Satuin eilen lounaalle parin kaverin kanssa, jolla yhdellä oli mukanaan kaksikuinen esikoisvauva. Naureskeltiin sitä, miten minä, jonka pitäisi jo kolmen oman lapsen kokemuksella olla konkari näissä hommissa, olinkin meistä se, jota jännitti eniten pitää tuota pikkuista sylissä. Olin myös se, jonka sylissä vauva alkoi itkemään.

Kun vauva muutaman parkaisun jälkeen ei rauhoittunut, alkoivat hikirkarpalot nousta otsalleni – huomasin nimittäin ajattelevani, että mitähän MUUT viereisissä pöydissä lounastavat ihmiset ajattelivat tästä. Vauvalla oli tukala olla ja minä ajattelin näitä (vaikkakin vain nopean häivähdyksen ajan) muita aikuisia, vitsi miten pöljä ajatusmalli!

Samaan aikaan se kertoo siitä, miten syvälle ovat iskostuneet ne vihaiset katseet, joita olen vuosien mittaan saanut ihan vain siksi että lapsi on mukana. Vaatii muutenkin paljon rohkeutta vaatii lähteä vauvan tai pienten lasten kanssa ihmisten ilmoille, etenkin ravintolaan. Suomessa on vallinnut pitkään tapa, jossa lapset saavat kyllä näkyä, mutta eivät kuulua. Mikä on hullua, koska lapsista ääntä lähtee – kuten aikuisistakin.

Olen vähintään muutaman kerran tässä vuosien mittaan myös kirjoittanut tästä samasta aiheesta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten kanssa saa ja pitää käydä eri paikoissa, kuten ravintolassa. Muualla kun kotiympäristössä tarvittavia taitoja, kuten sosiaalista kanssakäymistä ja käytösmalleja on vaikea opettaa muuten kun niissä itse tilanteissa harjoittelemalla. Sitä paitsi, monesta meistä ulkona syöminen on kivaa ja sitä haluaa tehdä rakkaiden ihmisten, kuten oman perheensä kanssa.

Sanoisin kyllä myös, että vuosien mittaan on asiassa tapahtunut positiivista kehitystä. Toki omat lapset ovat jo isoja ja he alkavat olla konkareita monessa, tietävät miten ravintolassa käyttäydytään, kuinka kahvilassa tilataan tai vaikkapa miten julkissa matkustetaan toiset ihmiset huomioiden – joten kaikki tämä on heidän kanssaan helppoa ja stressitöntä. Lisäksi kivoja ja rentoja (mutta hyviä) ruokapaikkoja ja kahviloita on vuosien mittaan tullut myös paljon lisää. Ihmisten asenteet lapsia ja lasten kanssa liikkuvia ihmisiä kohtaan ovat mielestäni parantuneet. Sanoisin että ylipäätään ravintolakulttuuri vuonna 2020 on paljon parempi kun kymmenen vuotta takaperin ja siinä samassa lapsiystävällisessä kulttuurissa on otettu harppaus.

Lapsiystävällisen ravintolan ei tarvitse merkitä sitä, että listalta löytyy prinssinakkeja tai että lapset saavat mekastaa ja riehua, vaan että lapset ovat sinne yksinkertaisesti tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita. Asiasta ei tarvitse tehdä sen isompaa numeroa tai ravintolan profiloitua nimenomaan lapsiystävälliseksi – henkilökunnan asenne ja pienet (mutta silti niin suuret) jutut ratkaisevat.

Näitä pieniä juttuja voi olla vaikkapa puolikkaiden annosten onnistuminen keittiöstä tai sellainen simppeli juttu kun syöttötuoli. Me kävimme viime viikolla koko perheen kesken syömässä kivassa ja trendikkäässä ravintolasssa, jossa toivotettiin lapset tervetulleiksi tarjoamalla heille kokonaan ilmaiset annokset. Tämä oli iso ele, olkoonkin osana markkinointikampanjaa.

Etenkin pienten vauvojen ja omaa tahtoa sekä rajojaan kokeilevien (normaali ja hyvin suotava sekä tarpeellinen kehitysvaihe!) lasten kanssa tilanteet, joissa on muita aikuisia ihmisiä läsnä ja joissa vaaditaan tietynlaista olemista, voivat olla hyvin jännittäviä tai stressaavia vanhemmille. Sillä on ihan järjettömän iso merkitys hymyilläänkö vieruspöydästä tsemppaavasti vai pyöritelläänkö silmiä, kun taapero saa meltdownin tai vauva ilmoittelee itkulla tarpeistaan.

Kotona päivät pitkät lapsen kanssa olevalle vanhemmalle on tosi tärkeää saada edes välillä elettyä sitä normaalia, osittain vanhaa elämäänsä, jossa käydään ihmisten ilmoilla ja tavataan ystäviä ja ottaa halutessaan lapset näihin tilanteisiin mukaan – usein siihen ei muuten olisi edes mahdollisuutta. Vähän lisää armollisuutta, ystävällisyyttä ja ymmärrystä itseään ja kanssaihmisiä kohtaan, niin ehkä tulevaisuudessa vanhemmilla olisi edes yksi stressin aihe vähemmän, myös meillä jotka vain haluavat nuuskutella kaverin ihanaa vauvaa.

(ps. kukaan ei katsonut pahasti lounaalla, vaan ihastellen ja ehkä vähän huvittuneena omaa paniikkiani)

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Picnicin kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Kun lapset saavat kaupungilla ollessamme valita ruokapaikan, saa minut hyvin usein iloiseksi se, ettei valinta useinkaan kohdistu pikaruokahampparipaikkaan, vaan he yleensä haluavat kahvilaan uuniperunalle! Olemmekin käyneet lasten kanssa Picnicissä lukemattomat kerrat sen jälkeen, kun äitikaverini joskus vuosia sitten vinkkasi heidän lastenateriastaan.

Edullisen, maistuvan ja terveellisen lasten uuniperuna-annoksen rinnalle Picnic lanseerasi hiljattain uuden lasten aterian – pinaattiletut! En usko olevani kovinkaan väärässä väittäessäni, että pinaattilelut ovat niin lasten kun aikuistenkin suosikkeja.

Vanhemmuuden yksi henkilökohtainen meriitti monelle onkin saada lapset syömään pinaattia. Ehkä se juontaa juurensa omasta lapsuudesta, koska ainakin meille tuputettiin pinaattia sillä perusteella, että siitä saa voimaa – Kippari-Kallekin syö pinaattia! Ja tottahan se on, pinaatti on varmaan yksi terveellisimmistä ruoka-aineista ja helppo tapa lapsen tutustua siihen on lettujen muodossa.

Picnicin pinaattiletut ovat tehty käsin kotimaisista luomu raaka-aineista. Rapeareunaisten pinaattilettujen oheen lapsi voi valita lisukkeen uuniperuna-annoksestakin tutuista vaihtoehdoista, kuten erilaisista juustoista, lohesta, hernehummuksesta, soijapavuista, kananmunasta tai vaikka avokadosta. Lisukkeita lasten annokseen voi toki lisämaksusta ottaa halutessaan useampiakin. Lisukkeen lisäksi lelutut tarjoillaan persilja-valkosipulikermaviilikastikkeen sekä tuoreen babypinaatin kanssa. Lasten ateriaan kuuluu tuttuun tapaan myös juomaksi joko pillimehu tai lehmänmaito sekä jälkkäriksi keksi (jonka aika monessa paikassa saa halutessaan vaihtaa myös jäätelöön). Annoksen hinta on 5,90.

Hienoa että Picnic on panostanut erityisesti lapsille suunnatussa ateriassa kotimaisuuteen sekä luomuun. Kiva yksityiskohta on myös se, että vaihtoehtoja eri makuvariaatioihin on paljon. Se tuntuu ehkä pikkujutulta meille aikuisille, mutta lapsi tuntee itsensä tärkeäksi kun saa itse valita annoksen kokoamisessa niin moneen eri asiaan.

Hyvä myös ettei lapsia aliarvioida, tarjoamalla niitä iänikuisia einesnakkeja ja ranskalaisia. Huomaan ainakin omissa lapsissani myös halun syödä terveellisesti, kunnollista ja maistuvaa ruokaa. Toki välillä voi herkutellakin, mutta korvapuusti kahvilassa maistuu lastenkin mielestä paremmalta terveellisen aterian päälle, kun rasvapommin jälkeen.

On kiva, kun koko perhe voi nauttia terveellistä ja hyvää ruokaa samassa paikassa, vaikkapa kaupungilla asioimisen lomassa. Itse tykkään myös uuniperuna-annoksesta, kuten myös monista Picnicin salaateista sekä smoothieista. Lapsille on usein tärkeää myös tuttuus ja turvallisuus. Siksi ehkä ketjupaikat ovat niin usein perheellisten suosiossa – tietää mitä saa ja mikä lapsille maistuu.

Uutuus pinaattilelut maistuivat molemmille pojille tosi hyvin – itse asiassa niin hyvin, etten minä edes ehtinyt pyytää maistiaista. Kaapo otti lisukkeeksi vakkarinsa fetajuuston, Elvis puolestaan halusi tällä kertaa lettunsa kananmunalla. Myös tuo lettujen kanssa tajoiltava kastike on heidän suurta herkkuaan ja lautasensa he putsasivatkin putipuhtaiksi vielä salaattini kanssa tulleiden leivänpalojen avulla.

En itse aina ole kovin ahkera tekemään kotona ruokaa ja siksi pojat ovat jo pienestä saakka tottuneita ravintola- ja kahvilakävijöitä. Olemme myös matkustelleet aika paljon kolmistaan ja reissaamiseen kuuluu miltei päivittäinen kahvilassa käynti. Nyt kun perheemme on kasvanut lyhyessä ajassa yhteensä kolmella uudella jäsenellä, ovat tällaiset kolminkeskiset kahvilakäynnit ihanaa ja tärkeää laatu-aikaa meille.

ARVONTA!  Kerro missä seurassa sinä mieluiten viettäisit Picnic-hetken ja olet mukana yhden 5o euron Picnic-lahjakortin arvonnassa. 
Arvonta päättyy 9.6. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä lapsivihaa, johon edelleen Suomessa tulee törmättyä lähes viikottain. Oli kyse sitten lapsen riemunkiljaduksesta tai itkupotkuraivareista, sitä saa lähes poikkeuksetta osakseen silmien pyörittelyä, syviä huokauksia tai pahoja katseita. Järkyttävän moni ihminen tuntuu olevan sitä mieltä, etteivät lapset kuulu julkisille paikoille. Aikuiset saavat kyllä mekastaa, käyttäytyä huonosti ja sekoilla kännissä, mutta auta armias jos lapsi pudottaa haarukan lattialle ravintolassa. Voi sitä vihaisesti kääntyvien päiden määrää.

Yllättävän moni tuntuu kuvittelevan lasten olevan vain minikokoisia aikuisia. Jos lapsi ei istu hiljaa kädet sylissä kahta tuntia paikoillaan ravintolassa, hän käyttäytyy huonosti. Mutta kun ei. Hän käyttäytyy kuten lapsi. Oppien samalla pikkuhiljaa miten erilaisissa tilanteissa ja paikoissa kuuluu sitten aikuisena olla.

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä. Joillekkin ihmisille tuntuu vain olevan mahdoton käsitää että miksi. Olen aina ollut sitä mieltä että lasten kanssa saa ja pitää mennä. Lapset KUULUVAT ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. On myös lasten oikeus käydä ulkona syömässä muuallakin kun Hesburgerissa siinä missä kulttuuriakin on kivempi kokea välillä vaikkapa Kiasmassa niiden ainaisten päiväkotikavereiden maalauksien ihastelun lisäksi. Tietysti maalaisjärkeä käyttäen.

Onnekseni olen silti huomannut tässä vuosien mittaan silti Suomen ravintolakulttuurin muuttuneen pikkuhiljaa suvaitsevampaan suuntaan. Lapsiystävällisiä ravintoloita ja kahviloita on selvästi enemmän kun vaikkapa viisi vuotta sitten. Silti lapsia voitaisiin edelleen arvostaa enemmän myös asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevana ylimääräisenä vaivana. Lasten ruokalistoilta soisin myös jatkossa löytyvän muutakin kuin nakkeja, nugetteja ja ranskalaisia. Olemme edelleen hyvin hyvin kaukana rakastamastani keski-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista, mutta onnekseni näillä meidän (muutenkin hyvin suvaitsevaisilla) hoodeilla jo askeleen lähempänä sitä.

Torstaina meillä oli herätys aamuviideltä, matkasimme lehdistömatkalle Tallinnaan jossa lapsiperheille oli suunniteltu paljon ohjelmaa. Itseäni vähän jännitti, miten lapset jaksaisivat koko pitkän ja tiukasti aikataulutetun päivän. Erityisesti ravintola-osuudet vähän ahdistivat etukäteen. Oli kuinka lapsiystävällinen ravintola tahansa, en tieten tahtoen halua silti mennä tuskastuttamaan ja huudattamaan valmiiksi väsyneitä lapsia sellaiseen.

Meille oltiin kuitenkin valittu lounaspaikaksi niin ihana ravintola Mustaltamäeltä, että tekee tulevaisuudessa tiukkaa käydä enää missään muualla. Umami on täydellinen paikka niin kahden keskeiselle romanttiselle illalliselle, polttariporukalle kun perheillekkin. Ruoka on hyvää, laadukasta ja tulee läheltä. Samoin juomapuoli on monipuolinen ja listalta löytyy paljon pienpanimoiden erikoisuuksia. Hyvällä säällä iso puutarha on paras paikka ruokailulle tai drinkeille ja mikä parasta, sieltä löytyy oikeasti kunnon kokoinen leikkipaikka lapsille. Samoin kun sisältä, kauniisti ja mielenkiinoisesti sisustetusta, vaaleansinisestä puutalostakin. Ilman pienintäkään Rosso-fiilistä.

Tykkäsin Umamista paljon myös sen takia, ettei lapsia tai lapsiperheitä kohdeltu alentuvasti tai sysätty kaikkia lasten kanssa ruokailevia samaan peränurkkaan. Siitä, että seurueeseen kuului yhdeksän lasta, ei tehty numeroa, vaan lapset olivat ihan yhtä tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita, siinä missä me aikuisetkin. Ravintoloiden lapsiystävällisyys näkyy erityisesti henkilökunnan asenteista ja käyttäytymisessä. On aivan sama monta syöttötuolia ravintolasta löytyy, jos ei tunne oloaan tervetulleeksi lasten kanssa.

Tuolla Umamin nettisivuillakin lukee ihanasti: ”Children are also more than welcome, as they are our future, no doubt! They deserve great food.”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.