12 – OMBRELLINO

12/12/2017

Ombrellino on varmasti etenkin monelle Helsinkiläiselle tuttu, sillä tämä ihastuttava pieni Pohjoisesplanadilla sijaitseva lelukauppa on toiminut aina vuodesta 1978. Lelukauppa on tunnettu kauniista klassisista puuleluistaan, julisteista, Tinteistä, Pikku Prinsseistä sekä Barbapapa-tuotteistaan.

Pienen värikkään myymälän valikoima on valtava ja tunnelma aivan ihastuttava. Viime vuonna Ombrellino avasi toisen myymälänsä myös Ouluun. Näiden lisäksi heiltä löytyy toki nykyisin myös nettikauppa, facebooksivu sekä instagram. Ombrellinoon kannaattaakin suunnata aina kun tarvitsee vaikkapa lahjan kaverisynttäreille tai kummilapselle. Leluja, sisustustavaraa ja muuta hyödyllistä löytyy ihan kaiken ikäisille. Olempa kuullut aina välillä myös vähän vanhempien ihmisten tulevan ostamaan jotain pientä itselleen! Ombrellinosta saa klassikkoleluja jotka aiheuttavat nostagliaryöpyn.

Lelujen lisäksi valikoimista löytyy esimerkiksi kerhoreppuja, eväsrasioita, aterimia ja astioita, lasisia tuttipulloja, vauvojen luonnonkosmetiikkaa, aurinkolaseja, seinäkelloja, koulutarvikkeita, vesipohjaisia kynsilakkoja, lautapelejä, tarroja, soittimia, kylpyleluja ja valaisimia.

Myymälöihin saapuikin juuri iso erä erivärisiä sienivalaisimia. Valaisinta löytyy kahdessa eri koossa, pienempi sieni on suipomman mallinen ja isompi lamppu leveämpi. Värejä löytyy parhaiten Helsingin ja Oulun myymälästä, mutta myös nettikaupasta. Sieniä on ainakin vaalenpunaisina, vadelmaisina, mustina, kultaisina, vaaleansinisinä, punaisina, turkooseina sekä  hopeisina.

Kahdennestatoista luukusta minulla on ilo arpoa teille Ombrellinon sienivalaisin! Pienen lampun arvo on 62 eur ja ison 80 eur. Voittaja saa valita lampun koon ja värin varaston tilanteen mukaan. Osallistu arvontaan kommentoimalla minkä värinen sienilamppu olisi mielestäsi ihanin.

Jokaisen joulukalenterin luukun arvontaan voi osallistua yhden kerran ja kaikkien luukkujen arvonta-aika päättyy la 23.12. Iloista joulunodotusta!