VIIKONLOPPUNA

24/08/2021

Viikonloppuni alkoi hieman koomisesti, kun lähdin perjantai-iltapävänä hammaslääkäriin paikkaamaan alkuvuodesta yksityisellä hammaslääkäriasemalla löydettyä reikää. Tällä kertaa ihan julkiselle puolelle. Tuleva puudutus -ja poraamistoimenpide jännitti niin kovasti, että olin jo hermoillut asiaa etukäteen monta päivää.

Yritin vielä ennen lähtöä soittaa hammaslääkäriin, jotta olisin voinut vielä kysyä mahdollisuutta saada rauhoittava esilääkitys. Kun en saanut ketään kiinni, yritin rohkaistua ja päätin, että kyllä mä kestän ja lähdin pyöräilemään 4 kilometrin matkan hammaslääkäriin.

Kyneleet jo valmiksi silmiin kohoten kerroin hammaslääkärille ja hoitajalle minua vaivaavasta toimenpidepelosta ja edellsiistä huonoista kokemuksista jotka ovat tähän pelkoon johtaneet. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä, lempeitä ja rauhallisia. Suutani tutkaillessa hammaslääkäri kuitenkin yllätten totesi, ettei suussa ole mitään paikattavaa.

Siis häh! Ei kuulemma vaan ollut, tai oli pienenpieni alkava reikä kiilteessä, mutta ei missään nimessä mitään sellaista jota pitäisi paikata. Olin kummissani, miksi edellinen hammaslääkäri sanoi että pitää paikata ja tämä toinen että edelleen vain hyvä suun hoito riittää sen pitämään pysähtyneenä.

Noh, kummastumista enemmän olin kuitenkin helpottunut. Tunsin oikein miten jännitys laukesi, pistin musat soimaan, aurinko paistoi ja pyöräilin toiset 4km takaisin kotiin, jossa koulusta tulleet pojat jo odottelivatkin.

Siitä alkoi aika kiva viikonloppu, johon mahtui koko kodin suursiivous, jättimäinen sade jolloin meillä oli just menoa ja jouduttiin lähtemään kaatosateessa pyöräilemään, aamupala ihanassa ranskalaisessa kahvilassa, HopLopissa käynti, ehkä elämäni seesteisin kauppareissu kolmen lapsen kanssa (parin tunnin temmeltäminen  taisi viedä mehut) pyöäräilyä raikkaassa keskuspuistossa, hepan rapsuttelua, löhöämistä sohvalla ja 3-vuotiaan minipienet kakkukahvit muutamalle sukulaiselle.

Eilinen menikin sitten kaiken sen touhuamisen jälkeen ihan sumussa, koska siis mitä, onko nyt jo tiistai?


MAANATAI-MOIKAT
& VIIME VIIKON KUULUMISIA

19/04/2021

Eli moi siis vaan!

Viime viikko vierähti taas sellaisella rytinällä, että tätä vauhtia ylihuomenna on varmaan joulu. Meillä oli hauska viikko, kaikki kahta kotia asuttavat lapsukaisemme olivat täällä samaan aikaan, eikä siksi tekeminenkään loppunut. Ja niinhän se taitaa mennä, että kun on kivaa, niin aika myös menee nopeaan.

Kivaan eloon vaikuttaa ehdottomasti sää. Aurinko lämmitti ihanasti, vaatteet vähenivät, talvikengät pakattiin lopullisesti pois ja päästiin korkkaamaan myös sekä parveke -että ulkojäätelökausi. Tarkkasilmäisivät voivat kenkäkuvasta bongata myös sen, että kyllä, paljaat vitivalkoiset nilkatkin siellä vilkkuvat!

Koko viikko alkoi muuten aika ihanasti, olin jouduin tekemään töitä edellisenä yönä lähes kolmeen asti. Aamulla en kuitenkaan saanut nukutuksi kovin myöhään, joten palkitsin itseni uutterasta puuratamisesta lähikahvilamme kolmen espressoshotin kauralatella, punajuurihummusleivällä sekä smoothiella auringossa äänikirjaa kuunnellen. Ja sitten nukuin päikkärit. Jos viikko alkaa noin, ei siitä toden totta voi tulla huono.

Valoisat aamut tekivät itseasiassa tehtävänsä jokainen päivä, oli miltei mahdotonta nukkua kahdeksaa pidempään, useimmiten heräsin jo seiskalta, reilusti ennen taaperoa. Siitäkin tulee jännästi olo, että on vähän parempi ihminen, kun ei torku liian myöhään, hah! Monena aamuna tosin jäin silti sänkyyn vain makoilemaan ja kuulostelemaan kouluun lähtevien lapsien hiljaisia ääniä. On hellyyttävää, miten hiljaa he täällä aamuisin hipsivätkään, kun yrittävät olla herättämättä ketään. Iltapäivällä otetaan sekin kyllä korkojen kera takaisin.

Viikkoon mahtui myös miniretkiä milloin metsään, leikkipuistoon, liikennepuistoon tai hevosia katsomaan. Pyörästä puhkesi myös kumi, mutten antanut sen haitata pyöreretkeä, vaan talutin. Koska siitä tulikin vähän pidempi reissu, tilattiin mäkkäristä ruokaa suoraan puistoon. Lapset olivat aivan onnessaan.

Tällä viikolla ollaankin sitten vain meidän pienen perheen kesken kolmistaan. Huomaan, että tähän ihan erilaiseen arkeen on vielä vähän vaikea laskeutua. Unohdan kokoajan, ettei täällä nyt olekaan muita, kohta ei ovi kolalda ja joku tule koulusta – paitsi HETI kun kirjoitin tämän, tuli posti ja säikähdin ihan kamalasti, hahaha!


HYVÄ VOITTAA HUONON

24/09/2020

Ihana Sara kirjoitti eilen postauksen, jossa arjen vähän huonommat kuulumiset on käännetty hyviksi.
Juuri tällaista arjen positiivisuutta tarvitsemme ehdottomasti kaikki enemmän jokaiseen päiväämme!
Sara haastoi myös muut tekemään samaa, joten täältä pesee:

Kotona on kokoajan kauhea sotku /
Kadonnut lempihuulipuna ei ollutkaan tippunut laukusta, vaan löytyi eteisen säläkasasta

Ilmassa oli kireyttä ja menimme nukkumaan vähän huonoilla fiiliksillä /
Aamulla halittiin erityisen pitkään

Kotimme moni ovi kolisee ja narisee ärsyttävästi /
Korvatulpat päässä nukkuessa en herää juuri mihinkään ääniin

Töitä on aika paljon ja joka päivä, tunnit eivät riitä ja aina jää jotain hommia seuraavalle päivälle /
Mielenkiintoisia ja kivoja töitä on riittänyt, mikä on näin yrittäjälle tosi hyvä

En löytänyt millään myyjää elektroniikkaliikkeessä /
Säästin 100 euroa kun en tehnyt hutiloitua ostopäätöstä

Tein itselleni lisää kiirettä menemällä kesken työpäivän keskustaan lounaalle /
Tekipä hyvää nähdä ystävää ja unohtaa hetkeksi kaikki muu

Hajotin mutteripannun /
Uudella pressopannulla on tosi kätevä keittää kahvia

Kirjoitin someen vähän kinkkisestä asiasta ja osa käsitti homman vähän väärin /
Sain seuraajiltani paljon ihania ja komppaavia viestejä

En ole iltaisin jaksanut tehdä oikein mitään /
Sinuhe Egyptiläinen äänikirjana on ollut ihan mielettömän hieno kokemus

Puuro oli loppu eikä kukaan ollut ostanut lisää /
Tein pitkästä aikaa banaanilettuja aamupalaksi

Kirjastossa oli kamala hälinä /
Kiva tehdä hommia välillä jossain muualla kun kotona

On ollut usein vähän nuhjuinen olo, kun ei jaksa laittautua /
Muutama viikko sitten tehty kynsien geelilakkaus on tuottanut paljon iloa

Maksoin ylihintaa tori.fi-ostoksestani /
Löysin vihdoin pitkään kirppareilta etsimäni laatikoston

Matka läheiseen leikkipuistoon kesti miltei puoli tuntia /
Taapero haluaa potkupyöräillä kaikkialle ja kehittyy siinä kokojan tosi hienosti

Minulla ei ole kivaa takkia syksyksi /
Ulkona on ollut ihana lämmin sää, kesätakilla on vielä pärjäillyt


KARKUTEILLÄ MUTTA NYT TAKAISIN

7/01/2018

Koska blogi oli joulukuussa kuulumisten puolesta normaalia hiljaisempi, palataankin vielä ajassa vielä vähän taaksepäin. Marraskuisesta Thaimaan matkasta huolimatta, ja osittain senkin takia, tuntui että meidän oli päästävä rahoittumaan jonnekkin joko Oskun kanssa ihan kahdestaan tai sitten perheen kesken. Syksy oli meille molemmille eritavoin rankka monestakin eri syystä ja nyt oli selvästi tauon paikka. Oltiin oltu viikkokaupalla flunssassa, joulu oli tulossa, emmekä olisi millään jaksaneet säätöä siitä että kenen luokse mennään ensin aattona, minne sitten seuraavaksi ja taas seuraavina päivinä, vai tulevatko jotkut meille. Sitä että mitä ruokia pitää ostaa, mitä lahjoja ostaa ja mikä kaappi vielä kuurata.

Paras päätös olikin lähteä kaikkea karkuun. Koska emme häiden takia ehtineet kesällä isäni luokse Espanjaan, lähdimme siis sinne viettämään joulua ja ihan vaan olemaan. Olikin jo kova ikävä sinne, ikävä vaaria ja kaikkia muita sukulaisia siellä.

Joulusta ei siis tarvinnut murehtia tai stressata yhtään. Kaksiviikkoisen aikana ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Käytiin hakemassa kaupasta kerralla useamman päivän ruoat ja muuten ihan vain rentouduttiin ja hengailtiin talolla. Saunottiin, lueskeltiin, pelailtiin, katsottiin leffoja ja käytiin kävelyllä tai ajelulla avoautolla.

Palattiin uudeksi vuodeksi takaisin Suomeen ja sen jälkeen meillä alkoikin aikamoinen muuttohärdelli. Pistettiin viikossa meidän kämppä pakettiin, kun juuri ennen matkaa oltiin tehty sama Oskun kämpässä. Toissapäivänä päästiin muuttamaan uuteen kotiin, eli toka yö takana tällä. Kohta käydään vielä tekemässä viimeinen tarkistus ja sanomassa heipat vanhalle kodille. Toivottavasti saataisiin täällä uudessa kodissa tavarat mahdollisimman pikaisesti paikalleen niin pääisisin täältäkin laittamaan ekoja kuvia. Nyt  kaiken lomailun ja hässäkän jälkeen blogi taas aktivoituu entiselleen, onkin ollut aika kova ikävä tänne!


KAKSI VIIKKOA LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

21/09/2017

Leikkauksestani on nyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Niille joilta on mennyt ohi, minulle tehtiin siis rintojen reductioplastia, jossa minulta poistettiin yhteensä kilo rintakudosta ja rinnat sekä nännit muotoiltiin kokonaan uudestaan. Kyseessä on iso leikkaus ja siihen liittyy paljon jälkikäteen tulevia kompikaatioita. Siksi myös sairausloma on pitkä, sillä tämä tosiaan ottaa oman aikansa parantua.

Sen lisäksi että ulkona iholla olevat ankkurin malliset haavat ovat jo itsessään hyvin suuret ja risteyskohtien vuoksi niihin syntyy herkästi aukileita, myös sisällä rinnoissa on massiiviset leikkausalueet kun koko rinta on sisältä villetty auki ja kudosta irrotettu. Niidenkin parantumisessa menee ainakin kolmisen kuukautta – jos mitään komplikaatioita ei synny. Lisäksi kyljissäni on edelleen pienet kipeät reijät, joista parina ekana päivänä meni rintojen sisään dreenit, eli sellaiset putket joiden avulla veri pääsi valumaan rintojen sisältä ulos.

Tähän mennessä olen itse säästynyt aika hyvin kaikelta ylimääräiseltä. Kipuni ovat olleet kuitenkin kovat ja se kyllä vaikuttaa aika paljon päiviini. Särkylääkkeet taas aiheuttavat toisenlaista kipua vatsaan. Kipujen vuoksi on myös hankala nukkua, eikä myöskään pelkästään selällään oleminen tai 24/7 käytettävien kireiden tukiliivien pitäminen auta siihen (tai selkäsärkyihin) ollenkaan. Olenkin ollut melkoisen äkäinen univajeen, tokkurausuuteni ja kipujeni kanssa. Ymmärrän nyt hyvin miksi sairauslomaa kirjoitetaan heti alkuun tuo neljä viikkoa. Jopa ihan Netflixin katsominen saattaa tuntua välillä liian raskaalta.

Kivut tuntuvat päivittäin hyvin erilaisilta. On pistävää, pistelevää, viiltävää, painavaa, puristavaa, jomottavaa, pulputtavaa, kiristävää, polttavaa, kirvelevää ja repivää kipua ja särkyä. Mustelmia saattaa ilmestyä ihan ihme kohtiin ja monta kertaa olen ollut ihan varma että jokin haavoista on auennut. Liikeiden kanssa pitääkin olla todella rauhallinen, eikä mitään mehupurkkia painavampaa saa missään nimessä nostaa.

Viime viikonloppuna jouduin lähtemään kiireen vilkkaa näyttämään itseäni keskellä yötä kirurgille, kun yksi haavaa peittävistä teipeistä irtosi ja alta paljastui todella rujon näköinen ja märkivä haava. Sulamaton tikki sieltä kuitenkin onneksi vaan teki tietänsä ulos haavan kautta, joten mitään hätää ei ollut – vaikka se hyvin hurjalta näyttikin. Nämä ovat juuri niitä yleisempiä komplikaatioita, että sulamaton tikki (jostain syystä ne eivät aina sula) puskee ihosta ulos avaten ihon uudestaan tai että haavan alle saattaa kehittyä mätää täynnä oleva onkalo. Aika hurjiakin juttuja olen nähnyt ja kuullut, joten täytyy uskoa lääkäreitä ja ihan oikeasti ottaa todella chillisti vaan.

Kaikesta huolimatta en voisi olla tyytyväisempi. Lähtisin kivuista huolimatta tähän milloin vaan uudestaan. Tissien lopullisen muodon ja koon näkee vasta noin vuoden päästä, ja toki ne jatkavat elämäänsä senkin jälkeen, ihan kuten mitkä tahansa tissit. Nyt rinnoissa on vielä aika lailla turvotusta, vaikka sekin kokoajan pikkuhiljaa laskee. Vetovoimaa nämä uhmaavat edelleen ja päivieni suurinta hupia onkin ilmakyvyn aikaan hihitellä onnesta soikeana uudelle peilikuvalleni.

Minäkuvasta teistä muutama kyseli, että onko se muuttunut tai tuntuuko nyt jotenkin erilaiselta. Täytyy sanoa että että jos joltain tuntuu, niin tosi hyvältä ja siltä, että tällainen minun kuuluukin olla. Vaikka olen koko aikuisikäni tiennyt omaavani isot rinnat, hätkähdin vielä kolmekymppisenäkin itsestäni otettuja valokuvia – en vaan ikinä muistanut että ne olivat NIIIN isot.

Vanhoja tissejä ei siis ole ollut yhtään ikävä enkä ole tuntenut minkäänlaista identiteettikriisiä. Moni leikkauksessa käynyt on kertonut niska ja selkäkipujen jääneen heti leikkauspöydälle, mutta itselläni ei niin valitettavasti ole käynyt. Tai siis olisi varmasti, jos selällään nukkumisesta ei olisi tullut näitä uusia jumeja. Uutta suorempaa ryhtiä pitää edelleen treenata, sillä vanhasta tottumuksesta olkapäät kääntyvät eteenpäin vaikka painoa ei enää niin paljoa ole.

Enemmän olen vain tosi innoissani. Odotan jo kovasti aikaa kun pääsen näistä tukiliiveistä eroon ja pääsen vihdoin ostamaan kapeaolkaimellisia rintsikoita ihan tavallisista liikkeistä ja mallistoista. Eniten ehkä odotan kuitenkin sitä, kun voin kulkea ihmisten ilmoilla kokonaan ilman liivejä. Ihan free the nipplenä aion pistää menemään aina kun mahdollista 😀 Kerroinkin aiemmassa postauksessa että olen käyttänyt rintsikoita kolmasluokkalaisesta saakka, eli aika monta vuotta tätä onkin odotettu!

Blogi siis päivittyy edelleen normaalia hitaammin, mutta parantuminen onneksi edistyy. Kuitenkin jopa muutamaan sähköpostiin vastaaminen vie ihan voimat, ja niitä sori tiedän että olet saikulla, mutta voisitko ihan äkkiä vain… -viestejä tulee päivässä useampi. Välillä onkin tosi turhauttavaa kun haluaisi tehdä enemmän, ja välillä tekeekin, mutta ihan hetkessä sitä sitten voimat tyrehtyykin. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssa päälle ja puhkeava viisaudenhammaskin tulehtui. Onneksi mieli on kuitenkin iloinen, kaikesta kivusta ja huonosti nukutuista öistä huolimatta. Eli ei ihme että juuri tämä leikkaus parantaa tutkimusten mukaan kaikista eniten potilaiden elämänlaatua.

Oikeastaan vähän yllätyin että niin moni teistäkin oli tätä leikkausta miettinyt, halusi kuulla siitä lisää tai jopa käynyt itsekin siinä. Sanoin aiemmin etten tuskin tästä aiheesta hirveästi kirjoittele, mutta toki jos kiinnostusta näinkin paljon on niin kysykää ihmeessä ja palaan taas aiheeseen kun jotain uutta kerrottavaa tulee.