EKOLOGISIA SIIVOUSVINKKEJÄ + ARVONTA

9/09/2021

Kaupallisessa yhteistyössä Kiilto Hajusteeton kanssa

Harvemmin sitä tulee hihkuttua onnesta kaupan pesuainehyllyllä wc-pöntön pesuainetta ostaessa, mutta tarina on tosi, näin kävi nimittäin viime talvena, kun bongasin hyllystä ekaa kertaa hajusteettoman wc-pöntön puhdistusgeelin. Samalla kauppareissulla nappasin kärryihin myös saman sarjan suihkutettavan yleispesuaineen.

Kun sitten keväällä minulle tuli mahdollisuus tehdä yhteistyötä näiden samojen tuotteiden osalta, hihkuin uudestaan. Kun on itse valmiiksi tuotteet hyväksi havainnut, ja itse sieltä kauan hyllystä jo napannut, on todella luonnollista ja helppoa suositella niitä myös näin julkisesti. Ja on myös kiva päästä kertomaan näistä, kun käyttökokemusta on kertynyt jo kohta melkein vuoden verran.

Kyseessä on siis kotimainen Kiilto Hajusteeton -tuotesarja, joka on paljon muuta kun vain hajusteeton. Parasta on, että hajusteettomuuden lisäksi tuotteet ovat vastuullisia, ekologisia ja silti tehokkaita. Kiilto Hajusteeton -sarjan tuotteet ovat kasvipohjaisia ja vegaanisia, uusiutuvista sekä nopeasti biohajoavista aineista aurinkoenergialla valmistettuja. Pullot on valmistettu kierrätetystä PET-muovista ja ovat täysin uudelleen kierrätettävissä.

Kiilto Hajusteeton -tuotesarjan Koti-yleispuhdistusaineella, suihkutettava Ikkuna-puhdistusaineella, suihkutettava Kylpy-kylpyhuoneenpesuaineella, suihkutettava WC-pesuaineella, WC-pesugeelillä, Koti-yleispuhdistustiivisteellä sekä lattianpuhdistusaineella on Joutsenmerkki, joka kertoo että tuote on valmistettu ympäristön ja terveyden kannalta turvallisimmista raaka-aineista. Joutsenmerkityt tuotteet täyttävät tiukat kriteerit, jotka ottavat huomioon tuotteen koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset.  Niin ja onhan tuotteilla lisäksi myös Allergiatunnus!

Kun puhutaan elokogisesta siivouksesta, niin ensimmäisenä tuleekin mieleen oikeanlaiset pesuaineet. Niiden tulee olla luonnonmukaisia ja biohajovia. Itseasiassa ekologisia puhdistusaineita käyttämällä saakin helposti vähennettyä myös omaa kemikaalikuormaa, se ei siis ole pelkästään luonnon, vaan myös terveyden kannalta hyvä juttu.

Jotkut saattavat mieltää kasvipohjaiset ja luonnonmukaiset pesuaineet tehottomammiksi, kuten vaikkapa voimakkaasti desinfoivat tai valkaisevat kemikaalit, mutta ehei, luonnollinenkin voi olla tehokasta, se on tullut todettua monet kerrat näiden tuotteiden kanssa!

✿ VINKKEJÄ EKOLOGISEEN SIIVOUKSEEN 

  • Vaihda siivoustuotteet kasvipohjaisiin ja biohajoaviin. Myös etikka, ruokasooda ja sitruuna toimii moneen.
  • Annostele pesuainetta maltillisesti.
  • Likatahrat kannattaa pyykiä tuoreltaan, jolloin ne eivät pääse pinttymään eikä niiden irroittamiseen tarvitse järeitä toimia.
  • Siivousvälineissä suosi pitkäikäisiä, kestäviä ja uudelleen käytettäviä siivousvälineitä, kuten mikrokuituliinoja.
  • Mikrokuituliinoja pestessä käytä mikromuovin kerääviä pesupusseja, näin kuituja ei pääse kulkeutumaan vesistöihin.
  • Talouspaperin voi korvata pestävillä räteillä tai kestotalousliinalla.
  • Pidä viemärit puhtaina ruoantähteistä, öljyistä, pölystä ja hiuksista.
  • Lajittele oikein ja siivoa säännöllisesti.
  • Lattioita pestessä ei tarvitse lortara vedellä, ne voi pyyhkiä kostealla ja miedolla pesuaineella, jota ei tarvise huuhdella pinnoilta pois.
  • Pieniin roskiin ja murusiin voi käyttää rikkaharjaa imurin sijasta.

Minulla itseälläni oli pitkään tapana pitää kunnon siivouspäivä aina perjantaisin. On ihana viettää viikonloppua putipuhtaassa ja siistissä kodissa. Pikkuhiljaa perheen kasvaessa ja neliöiden lisääntyessä kuitenkin yksi iso siivousurakka kerran viikossa kävi liian massiiviseksi.

Kun arki on kiireistä, sotkeentuu ainakin meillä kotikin helpommin, koska ei ole muka aikaa laittaa tavaroita paikoilleen. Olen kuitenkin huomannut, että pienilläkin siivousrutiineilla saa kodin pysymään siistinä ja puhtaana. Se vaati itseltäni aluksi vähän enemmän suunnittelua, mutta nykyään moni asia käy jo rutiinilla, eikä aikaa vaativia suursiivouksia tarvitse tehdä niin usein.

Viime vuosina olen ottanut myös enemmän lapsia mukaan siivoukseen ja kotitöihin, vaikka pitkään tuntui, että helpommin ja nopeammin tekee vain itse. Mutta mitenkäs he muuten oppisivat, kun tekemällä!

Myös siksi minusta tärkeää, että käyttämämme pesuaineet ovat turvallisia ihan koko perheen käyttää. Kiilto Hajusteeton sarjan spray-pullot ovat myös todella helppokäyttöisiä. Erikoisen suuttimensa ansiosta pesuaine tulee pullosta vaahtona – joka on muuten myös allergiaystävällistä, verrattuna hienojakoiseen sprayhun, joka saattaa mennä henkeen. Kiilto Hajusteeton Suihkutettava käsitiskiaine tekee pienen tiskin tiskaamisen todella nopeaksi ja vaivattomaksi. Tuotteen sisältämä glyseriini estää myös tiskaamisesta johtuvaa käsien ihon kuivumista!

Teitä varmasti kiinnostaisi myös testata näitä Hankasalmella aurinkovoimalla luonnollisista kasviperäisistä aineista valmistettuja, nopeasti biohajovia ja vegaanisia, kierrätysmateriaaleihin pakattuja allergiatunnuksen ja joutsenmerkin saaneita pesuaineita?

ARVONTA! Kerro kommentteihin mitkä tekijät (esim kotimaisuus, ympäristöystävällisyys, hinta) ovat sinulle tärkeitä kodinpuhdistusainetta valittaessa, niin olet mukana runsaan Kiilto Hajusteeton -tuotepaketin arvonnassa!

Jos Kiilto Hajusteeton tuotteet ovat teille jo tuttuja, saa omista kokemuksista kertoa myös ehdottomasti!

Arvonta päättyy 15.8.2021 ja arvonnan säännöt löytyvät täältä


IHANIA MEIKKIUUTUUKSIA KORENNOLTA

12/04/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Korennon kanssa
Sisältää arvonnan!

Minulla on suuri ilo ja kunnia toimia tämä kevät kotimaisen kosmetiikkarbrändi Korennon kauneuslähettiläänä. Olen ollut Korennon fani jo muutaman vuoden ja syy miksi itse rakastan Korennon tuotteita on se, että ne ovat seftifioitua luonnonkosmetiikkaa, tuotteet valmistetaan käsin laadukkaista raaka-aineista Riihimäellä, jonka lisäksi tuotteet myös hoitavat ihanasti ihoa, sillä ne sisältävät pohjoisen luonnossa villinä kasvaneiden antioksidanttirikkaiden marjojen siemenöljyjä. Ja mikä tärkeintä, näillä saa kauniin hehkuvan ja luonnollisen raikkaan meikin.

Korento uudisti hiljattain tuotepakkauksiaan sekä laajensi tuotevalikoimaansa ja ajattelinkin aloittaa kertomalla aluksi tarkemmin tuotteista, niiden käyttötavoista sekä esitellä omat suosikkini. Suosikkien esittely löytyy myös videon muodossa Instagramin storyistä, joten kannattaa kurkata tämän jälkeen myös sinne, jos meikkijutut (ja arvonta) kiinnostaa!

Uuden raikkaan ilmeen myötä myös Korennon pakkaukset ovat entistä ekologisempia ja toimivampia, ne ovat valmistettu zero waste -ajatuksella lähinnä pahvista ja lasista, eli ovat helposti kierrätettäviä. Lisäksi meikkipohjiin on tullut lisää sävyjä tummasta vaaleaan ja niiden koostumuksia on myös parannettu entisestään.

Korento-tuotevalikoimaan kuuluu kahdeksan eri meikkituotetta lukuisen sävyineen sekä uutuutena ammattimaiset meikkisiveltimet. Kaikki tuotteet sisältävät ihoa hoitavan ja hellivän, arktisista marjoista koostuvan Korento Berry Active Complex -yhdisteen sekä runsaasti muita laadukkaita luonnon raaka-aineita.

Velvet Smooth Primer – Meikinpohjustusvoide

Siis omg, en ole juuri ennen käyttänyt meikin alla primeriä, mutta tämän testaamisen jälkeen en enää ikinä jätä sitä laittamatta. Iholla nestemäisestä samettiseksi muuntuva pohjustusvoide pidentää meikkipohjan kestoa samalla hoitaen ihoa. Voide tekee ihon pinnasta sileän, tasaisen puuterimaisen ja antaa sille luonnollisen hehkun, tykkään!

Age Defying Serum – Seerumimeikkivoide

Tämä on toinen suosikeistani, siis kuinka ihanan tuntuinen ja kauniisti levittyvä voikaan meikkivoide olla, ah! Seerumimeikkivoide on kevyt ja tasoittaa ihoa, jättäen sen kuitenkin hyvin hyvin luonnollisen näköiseksi, kosteuttavien ja ravitsevien aineosien samalla hoitaessa ihoa. Minulla on haaleat pisamat, joita en halua peittää, joten tämä on juuri passeli myös sen kannalta. Olen myöskin se tyyppi, joka yleensä sekoittaa kasvo-öljyä juuri siitä syystä meikkivoiteeseen, mutta enää ei tarvitse kikkailla.

Berry Vitamin Cream Foundation – Voidemainen meikkipohja

Ihoa ravitsevaa, samettisen pehmeää ja puolimattaista meikkivoidetta voi käyttää koko kasvoille tai korjaamaan paikalliseti ihon pikkuvirheitä peitevoiteen tapaan. Melko peittävä koostumus sulautuu luonnollisesti ihoon, tukkimatta ihohuokosia. Jos haluaa peittävyyttä seerumimeikkivoiteen ja tämän välistä, voi niitä kahta myös sekoittaa keskenään!

Perfecting Mineral Base & Mattifying Mineral Base – Heleyttävä & Matta mineraalimeikkipohja

Itse olen vasta aloittelija mineraalipohjien kanssa, mutta kuulemma kun taktiikan oppii, ei halua enää käyttää mitään muuta. Näiden puuterimaiset meikkipohjien peittävyyttä voi säätää kerrostamalla puuteria iholle siveltimen avulla, kerros kerrokselta. Heleyttävä mineraalipohja heijastaa kauniisti valoa ja matta puolestaan vie iholta kiiltoa pois.

Botanical Finishing Powder – Viimeistelypuuteri

Luonnollinen, läpikuultava, väritön ja ilmavan kevyt puuteri himmentää ei-toivottua kiiltoa kasvoilla ja kiinnittää meikkipohjan. Luomu-riisipuuterista valmistettua viimeistelypuuteria voi käyttää koko kasvoilla tai ihan paikallisesti pienemmillä alueilla, kuten otsalla.

Liquid Blush – Seerumiposkipuna

Itseasiassa tämän tuotteen kautta löysin aikoinaan Korennon – ja tätä seerumiposkipunaa olen aiemminkin useampaan otteeseen kehunut niin somessa kun kaikille kavereillekin, tämä on I H A N A! Ihoa hoitava pigmentoitu seerumi antaa iholle upean kuulaan, raikkaan ja luonnollisen sävyn. Aluksi väri tuntuu vahvalta, mutta sulautuu hetkessä ihoon ja sitä voi kerrostaa sen mukaan miten intensiivisen sävyn haluaa. Olen käyttänyt tätä myös luomilla ja huulissakin reissussa, kun en jaksanut pakata meikkipusiin juuri muuta mykaan. Seerumiposkipunaa löytyy kahdessa eri sävyssä, joista voi myös sekoittaa keskenään kolmannen sävyn.

Vitamin Infused Lip & Cheek Tink – Huuli & Poskiväri

Tämä on hauska monitoimituote, jolla syntyy herkullinen huulimeikki ja pirteät posket. Väri on pakattu kompaktiin puikkopakkaukseen ja pakkaus on täysin kierrätettävissä pahvinkeräykseen. Nämä värit olivat itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta päätyivät heti ihan päivittäiseen käyttöön – niin kätevää ensin levittää väri huulille ja siitä tuputella poskille. Ihanan freesi look look syntyy samalla kun ulos lähtiessä vetää kengät jalkaan.

Rose Quartz Highlighter – Korostus -ja kuultovoide

Olen aina luullut, etten tykkää helposti epäluonnollisen hehkun antavista highligteriesta ja siksi olen vältellyt niiden käyttöä. Tähän saakka. Oikealla ruusukvartsia sisältävällä korostusvoiteella saa aikaan halutessaan näyttävänkin kuullon, mutta samalla hyvin luonnollisen. Siis oikeasti niin luonnollisen, että rohkenin laittaa tätä myös nenänpäähän – eikö näytäkin kivalta ja luonnolliselta?

Korostusvoiteen luonnolliset ainesosat tuovat hehkua ja samalla sen ravitseva koostumus tekee iholle hyvää. Tätä voi käyttää perinteiseen tapaan kasvojen korkeimmilla kohdilla, kuten poskipäillä, kulmaluilla, nenänpäässä ja solosluilla, mutta myös silmien sisä ja ulkonurkissa tai vaikka ihan koko luomella. Tästä voi tehdä myös värillisen hohtavan luomivärin sekoittamalla joukkoon esimerkiksi seerumiposkipunaa. Himmeämmän hehkun saa aikaan levittämällä kuultovoiteen ennen meikkipohjaa.

Siveltimet

Olen itse ollut aina vähän huono käyttämään siveltimiä, mutta kaikki Korennon tuotteet mineraalimeikkipohjaa lukuunottamatta voi myös hyvin levittää sormin. Uudet ammattitason siveltimet ovat kuitenkin niin upean tuntuisia, että olen myös alkanut opetella niiden käyttöä. Kokoelmaan kuuluu erilaisia FSC-sertifioiduista puusta sekä vegaanisesta karvasta valmistettuja siveltimiä.

Tässä meikissä käyttämäni tuotteet:

– Velvet Smooth Primer / Meikinpohjustusvoide
– Age Defying Serum / Seerumimeikkivoide sävy Cool 0,5
– Berry Vitamin Cream Foundation / Voidemainen meikkipohja sävy Cool 01 käytetty peitevoiteen tavoin silmien ympärillä, nenänpielissä & leuassa
– Mattifying Mineral Base / Matta mineraalimeikkipohja Sävy Cool 02 käytetty kevyesti puuterin tavoin t-alueella
– Liquid Blush / Seerumiposkipuna Sävy Rasberry, käytetty lisäksi luomilla
– Vitamin Infused Lip & Cheek Tink / Huuliväri Sävy Cranberry
– Rose Quartz Highlighter / Korostus -ja kuultovoide, käytetty silmien sisä -ja ulkonurkissa & nenänpäässä

Arvonta! Tiedän, että haluatte myös varmasti itse testata näitä tuotteita! Korennon nettisivuilta voi tilata yhden euron kappalehintaan näytteitä tuotteista, mutta mikä parasta, minulla on teille myös arvottavaksi 150 euron lahjakortti Flow Cosmeticsin nettikauppaan! Arvonta löytyy Instagramin puolelta, eli klikatkaahan itsesi seuraavaksi sinne!

Minulle saa myös esittää kysymyksiä tai vaikka toiveita seuraavaan meikkipostaukseen liittyen, kiinnostaisikohan esimerkiksi arkisen tai kesäisemmän meikin tutoriaali?


UUSI SENKKI OLOHUONEESEEN

17/01/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Muoto2 kanssa

Tästä on jo vuosi, kun aloin haaveilemaan pienestä muutoksesta olkkariimme. Halusin sinne television sekä lisää säilytys -ja laskutilaa. Mielessä minulla oli joko vaaleaa puuta oleva vanha, 40 -50 lukulainen senkki tai sitten joku todella ja yksinkertainen suuri kaappi.

Etsin senkkiä nettikirppiksiltä lähes vuoden. Juuri omaan visioon sopivaa oli yllättävän vaikea löytää, kauniita vanhoja senkkejä kyllä löytyi useampi, mutta joko ne olivat liian pieniä, liian huonokuntoisia, niissä oli liikaa yksityiskohtia tai ne sijaitsivat niin kaukana pohjoisessa, että kuljetuskustannukset olisivat nousseet liian korkeiksi.

Niinpä laajensin etsintää uusiin huonekaluihin. Uuden senkin vaatimuksena oli yksinkertaisuus, mutta halusin sen silti olevan persoonallinen. Senkin tuli ehdottomasti olla kokopuinen ja Suomessa valmistettu. Halusin myös että senkki olisi irti maasta ja jalkojen piti olla suorat ja simppelit.

Voisi ehkä kuvitella että näillä spekseillä senkin löytäminen olisi hankalaa, mutta itseasiassa hyvin lyhyen googlettelun jälkeen löysin heti muotokieleltään juuri sellaisen mitä olin etsinyt, jopa mitat osuivat täysin yksiin.

Kyseessä on Muoto2 ja heidän Laine -tuoteperheeseen kuuluva senkki, L koossa. Muoto2 on kahden muotoilijan, Kirsi Pasasen ja Mikko Kentan perustama muotoilutoimisto,  jolla oma tuotanto on ollut mukana alusta asti. Eli kaikki tuotteet niin suunnitellaan että myös toteutetaan tarkoin valituista ja kotimaisista raaka-aineista omassa tehtaassa Lahdessa. Kaikille tuotteille on myönnetty Suomalaisen työn liiton Avainlippumerkki sekä Design from Finland -merkki.

Kodin huonekalujen ja piensisustustuotteiden lisäksi Muoto2:sessa myös yksilöllisiä ja kokonaisvaltaisia projektikalustuksia yrityksille ja yksityishenkilöille. Myös huonekalut valmistetaan aina tilauksesta, joten niiden toteutukseen voi itse myös vaikuttaa. Tähän Laine-senkiin on mahdollista valita esimerkiksi käytettävän puun lisäksi sille erilaisia käsittelyjä, ovien määrä ja koko sekä mahdollinen väri kuten myös – tai vaihtoehtoisesti laatikot, tai sekoitus molempia. Laine-sarjan tuotteita on mahdollista tilata myös erikoismitoilla ja värityksillä.

Meidän senkki on saarnia, joka on käsitelty vaaleakuultavaksi ja siinä on myös käsittely, joka estää sormenjälkien näkymisen ja tekee senkin pinnan mattamaisen pehmeäksi. Vaikka saarnipuussa on mielestäni hurjan kaunis sävy etenkin hieman käsiteltynä, pelkäsin että liian isona pintana sävy riitelee liikaa lattiamme värityksen kanssa.

Päädyin valitsemaan maalauksen kaikille muille, paitsi kahdelle pienelle ovelle.  Tykästyin kovasti tuohon valmiissa värivalikomassa olevaan puuteriseen sävyyn, joka taittaa valosta riippuen vaalenpunertavaan ja persikkaiseen.  Samalla eriväriset ovet tuovat kokonaisuuteen sitä persoonallisuutta ja leikkisyyttä, mitä kalusteelta halusinkin.

Senkin metallinen jalka on valmistettu paikallisella alihankkijalla ja siitä innostuin kovasti, se on nimittäin ihan samanlainen mikä meillä jo entuudestaan olevasta pienestä, 50-luvulla myöskin Lahdessa valmistetusta, senkistä löytyy. Samaa tyyliä löytyy myös meidän ruokapöydän jaloista, joten on kiva että samassa huoneessa olevilla huonekaluilla on kiva pieni yhdistävä tekijä, vaikka muuten erilaisia ovatkin.

Yksinkertaista linjakkuutta senkkiin tuo se, ettei ovissa ole vetimiä. Ovien sisäpuolella on pomppumekanismi että magneetti, joiden avulla ovet on kätevä avata ja sulkea. Senkkiin kuuluu myös useampi hylly, joiden paikan voi päättää ja vaihdella.

Erilaisten huonekalujen lisäksi Muoto2 toteuttaa isommatkin kodin muutokset ja mittatilauskalusteet. Inspiroivia kuvia toteutetuista isommista projekteista löytyy täältä. Yksinkertainen ja laadukas kokopuinen kaluste on loppuelämän huonekalu, joka kestää seuraavillekin sukupolville. Senkki sopii eri huoneisiin ja tarkoituksiin. Tykkään!


MUUMI JA MYY – ELI KOTIMAISET JA YMPÄRISTÖVASTUULLISET VAIPAT

17/06/2020

Postaus on totetetu kaupallisessa yhteistyössä Muumi Baby & Indieplace kanssa

Meillä täällä kovasti jo yritetään treenata potalla käymistä, mutta eräs taapero on toistaiseksi vielä vähän eri mieltä asiasta. Onneksi on kesä, mikä helpottaa asiaa huomattavasti. Vaiposta emme siis ole vielä päässeet, eikä se kyllä vielä haittaakaan. Kyllä se siitä, kun aika on oikea.

Kertakäyttövaippojen käyttäminen on osoittautunut meidän perheelle ja omille voimavaroillemme parhaaksi valinnaksi. Joissain asioissa on tärkeä osata kuunnella omaa jaksamistaan ja toimia sen mukaan. Kertakäyttövaipoissa ja niiden ympäristövaikutuksissa on kuitenkin myös suuria eroja. Koko kohta kaksivuotisen vauva -ja taaperoarjen ajan käytössämme ovat olleet kotimaiset Muumi baby -vaipat, jotka valmistetaan ympäristövastuullisesti Tammisaaressa.

Kun on kyse vuorokauden ympäri lapsen herkkää ihoa vasten olevasta tuotteesta, on tottakai äärimmäisen tärkeää, että se on turvallinen ja mukava päällä. Muumivaipat ovat hajusteettomia, tuoksuttomia, voiteettomia ja kloorittomia. Vaipan materiaalit, jotka ovat suorassa kosketuksessa vauvan ihon kanssa, on valmistettu pehmeästä kasvipohjaisesta ja ihoystävällisestä materiaalista. Vaipan imuosa on vastuullisesti (FSC-sertifioitu) suomalaisesta havumetsästä tuotettua selluloosaa, joka on täysin biohajoavaa. Muumi Baby -vaipat on kehitetty yhteistyössä Suomen Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa ja niille on myös myönnetty pohjoismainen Joutsen-ympäristömerkki.

Myyn ollessa pieni vauva käytimme hänellä teippivaippoja, mutta kasvaessa ja enemmän liikkumaan alkaessaan siirryimme käteviin housuvaippoihin. Housuvaipat ovat mielestäni isomalle vauvalle ja taaperolle siinä mielessä paremmat, että ne on ensinnäkin vain helppo vetäistä missä vain tilanteessa jalkaan, ne ovat joustavat ja mukavat joka suunnasta, mutta silti varmat kovassakin menossa. Meille kivana uututena Muumi Baby -valikoimaan tuli viime vuonna uusi 4 koko housuvaipasta, joka on Myyllä edelleen käytössä.

Meillä vaihdetaan vaippaa aika ahkeraan, 5-8 kertaa päivässä, mutta toisaalta yöaikaan sama vaippa on päällä helposti jopa 12 tuntia. Toki vaippamerkistä riippumatta ohivuotoja sattuu kaikilla joskus, mutta jopa pitkien öiden jälkeen vaippa on hoitanut hyvin tehtävänsä.

Viime aikoina Myy on alkanut kiinnostumaan Muumeista piirroshahmoina ja on alkanut myös kutsumaan vaippaa aina Muumi-vaipaksi. Tässä neloskoon vaipassa on muuten kuvituksena myös Pikku-Myy, josta hän on myös mielissään, vaikka Muumi-Peikko taitaakin olla hänen suosikkihahmonsa. Muumihahmoon on helppo myös vedota silloin, kun vaipanvaihto ei lasta niin kiinnostaisi.

Muumi Baby -vaippojen ympäristövastuullisuudesta vielä muutama sananen. Vaipat tosiaan tuotetaan ja valmistetaan Suomessa, jolloin myös niiden kuljetuksesta aiheutuvat päästöt ovat luonnollisesti pienemmät kun ulkomailta tuoduilta. Vaippojen tuotannosta ei mene lainkaan jätettä kaatopaikalle, vaan kaikki tuotantojäte kierrätetään tai poltetaan energiaksi. Vaippojen valmistuksessa käytetään ainoastaan sertifioitua, vanhalla vesivoimalla tuotettua sähköä, josta ei synny lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Muumi Baby on luvannut jatkossa pyrkiä myös lisäämään biohajoavien raaka-aineiden osuutta vaipoissa entistä enemmän ja kehittämään tuotteita entistä ympäristövastuullisemmiksi. Myös vaippojen pakkaus on täysin biohajoava ja sen voi hyödyntää vaikkapa biojätepussina!

Muumi Baby -vaipoista voi tilata ilmaisia näytekappaleita, jos haluaa testata eri kokojen sopivuutta ennen ison pakkauksen ostamista ja välttää näin mahdolliset hutiostot (meilläkin odotti tuo 5 koon vaippapaketti melkein vuoden, kun ostin sen joskus summanmutikassa). Lisäksi  Muumi Baby -vaippoja voi jatkossa tilata kuukausitilauksella suoraan kotiovelle kuljetettuna.

Elämä tahtoikää lähestyvänä taaperona, että sellaisen vanhempana, voi olla välillä aikamoista menoa ja meininkiä. Siksi sitä arkea kannattaa mielestäni helpottaa hyvillä ja toimivilla asioilla, joista saa parhaimmillaan lisäksi hyvää mieltä. Muumi Baby -vaipat ovat omassa arjessamme yksi tällainen tekijä. Ne on ne pienet jutut jotka yleensä ratkaisee.

Jos perheestänne tai lähipiiristänne löytyy vaippa-ikäisiä, käykää toki osallistumassa Instagram-kuvani alla Muumi Baby -tuotepakkauksen arvontaan! Siellä kaksi onnekasta voittaa Meidän meri -tuotekassin kolmella valitsemallaan Muumi Baby -vaippapakkauksella.


SIEMENRAPEAT – TERVEELLISET HERKUT

23/01/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Rosten Siemenrapeat & Indieplace kanssa
Sisältää tuotepaketin arvonnan!

Meillä koko perhe tykkää syödä simennäkkäreitä, mutta eritysesti sekä miestäni että vanhimpaa lastani voisi kutsua niiden suurkuluttajiksi. Näkkärit toimivat meillä niin aamu -ja iltapalapöydässä että ihan välipalanakin.

Hyvien ja terveellisten tuotteiden ei tarvitse maistua terveystuotteille ja siitä hyvänä esimekkinä ovat Turussa valmistetut, kotimaisen perheyrityksen Rostenin Simenrapeat-tuotteet. Tuoteperheeseen kuuluu monta eri makuista siemennäkkäriä (osa myös täysin gluutenittomana!) sekä siemenlastut (vähän kuin sipsejä).

Siemenrapeat ovat hyvin ravintorikkaita ja sisältävät paljon vatsalle hyvää tekevää kuitua, joten ne sopivat hyvin etenkin silloin, kun pitää saada pitkäkestoista energiaa – kuten juuri aamuisin tai koulupäivän jälkeen. Pellavan,- auringonkukan, -kurpitsan, seesamin -ja cihansiemeniä sisältäviä näkkäreitä voi helposti kutsua superfoodiksi.

Itse tykkään syödä simennäkkäreiden päällä herkullisia hummuksia ja avocadoa. Mieheni herkuttelee niillä taas useinmiten iltaisin, juustojen ja joskus viinilasillisen kanssa. Lapset taas tykkäävät rouskuttaa näkkäreitä joka välissä ihan sellaisenaan tai viikonloppubrunsseilla sitten vähän hienommin maapähkinävoin, banaanin ja mustikoiden kanssa. Siemennäkkileivät ovat tosi hyvä vaihtoehto myös gluutenitonta sekä FODMAP ruokavaliota noudattaville.

Maistoimme viime viikolla ensimmäistä kertaa noita Simenrapeat lastuja ja täytyy sanoa, että varmasti tullaan niitä ostamaan jatkossakin, kun kaivataan jotain pientä naposteltavaa esim leffaan tai vaikkapa reissun päälle. Minusta on ihana, että lapsille voi hyvillä mielin tarjota jotain terveellistä snäksiä, jota he itse pitävät suurena herkkuna (ja ahmivat lähestulkoon kaksin käsin). Poikien lempimauksi näistä lastuista valikoitui Paahdettu Sipuli & Seesami, oma suosikkimakuni on ehkä tuo Merisuola & Rosmariini.

Siemenrapeat-siemennäkkäreitä on jo niin monta eri makua, että niistä on tosi vaikea nostaa yhtä suosikkia yli muiden. Näitä hummus -ja avocadoleipiä söin aamupalan ja lounaan yhdistelmäksi viimeksi Kurpitsansiemen & Pellava näkkärin päällä ja se oli ainakin nappivalinta. Tässä näkkärissä on 72 % siemeniä, mikä sopii omaan ruokafilosofiani, enemmän on enemmän, kanssa hyvin yhteen. Ei todellakaan ala hetkeen nälkä vaivaamaan tälläisen setin jälkeen!

Yhdellä leivällä minulla oli puolikas avocado viipaloituna, sesaminsiemeniä sekä ripaus suolaa ja pippuria. Toisella leivällä punajuurihummusta jonka päällä Seame & Chia Lastumurusia sekä korianteria. Kolmannella leivällä muussattua avocadoa ja rapeita ituja. Neljännellä chilihummusta, kikherneitä sekä ripaus paprikajauhetta. Nam!

Kuten tästäkin näkee, ruoassa voi oikein hyvin mennä niin terveys että hyvä maku edellä – toinen ei rajaa toista pois. Siemennäkäreiden kanssa voi keksiä vaikka minkälaisia erikoisiakin makuyhdistelmiä – makeita ja suolaisia, ja ne toimivat hyvin koko perheelle, nopeiksi välipaloiksi tai täyttävämmäksi kokonaisuuksiksi.

Ja sitten siihen arvontaan! Millaiselle Siemenrapeat-tuotteelle olisi mielestäsi kysyntää? Tuleeko valmiiden näkkäreiden että lastujen lisäksi mieleen jotain, joka teidän perheessänne voisi toimia? Kerro ajatuksesi kommentti-osioon, niin olet mukana herkullisen Siemenrapeat-tuotepaketin arvonnassa! Arvonta päättyy 30.1.2020.