Minulta on kyselty paljon sormuksestani ja lupailinkin kertoa siitä vähän paremmin lisää ihan omassa postauksessa. Minua kosittiin ilman sormusta, sillä kosintaa ei oltu suunniteltu juurikaan etukäteen ja toisekseen koska halusimme katsella sormuksia yhdessä. Myös koska päätimme mennä naimisiin mahdollisiman pian, emme vaihtaneet mitään kihlasormuksia vaan kumpikin sai yhden sormuksen vasta vihittäessä.

Muutaman kerran kyllä katselimme ruokakaupan kassoilla olevista koneista, että saisiko niistä sellaisia kinder-sormuksia siihen saakka kunnes saisimme oikeat sormiimme.

Sormuksen valinta osoittautui yllättävän vaikeaksi, ihania sormuksia kun on niin paljon! Toisaalta, kun en muuten käytä mitään koruja, oli juuri minulle sopivan sormuksen valitseminen aikamoista pähkäilyä. Halusin myös että sormukseni on valmistettu Suomessa ja että siinä käytettävät kulta ja timantit ovat eettisesti tuotettuja. Jo päätöksen tekemisessä siitä, että minkä väristä kultaa ja minkälaisia kiviä sormuksessa olisi kesti monta viikkoa.

Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta että tahtoisin sormukseni olevan simppeli, mutta tarpeeksi näyttävä. Eli timantteja olisi ainakin oltava! Koska en ole tottunut koruihin, tahdoin että sormukseni olisi mahdollisiman matala, ettei se jäisi jatkuvasti johonkin kiinni tai kolahtelisi mihinkään. Mietin myös että olisin teettänyt mittatilaustyönä sormuksen, taitavan kultasepän kanssa olisin varmasti saanut suuniteltua mieleisen. Löysinkin uniikille sormukselle sopivan tekijän, Hämeenlinnalaisen Narsakan, mutta samalla heidän valmiista mallistosta löytyikin jo ihan valmiiksi minulle täydellinen sormus.

Kultasepät Narsakka on perinteinen perheyritys, joka on toiminut 40-luvulta saakka. Nyt Hämeenlinnan pajalla valmistetaan koruja jo kolmannessa sukupolvessa, sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat yhdessä. Verstas-ateljee sijaitsee aivan Hämeenlinnan keskustassa, jossa minäkin kävin tutustumassa sen toimintaan omaa sormustani sieltä hakiessa. Oli hienoa nähdä miten kauniit ja yksityiskohtaiset sormukset valmistuvat näppärästi osaavissa käsissä.

Arvostan suuresti kotimaisuutta, Suomalaista käsityötä sekä persoonallisuutta. Narsakan toiminnassa nämä kaikki yhdistyvät. Oma sormukseni löytyi Narsakan oman Festive-malliston vintage-sarjasta ja se on nimeltään Edith. Sormuksen on suunnitellut Marko Osala. Sormus on keltakultaa ja siinä on yhteensä yhdeksän erikokoista timanttia. Itse ihastuin tuohon sormuksen pitsiseen muotoon. Sormus on mielestäni melko romanttinen, mutta sopii silti hienosti omaan yksinkertaiseen ja minimalistiseen tyyliini.

Festive-mallistoon kuuluu paljon eri tyylisiä sormuksia. Kaikki sormukset valmistetaan yksilöllisesti ja kaikkia malleja on saatavilla niin kelta, valko kuin punakultaisinakin. Koruissa käytetty kulta on eettistä ja 100% kierrätettyä. Kaikkia sormuksia yhdistää huippulaatu ja ne ovat saaneet myös Avainlippu sekä Design Finland tunnukset.

Valmiin malliston lisäksi Narakalla onnistuu myös yksilöllisten sormusten suunnittelu ja valmistaminen helposti ja nopeallakin aikataululla. Oman uniikin sormuksen suunnittelu on itseasiassa yllättävän edullista, hinnat liikkuvat samoissa mitä valmiiden mallistojenkin sormukset. Minunkin oli tosiaan tarkoitus teettää ihan täysin oma ja uniikki sormus, mutta kerran tuon Edith-sormuksen nähtyäni en saanut sitä enää mielestäni!

Oskun myös keltakultainen sormus sopii kivasti yhteen omani kanssa. Oskun sormus on itseasiassa valmistettu 40-luvulla sodan jälkeen kultaesineitä sulattamalla. Sormus on hänen isoisänsä vanha ja vaikka sitä jouduttiin hänelle pienentämään kolme kokoa, saatiin siihen jätettyä myös vanha kaiverrus, eli hänen isoäitinsä nimi.

Tuntuu ihanalta olla naimisissa ja sormus sormessa. Aluksi pelkäsin että hävitän sen tai muuta vastaavaa, mutta nyt osaan jo elää sen kanssa ihan rennosti. On rentouttavaa tietää että sormus on lujaa ja laadukasta tekoa, eikä sormusta tarvitse ottaa pois vaikkapa suihkussa tai saunassa käydessä. Toisaalta myös sormukseen ajan kanssa tulevat mahdolliset kolhut vain kertovat eletystä elämästä.

Sormus saatu Kultasepät Narsakalta. 

Mukavan valoisat kännykkäräpsyt makuuhuoneestani, eikö vaan? Tykkään kyllä valoisuudesta ja auringonpilkkkeestä, mutta nämä kuvat ovat otettu aamulla ennen kahdeksaa. Huom, lauantai-aamuna ennen kahdeksaa.

Koko viime vuoden menin ilman verhoja. Mutta jossain vaiheessa meni hermo, ja puoli kesää taisin asua pussilakana toisessa ja torkkupeitto toisessa ikkunassa teipattuna. Meninpä muutamana iltana aurinkolasit päässä nukkumaan, sillä ensimmäiset armaat auringonsäteet häikäisivät suoraan tyynylleni jo siinä heti viiden jälkeen.

Nyt olen toistaiseksi saanut herätä tästä valoa tulvivasta huoneesta vasta siinä seitsemän aikaan, mutta kokoajan tulee valoisampaa yhä aiemmin. Toisaalta luonnollisesti lisääntyneeseen valoon on mukavampi herätä, kun herätyskellon raivostuttavaan rinkutukseen. Silti en ihan vielä haluaisi mummoutua ja herätä joka aamu ennen kuutta. Varsinkaan niinä havoina vapaa-päivinä, kun kerrankin saisi nukkua pitkään.

Ongelmahan tässä on nuo vähän yli kaksi metriä korkeat ikkunat. Mistään ei tunnu löytyvät tarpeeksi pitkiä pimennysverhoja. Tahtoisin nimenomaan sellaiset rullaverhot. Yritin jo viime kesänä sellaisia etsiä, mutta löysin vain jotain sikakalliita mittatilausverhoja. Turhauduin ja teippasin lakanan ikkunaan. Tänä kesänä olisin mielummin vähän aikuisempi. Tuo yksi orpona roikkuva valkoinen pellavaverho ei ihan hirveästi auta.

Jos jollain on tiedossa, mistä saisi tarpeeksi pitkät pimennysverhot (ja keittiöön joku kiva kuultava laskosverho) niin nyt saa ilmiantaa! Tai jos tulee mieleen jotain muita hyviä vaihtoehtoja?

Vähän krapula, kiva ja hassu tunne vatsanpohjassa, hymy herkässä, kauhea ikävä lapsia, kiire brunssille.

”Olenkohan mä maaninen?” kyselin kavereiltani sen jälkeen, kun olin käynyt läpi kaikki lastenhuoneen lipastot, järjestellyt kaikki kosmetiikkani, tyhjentänyt toisen vaatehuoneen, heittänyt kassikaupalla tavaraa roskikseen, kierrätykseen ja lahjoitukseen sekä pessyt verhot ja kahdeksan koneellista pyykkiä. Olisinpa aina yhtä energinen!

Kai se on vain tuo lisääntynyt valo ja uuden kauden alkaminen, joka saa aikaa sen, että niin elämän ja kodin haluaa laittaa järjestykseen. Inhoan kaikkea ylimääräistä tavaraa, ja sitä kertyy nurkkiin kyllä aivan liian nopeasti.

Nyt kotimme ei kylläkään näytä siltä, että täällä olisi jotain jäjestelty. Päinvastoin. Päätin nimitäin lisäksi vaihdella järjestystä, siivota myös lasten lelukaapin, järjestellä kirppiskamat ja maalata kylppärin tason. Joka huoneessa on jonnkinlainen kaaos vähintään jossain nurkassa menossa. Olen nimittäin sellainen, että keksin kokajan uutta tekemistä ja silloin edellinen jää kesken. Unohdan myös jatkuvasti, että mitä olinkaan tekemässä.

Koen myös pientä kriisiä huoneeni kanssa. En tykkää noista verhoista, ilman niitä näyttää kuitenkin vielä hölmömmältä. Sohvapöytä ja nojatuoli puuttuu edelleen, haluan isomman senkin ja toi tauluseinäkin on ihan hassu. Niin ja haluan isomman senkin tuon vnahan tilalle.

Ihan seuraavaksi voisin kuitenkin käydä täyttämässä tiskikoneen. Ikkunanpienetkin pitäisi maalata.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Me ollaan asuttu täällä kohta kaksi vuotta ja joka huoneen sisustus on edelleen ihan kesken. Tai niin luulin. Kunnes tajusin, että ehkä tämä on vain sisustustyylini. Eli vähän keskeneräinen.

Rakastan ihastella erilaisia koteja, tyylejä ja sisustuksia. Mutta omassa kodissa vähemmän on enemmän. Mitä enemmän kotonani on tavaraa tai värejä tuntuu kaikki sekavalta. Oloni on paljon seesteisempi esimerkiksi ilman turhia huonekaluja tai vain näön vuoksi hankittuja esineitä. Silloin on myös paljon helpompi siivota.

Poikien huoneeseen tuntuu silti tulevan kokoajan lisää tavaraa. Edelleen kuitenkin lukuvalot odottavat seinälle pääsyä ja kai tuon lastenpöydän tilallekin pitäisi pian hommata joku koululaisten pöytä. Aina löytyy jotain uudistettavaa. Uusien, ruudullisten pussilakanoidenkin, ompeluprojekti on parhaillaan kesken.

Tavarapaljoudesta huolimatta tykkään, että poikien huone on silti edelleen mukavan simppeli. Se on sopivan leikkisä, vähän outo ja hassu. Eli juuri meidän tyylinen.

Kivat käyttöesineet, kuten lelut, saavat olla esillä. Lastenhuoneessa on myös paljon muistoja omasta lapsuudestani. Seinällä oleva keraaminen susitaulu ja sammakkonaamari, hyllyllä olevat puulelut sekä My first Sony sekä osa kirjoista olivat meidän huoneessa silloin kun itse olin lapsi.

Yksi suosikkini on tuo kirpparilta lelukaapiksi ostettu 50-lukulainen liinavaatekaappi. Sisällä olevat laatikot sekä erikorkuiset hyllyt sopivat täydellisesti lelujen säilömiseen. Pitäisi muuten pitkästä aikaa järjestää ne… Hauska ja erikoinen yksityiskohta on myös tuo kaapin vieressä oleva nurkka. Senässä kulkevat ilmeisesti talon tukirakenteet tai hormit, ja olemmekin naamioineet sen lukunurkkaukseksi.

Yhdestä pitkäaikaisesta haaveesta, eli voimistelurenkaista, saimme luopua, kun saimme kuulla ettei kattoomme voi sellaisia asentaa. Vähän harmi, mutta mielummin ilman kun puolet välikatosta niskassa.

Jossain vaiheessa pitäisi alkaa suunnittelemaan myös uusia sänkyjä. Aikoinaan hankittu pieni kerrossänky toimii hyvin myös yksittäisinä sänkyinä, mutta 150 sentin pituus tulee vastaan varmaan nopeammin kun osaan edes arvata.

Uusista jutuista ilmapallojuliste, pääkallo, norsulamppu, pahvilinna, säästölipas-robotti sekä vihreä tyyny saatu Babyshopista. 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.