+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?

Viimeisen kerhopäivän kunniaksi puettiin mekko ja laitettiin hiukset Taaperon toivomalla tavalla ”Peppikampaus”, eli tehtiin lettisaparot. Ei tosin muistettu, että viimeisen kerhopäivän lapset viettivätkin koko päivän ulkona metsäretkellä. Eli siis ulkohousut jalassa ja lippis päässä, mutta ainakin niiden alla vähän juhlallisemmin.

Vaikka vanhemmat lapseni ovat olleet pienestä pitäen pitkä -ja paksuhiuksisia, ei pojille tullut juuri satunnaista nuttaraa kummemempaa kampausta ikinä tehtyä. Nyt onkin hauskaa, kun taas hiuksettomana syntyneen tyttären hiukset alkavat olla kasvaneet ja paksuuntuneet niin, että niihin saa tehtyä jo kaikenlaista. Ja vielä hauskempaa, että hän itse tykkää miettiä millainen kampaus tänään tehtäisiin.

Toistaiseksi omat taidot eivät kuitenkaan juuri näitä lettisaparoita paremmiksi yllä, seuraavaksi voisi alkaa treenaamaan vaikkapa ranskanlettiä. Tuollaiseen pieneen (pyörivään) päähään ja liukkaisiin hiuksiin sen tekeminen kun on vielä pikkuisen haastavaa.

Tykkääkö teidän lapset hiusten laittamisesta ja kampauksien teosta? Ja saa ihmeessä vinkata kaikkia kivoja (ja helppoja) ohjeita pikkuisten kampauksiin liittyen!

Kun ei koronan vuosi olla uskallettu nähdä juuri kenenkään kanssa aikoihin, tipahti alunperin joululahjaksi tarkoitettu paketti eräs päivä postiluukusta. Paketista paljastui jotain pientä ja pehmeää, nimittäin villapaita ja housut jotka olivat kun tehty unipupulle. Minun mummini tekemänä.

Tuo villapaita-malli on sellainen klassikko, jollaisia mummi on kutonut lapsilleni useamman kappaleen. Luulen, että kyseessä on malli joka tulee hänellä vain jostain takaraivosta, ilman sen kummempaa miettimistä tai ohjeista katsomista. Ja nyt pupullakin on samanlainen!

Itsehän olen aivan toivoton neuloja. Olen muutamaan kertaan ollut mummin opeissa ja saanut kyllä aikaan niin patalappua, kaulahuivia kun jopa villasukatkin (joista kylläkin tuli tosi tosi isot ja oudot), mutta opit eivät ole jääneet mieleen enkä osaa vaikkapa seurata mitään kaavoja tai ohjeita. En muista edes miten homma aloitetaan saatika tiedä mitä tarkoittaa oikein tai nurinpäin vai mitä niitä nyt oli.

Tästä ei kyllä montaa päivää ole, kun viimeksi TAAS mietin, että mitäs jos sitä nyt vaan ihan oikeasti opettelisi neulomaan. Se olisi ihanaa. Rakastan kaikenlaisia neulottuja vaatteita ja asusteita. Olisi ihanaa osata tehdä villapaidat itselle ja lapsille, jostain ihanasta mohair-pörröpiposta nyt puhumattakaan. Vinkkejä aloittelijatason nelontaohjeista (youtube-videoita, knitting for dummies yms) otetaan ilolla vastaan!

Myyn pieneksi jääneitä vaatteita eilen pois pakatessani (nyyh, miten haikeaa joka kerta) tein huomion, jonka olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Eli ettei meiltä löydy jemmasta seuraavaa kokoa vaatteita, vaan vaatehenkintoja tehdään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja lapset kasvavat.

Raskaana ollessani ostin tulevalle vauvalle lähinnä vaatteita, jotka olisivat sopivia hänelle joko heti tai melko pian syntymän jälkeen. Aiempien lasten kohdalla syntyneestä kokemuksesta tiedän, ettei vaatteita kannata hamstrata ihan hirveitä määriä, sillä ei voi tietää minkä kokoinen vauva on syntyessään, millaista vauhtia hän kasvaa tai ylipäätään, että millaiset vaatteet hänelle sopivat tai miten eri mallit, merkit, napit, nepparit ja vetoketjut toimivat sitten käytännössä. Myös oma maku saattaa muuttua aika vauhdilla kuukausien kuluessa.

Tiedän kuitenkin, että jotkut vanhemmat saattavat jemmata lapsilleen vaatteita jopa vuosiksi eteenpäin. Omalla kohdallani olen taas huomannut, ettei tällainen jemmaaminen sovi itselleni yhtään. Ensinnäkään meillä ei ole tilaa sellaiselle, toiseksi itselleni käy todella usein niin, etten muista vaatteiden olemassaoloa ennen kun ne ovatkin jo lian pieniä. Puhumattakaan siitä, ettei kyseinen tyyli enää parin vuoden päästä kolahda, tai on huomannut kyseisen vaateen aiemmin hyvin epäkäytännölliseksi.

Lähes poikkeuksetta kaikki ne muutamat vaatekappaleet jotka olen nyt ostanut jemmaan, vaikkapa alennusmyynneistä, eivät ole olleet enää yhtään mieluisia sitten kun vihdoin niiden aika on koittanut. Pieni poikkeus ovat ulkovaatteet, mutta niidenkin kohdalla koon arvioiminen vaikkapa vuodeksi eteenpäin on osoittautunut hyvin haastavaksi.

Kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että on enemmän sääntö kun poikkeus, että vaikkapa seuraavaksi talveksi kaavailtu hyvään hintaan alennusmyynneiltä ostettu talvihaalari on aivan väärän kokoinen tai mallinen – tai vähintään ihan väärän värinen sitten vuoden päästä.

Vaikka olen kuinka muistellut ja vertaillut kokoja, että mitä vanhemmalla lapsella oli saman ikäisenä aikoinanaan päällä, on sekin mennyt usein huti lapsien kasvaessa kuitenkin vähän eri tavalla vaikka sisaruksia ovatkin. Näissä asioissa mennään oman kokemukseni mukaan siis enemmän tuurilla kun tiedolla tai taidolla.

En siis ole vaatejemmari, vaikka sillä tavalla voisi parhaillaan säästää aikaa ja rahaa, mutta vain jos hankinnat sattuvat menemään nappiin. Mutta sen verran jemmari kuitenkin, että en vaan mitenkään heti ikinä raaski pistää noita pieniä vaatteita eteenpäin, surutyö ei tietenkään liity itse vaatteisiin (vaikka osalla lemppareista onkin aikamoinen tunnearvo) vaan siihen kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen siitä, että vauva on kasvanut isoksi. Nyyh.

Onko siellä jemmareita? Ja jos, kertokaa mitä ja kuinka paljon jemmailette (ja missä säilytätte) ja säästääkö sillä oikeasti rahaa, vai meneeko juuri toisinpäin.

Taas yksi ihana kirppikseltä tehty villapaitalöytö Myylle! Olen itseasiassa jo pitkään etsiskellyt jotain saman tyylisiä villapaitoja pojille, mutta ei 140 & 150 senttisissä koossa tunnu löytyvän käytettynä (eikä oikeastaan uutenakaan) oikein mitään.

Pitkään pyörittelin tuota Irlannissa pehmeästä merinovillasta valmistettua, 7 euroa maksavaa paitaa käsissäni ja mietin, että tulisiko se sitten kuitenkaan käyttöön. Myyllä kun on jo yksi mummoni kutoma ja yksi vasta muutama viikko sitten ostettu paksu villapita jo kaapissa. Lopulta päätin sen kuitenkin ostaa – ja onneksi ostin, se on ihana. Ja sopi ihan täydellisesti viime viikonloppuiselle mökkireissullemme (kerron siitä pian lisää!)

Myyllä on alkanut yhtäkkiä vaihe, jossa hän saattaa ihan yhtäkkiä päättää, että jokin vaatekappale ei käy ollenkaan ja hän haluaa sen tilalle jonkun toisen. Tämä villapaita lukeutuu onneksi suosikkeihin. Hän tykkää stailata sen pinkkien kumisaappaidensa ja aurinkolasien kanssa.

Villapaidasta kirjoittaminen tuntuu tämän päivän koronauutisten jälkeen aika turhalta, mutta toisaalta hyvä saada ajatukset välillä pois aiheesta ja tuudittautua tämän paidan pehmeyteen. Seuraavat päivät meillä on tarkoitus viettää rauhassa kotosalla ja samaa ollaan kehoitettu meidän läheisiä tekemään. Eli villapaidat päälle ja villasukat jalkaan, nyt ei hötkyillä minnekään.