoilija on mitä ilmeisemmin ihan vaan mulkku, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Ehkä hän olisi samalla tavalla potkaissut edessä seissyttä aikuista asiakastakin, ken tietää. Mutta ei tuo kerta ainakaan helpottanut sitä jännitystä mennä lapsen kanssa uudestaan ravintolaan, päinvastoin. Mikä on ihan tosi suuri harmi!

Siitäkin huolimatta ettei ruokailutilanteemme onnistunut haluamallamme tavalla, oli meillä kaikilla ollut oikein mukavaa ennen tätä välikohtausta. Näimme kavereita joita emme enää muuten oikein tule näkeneeksi erilaisten elämäntilanteiden vuoksi ja heistä puolestaan oli ihana vihdoin tavata lapsemme. Tällaiset tilanteet ovat ääärimmäisen tärkeitä kun muuten vauvavuotena (ja usein sen jälkeenkin) tulee homehduttua lähinnä vain kotona.

Niin aikuisilla, lapsilla kun kokonaisilla perheillä on oikeus käydä kodin ulkopuolella, myös kuulua ja näkyä siinä missä pelkästään aikuisista koostuvilla seurueillakin. Toistan uudelleen jo aiemmissa postauksissani kirjoittamia tekstejä, mutta tämä on tärkeää!

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä jos he niin haluavat.

Lapset kuuluvat ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. Ravintoloissa lapsia pitäisi arvostaa enemmän asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevan ylimääräisenä vaivana.

Lapset oppivat tekemällä, kokemalla ja esimerkkiä seuraamalla – myös ravintolakultuurin ja etiketin. Suodaan me tämä heille, se on oikeastaan velvollisuutemme. Sanomattakin selvää, että pidetään tässäkin asiassa maalaisjärki mukana, eikä mennä täysin sopimattomiin paikkoihin tai aikoihin lasten kanssa.

Muutenkin minusta on tärkeää näyttää jälkipolvillemme mallia uudenlaisesta, vastuullisemmasta kuluttamisesta, jossa raha käytetään palveluihin, laadukkaseen ruokaan ja elämyksiin – eikä tavaraan.

Tästä postauksesta tuli kamalan pitkä ja silti voisin puhua tästä aiheesta vielä vaikka mitä. Sen kuitenkin haluan nyt ainakin vielä sanoa, tai enemminkin rohkaista teitä kaikkia perheellisiä ihmisiä käymään enemmän kahviloissa, ravintoloissa ja missä vain julkisissa paikoissa.

Tehdään lapset näkyviksi ja vaaditaan myös heille arvostusta ja oikeutta, oli kyse sitten erikoisesta ja hienosta ympäristöstä, kauppareissusta tai bussimatkasta. Ei itse pelätä, hävetä tai jännitetä liikaa näitä tilanteita.

Minkälaisiin ikäviin ravintolakokemuksiin te olette joskus törmänneet lasten kanssa? Entäs hyviin, niitäkin olisi kiva kuulla! Noissa postauksen alussa olevien vanhempien juttujen kommenttiosioissa on muuten tosi hyvää keskustelua myös aiheesta, jos kiinnostaa käydä lukemassa. Aivan relevantteja juttuja, vaikka itse postauksista on jo monta vuotta aikaa.


25 KUVAA BERLIINISTÄ

21/03/2019

Kuten aiemmin kerroinkin, vietimme parin kaverin kesken pitkän viikonlopun Berliinissä. Aika meni nopeasti, ja kuten etukäteen uumoilimmekin, ehdimme nähdä vain murto-osan valtavasta kaupungista. On uskomatonta, miten kaupunki vain jatkuu ja jatkuu vaikka kuinka kävelisi.

Säät eivät juurikaan hellineet meitä, vaan joka päivä satoi – ja kovaa. Siksi myös kuvasaalis jäi tällä kertaa hieman suppeaksi. Ehkä näistä satunnaisista räpsyistä voi kuitenkin aistia hieman kaupungin tunnelmaa.

Berliini on täynnä mitä ihanimpia ravintoloita ja reissumme painottuikin hyvään ruokaan. Suosittuja (vegaanisia) ruokapaikkoja etsimme pääosin Happy Cow- sovelluksen avulla. Jokainen ravintola ja kahvila jossa kävimme, oli niin ruoan kun sisustutuksenkin kannalta aivan ihania. Ravintoloita on Berliinissä ihan valtavasti ja ne ovat useinmiten ihan täynnä porukkaa. Myös ravintoloiden hintataso on pääosin todella edullinen.

Myös mielettömän ihania vaate -ja huonekalukauppoja, etenkin vintagea, Berliinissä on todella paljon. Jos ruoka oli edullista, niin näissä paikoissa hinnat taas olivat yllättävän korkeita. Kiersimme perjantaina muutamia liikkeitä, mutta tuliaisshoppailut jäivät lopulta viimeiselle päivälle. Tämä oli tosin harmi, sillä emme tajunneet tarkistaa, etteivät mitkään kaupat ole sunnuntaisin auki. Ostin minä sentään sunnuntain kirpparilta pojille sitten muutamia Legoja. Sunnuntait onkin Berliinissä pyhitetty juurikin kirppiksille, sekä perheen ja ystävien kanssa ravintoloissa käyntiin.

Meidän Airbnb asuntomme sijaitsi Friedrichainissa, joka on aivan tulvillaan erilaisia kauppoja (myös ihastuttavia lastentarvikeliikkeitä), puistoja sekä niitä ravintoloita ja kahviloita. Muutaman korttelin koluamiseen saisi helposti kulumaan useita päiviä.

Berliini on kuulemma myös hyvin lapsiystävällinen ja kiva kohde myös perheen kesken. Ainakin leikkipuistoja näkyi lähes joka kadunkulmassa. Poiketen muista Euroopan leikkipuistoista, Berliinissä näytti olevan myös Suomen tapaan hiekkapohja leikkipuistoissa. Pojat jo ilmoittivat, että hekin haluavat Berliiniin. Voisin kuvitella heidän viihtyvän puistoja, museoita ja lukemattomia kahviloita koluten ja samalla värikkäitä katuja ihmetellen.

Ihmeteltävää nimittäin riittää. Välillä jopa vähän yli ymmärryksen. Rakastan itse katutaidetta ja elämä kaupungissa saa näkyä. Silti en voinut välillä olla ihmettelemmättä tökeröitä tägäyksiä upeiden Jugen-talojen seinillä. Naureskelimmekin, että tämä töhryjen kauhistelu on ainakin yksi ihan selvä merkki mummoutumisesta. Samaan aikaan myös Berliinin historia ja järkyttävän vähän aikaa sitten tapahtatunut muurin murtuminen ja sen rippeiden näkeminen aiheuttivat välillä aika vakaviakin mietteitä.

Toinen merkki mummoutumisesta oli se, että ensimmäisenä iltana kävimme ostamassa tulppaaneita sekä pähkinöitä ja puimme pyjamat päälle klo 19.45. Kompensoimme sentään tätä sitten toisena iltana käymällä ihanan Maribou Staten keikalla ja sen jälkeen klubilla tanssimassa. Viimeisenä päivänä meillä oli mahdollisuus mennä katsastamaan vielä Berliinin kuuluisimmat bileet, mutta päätimme sen sijaan Pajun kanssa mennä kylpylään rentoutumaan.

Vitsailimme pesevämme Berliinin synnit pois, mutta olo oli jopa vähän likaisempi kylpyläkäynnin päätteeksi. Emme nimittäin tienneet, ettei sekakylpylässä ollut uimapukupakkoa ollenkaan altaissa ja näimme vähän enemmän paljasta pintaa, mitä olisimme halunneet. Olipahan kokemus!

Berliini ei ehkä tällä visiitillä vielä vienyt ihan täysin sydäntäni, mutta paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta – joten ehdottomasti sinne vielä joskus palaan, ehkä lasten kanssa. Ajattelin myös vielä tehdä postauksen muutamista suosikkiravintoistani / kahvoiloista tuolla, jos sellainen kiinnostaa?


LOKAKUUSSA

31/10/2016

nayttokuva-2016-10-31-kello-19-45-37nayttokuva-2016-10-31-kello-19-45-54nayttokuva-2016-10-31-kello-19-46-10nayttokuva-2016-10-31-kello-19-46-56nayttokuva-2016-10-31-kello-19-46-28

Muistan useamman vuoden takaa, että lokakuut ovat aina olleet minulle vähän vaikeita. Ne ovat aina olleet hyvin kiireisiä töiden suhteen, samalla kun vähenevä valo saa minut tosi väsyneeksi ja jopa alakuloiseksi. Tänä vuonna lisähaastetta on tuottanut vielä koulu. Mutta kun taaksepäin muistelee, kuukauteen mahtuu tietysti myös paljon tosi kivoja ja hauskoja juttuja. Ja olihan tuo kuun alku aivan mielettömän upea aurinkoineen ja ruskan sävyineen.

Lokakuussa:

– Olen tilannut Woltista yhteensä 11 kertaa ruokaa
– Tapasin pojan joka olisi halunnut alkaa seurustelemaan kanssani
– Olen katsonut sarjat Casual, Black Mirror ja Girlsin vikan kauden ja 18 jaksoa Gilmoren tyttöjä
– Tein itse kaksi uutta tatuointia
– Olin yli vuorokauden snäppäämättä
– Juhlin kuopukseni 5-vuotis synttäreitä
– Kävin Helsingin kaupungin museossa, Lasten kapungissa, Silakkamarkkinoilla, HAMissa, Paperi T:n keikalla Kultturitalolla, kirjastossa, kynsihuollossa, rispihuollossa, ug bileissä, blogigaalassa, katsomassa Kuninkaantammea, lasten halloweenbileissä, tupareissa, kihlajaisissa, pari kertaa vaatekaupoilla, kahvilassa tekemässä töitä ja koulussa
– Nukuin paljon
– Olin väsynyt
– Kävin syömässä Nepalilaisessa, kaksi kertaa sushibuffetissa, picnicissä, kolme kertaa Alppitorissa, kauppatorilla ja elämäni huonoimmalla brunssilla Kafe Köketissä
– Tein enkeleitä elämäni suurimmassa lehtikasassa
– Peruin yhden Tallinnan matkan
– Sovin pikkujoulumatkan Tallinnaan
– Ostin kauan himoitsemani pipon ja möin sen heti koska se ei ollutkaan hyvä
– Söin liikaa suklaata
– Ihastuin ehkä, mutta en ole uskaltanut edetä asian kanssa
– Olen lukenut Richard Adamsin Ruohometsän tarinoita
– Vietin lähes kolme vuorokautta poistumatta kotoa
– Aloitin vihdoin b12 vitamiinin syömisen
– Tilasin vuosien haaveilun jälkeen ensimmäisen kotisiivouksen
– Olen palellut patteriremontin takia
– Olen hikoillut patteriremontin takia
– Tutustuin uusiin ihmisiin
– Vietin hämmentävät jatkot tuntemattoman snäppiseuraajan kanssa
– Näin paljon unia
– Ostin kaksi tissimekkoa
– Menetin mielenteveyteni (taas) Kallio Kierrättää ryhmässä
– Sunnittelin matkaa Jenkkikaverini kanssa Meksikoon
– Tapahtui kauppamies-gate
– Mietin pitäisikö mennä takaisin Tinderiin

Siinä varmaan oleellisimmat.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.