ILTARUTIINEJA JA RAUHALLISTA JOULUN ODOTUSTA

1/12/2019

Kaupallinen yhteistyö Aarrekid kanssa

Hyvää joulukuun ensimmäistä!

Meidän jouluperinteet aina vähän elävät, mutta aattoon kuuluu yleensä joulusauna. Kiireetön aatto, jolloin aamulla keitellään puuro, aloitetaan jouluruokien valmistelu, haetaan ja koristellaan kuusi ja käydään saunassa viimeistään kun päivä alkaa hämärtyä on perinne jota mielelläni vaalin.

Sen jälkeen alkaa valmistutuminen iltaan, eli syömiseen, yhdesäoloon sekä lahjojen avaamiseen. Joinain jouluna pistetään saunan jälkeen parasta päälle, mutta aika usein tekee mieli vain kietoutua johonkin mukavaan ja olla meikittä saunanraikkaana koko ilta.

Monena jouluna kuusen alta on löytynyt jokaiselle yksi pehmeä paketti, joka yleensä pitää sisällään uuden pyjaman. Olen itse vähän huono ostamaan yöpukuja ja yleensä lapset menevätkin koko vuoden aina sillä yhdellä edellisjouluna saadulla setillä – vaikka hihat ja lahkeet olisivatkin loppuvuodesta auttamattoman lyhyet. Ehkä tästä syystä pojat ovatkin osanneet arvostaa aina myös näitä pehmeitä paketteja ja haluavat heti pukea uudet yökkärit päällensä ja olla niissä koko loppu joulun.

Saunominen ja kylvyssä läträäminen ei kuitenkaan ajoitu meillä vaan jouluun, vaan ihan jokapäiväiseen arkeen. Kaikki lapset ovat saunoneen vauvasta saakka ja nautiskelevat nykyään ylälauteiden lämmöstä. Iltarutiineihin meillä taas kuuluu joka päivä kylpy. Tutut rutiinit auttavat yöunille rauhoittumisessa, eikä lämpimästä kylvystäkään tuskin haittaa ole. Sen jälkeen on ihana painautua vielä posket vähän punottaen peiton alle suloisille unille.

Kotimaisen Aarrekidin Bath + Leisure malliston kylpy -ja yötuotteet ihastuttavat niin pehmeydellään että kivoilla kuoseillaan. Kylpymalliston ajatus on tuoda pieni ripaus taianomaisuutta iltarutiineihin. Tuttujen pöllöjen lisäksi tuotteissa toistuu käpyjä, jännittäviä aarreraitoja sekä talvinen metsä. Yöpukujen, huppupyyhkeen ja kylpytakin lisäksi valoikomissa on superhauska kylpyhaalari.

Kylpyhaalari päällä on helppo kulkea kellariin taloyhtiön saunaan, alta vilku mitään ja se päällä muutenkin selvästi hauska ja helppo olla. Voisin kuvitella, että haalari on tosi kiva myös lomareissulla altaan äärellä ja kesällä uimarannalla. Ainakin Elvis mielellään on haalari päällä muutenkin, eikä ihme, se on kuin pehmoinen leikkiasu jossa on helppo liikkua ja joka pysyy päällä kovemmassakin menossa. Kyllä te tiedätte myös ne lasten iltavillit saunoista ja kylvyistä huolimatta…

Kylpyhaalari on Aarrekidin oma ja patentoitu tuote ja muiden kylpy -ja yötuotteiden tapaan tosi kiva joululahjaidea, joka on käytännöllinen ja ilahduttaa saajaan joka päivä – ja yö.

Kylpymallistossa, eli kylpytakeissa, haalareissa ja huppupyyhkeissä käyttetty frotee on Loop Safe-froteeta, joka on 90% orgaanista puuvillaa ja 10% kierrätettyä polyesteria. Polyester toimii materiaalissa sidoslankana luoden materiaalin pohjaan verkon, johon lenkkilangat kiinnittyvät.  Näin materiaali pysyy paremman kuntoisena pidempään ja mahdollistaa myös sen, että puuvillaa käytetään tuotteessa vähemmän. Se tekee tuotteesta kevyemmän, nopeammin kuivuvan, eikä tuotteen pesuun kulu myöskään niin paljon vettä, kuin tavallisesta froteesta valmistettuun vastaavaan tuotteeseen.

Pyjamat ovat pehmoista luomupuuvillaa ja niitä on mekko-mallisina, että näinä paidan ja housujen setteinä. Tykkään kovasti noiden pyjaminen suorasta ja väljästä mallista. Lisäksi paidan hihoissa on korkeat käänteet, joten hihat näyttävät kivoilta myös käännettynä silloin, kun ne ovat muuten vielä vähän liian pitkät. Väljän mallin ansiosta yövaatteet tuntuvat mielyttäviltä päällä myös silloin, kun lapsi on jo vähän kasvanut niistä yli.

Pirkanmaalaisen Aarrekid-merkin omistavat Keski-Vähälän sisarukset, jonka lisäksi he omistavat myös tehtaan Portugalissa, jossa vaatteet kaavoitetaan, leikataan ja ommellaan. Kuten kaikki Aarrekidin tuotteet, nämäkin Bath + Leisure valmistetaan omana tuotantona heidän omalla tehtaallaan. Kaikki materiaalit ja neulokset tulevat lähialueelta tutuilta yhteistyökumppaneilta ja tuotanto on muutenkin täysin läpinäkyvää.

Meille tämä jouluun ensimmäinen merkitsee tottakai lähestyvää joulua. Vasta joulukuussa meillä aletaan yleensä vasta pikkuhiljaa odottamaan sitä. Meidän perheessä ei ole ikinä ollut tapana valmistua siihen mitenkään suureleisesti. Ikkunaan saatetaan ripustaa tähti tai valot, mutta ei yleensä sen kummempaa. Joulu syntyy meille kiirettömyydestä, tunnelmasta ja yhdessäolosta. Myös nämä asiat tekevät joulun, emme oikeastaan kaipaa mitään sen kummempaa – tai no tottakai sitten hyvää ruokaa itse pääpäivinä.

Näitä Arrekidin Bath + Leisure malliston tuotteita ei normaalisti saa alennettuun hintaan, mutta sain mahdollisuuden jakaa teille alekoodin postauksessa näkyviin tuotteisiin, eli alennus koskee: Kaapolla päällä oleva Taylor pyjama Pine-kuosilla sekä Brooklyn kylpytakki Treasure stripe-kuosilla, Elviksellä oleva Taylor pyjama Sunfestival-kuosilla sekä Kim kylpyhaalari Pine-kuosilla ja Myyllä oleva Taylor pyjama Owls-kuosilla sekä Owls huppupyyhe. Koodilla mamigogo saatte 20% alennuksen näistä 1.-2.12, eli tämän ja huomisen ajan!

Kuuluuko joulusauna teidän perinteisiin? Rauhallista joulunodotusta!


IHANA OMITUINEN YSTÄVYYS

9/08/2019

Kaupallinen yhteistyö Aarrekidin kanssa

Ystävyys, tuo yksi elämän kalleimmista aarteista. Joku on joskus sanonut, että ystävystyminen on aika outo juttu. Sitä vain tapaa toisen ihmisen ja sitten aletaan olla ystäviä. Etenkin lasten ystävystyminen näyttää aina niin ihanan vaivattomalta ja luonnolliselta, mutta olen minä itsekin aikuisiällä löytänyt useammankin tärkeän sydänystävän ihan hassujen sattumusten kautta ja tosta noin vaan.

Parasta ystävyydessä on ehkä se, että voi olla ihan oma itsensä, vaikkapa vähän outo, ja silti se toinen haluaa olla ystäväsi. Tai ehkäpä juuri siksi.

Aarrekid on lanseeranut tänään uuden A Little Stranger nimisen mallistonsa. Inspairaatio tähän syksyn mallistoon syntyi avaruudesta, Stranger Things-sarjasta ja sarjassakin hyvin tärkeästä teemasta: ystävystymisestä ja ystävyydestä. Itse innostuin kovasti kyseisestä teemasta, sillä sarja kuuluu omiin suosikkeihini. Sarjassa on hienosti toteutettu kasariviba, joka välittyy mielestäni sopivasti myös näissä Aarrekidin vaatteissa.

Omat lapseni ovat saaneet ystäviä pääosin päiväkodista ja koulusta. Kuten aiemmin kerroinkin, Elviksen aloittaessa koulu viime vuonna, ei hän tuntenut tulevasta koulustaan yhtään ketään. Kuitenkin jo ensimmäisen koulupäivän jälkeen hän kertoi saaneensa muutaman uuden kaverin. Tiedustellessani tarkemmin, miten he olivat ystävystyneet ja mitä he olivat jutelleet, kävi ilmi etteivät he olleet edes puhuneet mitään keskenään! He olivat vain leikkineet yhdessä, sanomatta sanakaan ja ystävystyneet.

Muutaman päivän päästä koulun aloittamisesta alkoivat kaverukset juttelemaan enemmän keskenään ja pian he olivat kun olisivat aina olleetkin näin. Koulupäivän jälkeen tämä kaveriporukka leikkii iltapäiväkerhon metsissä tuntikaupalla, ja jo tuolloin mieheni vertaisi heitä juurikin Stanger Things sarjan kaveriporukkaan. Näkee jo kaukaa, että siinä porukassa kaikki saavat olla omia itsejään. Jokainen heistä niin erilainen, luonteentaan ja ulkoisestikin, mutta niin se ystävyys vain yhdistää.

Uudesta A Little Stranger -mallistosta löytyy lapsille lapsille kolme uutta kuosia. Näissä kuvissa Elviksellä ja Myyllä päällä oleva Exploring in Space kahdessa eri värityksessä, eli beigellä sekä mustalla pohjalla, sekä mustavalkoinen Ink flowers-kuosi. Kuosien lisäksi mallistoa täydentää yksiväriset collegetuotteet sinisenä että ruosteen punaisena. Colleget ovat aivan superpehmeäksi hiilikäsittelyjä, joten ne tuntuvat aivan kun sametilta!

Ihanan pehmeyden lisäksi, niin minä kun lapsetkin, ihastuimme collegevaatteiden sporttiseen tyyliin. Samat raidat toistuvat myös tuossa Elviksellä olevassa pitkässä bombertakissa ja malliston vaatteita onkin helppo yhdistellä keskenään. Muutenkin syksy on juuri oikeaa aikaa pehmeälle ja sopivan lämpimälle collegelle.

On ollut ihana seurata miten omat lapset ovat saanet ystäviä ja miten tärkeitä he toisilleen ovat. Samalla myös omien lasten välinen ystävyys on asia joka saa sydämen sykähtämään. Omissa lapsissa näkee myös välillä sen, minkälainen minä itse olin lapsena ja ystävänä.

Myös itselläni on luvassa ystävien täyteinen viikonloppu. Mukana menossa on niin paras ystäväni ihan päiväkodista saakka, kun muutama vuosi sitten instagramin kautta elämääni tullut ystävä. Ja paljon muita. Sitten taas nämä ovat keskenään ystävystyneet ristiin rastiin. Välillä se on ihan ouoa, millä tavoin näitä ihmisiä elämään tupsahtelee, mutta sitäkin ihanempaa.


IHANAT PAMPULAT

25/05/2019

Kaupallinen yhteistyö Aarrekidin kanssa

Olen rakastunut kesäiltoihin, nurmikon kasteeseen, kauniisiin pikkukukkiin, itse kerätystä kuusenkerkästä valmistettuun teehen ja uuteen neuleeseeni. Vaatekaapistani on pitkään puuttunut laadukas luottoneule jota voi käyttää monessa tilanteessa, mutta ei puutu enää! Rakastan tietysti pukeutua myös mustaan (jos joku ei ole sitä vielä huomannut) mutta en tylsästi. Vaatteessa pitää olla aina joku juju, pieni yksityiskohta, joka tekee siitä kiinnostavan.

Kotimaisen Aarrekidin hauska Bubble-mallisto kasvoi ihanalla puuvillaneuleella, jota löytyy niin naisten kun lastenkin koossa. 100% luomupuuvillasta valmistetun neuleen hauskoina yksityiskohtana ovat kohokuvioiset pampulat. Kohopallojen lisäksi rakastan sitä, miltä neule tuntuu. Se on pehmeä, ryhdikäs ja laadukas. Juuri sellainen vaate, jota haluaa pitkää joka päivä. Pitkän mallista neuletta voikin yhdistää ainakin housuihin, hameisiin, mekkoihin, shortseihin ja legginsseihin. Olen ollut se päällä niin leikkipuistossa, iltakävelyllä kun synttäreilläkin.

Erityisen suloinen neule on lasten päällä. Laadukkaita ja luonnonmateriaaleista valmistettuja kutittamattomia paksuja neuleita löytyy tosi vähän lapsille, mikä on harmi. Siksi meidän poikien vaatekaapista ei sellaisia juuri koskaan ole löytynytkään, sitten vauvavuosien ja mummon kutomien vaatteiden jälkeen. Lasten vaatteissa laadun ja turvallisuuden lisäksi tärkeää on tietysti myös käyttömukavuus. Vaatteiden kanssa täytyy pystyä leikkimään, juoksemaan, painimaan tai vaikka kiipeämään puuhun.

Ihanaa että juuri meidän näköinen vaate löytyi tutulta ja kotimaiselta merkiltä. Aarrekidin toiminta on hyvin läpinäkyvää, mikä on itselleni nykyään hyvin tärkeä kriteeri vaatteita ostaessa. Vaateiden täytyy olla vastuullisesti tuotettuja. Nykyisin olen myös entistä enemmän hysteerisempi kemikaaleja kohtaan, joten siltäkin osin haluan tietää mistä vaate tulee ja että sille on myönnetty Öko-Tex tai vastaava myrkyttömyydestä kertova sertifikaatti.

Uutta vaatetta hankkiessa on syytä miettiä sen käyttöikää. Lasten vaatteissa tykkään rentoudesta, joten heille tulee normaalistikin ostettua vaatteet aina vähän reilummassa koossa. Näin ne ovat käytössä myös pidempään. Myöskään jos vaate ei rajoitu vain tiettyihin tilaisuuksiin tai vuodenaikoihin, tulee sille luonnollisesti myös useampia käyttökertoja – mikä on hyvä! Tämä pampulaneule on ihana myös nyt näin kesällä, lämmittää viileällä säällä ja toisaalta taas tuulenvire käy kivasti sen läpi, jos alle ei pue muuta.

Ja entäs sitten nuo kaksi vähän isompaa pampulaa! He ovat kanssani aivan yhtä innoissaan lähipuistomme kukkaloistoista ja kirpeistä kuusenkerkistä. Elvis on alkanut kiipeilemään korkealle puihin ja minä yritän olla olematta se äiti, joka kauhuissaan huutaa kokoajan että varo! – mutta se on taas jo ihan toinen juttunsa.


ARKIKUVA 17/52

28/04/2019

Tällä viikolla Facebook on tuntunut muistuttelevan erityisen paljon menneistä vuosista. Kuten kuuden vuoden takaisesta ressuistamme ensi kertaa Espanjaan. Kuusi vuotta sitten Elvis oli reilun vuoden ikäinen ja Kaapo kolme. Eli jo ihan isoja pikkupoikia – tai ainakin se silloin tuntui silloin siltä. Nyt kun vanhoja videoita tai kuvia katselee, ihan parinkin vuoden takaa, he ovat molemmat vielä ihan vauvoja niissä.

Tässä arjen tiimellyksessä sitä kasvua ja isommaksi muuttumista ei huomaa enää samalla tavalla, tässä iässä lapset kasvavat salaa, hitaasti ja tasaisesti. Vasta kun katselee aika taaksepäin, sitä oikeasti havahtuu muutokseen.

Toki aina välillä tulee niitä herättäviä hetkiä, kuten kun lapsen voi lähettää kauppaan ostamaan unohtunutta voita tai kun ekaluokkalinen soittaa että, ”osaan mä tulla itekkin kotiin, kävelen tästä vaan tota Manskua pitkin”. Okei, joskus jään hetkeksi tuijottamaan, että ovatko nuo jättikourat todella lapseni, mutta sitten taas joku toinen huutaa, että ”äitiiiiii, missä mun karate-reppu on?”  tai vauva konttaa takkaan ja jättikoura-asia unohtuu.

Maanantaina oltiin iltakävelyllä ja porttikonkiin paistoi kauniisti valo. Ekaluokkalainen proteistoi aluksi tuttuun tyyliinsä kuvan ottoa (KAIKKI on tällä hetkellä ei), kolmasluokkainen taas maanitteli hänelle, että tuu nyt! Nään tässä kuvassa niin paljon samaa kun niihin kuusi vuotta sitten kanssani Espanjan värikkäillä kaduilla kulkeneisiin pikkupoikiin –  ja samalla nään kaksi kunnon jäbyliä, toisella kengännumero 34 ja toisella 37 (!!!!!).


KEVÄISET VÄRILÄISKÄT

20/03/2019

Kaupallinen yhteistyö Aarrekidin kanssa

Maaliskuu on jo yli puolenvälin ja sade tuntuu huuhtovan pian viimeisetkin lumet pois. Ainakin meidän ikkunasta katsottuna näyttää siltä, että kevät tulee hitaasti – mutta varmasti. Luonnon heräämisen lisäksi varma kevään merkki on tottakai samaa tahtia keventyvä vaatetus. Pipot, takit ja kengät vaihtuvat pikkuhiljaa ohuempiin.

Keväisin moni tuntuu ikäänkuin ihastuvan uudestaan väreihin. Niin myös minä. Pimeiden talvikuukausien jälkeen mieli tarvitsee värejä ja niitä tuleekin kuin vahingossa haalittua ympärilleen.

Myös keväsin sitä huomaa, miten paljon lapset ovat taas venähtäneet pituutta vuoden aikana. Useimmissa perheissä todetaan, että syksyllä vielä ihan hyvät ulkovaatteet ja kengät ovatkin nyt ihan liian pieniä. Niin myös meillä.

Jos poikien takit olisivat olleet jo viime syksynä pienet, olisin ihan varmasti ostanut heille Aarrekidin silloin ensimmäistä kertaa ilmestyneen parkatakin. Ihastelin silloista sinivihreää, petroolin väristä takkia jo silloin kovasti. Se on juuri sitä tyyliä josta niin minä kun pojatkin tykkätään.

Olen hyvin mielissäni saadessani jatkaa tänä vuonna yhteistyötä kotimaisen Aarrekidin kanssa. Aarrekid kun on yksi niistä merkeistä, joka on kulkenut arjessamme ihan siitä saakka kun pojat ovat olleet vauvoja. Ja eritysen mielissäni olen siitä, että tämän vuoden yhteistyömme alkaa juurikin näiden ihanien takkien parissa!

Parkatakkien värikirjo laajeni näin kevään kunniaksi, kun Petroolin lisäksi valikoimaan tulivat Andorra, Umber sekä Musta takki. Myös pojat tuntuivat hullaantuvan väreistä, sillä Kaapo ihastui tuohon orasnssin rusehtavaan Umberiin ja Elvis taas kauniin syvän viininpunaiseen Andorraan.

Rennon parkamallin lisäksi tärkeitä ominaisuuksia takissa ovat huppu sekä napilliset taskut. Poikien taskuista löytyykin aina paljon aarteita, kuten erilaisia kiviä, muttereita ja pullonkorkkeja. Kaunis yksityiskohta mielestäni ovat ruusukultainen vetoketju sekä napit. Tiiviisti neulottu puuvilla tuntuu lähes silkkimäisen pehmeältä.

Parkatakki tulee olemaan meillä varmasti kevään ja syksyn lisäksi myös kesällä – sen verran arvaamaton sää kuitenkin täällä meillä silloinkin on. Kylmemmillä säillä takin kanssa voi pitää vaikkapa neuletta. Muutenkin kerrospukeutuminen on eritysen kätevää, kun sää saattaa muuttua paljonkin päivän aikana. Mekin lähdimme tänään päivällä auringonpaisteeseen ja yhtäkkiä satoikin tiskirätin kokoisia räntähiutaleita. Näissä kuvissa pojilla on päällään takkien lisäksi Aarredin ihanat, vähän pidemmän malliset Noel-luomupuuvillaneuleet.

Parkatakkeja on saatavilla koosta 86/92 kokoon 146/152 kaikissa väreissä. Kaapo, joka on noin 140 senttiä pitkä, käyttää takista kokoa 146/152. Elvis, joka on reilu 120 cm, käyttää tästä kokoa 122/128. Itse suosin lastenvaatteissa aina väljyyttä ja valitsen mielummin aina vähän reilumman koon. Pienin koko on siis hyvä noin vuoden-parin ikäiselle ja suurin koko menee vielä noin 11-12- vuotiaalle.

Joko siellä aletaan pikkuhiljaa myös virittäytymään kevättunnelmaan? Tuntuuko joku tietty väri olevan tämän kevään suosikki?