KUPPI KERRALLAAN

30/07/2017

Kaupallisessa yhteistyössä Moccamasterin kanssa.

Kohta se taas alkaa, arki! Koulujen ja eskarin alkaminen tuo mukanaan ne aamuista tutut lentävät lähdöt. Koska en ole aamuvirkku, yritän aina nukkua mahdollisimman pitkään. Tämä on pitkään tarkoittanut sitä, etten esimerkiksi istu alas aamupalalle ja kahvin hörpin matkalla päiväkodille. Saattaa kuulostaa stressaavalta, mutta oikeastaan siitä on muodostunut minulle tärkeä aamurutiini. Kun hukassa olevat pipot ja avaimet on löydetty ja perhe lopulta saatu ovesta ulos on aamun haastavin osuus takana ja matkalla päiväkodille ja omiin menoihini pääsen vihdoin hörppäämään aamun ensimmäiset kahvit. Se on minulle pieni zen-hetki kaiken sen kiireessä säheltämisen jälkeen.

Rakastan hyvää kahvia ja kahvi kuuluu ehdottomasti aamuihini, vaikka useasti päivän mittaan tulee sen lisäksi vielä kuppi tai pari nautittua. Päivä ei vaan ala ilman isoa kuppia kahvia. Kahveista oma suosikkini on perinteinen suodatinkahvi, joko ihan mustana tai lorauksella kauramaitoa. Etenkin mustana kahvin nauttiessa sen makuun kiinnittää herkemmin huomiota. Kahvin tulee olla pehmeää, vivhteikkaista eikä yhtään kitkerää. Keittimellä on makuun suuri vaikutus.

Moccamasterin Cup-one on suunniteltu keittämään yksi täydellinen kuppi kahvia. Jokainen keitin valmistetaan käsityönä Hollannissa, laadukkaat materiaalit, tarkka käsityö sekä laaduntakkailu varmistavat että aamun täkein kahvihetkeni on täydellinen. Keitin on toki tämän takia arvokkaampi kun peruskeitin, mutta toisaalta se kestää käytössä ja on takuun takia riskitön hankita. Yksi kupillinen suodatinkahvia tulee myös edullisemmaksi kun kapselikeittimellä, lisäksi jätettä syntyy huomattavasti vähemmän. Cup-onella voi kahvin valuttaa suoraan vaikkapa Keep Cup-mukiin, kuten itse teen, jolloin se on tosi helppo napata vain mukaan. Keitin myös sammuu itsestään kun kupillinen on valmis.

Mitä sitten kannattaa ottaa hyvän keittimen lisäksi huomioon kahvia keittäessä? Itse opin vasta muutama kuukausi sitten, että keittimen vesisäiliö tulee täyttää erillisellä kannulla, ei kahvipannulla. Kahvi nimittäin sisältää rasvaa ja jos sitä pääsee keittimen putkistoon alkaa kahvi maistumaan kitkerältä. Moccamasterin Cup-one keittimessä on erityinen kahvin uutto, eli kahvi suodattuu kuppiin hitaasti. Tämä saa aikaan parhaan mahdollisen maun.

Vaikka kesä on ollut ihana ja olemme kaikki nauttineet 9 viikon koululomastamme täytyy myöntää että odotan jo myös sitä arkea alkavaksi. Niitä välillä jopa kaaosmaisia aamuja, kadoksissa olevien kumisaappaiden etsimistä mutta etenkin sitä aamun parasta hetkeä kun saa ekan hörpyn aamukahvista.

Moccamasterin sivuilla voit hakea mukaan testiryhmään, jossa saat käyttöösi One-cup keittimen. Mukaan haetaan eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, jotka niin ikään tykkäävät nauttia kahvinsa kuppi kerrallaan. Hae mukaan testiryhmään 6.8. mennessä!


AAMU-UINNILLA

19/05/2017

Harvoin sitä tulee herättyä ennen kuutta aamulla ja lähdettyä uimaan. Tänään tein kuitenkin niin, ja voin luvata, ettei kerta jää viimeiseksi. Mikä ihana startti päivälle! Aamu oli tänään lämmin, mutta hyvin sumuinen. Oikeastaan taianomainen. Tuli tosi raikas ja rentoutunut fiilis aamu-uintien ja saunan jälkeen.

Asutaan ihan uimastadikan vieressä, mutta siitäkin huolimatta ei siellä tule yleensä kesän ainaka käytyä kun muutaman kerran. Seuraavaksi ostan kausikortin ja alan käymään siellä säällä kun säällä, vesi kun on aina kuitenkin lämmintä, ja tänään tuli huomattua, että ei siihen uimiseen aina aurigonpaistetta tarvitse.

Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää, ja kummasti se viikonloppu alkaa täyttyä kaikilla ihanilla kesätekemisillä. Seuraavaksi juhlitaan kaverini kolmikymppisiä ja huomenna vähän jäätelöhommia.


PAKKOMUMMOUTUMINEN

11/04/2017

Mukavan valoisat kännykkäräpsyt makuuhuoneestani, eikö vaan? Tykkään kyllä valoisuudesta ja auringonpilkkkeestä, mutta nämä kuvat ovat otettu aamulla ennen kahdeksaa. Huom, lauantai-aamuna ennen kahdeksaa.

Koko viime vuoden menin ilman verhoja. Mutta jossain vaiheessa meni hermo, ja puoli kesää taisin asua pussilakana toisessa ja torkkupeitto toisessa ikkunassa teipattuna. Meninpä muutamana iltana aurinkolasit päässä nukkumaan, sillä ensimmäiset armaat auringonsäteet häikäisivät suoraan tyynylleni jo siinä heti viiden jälkeen.

Nyt olen toistaiseksi saanut herätä tästä valoa tulvivasta huoneesta vasta siinä seitsemän aikaan, mutta kokoajan tulee valoisampaa yhä aiemmin. Toisaalta luonnollisesti lisääntyneeseen valoon on mukavampi herätä, kun herätyskellon raivostuttavaan rinkutukseen. Silti en ihan vielä haluaisi mummoutua ja herätä joka aamu ennen kuutta. Varsinkaan niinä havoina vapaa-päivinä, kun kerrankin saisi nukkua pitkään.

Ongelmahan tässä on nuo vähän yli kaksi metriä korkeat ikkunat. Mistään ei tunnu löytyvät tarpeeksi pitkiä pimennysverhoja. Tahtoisin nimenomaan sellaiset rullaverhot. Yritin jo viime kesänä sellaisia etsiä, mutta löysin vain jotain sikakalliita mittatilausverhoja. Turhauduin ja teippasin lakanan ikkunaan. Tänä kesänä olisin mielummin vähän aikuisempi. Tuo yksi orpona roikkuva valkoinen pellavaverho ei ihan hirveästi auta.

Jos jollain on tiedossa, mistä saisi tarpeeksi pitkät pimennysverhot (ja keittiöön joku kiva kuultava laskosverho) niin nyt saa ilmiantaa! Tai jos tulee mieleen jotain muita hyviä vaihtoehtoja?


SILMÄPUSSIT POIS KOTIKONSTEIN

3/10/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Luin eilen illalla Beauty Of Life-blogista kiinnostavan kananmuna-aiheisen kauneusvinkin. Siinä kehoitetaan luottamaan kananmunan voimaan.

Kuukausi sitten myös naamani taisi kuulla, että kolmenkympin rajapyykki lähestyy, ja siitä saakka kasvoni ovat olleet aamuisin enemmän tai vähemmän turvoksissa. Silmäpusseista tuli aamuinen vakiovaruste yhdessä yössä.

Tällä yksinkertaisella kananmunavinkillä kuitenkin luvattiin aamupöhötyksen katoavan kasvoilta, joten pakkohan sitä oli heti tänään testata. Rikoin jääkappikylmän munan ja erottelin siitä valkuaisen käyttöön.

Valkuainen levitetään kasvoille ja annetaan kuivua noin vartin verran. Tänä aikana valkuainen kovettuu ja ihoa alkaa kiristämään. Pesun jälkeen turvotus on poissa!

Tähän kikkaan luottaa kuulemma moni ja kyllä minäkin aion jatkossa tätä käyttää. Turvotuksen laskemista enemmän minua ihastutti tästä tunne joka iholle jäi. En muista milloin viimeksi iho olisi tuntunut niin ihanan silkkiseltä ja pehmoiselta.

Kiitokset siis tästä vinkistä! Vannooko joku muukin täällä kananmunan voimaan myös ihonhoidossa?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

24 H / ARKIAAMUT

22/02/2016

arabia 24 1arabia 24 2OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivittäiseen 24 tuntiin mahtuu paljon. Ihan tavallisia asioita, sellaisia jotka toistuvat päivittäin ja joita ei tule niin kauheasti edes ajateltua. Asioita jotka yllättävät, joita ei mitenkään pysty etukäteen suunnitella. Asioita jotka unohtuvat nopeasti, asioita jotka tulet muistamaan aina. Päiviin muodostuu rutiineja, jotka saatavat toistua samana vuodesta toiseen. Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä, juttuja joita ei sen kummemmin tule edes miettineeksi. Vaikkapa että juo sen aamukahvin aina siitä samasta kupista.

Arabian ja Indiedaysin yhteistyön myötä minäkin rupesin miettimään vähän enemmän suhdettani astioihin. Päivässä on monta hetkeä ja astiat ovat mukana niistä monissa. Arjessa ja juhlassa. Itse rakastan astioita ja siksi haluan pitää ne kotona esillä myös avohyllyssä. Minulla ei ole erikseen parempia astioita juhlakäyttöön ja saatan hyvin juoda välillä vaikkapa tuoremehua viinilasista jos tahdon piristystä päivään. Arabian 24h astiaston myötä rupesin miettimään että mikä olisi paras tai mieleenpainuvin hetkeni. Olisiko se ystävien kanssa pidetty ihana brunssi viime kesänä, syvällinen keskustelu ja iltatee sohvannurkassa, vaiko lounastreffit, silloin kun yksi kiva poika tuli tekemään minulle ruokaa. Vaikka kaikki nämä ovat hyviä hetkiä, haluan myös vaalia niitä ihan tavallisia arkisia hetkiä.

Minun hetkeni on arkiset aamut. Kun unenpöpperöiset lapset kömpivät hyväntuulsiina aamupalapöytään. Aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan ja porukkamme saamaan samalla silmiään auki. Vaikka voisi kuvitella aamujen olevan kaaosta ja kiirettä, ovat ne meillä ehkä niitä koko päivän rauhallisimpia hetkiä. Kaikki ovat yleensä hyvin levänneitä, iloisia ja tankkaavat toisistaan läheisyyttä erossa, omissa sängyissään, vietetyn yön jälkeen. On ihana nähdä heti aamusta lasten hymyilevät kasvot ja pörröiset hiukset ja miettiä yhdessä että mitäs me tänään aamupalaksi syötäisiin. Yleensä se on yhtälailla jotain ihan arkista. Muroja, puuroa, leipää, jogurttia. Syömme yhdessä ja sitten vien pojat päiväksi hoitoon. Nämä ovat juuri niitä tärkeitä, mutta niin kovin arkisia asioita, joita harvemmin tulee miettineeksi sen kummemmin.

Heikki Orvolan 24h-astiat täyttävät tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi sarja on saanut ylleen purppuraisen Avec-kuvion kolmeen lautaseen. Purppura on muodoltaan Heikki Orvolan ja väriltään sekä kuvioltaan Kati Tuominen-Niittylän. Tykkään kovasti yhdistellä näitä klassiseen valkoiseen. Helposti lähestyttävää muotokieltä edustavan 24h-sarjan selkeät, yksinkertaiset muodot ja vähäeleinen käytännöllisyys miellyttävät silmää vuodesta toiseen. 24h-sarjaan kuuluu valikoima mukeja, kuppeja, lautasia ja tarjoiluosia. Ne ovat kaikki uunin-, mikroaaltouunin- ja konepesun kestäviä.

Ylihuomenna, 24.2. kannattaakin suunnata Arabian verkkokauppaan tai outletteihin. Synttäreiden kunniaksi silloin saa nimittäin kaikista 24h sarjan astioista 24% alennuksen. Käytä koodia ARABIA24H. 24 tuntia käynnissä oleva alennuskoodi kannattaa käyttää hyödyksi, sillä neljäsosa hinnasta pois on tuntuva ale laadukkaasta astiastosta!

Mikä olisi teidän oma hetkenne astioiden kautta? Jos jaat oman hetkesi Arabian facebookkiin, instagramiin tai kampanjasivustolle tagilla #Arabia24h, osallistut arvontaan jossa kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 eurolla 24h astioita. Arvontapäivät ovat 29.2. ja 31.3.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.