En osaa edes sanoa kuinka otettu olen aina kun joku kertoo kuvistani välittyvän tunnelman, kun joku sanoo että fiiliksen pystyy aistimaan ja että kuvistani maistaa elämän. Elämänmakuinen blogi, sitä kuulen usein. Bloggaamisen myötä valokuvauksesta on tullut iso ja tärkeä osa elämääni ja on tosi hienoa että tunnelma välittyy sinne teille saakka.
Neljän vuoden bloggaamisen aikana olen varmasti kehittynyt kirjoittajana, mutta etenkin kuvaajana. Tottakai välineet ovat kehittyneet, mutta ennenkaikkea se kyky vangita hetkiä. Olen aina tykännyt katsella niin kauniita, kuin muullakin tapaa kiinnostavia, kuvia. Joten on hirmuisen hienoa kuulla, että myös joku saa minun kuvistani samalla tavalla jotain irti. On hienoa että omilla kuvillaan, yleinsä ihan tavallisesta arjesta, voi herättää muissa erilaisia tunteita tai herättää keskustelua. Jollain tapaa voin olla ylpeä myös siitä, että kuvani tunnistetaan juuri minun ottamiksi. Ja tietysti on ihana että niistä ihan tavallisista arkisista hetkistä jää muistoja myöhemmin katseltavaksi.
Sain kunnian olla ehdolla tulevissa Indiedays Blog Awardeissa, Lumoavimmat kuvat kategoriassa. Kiitos tästä kuuluu teille, jotka blogiani sinne ehdotitte. Tässä sarjassa palkitaan sellainen bloggaaja jonka kuvat pysäyttävät, jotka ovat persoonallisia ja joista välittyy tunne.
Sarjoja on yhteensä kuusi, ja upeita ehdokkaita kymmenittäin. Kaikkien äänestäneiden kesken muuten arvotaan lippuja juhlaan jossa voittajat palkitaan. TÄSTÄ siis pääsette äänestämään. Kiitos siis kaikille äänestäneille ja äänestäjille jo etukäteen!
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.