YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN PERUSTIN BLOGIN

6/01/2020
Kommentit pois päältä artikkelissa YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN PERUSTIN BLOGIN

 

Tasan yhdeksän vuotta sitten sää taisi olla aika samanlainen kuin tänään. Muutamaa päivää aiemmin olin huomannut miettineeni, että pitäisikö perustaa blogi. En tiennyt blogeista oikeastaan yhtään mitään, joskus googlaamalla olin johonkin ruotsalaiseen muotiblogiin päätynyt, mutta muuten blogimaailma oli minulle vielä tuntematon.

Facebookissa olin kuitenkin tuohon aikaan aika aktiivinen. Olin siellä ryhmässä jossa oli muita syyskuussa 2009 syntyneiden lapsien äitejä ja lähes päivittäin tuli sinne jotain kirjoiteltua. Välillä tuntui, että asiaa äitiydestä ja ihan vaan siitä omasta kuplasta ja eämästä oli enemmän kun mitä omaan facebookstatukseen mahtui – ja siitä se ajatus sitten varmaankin lähti.

6.1.2011 Kaapo oli päiväunilla ja minä istuin olohuoneessamme olleen työpöydän ääreen ja tein tunnuksen bloggeriin. Blogin nimi piti päättää heti, sillä se tuli myös blogin osoitteeksi. Sitä en ollutkaan vielä yhtään miettinyt, mutta eteenpäin ei päässyt ennen nimeä, joten se piti päättää nopeasti. Tiesin, että blogissa kertoisin ainakin itsestäni ja perhe-elämästämme. Mietin, että millaista se oli nyt. Olin pian puolitoistavuotiaan pojan äiti, asuimme kaupungissa lähellä keskustaa, tapasimme paljon kavereita, teimme joka päivä jotain oli se sitten sitä, että kävimme leikkipuistossa, kahvilassa tai vauvakinossa. Elämä oli tavallista, mutta juuri meidän näköistä, unohtamatta sitä, että olin yksilö, en pelkkä äiti. Mietin, että juuri niistä meidän elämää ilostuttavista asioista ja tekemisistä halusin kertoa. MAMI GO GO (mamma menossa) – se oli varmaan ensimmäinen nimi joka tuli mieleen, joten sillä mentiin.

Kotimaisia blogeja oli jo tuohon aikaan, mutta iso osa niistä käsitteli muotia. Vanhemuudesta kertovia blogejakin toki jo oli, mutta ei vielä kovinkaan montaa. Niiden suosio kuitenkin kasvoi sitäkin suuremmaksi juuri samoihin aikoihin. Olen joskus aiemminkin kutsunut sitä aikaa äitiysblogi-buumiksi ja se oli varmaankin yksi syy, miksi blogistani tuli nopeasti suosittu. Toiseksi syyksi haluan ajatella sen, että oma blogini erottautui tuolloin joukosta. Oli oikeastaan tosi helppoa alkaa tekemään omanlaistaan juttua, kun ei ollut mitään vertailupintaa muihin blogeihin. En tiennyt yhtään mitä olin tekemässä, tein vaan.

Tässä vuosien aikana olen moneen otteeseen kiitellyt (ja toki joskus kironnutkin) tuota yhdeksän vuoden takaista päähänpistoani. Ajattelen, että blogin perustaminen ja sen pikkuhiljainen muuttuminen ammatikseni antoi minulle mahdollisuuden vielä miettiä, että mitä haluan oikeasti isona tehdä. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja itseni ilmaisemista sillä tavalla, mutta sitä on myös varjostanut dysgrafia eli tietyntyyppinen kirjoitushäiriö, jonka vuoksi vaikkapa kouluaikaan esseitäni kehuttiin kovasti, mutta numerot laskivat kirjoitusvirheiden vuoksi. Olisin peruskoulun jälkeen mielelläni jatkanut vielä enemmän opiskelua kirjoittamisen ja muiden taiteiden parissa, mutta opomme sanoi alentuvasti minulle ysiluokalla, etten tule pärjäämään lukiossa ja minun olisi parasta suunnata opiskelemaan suoraan jotain käytännöllistä ammattia. Niin tein ja vapaa kirjoittaminen jäi melkein kokonaan. 

Blogin lähes päivittäinen kirjoittaminen on ollut todella hyvää treeniä dysgrafiaan, vaikka virheistä tuskin pääsee ikinä kokonaan eroon. Parasta on kuitenkin ollut ymmärtää, että minä olen juuri hyvä – myös virheineeni. Olen hyvä siinä mitä teen, omalla tavallani. En ehkä ole paras kirjoittaja, mutta olen paras omassa elämässäni. Bloggaamisen myötä olen todella löytänyt kirjoittamisen ilon, mutta myös paljon muuta. Lisäksi olen aina tykännyt valokuvaamisesta ja on ollut ihana huomata, miten siinäkin voi itse treenamalla kehittyä. Olen itse oppinut ja ylpeä siitä. Tein itse itselleni ammatin, jolla elättää perheeni.

Välillä hyvinkin päiväkirjamaiseen tyyliin kirjoittaminen ja asioiden ynnääminen raskalaisin viivoihin on auttanut myös jäsentämään omaa elämää, omia ajatuksia. Jotenkin minusta tuntuu myös hyvältä, että iso osa elämääni näiltä vuosilta on tallennettu myös muualle kun vain omaan päähäni. Mikä hienointa, nämä välillä ihan tavallisita tuntuvat kirjoitukseni ovat antaneet monille lukijoille myös paljon vertaistukea, voimaa, rohkeutta, uusia näkökulmia – ja joskus ihan vain viihdettä.

Kotona työskentely on mahdollistanut sen, ettei lasteni ole tarvinnut olla niin paljon hoidossa, mitä he muuten varmasti olisivat joutuneet olemaan. Olemme voineet reissata vapaasti, sillä blogia voi päivittää mistä vaan, mihin aikaan tahansa. Toki se on ollut ajoittain myös raskasta, kun työlle ei ole selkeitä raameja. Olen vasta viime vuosina alkanut kutsumaan bloggaamista työksi ja edelleen se särähtää korvaani. Ei siksi, etteikö se kunnon työtä olisi, mutta kun se on niin paljon enemmän. Se on elämäntapa, josta monen mutkan kautta aloin saamaan palkkaa. En tee tätä rahan vuoksi, vaan siksi etten pysty olla tekemättä tätä.

Yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut paljon, kuten edellisestä vuosikymmenkatsauksestakin voi todeta. On siis vaikea erotella mikä on ollut blogin ansiota ja mikä muuten vain normaalia ihmisenä ja yksilönä kasvamista. Jokatapauksessa viimeiset yhdeksän vuotta ovat antaneet paljon ja iso osa on ollut blogin ansiota. Olen voinut olla rohkeasti minä, olen saanut paljon itseluottamusta, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kokemuksia, paikkoja ja ihmisiä. Olen saanut paljon ja olen antanut paljon. Ehkä juuri siksi.

Olen uskaltanut, ollut auki ja haavoittuvainen ja siksi matka onkin ollut niin hieno ja antoisa. Nyt 33 vuotiaana tulevaisuuden suunnitelmat ovat edelleen auki. Mutta tiedän nyt paremmin mitä haluan. Minulla on haaveita ja unelmia, jotka uskon mahdolliseksi. Joita kohti kuljen, tiedostaen, että kaikki voi muuttua – ja muuttukin, tulee paljon sellaista mitä ei voi aavistaa. On ollut hienoa saada jakaa osa tästä taipaleestani teidän kanssanne jo yhdeksän vuoden ajan (miten hullua!). Kiitos teille kaikille vuosien mittaan juttujani lukeneet, tykänneet ja kommentoineet. Olette tämän blogin henki. Jännittävää nähdä mitä vuosi kohti kymmenvuotiasta blogia tuo tullessaan!


NE TÄRKEIMMÄT TUOKSUT
(SISÄLTÄÄ ARVONNAN!)

17/05/2017

Elämässä pitää olla värejä, räiskyvyyttä, tuoksuja, makuja ja ääntä. Vaikka olen yksinkertaisuuden ystävä, ja mielestäni vähemmän on aina enemmän, ei yksinkertaisuus ole kuitenkaan yhtään tylsää tai laimeaa. Päinvastoin. Yksinkertaisuuden avulla pystyy korostamaan jotain tiettyjä, tärkeimpiä juttuja. Juuri niitä parhaimpia ja tärkeimpiä värejä, tuoksuja ja makuja. Kaupallisessa yhteistyössä LV:n kanssa lähdin miettimään tätä ideologiaa vähän syvemmin.

Nimittäin, tarvitseeko jokaisen päivittäin käytettävän tuotteet aina tuoksua? Ja jos se ei tuoksu, onko se  jotenkin tylsä? Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on ehdottomasti, että ei. Hajusteyliherkkyydestä on puhuttu viime vuosina paljon, ja ehkä sen takia hajusteettomat ja hellävaraiset tuotteet mielletäänkin lähinnä vain allergisille. Uskon kuitenkin, että tuoksukuroman keventäminen tekisi ihan hyvää meille kaikille, allergoihin tai yliherkyyksiin katsomatta.

Oma päiväni alkaa usein suihkulla. Suihkussa käytän suihkusaippuaa, kuorintavoidetta vartalolle ja kasvoille, kasvojenpuhdistusgeeliä, shampoota, hoitoainetta sekä keltaista väriä pois taittavaa toista hoitoainetta. Suihkun jälkeen rasvaan itseni ja kasvoille käytän kasvovettä, silmänympärysvoidetta ja kasvovoidetta. Deodoranttia käytän kaksin kappalein, ensin roll’onia ja päälle vielä suihkutettavaa. Hiuksiin tulee kosteuttavaa öljyä, tyvikohottajaa, lämpösuojaa, tekstuuria lisäävää tuotetta, kiiltosuihketta sekä hiuslakkaa. Kaikkia näitä tuotteita saa jonkin hajuisina.

Sitä ei tule ehkä aina mietittyä, että vaikka useissä päivittäin käyttämissämme tuotteissa on hyvä ja hyvinkin mieto tuoksu, ne kaikki yhdessä saattavat olla melkoinen sekamelska. Lisäksi monissa meikeissä on myös lisätty tuoksua ja päälle vielä sitten se lemppari hajuvesi. Kaikkia tuotteita ei toki tarvitse vaihtaa täysin hajusteettomiksi, mutta karsimalla muutamia ”turhia” tuoksuja pois, saa vaikkapa juuri sen oman lempihajuveden erottumaan ja korostumaan paremmin.

Olen nyt reilun viikon korvannut osan tuoksuvista tuotteistani LV:n tuoksuttomilla tuotteilla. Käytän kyllä muutenkin sekaisin hajusteettomia ja hajustettuja tuotteita, mutta nyt tein tämän kokeilun oikein ajatuksen kanssa. En ollutkaan aimmin tullut huomioineeksi, kuinka moni päivittäin käyttämistäni tuotteista kuitenkin sisältää jotain tuoksuja. Osa luonnollisesti ja osassa lisättynä. Se määrä oli todella yllättävä! Kun vähensin tuoksujen määrää, huomasin juurikin esimerkiksi sen, miten hyvältä ja raikkaalta pieni suihkaus hajuvettä tuksuukaan pitkin päivää ihollani. Luulen, että aiemmin se on peittynyt vaikkapa kookosvoiteeni tai hiuksistani tulevan tuoksun alle. Tajusin myös, että mitä järkeä on käyttää kallista hajuvettä, jos se ei edes muun tuoksukuorman alta erotu?

Päivittäin minulla on ollut käytössä LV:n Kasvoseerumi, joka kosteuttaa ja silottaa ihoa sekä häivyttää ryppyjä. Olen käyttänyt sitä LV:n Kosteuttavan päivävoiteen alla ja nämä yhdessä ovat myös hyvä todella pohja meikille. Kasvovoiteessa on myös aurinkosuojakerroin 15, joten voiteen rauhoittava ja kosteuttava koostumus suojaa lisäksi ihoa. Koko perheen käytössä on ollut myös LV Perusvoide, joka sopii perusrasvailun lisäksi vaikkapa herkkien kasvojen meikinpoistoon. Rasvaisempaa LV Perusvoide Plussaa olen taas käyttänyt kuiviin kantapäihin. Lempituotteeksi on myös jo muutaman käyttökerran jälkeen noussut kasvojen Kuorintavoide, joka on juuri sopivan hellä, mutta silti tehokas. Sarjaan kuuluu lisäksi vielä puhdistusgeeli sekä misellivesi, jotka molemmat ovat oikein hyviä meikin puhdistukseen ja jättävät ihon ihanan tasapainoisen tuntuisiksi.

LV on ainakin itselleni jo ihan pikkutytöstä saakka tuttu, suomalainen brändi ja kaikki LV:n kasvotuotteet valmistetaankin Suomessa. Kaikki LV-tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia ja ne on kehittetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, ja niille on myönnetty Allergiatunnus. Tuotteet on kehitelty erityisesti herkälle iholle ja ovat kaikki erittäin kosteuttavia, mutta ne sopivat toki erittäin hyvin myös ihan tavalliselle iholle ja meille, jotka haluavat käyttää simppeleitä, hyviä, luotettavia tuotteita ja vähentää perässämme pöllähtävien tuoksujen sekamelskaa.

Myös teillä on mahdollisuus päästä kokeilemaan näitä tuotteita! Arvon kolme LV:n tuotepakettia! Kerro alas kommentteihin, mikä on sinun lempituoksusi, niin olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy 24.5.

Niin ja se oma lempituoksuni muuten on puhdas pyykki. Onneksi sitäkin saa nykyään hajuvetenä! :D


MINÄ LASTEN SILMIN

13/05/2017

Äiti on

K: Joskus vähän hauska ja näyttää äidiltä
E: Kiva ja se tekee hyvää ruokaa

Äiti sanoo aina minulle

K: Nyt nukkumaan
E: Että mä oon söpö

Äidin tekee onnelliseksi

K: Me
E: Että me ollaan sen kanssa

Äiti saa minut nauramaan

K: Sen ilmeillä
E: Kutittamalla

Äiti oli lapsena

K: Vähän hauska ja villi
E: Vähän mun näkönen ja kiltti

Äidin lempipuuhaa on

K: Hauskojen juttujen tekeminen ja tanssiminen
E: Leikkiä meijän kaa

Kun äiti on yksin hän

K: Siivoo
E: Tekee ruokaa ja nukkuu

Äiti on tosi hyvä

K: Bloggaamaan
E: Kaiken kivan tekemisessä, kuten tekee lentsikkaa

Äiti ei ole hyvä

K: Suklaamunien piilottamisessa
E: Rakentaa legoilla

Äiti tekee työkseen

K: Ottaa valokuvia ja bloggaa, eli kirjottaa nettiin juttuja
E: Kirjottaa

Äidin lempiruoka on

K: Joku ihme pasta
E: Aika moni

Äiti ja minä tehdään yhdessä

K: Leikitän joskus, pidetään leffa-iltaa ja käydään kaupungilla
E: Käydään kaupassa ja kävellään käsi kädessä

Minussa ja äidissä on samaa

K: Samanväriset silmät
E: Me ollaan kivoja ja meidän silmät on samannäköset

Minussa ja äidissä on erona

K: Mä oon vähän nopeempi juoksee
E: Äidillä on tauointeja sormessa ja kynsilakkaa

Äidin lempipaikka on

K: Koti meidän luona
E: Ehkä koti

Lomalla äiti haluaa

K: Olla meidän kanssa ja käydään uimassa paitsi jos vesi on kylmää niin äiti ei tuu
E: Uida mun kanssa

Siitä tiedän, että äiti rakastaa minua kun 

K: Koska se aina sanoo niin
E: Se silittää aina ja peittelee