Olenkin jo kerran aiemmin postannut lasten isän kodista, mutta viimeksi siellä käydessäni oli niin ihana valo ja vähän tavaratkin vaihtaneet paikkaa, joten oli ihan pakko räpsäistä taas pari kuvaa blogiin.

Ihan hirveän usein minun ei tule tuolla poikien kakkoskodissa käytyä, vaikka se tuossa ihan melkein naapurissa onkin. Onkin joka kerta jotenkin pysäyttävää nähdä lapset toisessa ympäristössä ja kuitenkin ihan kotonaan. Heillä on siellä ihan omat juttunsa, lelunsa, sänkynsä, omat paikat ruokapöydässä… Vaikka tietysti on tosi hienoa että pojat ovat sopeutuneet hyvin kahden kodin elämään, on se myös jollain tapaa haikeaa. Täällä minä istun yksin kotona ja samaan aikaan he touhuilevat toisessa kodissaan jotain mistä minä en juurikaan tiedä mitään.

Onnea kuitenkin että kakkoskoti on mitä parhain, ikinä ei tarvitse aiankaan huolissaan olla että miten siellä menee. Ja hienoa että ollaan saatu tämä kahden kodin elämä näin hyvin rullaamaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lokakuu. Se meni hitusen kivuttovammin kun olin ajatellut. Edelleen, kuten joka kuun vaihde, ei voi muuta kuin ihmetellä ajankulkua. Juurihan tämä vuosi alkoi. Muistan selvästi kun oli tammikuu. Pian se on jo uudestaan. Tämä lokakuu on ainakin itselleni aina ollut vähän sellainen siirtymäkausi. Vihdoin hyväksyn että kesä on ohi, syksykin ihan pian, ja kaikki alkavat valmistautua talveen. Muuten tuntuu että tämä sama ajanjakso elämässäni vain jatkuu ja jatkuu. Ehkä olisi aika miettiä jotain opiskeluhommia tai osa-aika töitä. Tässä kuussa olen myös paljon miettinyt taas hetkessä elämistä, ja miten itse saisin taas ajatukset kasaan niin että osaisin nauttia tästä kaikesta mitä minulla jo on, enkä haikailla jotain mitä haluaisin. Jos viime kuu meni kunnon tunneryöpytyksessä niin tämä kuu ennemmin taas jossain sumussa turtana kulkien. On tämä naisen elämä vaan.. en edes tiedä, hullua. Jokatapauksessa, lokakuussa:

-sain serkun
-voitin blogigaalassa jaetun 3.sijan palkinnon
-tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä kun tosissani sanoin exälleni että haluan erota
-edelleen tykkäsin pojasta josta tykkäsin jo kymmenen viikkoa sitten
-edelleen olen sinkku
-varasimme matkan thaimaahan jouluksi
-sain nimikkopipon
-kävin pariisissa
-oli sydänsuruja
-matkustin vantaalle ja jäin bussista väärällä pysäkillä
-sain uuden ystävän
-tajusin ettei iällä oikeasti ole enää merkitystä
-nukahdin baariin, kaksi kertaa saman illan aikana
-lemmikkikuume kasvoi niin kovasti että aloimme syöttämään lintuja keittiön ikkunalaudalta
-leikkasin itse otsahiukset traagisin seurauksin
-pikkuveljeni räppäsi usealle sadalle ihmiselle seksielämästäni
-katsoin sillan tokan tuotantokauden ja kuuntelin sen tunnarin ainakin sata kertaa
-istuin neljä tuntia kampaajalla blondaamassa hiuksiani
-huomasin vanhentuneeni
-vaihdoin kaikki kylppärin (vaikeat) halogeenit, ihan ite
-kävin keskustelun exäni yhdenyön jutusta, ikeassa
-näin enneunta
-sain kuulla että kantakahvilani on myyty uusille omistajille
-tuhlasin ihan liikaa rahaa
-haaveilin päivittäin uusista tatuoinneista
-koin ehkä yhden elämäni pahimmista vaatekriiseistä
-tinderissä oli todella hiljaista
-whatsappin ryhmäkeskustelu kävin ehkä kuumemepana kuin ikinä ennen
-löysin itseni muutaman kerran kerran sellaisista paikoista etten vaan olisi ikinä uskonut
-järjestin lastensynttärit
-minulla oli nimipäivät
-the walking dead alkoi vihdoin pitkältä tauloltaan
-matkustin taksilla noin miljoona kertaa
-kävelin monena maanantai-aamuna vaasankatua pitkin haikein mielin kotiin
-päätin ettemme muuta tästä asunnosta vasta kun on ihan ihan pakko

Kuukausilistauksen kuvat perinteisesti instagramista @mintturipakinttu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tällaiset hurrrrrjimukset (not) bilettivät tänään päivällä leikkipuiston halloween-naamiaisissa. Olenkin aiemmin kertonut että erilaisia roolivaatteita meiltä löytyykin iso liuta, ja niillä leikitään lähes päivittäin. Muutama vähän pelottavampi luurankopukukin löytyy, mutta tällä kertaa pojat valitsivat nämä. Tuo astronauttipuku* on uusi ja ollut muutaman viikon molemmilla kovassa käytössä. Se on Melissa & Doug merkkinen ja heiltä löytyykin paljon, etenkin ammatteihin liittyviä, naamiaisasuja.

En ole aiempina vuosia oikeastaan innostunut juhlimaan Halloweenia, mutta selkeästi vuosi vuodelta huomaa että tämäkin juhla kasvaa suomessa. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Kivahan se vaan on järkätä jotain pientä spessua muuten niin pimeään syksyyn. Ei juhlia voi olla liikaa! Ainakin lapset ovat ihan innoissaan. Vai mitä te olette mieltä?

Me olemme syöneet tänään kammottavia halloweenkarkkeja, limasoppaa ja silmämunia (pinaattikeittoa ja kananmunia), voidelleet leivät räällä (juu, eli voilla) sekä melkein kaivertaneet kurpitsan. Netflixistä tietysti pyörii tällä hetkellä Scoopy Doo! Ja löytyy tuolta blogin facebooksivultakin aika kammottava kuva, joka yhdessä poikien kanssa tehtiin. Hirvittävän hauskaa iltaa!

*saatu Lekmeristä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen tämän pienen blogiurani aikana päässyt tekemään yhteistyötä monen mielenkiintoisesen tahon kanssa. Yksi pitkäikäisimmistä näistä on ruotsalainen vaatemerkki Me&I. Ollaan meandin kanssa järkätty niin lukijailtaa, olen ollut heidän 10v juhlanäytöksessään mallina, tavannut merkin perustajat sekä käynyt tutustumassa heidän pääkonttoriinsa Malmössä. Muutama päivä sitten tapasin myös Sanna Lostedtin, joka on toiminut Meandin myyjänä kuusi vuotta.

Lasteenvaatteista kiinnostunut Sanna päätti hakea Meandin myyjäksi esikoispoikansa, Daneilin, ollessa puolivuotias. Netissä tekemän hakemuksen jälkeen Sannaa haasteteltiin puhelimitse ja hän pääsikin heti ensimmäisellä hakukerralla mukaan myyjäksi. Kotimyyjän työ sopi hyvin iloiselle ja avoimelle Sannalle ja kolme vuotta sitten, kuopuspoika Felixin ollessa vuoden ikäinen, hän irtisanoutui edellisestä liikunnanohjaajan työstään ja on tähän päivään saakka jatkanut kokopäiväisenä Meandi-myyjänä. Eikä loppua näy.

Kotimyyjänä Sanna siis kiertää asiakkaiden kotona esittelemässä uusien mallistojen vaatteita. Muutaman kerran vuodessa hän pitää kutsut myös omassa kodissaan, esimerkiksi siloin kun uusi mallisto julkistetaan. Myyjän työssä tapaa paljon erilaisia ihmisiä, joten luonteeltaan on hyvä olla ulospäin suuntautunut ja tulla hyvin toimeen monenlaisten persoonien kanssa. Myyjältä vaaditaan myös ahkeruutta sekä aitoa kiinnostusta vaatteisiin. Tällä hetkellä kutsuja olisi pidettäväksi vaikka joka päivä. Etenkin illat ja viikonloput ovat myyjillä työntäyteisiä. Hyvänä puolena taas päivät voi viettää kotona lasten kanssa.

Kaikki myyjät tapavaat vähintään pari kertaa vuodessa kick off-tapahtumissa, joissa myyjille esitellään uudet mallistot muutamaa viikkoa ennen niiden ilmestymistä. Lisäksi myyjillä on yhteinen facebookryhmä, sekä jokaisella myyntialueella vielä omansa. Yhteishenki on todella hyvä, eikä muutenkaan matalan hierarkian yrityksessä tarvitse jännittää, vaan kaikki ovat yhtä suurta perhettä. Sanna kertookin, että on saanut työnsä kautta ihania ja tärkeitä tosisytäviä elämäänsä. Enkä yhtään ihmettele, olen myös itse saanut sivusta nähdä meandin porukan lämpimät välit ja huikean yhteishengen.

Myyjien palkkaus on provisiopohjainen, jonka lisäksi myyjille on paljon erilaisia kannusteita ja kisoja. Palkinnot ovat tuotteista, kuten korusta, lähtien erilaisiin usean päivän palkintomatkoihin. Loppuvuodesta Sannakin matkustaa huippumyyjien kesken Köpenhaminaan ja Malmööseen. Tietysti meandin tuotteista saa myös hyvät alennukset, sekä myyjien on mahdollista ostaa erikoistuotteita, jotka eivät muuten olisi myynnissä. Sanna kertookin että sekä lasten että hänen oma vaatekkaappinsa koostuukin vain lähinnä meandin vaatteista. Ja juuri tuo naistenmallisto onkin nyt todella suosittu, ja sitä myydään Sannan arvion mukaan jopa enemmän kun lastenvaatteita.

Tällä hetkellä etenkin pääkaupunkiseudun alueelle palkataan lisää myyjiä, joten jos olet ulospäin suuntautunut, ahkera ja kiinnostunut vaatteista voi netin kautta hakemuksen lähettää. Kaikki blogini hakemuksessa maininneet saavat myös veloituksetta myyjien kassin, jossa vaatteet kutstuille kujeteteaan, seuraavaa myyntimallistoa tilatessaan.

Kuinka paljon meandi myyjiä muuten siellä lukijoiden joukossa on? Oliko teillä antaa vielä jotain neuvoja myyjän uraa miettiville? Kauanko te olette myyjinä toimineet ja mitä tykkäätte?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olkkarissa on uusi järjestys. Kuten aiemmin kerroinkin, sain kolme ihanaa ystävää viime viikonlopuksi yökylään. Lopuksi meitä oli vielä sitäkin enemmän täällä yötä ja molempina iltoina myös muita ystäviä istumassa iltaa. Ajattelinkin että olisi kiva siirtää pöytää niin, että mahtuisimme kaikki sen ympärille. Aiemminhan pöytä oli ollut pitkää seinää vasten ja käytin sitä lähinnä työpisteenä.

No mutta siis, olin aikeissa kuvata tänään olkkaria, kunnes havahduin siihen, että täällähän on aika sotkuista. Hetken jo mielessä kävi alkaa siivota kuvia varten. Mutta sitten mietin, mitä hittoa. Kyllä ehdottomasti kauniit ja siistit kotikuvat saavat minut inspiroitumaan – eikä kuvien stailaamisessa blogia varten ole mielestäni mitään pahaa. Mutta se vain ei ole minun tyyliäni. Tykkään sistustusblogeja lukiessa kuitenkin myös siitä, että kuvista välittyy oikea aito elämä. Siis jotain täyden kliinisyyden ja likaisten kalsareiden väliltä. Sellaisia juttuja jotka sisutuksen lisäksi kertovat jotain ihmisestä. Pyykit siellä ja imuri täällä ovat varmasti kaikille muillekkin ihan normaalia arkea. Siksi ymmärrän, että blogeissa halutaan jollain tapaa paeta sitä tylsää arkea katsomalla kauniita kuvia. Niin minä ainakin. Omaa blogiani kuvataan usein elämänmakuiseksi, ja se on mielestäni ihana kohteliaisuus. Haluan kuvata arkeamme rehellisesti, ja on kiva kuulla että se oikeasti välittyy sinne saakka. En kuitenkaan halua esitellä likaisia sukkiani, ja tuskin se ketään kiinnostaisikaan.

Olen aiemminkin kertonut, etten ole varsinaisesti mikään siisteysintoilija. Toki kotikuvat tulee otettua useasti siivoamisen jälkeen, tai rajattua kaaoksen ulkopuolelta – mutta koskaan en ole blogikuvia varten siivonnut. Joten miksi tekisin sitä nytkään. Tässä siis arkinen olohuoneemme, keskiviikkona, noin kello 14.45. Ei hirveän sotkuista, nyt jo paaaaljon pahempaa. Useasti mietin, että olisipa ihanaa jos olisin siivousnatsi. Mutta alan jo hyväksymään sen, että näin 28 vuotiaana tuskin enää sellaiseksi muutun. Hyväksyn sen että meillä näyttää lähinnä aina tältä. Ja jokus aika paljon pahemmalta.

Millaisista kotikuvista te tykkäätte? Saako tai pitääkö elämisen näkyä? Itse tykkään myös siitä että asunnon asukkaita näkyy sistusjutuissa. Entä miltä nämä viimeaikoina paljon mediassa olleet ”sotkukuvat” vaikuttavat? Omasta mielestäni osa niistä ei ole tuntunut ainakaan yhtään aidoilta. Miten voi olla viikon siivoamatta ja ainut sotku sen jälkeen on yksi kippo sohvapöydällä ja vähän rytyssä oleva torkkupeitto…? Vai ollaanko me vaan tosi sotkusia 😀 ?

—

Viimeaikoina olen myös ollut TODELLA HUONO vastaamaan nopeasti kommenteihinne. Luen ne kaikki kyllä heti ja muistan jokaisen. Odotan aina vaan rauhallista hetkeä jolloin pääsisin niihin rauhassa ja ajatuksella vastaamaan. Mutta nytkin kello on miljoona ja sain vihdoin linkin uusiin TWD jaksoihin – joten pakko mennä peiton alle ainakin eka jakso katsomaan. Palataan taas siis huomenna. Iltasella tulossa tosi kiva juttu, muuten paljasta vielä enempää! <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.