MUSTAN PÄIVÄN PÄÄTÖS

29/11/2019

Tuntuu, että siitä olisi vasta muutama kuukausi, kun kirjoitin Black Fidayhin liittyvän postauksen – mutta se olikin jo tasan vuosi sitten. Se on edelleen hyvin ajankohtainen, ja siksi haluankin kirjoittaa samasta asiasta myös uudestaan. En kuitenkaan viitsi liiaksi toisella samoja asioita, joten käy ihmeessä lukemassa myös viime vuotinen postaus, joka pureutuu etenkin pikamuodin ongelmiin.

Vaikka en tittelistä niin pidä tai itseäni sellaiseksi kutsu, niin bloggaajan ammattini vuoksi olen myös vaikuttaja. Minulla on valta vaikuttaa parhaimmillaan kymmenien tuhansien ihmisten ajattelumalliin, mielipiteeseen tai ostokäyttäytymiseen. Toki siihen liittyy paljon kaikkea muutakin, mutta kuluttamiseen ”kannustaminen” on yksi osa työtäni. Sillä olen osittain yhden naisen mainostoimisto. Se mahdollistaa sen, että voin kustua bloggaamista työkseni, eli saan siitä palkkaa. Samalla minulla on iso vastuu siitä, mitä ja millä tavalla mainostan.

Varsinkin viimeisten muutaman vuoden aikana olen havahtunut siihen, että valtaan liittyy myös iso vastuu. Siksi olenkin entistä tarkemmin valikoinut yhteistyökumppanini, vähentänyt fyysisten tavaroiden mainostusta ja pyrkinyt kannustamaan vastuulliseen kuluttamiseen ja kotimaisen suosimiseen. En ole missään mielessä täydellisen kuluttajan esikuva, mutta kokoajan parempi ja mielestäni on silti tärkeää tuoda esille niitä hyviä ja oikeita asioita sekä tapoja siitäkin huolimatta, että olen vasta matkalla sinne.

Viimeisten muutamien vuosien aikana on tuntunut myös hullulta seurata sivusta miten ilmastokriisistä ja ilmastoraporteista huolimatta kulutamme kokoajan vain entistä enemmän. Hesarin atikkelin mukaan suomalaiset tilaavat halpaa krääsää Kiinasta 15 miljoonaa pakettia vuodessa – ja tahti vain kiihtyy. Lisäksi halpiskamaa myyvä Wish kertoo Suomalaisten tilaavan kuukausittain 500 000 kertaa. Halvat hinnat sekoittavat ihmisten päät ja huonolaatuinen tavara päätyy nopeasti roskiin, eikä kukaan halua miettiä niitä ongelmia, jotka liittyvät halvan tavaran tuotantoon.

Black Friday tuntuu olevan kulutuksen huipentuma. Paitsi että enää ei ole pelkkä musta perjantai, vaan koko viikko on nimetty Black Weekiksi, jolloin joka päivä ennen pääpäivää some, sähköposti ja lehdet ovat täynnä toinen toistaan parempia alekoodeja ja tarjouksia. Eikä kaikki toki lopu perjantaihin vaan myös viikonloppuna shoppaillaan Black Weekendinä ja maanantaina pistetään viimeisetkin hilut haisemaan Cyber Mondayn crazyissä aleissa.

Pikkuhiljaa tämä on myös alkanut kääntyä itseään vastaan – ehkä vielä aika pienellä mittakaavalla, mutta joka tapauksessa on ja hyvä niin. Jo viime vuodesta muistan todella monen käyneen Black Fridayn kulutushysteriaa vastaan ja kyseenalaistamaan sen, mutta etenkin tänä vuonna myös entistä useammat yritykset ovat päättäneet olla lähtemättä alesekoiluun mukaan.

Jotkut yritykset ovat ilmoittaneet, etteivät alenna nyt perjantaina mitään tuotteita tai jaa alekoodia, jotkut kivijalat ovat jopa pistäneet ovensa täksi päiväksi kokonaan säppiin. Näinpä sellaisenkin Black Friday kampanjan, jossa kaupasta voi ostaa tänään yhden tuotteen kahden hinnalla, päivän tuotto laitetaan hyväntekeiväisyyteen, mihin myös vastareaktioksi tehty #brightfriday kampanjan perustuu.

Tärkeintä olisikin taistella turhaa ja vastuutonta kuluttamista vastaan joka päivä. Miksi ei Black Fidayn tarjouksia hyödyntäisi jos jokatapauksessa pitää ostaa jotakin uutena, kunhan pitää huolen, ettei klikkaa ostoskoriin mitään ylimääräistä mukaan halvan hinnan vuoksi. Sillä ostelulla vain halvan hinnan (tai ostelusta saatavan huvin) takia on loppujen lopuksi hyvin suuri hintalappu.

Ostamalla vain tarpeeseen, etsimään käytettynä, lainaamaan, suosimalla kotimaisia ja vastuullisesti ja ekologisesti tuotettuja tuotteita on suuri merkitys. Meillä on etenkin halvan pikamuodin vuoksi aivan vääristynyt käsitys tuotteiden todellisista hinnoista, jonka vuoksi myös kaappimme tursuavat turhasta tavarasta. Onneksi tiedän, että te kaikki siellä ruudun takana tiedätte tämän!

Blogiurani aikana on ollut myös hienoa nähdä miten fiksua ja valveutunutta porukkaa siellä on. Välillä on kirpaissut kuulla kritiikkiä omista valinnoista, mutta osittain se on toiminut myös moottorina kokoajan entistä esimerkillisempään toimintaan.

Vaikuttajana olo on siinä mielessä myös vähän kinkkistä, että jotkut vaativat täydellisyyttä niiltä, joista näistä asioista puhuvat. Mielestäni on tärkeämpää että puhuu ja toimii sitten vaikka askel kerrallaan. Kunhan tekee jotain!

Itse sain hyvän vinkin joka toimii hyvin myös muulloinkin, kun vain tämän Black Fidayn kulutushyterian yhteydessä. Nimittäin kaikken sähköpostiin tulevien uutiskirjeiden perumisen. Niin monet kerrat olen löytänyt itseni vimmatusti selaavan netikkauppaa sieltä tulleen alennuskirjeen johdosta. Klikkaillut koriin tuotteita, joita en sitä ennen ollut tiennytkään tarvitsevani.

Tein jo aikaa sitten itselleni säännön, että jätän sivun auki, enkä vielä tilaa mitään. Jos en seuraavana päivänä ollut vakuuttanut itseäni siitä, että oikeasti tarvitsisin tuotteen klikkasin sivun kokonaan pois. Tätä tapahtui paljon ja en tullut juuri koskaan tilanneeksi mitään – usein en edes seuraavana päivänä muistanut mitä koko ostoskorissa oli! Ihan hullua. Tämä taktiikka toimii, mutta vielä paremmin toimii se, ettei koko nettikauppaa päädy selaamaan. Kiitos siis helposta ja tehokkaasta vinkistä Minni!

Tänä vuonna on ollut kiva huomata myös se, miten entistä enemmän annetaan käytettyjä tavaroita myös lahjaksi. Hienoa että se tapa on yleistymässä, eikä siinä toivottavasti nähdä pian enää mitään outoa tai alenna lahjan arvoa – päinvastoin. Tämänkin puolesta kampanjoi alkuviikosta Black Fridaytä vastustava White Monday.

Pikamuotia vastaan on liikkunut somessa tänä vuonna myös hyviä haasteita kuten #kestotyyli, #lempivaatteeni ja #300wears.

Toivoa siis on – toivottavasti taas vuoden päästä asiat olisivat edes hitusen järkevämmällä tolalla.

Lue myös: Musta perjantai / Finnwatch, Black Friday ei ole ratkaisu pinituloisten ongelmiin / Suvi Auvinen


MIKSI MEILLÄ EI JUODA MAITOA

3/10/2019

Minulla on ollut tämä postaus luonnoksissa jo hyvän aikaa. Maidon juonti jakaa mielipiteitä ja siihen liittyy myös paljon tunteita, onhan maito kuulunut vahvasti meidän Suomalaisten ruokajuomaksi jo vuosikausia. Siksi myös siitä kirjoittaminen julkisesti vähän hirvittää.

Viime vuosina maidon juontia ja sen terveyshyötyjä ollaan katsasteltu myös entistä kriittisemmin – mikä on omasta mielestäni hyvä. Nämä keskustelut ja tutkimukset ovat myös avanneet omia silmiäni, ja siksi meillä ei ole kotona tarjottu maitoa ruokajuomana enää moneen vuoteen.

Ketään sen enempää syyllistämättä tai valintoja arvostelematta, kerron siis vain miksi meillä ei enää juoda maitoa. En kuitenkaan lähde hurskastelemaan, sillä muut maitotuotteet kuten juustot ja voi kuuluvat edelleen osana ruokavalioomme. Osittain tämän jutun kirjoittaminen myös pistää pohtimaan omia kulutusvalintoja entistä kriittisemmin. En siis paasaa tai syyllistä, vaan esitän muutaman oman huomion – enkä edes sano, että esimerkiksi muu perheeni olisi kanssani täysin samaa mieltä.

Maitoon ja maidontuotantoon liittyy monia ongelmia eettisyydestä ympäristövaikutuksiin sekä terveyteen. Äidinmaito on välttämätöntä imeväisikäiselle vauvalle, mutta ihminen ei myöhemmin tarvitse toisen nisäkkään maitoa ravinnokseen. On myös huomattu, että suurimalle osalle maailman ihmisistä kehittyy lapsuuden jälkeen laktoosi-intoleranssi, eli keho ei enää pysty pilkkomaan maidon sokeria. Tämäkin mielestäni kertoo aika konkreettisesti sen, ettei nisäkkään maito kuulu aikuisen ruokavalioon.

Maidon terveyshyödyiksi sanotaan olevan kalsium sekä D-vitaamiini. Kuitenkin paljon ja hyvin imeytyvää kalsiumia saa myös monesta muustakin, kuten vihreistä vihanneksista, manteleista, tofusta tai vaikkapa merilevästä. Maidossa ei ole luontaisesti juurikaan D-vitamiinia, vaan se on lisätty siihen muun prosessoinnin yhteydessä. Yhtä hyvin D-vitamiininsa voi popsia siis purkista.

Suomessa juodaan huomattavasti eniten maitoa koko maailmassa. Maito on osa kansallista identiteettiämme ja se taas on markkinoinnin ja maitopropagandan tulos. Kaikki varmasti muistavat koulujen ja ruokaloiden käytävillä olevat maitomainokset? Niitä näkee edelleen ja mainokset liittyvät koulumaitotukeen. Tuen saaminen edellyttää, että koulut ja päiväkodit ripustavat koulumaitojulisteen näkyvälle paikalle. Tällöin koulut voivat ostaa maitotuotteita alennuksella, ja erotus maksetaan suoraan toimittajalle. Ja lapset oppivat pienestä pitäen siihen, että maitoa kuuluu juoda.

Suuresta maidonkulutuksesta huolimatta Suomalaiset kärsivät kuitenkin eniten myös osteoporoosista – vaikka maidon sanotaakin vahvistan luustoa. Miksi? Tämä on ehkäpä (sekä Suomessa myös vallitsevan suuren laktoosi-intorelanssisten määrän lisäksi) kiistellyin aihe. Monesti olen kuullut sanottavan, ettei tutkimuksia kuitenkaan aiheesta ole, oman googlailuni mukaan taas on – mutta hyvin ristiriitaista.

Ei käy kieltäminen, etteikö maidossa kalsiumia olisi. Luin kuitenkin useasta paikasta myös seuraavaa: Maidon sisältämät proteiinit happamoittavat pitkällä aikavälillä elimistöä, josta taas seuraa kivennäisaineiden, kuten kalsiumin vähenemistä kehossa (?). Lisäksi noin joka neljäs Suomalainen kärsii laktoosi-intoleransissta – osa tietämättään. Tällöin maitotuotteiden (laktoosin) nauttiminen vahingoittaa suoliston terveyttä ja ärsyttää sitä – jos suoli menee huonoon kuntoon tai tulehtuu, huonontaa se ravintoaineiden (kuten kalsiumin) imeytymistä.

Itse olen näistä väitteistä itse aika ristiriitaisin mielin, sillä ensinnäkään en pysty arvioimaan näiden löytämieni lähteiden varmuutta täysin. Siitäkin huolimatta koen, että maidon eettinen puoli ja ympäristöhaitat ovat niin suuria, että jätän maidon litkimisen mieluiten vasikoille – joille se kuuluukin. Ihminen pärjää oikein hyvin ilmankin, oli maidosta terveyshaittaa/hyötyä tai ei.

Itse olen kuitenkin aikanaan huomannut nimenomaan maidon juomisen lisäävän niin itselläni kun lapsillanikin limaisuutta. Useampi lääkäri on myös neuvonut lopettamaan maitotuotteiden, etenkin maidon juonnin eritysesti silloin kun lapsi sairastaa. Niin tehdessäni huomasin maidon juonnin pitävän esikoisen kohdalla korvatulehduskierrettä ainakin osittain yllä ja lopettaminen taas tuntui lyhentävän myös flunssan kestoa ja vähentävän ylipäätään sairastamista. Tämä on siis myös yksi syy perheemme maidon juomisen loppumiseen. Kuten monessa muussakin, tässäkin lima-asiassa tutkimukset ovat puolesta ja vastaan – ja kerronkin vain asiasta oman kokemuksen kautta.

Sitten ne eettiset ongelmat. Kuten sanottu, en itsekään ole pyhimys, mutta koen että maitotuotteiden vähentäminen on askel parempaan suuntaan. Maitotuotanto pitää kokoajan yllä myös lihatuotantoa ja 90 prosenttia naudanlihasta tulee maitotiloilta. Lehmä lypsää maitoa vain, jos se pidetään jatkuvasti poikimassa. Lypsylehmät laitetaan poikimaan noin kerran vuodessa ja ne elävät keskimääräisesti noin viisi vuotta – lehmän luonnollinen elinikä on noin 20 vuotta.

Lypsylehmät eivät yleensä saa hoitaa omia jälkeläisiään, vaan emo ja vasikka erotetaan viimeistään pari vuorokautta poikimisen jälkeen. Sekä emä että vasikka kärsivät erottamisesta. Emällä on synnytyksen jälkeen voimakas tarve hoitaa vasikkaansa ja vasikalla puolestaan tarve imeä emäänsä ja olla sen seurassa. Tämä vain jotta ihminen voisi juoda hänelle kuulumatonta lehmänmaitoa. Itse äitinä tämä kolahtaa jonnekkin syvälle.

Ilmastokatastrofin ollessa käsillä ihan oikeasti nyt, on myös syytä miettiä radikaaleja keinoja sellaiselle pikkujutulle, kuten maapallomme elinkelpoisena säilymiselle. Eläinperäisistä tuotteista luopuminen on yksi iso ja tehokas askel. Tuotetusta eläinperäisestä ravinnosta naudanliha sekä maitotuotteet kuormittavat ilmastoa eniten. Meidän Suomalaisten kannattaisi kasviperäisiä tuotteita valitessamme suosia (kotimaisia) kaurapohjaisia tuotteita, sillä niiden tuottaminen tapahtuu lähellä.

Meidän lapsilta ei ole maidon juomista kielletty, mutta kotiin sen ostaminen tosiaan loppui jo useampi vuosi sitten. Olen kyllä aikoinaan ihan suoraan sanonut lapsille, että toivoisin heidän juovan mielummin koulussa vettä ja ollaan näistä maidon eri ongelmista juteltu monesti yhdessä. Maidonjuontia koulussa tai kaverilla ei siis ole kielletty tai siitä toruta, mutta pikkuhiljaa myös lapset ovat siirtyneet kokonaan veden juomiseen. Joskus harvoin kotona he pyytävät juomaksi kauramaitoa.

Myös itse vaihdoin tuolloin kahvimaidon kauramaitoon. Aluksi se vaati pientä totuttelua ja jonkin aikaa join itseasiassa kahvini ihan mustana. Nykyään olen niin tottunut ja tykästynyt kauramaidon makuun kahvissani, että lehmänmaito ei maistu ollekaan ja tuntuu suussa jopa ikävältä. Moni muu, kuten isäni, sanoo samaa. Olemme ottaneet myös isoja harppauksia maustamattomaan kaurajogurtiin totuttelussa.

Nyt kun perheemme nuorimmainen ja samalla maitoproteiiniallerginen on alkanut syömään pääosin samaa ruokaa muun perheen kanssa, on maitotuotteiden käyttäminen ruoanlaitossa vähentynyt entisestään. Ja miksi ihmeessä sitä ei opettaisi myös muille ei-allergisille lapsille, että leivän päällä voi kovaa rasvaa sisältävän voin ja juuston sijaan syödä vaikkapa paljon terveellisempää ja ympäristön kannalta parempaa hummusta tai vastaavaa.

Nämä ovat oikeasti vain tottumiskysymyksiä, joita on loppupeleissä aika helppo omassa arjessa muuttaa. ps. apua miten esillä tuo viinipullo näyttää olevan osassa kuvia. Kuvitelkaa että se on vesikannu :D

Artikkeleita ja lähteitä maidon terveyshyödyistä, maitopropagandasta, eettisyydestä ja ympäristövaikutuksista:

Maidon terveysvaikutukset suurennuslasin alla / YLE
Ihana kamala maito / terve.fi
Miksi Suomalaiset juovat maitoa enemmän kuin yksikään toinen kansa / IMAGE
Tuotantoeläimet – Lypsylehmä / Animalia
Tuotantoeläimet – Lihanaudat / Animalia
Ruuan matka pellolta pöytään – Lypsykarja / Ruokatieto
Naudanlihalla ja maitotuotteila suuri hiilijalanjälki / WWF Ruokaopas
Mikä on Suomalaisen maidon hiilijalanjälki / Apu


TYTTÖJÄ, POIKIA, LAPSIA

24/07/2019

Pyykkienkin kuivumaan ripustelu voi välillä olla syvällistä puuhaa. Kirjavat lastenvaatteet nimittäin kirvoittivat miettimään lasten sukupuoliin ja oletuksiin liittyviä asioita.

Olen pukenut kaikki lapseni lähestulkoon aina hyvin sukupuolineutraalisti, ja vaikka jokusen kerran he ovat myös omasta mielestäni saattaneet näyttää selvästi vastakkaiselta sukupuolelta, pääosin heidät voi tunnistaa syntymässä määriteltyä sukupuoltaan vastaaviksi.

Vaikka suurinosa lapsista kokee olevansa joko tyttöjä tai poikia, on lokerointi sukupuolen mukaan silti vähän yksinkertaista. Enkä tarkoita tässä tyttöjen/poikien lelut/vaatteet/värit, vaan ihan vain sitä kun lasta kutsutaan jommaksi kummaksi tai etenkin jos joku tuntematon haluaa tietää, että kumpi se lapsi on. Etenkin kun nykyään on hyvin selvää, että sukupuolet eivät ole rajoittuneet vain näihin kahteen tai että lapsen identiteetti voi olla ulkonäöstä riippumatta silti päinvastainen.

Sukupuolineutrauliudesta sekä sukupuolisenitiivisestä kasvatuksesta on puhuttu ainakin niin kauan kun itselläni on ollut lapsia, ja voin sanoa olen täysillä sen kannattaja. Toki jotain ylilyöntejäkin on aina, oli aihe mikä tahansa, mutta noin yleisesti liputan kyllä näiden puolesta.

Silti olen välillä juurikin se tyyppi, joka saattaa kutsua leikkipuistossa sinisen autopaidan sokaisemana jotakin lasta pojaksi. Tällaiset omassa päässä olevat stereotypiat, tällaisissa tilanteissa saavat itseni tuntemaan syyllisyyttä ja tyhmyyttä. Onneksi etenkään pienemmät lapset eivät näistä useinkaan pahastu, vaikka kyseessä oliskin väärä veikkaus. Mutta jotkut voivat olla herkkiä asian suhteen, varsinkin jos se oma tunne omasta sukupuolesta ei ole varma. Siksi yritänkin aina muistaa sanoa vaikka vain lapsi, vaikka hän kuinka selvästi näyttäisi omaan silmääni tytöltä tai pojalta.

Omia poikiani luultiin pienempinä todella usein tytöiksi. Ei oikeastaan ollut edes väliä mitä heillä oli päällään – tai ehkä juuri siksi etten korostanut sitä ”poikamaisuutta” millään perinteisillä jutuilla. Molemmilla on ollut myös vaihtelevasti välillä aika pitkät hiuksetkin. Tyttöksi kutsumista tapahtui meille tuntemattomien ihmisten toimesta viikoittain.

Lasten ollessa ihan pieniä he eivät tietenkään itse ymmärtäneet sitä ja minä saatoin joskus korjata, joskus en. En muista itse koskaan pahastuneeni, jos jollakulla meni veikkaus väärin, mutta erään kerran muistan, kun ajauduin ratikassa melkein tappeluun asian vuoksi. Vauvan sukupuola kysynyt vanhempi rouva kun alkoi väittämään minulle kiven kovaa, lähes agressiivisesti, ettei lapseni voinut olla poika – ei missään nimessä. Ihan selvä tyttö! Kuulemma oli niin kauniskasvoinen.

Tytöksi kutsuminen jatkui pitkään lasten kasvaessa, jossain vaiheessa molemmat pojat alkoivat itse korjaamaan vääriä oletuksia. Onneksi hei eivät kuitenkaan näyttäneen pahastuvan näistä tilanteista. Oltuaan ensimmäisellä luokalla, vanhempi lapsi halusi kuitenkin leikata hiuksensa, koska ei omien sanojensa mukaan halunnut enää näyttää muiden silmissä tytöltä.

Kohta kymmenen vuoden aikana tämä tuntemattomien ihmisten kysely lapsen sukupuolesta ei ole muuttunut. Itse näen tämän olevan usein kuitenkin ihan viaton keskustelunaloitus, etenkin vanhemmilta ihmisiltä jotka hakevat kontaktia ja jutusteluseuraa. Se on hassu, epärelevantti kysymys, joka saattaa joskus turhauttaa, mutta ei ärsytä tai loukkaa itseäni. Voin kuitenkin hyvin uskoa sen aiheuttavan ikäviä tuntemuksia silloin, jos vaikka kyseisessä perheessä joku kokee sukupuoliristiriitaa.

Espanjassa ollessamme taas lähes jokainen paikallinen luuli tytärtämme pojaksi. Ymmärrän että lähes kaljusta vauvasta on vaikea sanoa, mutta jopa vaaleanpunaisissa rattaissa istuessaan, mekkoon puettuna hän oli monen mielestä poika. Syy tähän selvisi kyllä myös lopulta – hänellä kun ei ollut korvakoruja!

Ajoittaisten yksinkertaisten oletuksieni lisäksi toinen juttu, joka voi ulkopuolisten silmin sotia omaa sukupuolineutrauliuttani vastaan on se, että kun puhun vanhemmista lapsistani monikossa, kutsun heitä useinmiten pojiksi.

Joskus mietin, että onko tämä tapa tullut jostain alitajunnastani, jolla sittenkin haluan ulkopuolisille viestittää, että nämä pitkät hiukset hulmuten keskenään painivat veijarit ovat poikia. Mutta en usko. Luulen että se on enemmän tapa jonka olen oppinut muualta, veljiäni kutsutaan samalla tavalla, yhtenä joukkona pojiksi.

En kuitenkaan sano ikinä lapsilleni, että ”reipas poika tai hyvä tyttö” Kutsun poikiani monikossa ”pojiksi” silloin kun puhun heille tai heistä samanaikaisesti. En tarkoita sitä loikeroidakseni heitä, vaan ihan vain siksi että näin sanominen on jollain tapaa yksinkertaista, tehokasta ja helppoa. Kaapo ja Elvis = pojat.

Näin itse kolmen äitinä ja muutenkin paljon eri ikäisten lasten kanssa aikaa viettäneenä ja töitä tehden olen huomannut selvästi, että toki sukupuolissa on jotain eroja, vaikkapa erilaisissa tilanteissa käyttytymisen suhteen, mutta ennenkaikkea kaikissa sukupuolissa on hyvin paljon erilaisia ja luonteisia ihmisiä ja aina on joku, joku joka myös rikkoo nämä ”normit”. Kaikki ovat keskenään erilaisia, sukupuolesta riippumatta.

Nimittäin ennenkaikkea lapset, kuten aikuisetkin, ovat yksilöitä. Ja niin heitä tulisi kohdella, eikä asettaa mitään odotuksia tai rajoituksia oletetun sukupuolen peusteella. Itse uskon että lapsista saa heidän parhaan pontetiaalinsa irti vaikkapa koulumaailassa kohtelemalla heitä mahdollisimman sukupuolineutraalisti ja antaa näin heidän olla juuri omia itsejään, yksilöitä. Ei vain tyttöjä tai poikia vaan lapsia.