Yksi kaatuminen, luvan kanssa sanottu voi paska, muutama rauhallinen ulos -ja sisäänhengitys. Sitten hän oppi ajamaan pyörällä.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Kuulostaa hullulta, mutta ehdittiin vasta eilen aloittaa pyäräilyharjotuksen ilman apupyöriä. Uusi isompi pyörä hankittiin jo alkukeväästä, mutta tähän saakka se on vain koristanut rappukäytäväämme. Miten sitä voikin olla muka niiin kiire. No, toisaalta sateessa pyöräileminen ei ole niin hauskaa ja sadetta tähän kesään on mahtunut.
Äitini itseasiassa löysi tuon ihanan vanhan Ponin nettikirppikseltä mielestäni ihan pilkkahintaan. Olin juuri aiemmin kauhistellut monien satasten Jopoja, hyvä että tuo tuli vastaan! Retro Tunturissa on kaikki alkuperäiset osat tallella, myös siis tuo aivan ihana penkkimäinen satula. Satulassa on muuten vielä tuollainen pieni kahva, joten pyöräilyn harjoitteleminen oli vieläkin helpompaa.
Pyöräilyharjotukset jatkuvat vielä, pihalla juoksentevat kaverit kun olivat tällä kertaa kiinnostavampia kun ilman apupyöriä oppimaan ajaminen. Luulen kuitenkin, että tässä mennään samalla tavalla kun uimisenkin kanssa. Eli sitten kun se asia tarpeeksi kiinnostaa tai jaksaa keksittyä niin se onnistuukin ihan itsestään. Ei nimittäin eilen kaukana ollut, että olisin voinut päästää irti.
Toisaalta, itselleni ei olisi mikään kiire tuon kanssa – mutta onhan pyöräily hyvä asia osata viimeistään ennen koulua. Vai mitä olette mieltä? Itselleni sopisi kyllä rullailla laatikkopyörällä lapset kyydissä, oikeastaan mielummin niin. Hirvittää nimittäin tämä liikenne täällä ja etenkin päästää lapsi tuonne käveliöiden, lenkkelilöiden, pyöräilijöiden, koirien ulkoiluttajien, skeittaajien, mopojen, bussien, ratikoiden ja autojen joukkoon – vaikka itse vieressä polkisikin.
Mutta eikö ole aivan ihana tuo pyörä!
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Tässä vain muutama kuva eiliseltä reissulta heppatalleille. Siskopuolellani on hevonen tässä melko lähellä, ja olenkin kirjoitellut talleista myös viime vuonna. Se on vaan tosi ihana paikka. Toki hevosten ja muiden eläinten, mutta myös mielettömien maisemien ansiosta. Vuorilta kun näkee viikunapuiden yli merelle saakka. Aika jännää on käydä myös maastossa ratsastamassa, ikinä ei tiedä tuleeko kapealla vuoristotiellä vastaan satapäinen vuohilauma vai härkiä.
Eilen päästiin poikien kanssa katsomaan kun uudet ystävykset, Tietsu ja Lucas, leikkivät. Tietsu on siis siskopuoleni 8-vuotias ruuna ja Luca taas parivuotias, vielä vauvakarvainen, poni-poikanen. En oikeasti ole tiennyt että hevosetkin leikkivät keskenään niin rajusti. Jos siis noin kauheasti tykkäävät toisistaan kun nuo kaksi. Kierivät maassa, painivat – ihan kun koirat. Mutta vaan kymmenen kertaa isommin. Lievästi sanottuna hiekka vähän pöllysi. Leikkvät itsensä ihan hikisiksi. Vähän jännitti seurata vierestä. Ihana oli taas huomata ettei (tässäkään tapauksessa) ystävyys katso ikää tai kokoa tai muutakaan. Ja miksi pitäisikään jos vaan tulee hyvin juttuun. Ihant nuo kaksi villiä.
Ja oli siellä talleilla vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta se kuvatulva sitten vähän myöhemmin :-)
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
