Sain tehdä viime viikolla jotain, josta niin moni perheellinen vain haaveilee – sain olla yksin kotona, neljä yötä! Tällaisen ajan saaminen ei ole mikään pikkujuttu, etenkään nyt korona-aikaan – mutta niin kovin tärkeä.

Olen asunut puolet aikuisiästäni yksin ja elänyt myös monen monta vuotta vuorovanhemuutta, niin että joka toinen viikko olin vain minä. Vaikka joskus koin ikävää ja yksinäisyyttä, suurimman osan ajasta se oli vain ihanaa. Ehdin toteuttaa itseäni paremmin, rauhassa, kun odotukset ja to do listat eivät olleet samalla tavalla valtavat, mitä ne nykyisin ovat, kun vihdoin saa sen hetken aikaa itsekseen kotona.

Siksi olikin eritysen ihanaa olla näin pitkään yksin kotona, neljässä päivässä ehtii jo aika paljon kaikkea ja sunnuntaina vieritinkin jo muutaman kyyneleen, koska oli jo niin ikävä perhettä ja halusin heidät takaisin kotiin. Asuessani yksin puuhastelin paljon kotona ja usein keksinkin toteuttaa jotain – kuten vaatehuoneiden täydellisen uudelleen järjestelyn tai kylppärin pintarempan ja saatoinkin ryhtyä hommaan samantein, vaikka keskellä yötä pelkän voiveitsen avustuksella.

Tällaista räjäytystä ei voi tehdä silloin kun asunnossa asuu muita. Minäkin nyt yksin ollessani tartuin vihdoin pensselinvarteen ja maalasin makkarimme pitkään hommaa odottaneen seinän – huomatakseni vain, että halusinkin maalata sittenkin huoneen kaikki seinät ja siihen meni vielä toinenkin päivä – ja silti jäi aikaa kaikelle muullekin. Se oli ihanaa.

Vaikka olen erittäin introvertti ja jollain tapaa erakkoluonne, en missään nimessä tahtoisi vaihtaa nykyistä pois ja asua aina vain itsekseni. Ehdottomasti omaa aikaa pitää jatkossakin kuitenkin, ottaa, pyytää ja vastavuoroisesti antaa – ja mieluiten niin, että se yksinolija saa viettää sitä aikaa rauhassa omassa kodissa (mutta toki vaikka hotelli, mökki tai kaverin tyhjä asuntokin käy). Harvoin toki resurssit riittävät moneen päivään, mutta tunti pari siellä täällä tekee jo ihmeitä.

Parasta yksinolossa:

Siisteys. Koti pysyy paljon siistimpänä kun siellä elää kuuden ihmisen sijasta vain yksi. Ja vaikka ei pysyisikään, omat sotkut härisitsevät huomattavasti vähemmän kun toisten.

Ruoka. Saa syödä ihan mitä haluaa ja milloin haluaa. Yksin ollessa teen kaikkia kummallisia kasvispöperöitä jota muuten kukaan perheestäni ei söisi, toisena päivänä saatan elää pelkästään leivällä ja pussinuudeleilla ja toisena sitten taas tilata iltamyöhällä lempisushejani ja syödä niitä yömyöhään sarjaan keskittyen.

Rauha. Voi kädä vessassa vaikka ovi auki, ilman että kukaan änkee mukaan.

Olet vastuussa vain itsestäsi. Ketään muuta ei tarvitse pitää hengissä.

Vapaus aikatauluista. Voi haahuilla ruokakaupassa etikettejä tutkaillen vaikka kuinka kauan, eikä kukaan odota tai hoputa, voi syödä milloin haluaa, nukkua milloin haluaa, siivota milloin haluaa, istua kaksi tuntia aamukahvilla, jäädä luuhaamaan kaupungille, tavata extempore kaverin, laiskotella tai saada touhuamispuuskan keskellä yötä.

Jaksaminen. Yksinolo lataa akkuja, pienen oman ajan jälkeen on jälleen parempi puoliso ja vanhempi.

Yksinoloon pätee mieletäni sama fiilis kun matkustamiseenkin – on ihana reissata, mutta kotiinpaluu on aina lopulta se paras osuus.

Tänään, eilisiä perunasalaatin ja nakin jämiä lounaaksi syödessäni mietin, liittyykö monella vuoden ensimmäiseen päivään yhtä vahvoja perinteitä kun vaikkapa joulun ja vuoden vaihteen juhlintaan? Onko meillä ollut tapana toimia vuoden ensimmäisenä jollain tietyllä tapaa? Ei tullut mieleen.

Kovin hyvin en edes muistanut, mitä edellisvuosina olemme tehneet. Myös viime vuonna uudenvuodenpäivä meni pääosin kotona, edellisillan kaveriperheen kanssa juhlinnasta jääneitä syömisiä tuhoten. Muutama vuoden eka on tullut vietettyä myös ulkomailla hiekkarannalla. Toiset taas lasten kanssa kävelyllä ja leikkipuistossa. Aikana ennen lapsia olin aika usein töissä tai muuten vain juhlimme hissukseen kotosalla, joten myös se seuraava päivä meni leppoisasti.

En kaipaakaan uudenvuoden päivälle mitään kummempaa ohjelmaa tai perinteitä, johan tässä on koko joulun pyhät tullut niitä noudatettua, mutta toisaalta voi ajatella, että viettämällä vuoden ensimmäisen päivän jollain tapaa merkittävästi, antaa se heti koko tulevalle vuodelle tietynlaisen suunnan. Toisaalta, jokainen päivä voi olla uusi alku, joten stressiä asian suhteen ei ainakaan kannata ottaa.

Se selvä ero vuoden ensimmäisellä vuoden viimeiseen kuiten on, että vielä eilen suunnittelin toteuttavani (ajan puutteessa vielä julkaisematta jääneitä) postauksia ainakin viime vuoden suosituimmista postauksista sekä lempparituotteistani vuoden mittaan, niin tänään minusta kuitenkin tuntuu paljon tärkeämmältä keskittyä enemmän tulevaan. Yhtäkkiä kevät jo siintää selvänä silmissäni.

Vuoden ekana taapero herätti aivan liian aikaisin, aamupalaksi syötiin kaurapuuroa kuten jokaikinen aamu, ulkoitiin kauniissa säässä lähileikkipuistossamme lasten kanssa ja sitten sattuikin jotain kummaa. Jäin yksin muutamaksi yöksi kotiin. Jos jotain tulevalta vuodelta toivon, on se parempaa hyvinvointia kehollisesti ja mielellisesti. Mieheni ehdotuksesta jäinkin siis kotiin valmistetemaan töitäni sekä ottamaan vähän omaa aikaa. Ensitöikseni sujahdin peiton alle kirjan kanssa ja luin kunnes silmät painuivat pakolla kiinni. Muutaman tunnin päunien jälkeen olo oli hyvin tokkurainen, mutta samalla onnellinen, sillä tiesin sen olevan juuri sitä mitä kehoni ja mieleni tarvitsi. Oikein täydellinen alku ja vuoden ensimmäinen siis.