VOIHAN PÄIVÄKOTI SENTÄÄN –
AJATUKSIA HELSINKI-LISÄN LEIKKAUKSESTA JA VAIKEASTA PÄIVÄKOTITILANTEESTA

27/04/2021

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, me jouduimme vuoden vaihteessa pitkittämään taaperon kotihoitoa tulevaan syksyyn saakka, sillä meille tarjottiin päiväkotipaikkaa puolen tunnin bussimatkan päästä kotoamme – ja täysin eri suunnasta jossa mieheni käy töissä. Matkoihin olisi mennyt päivässä pari tuntia, emmekä siis voineet ottaa paikkaa vastaan. Kotihoito jatkuu kunnes lapsi elokuussa täyttää kolme vuotta, toivotaan, että silloin paikka järjestyisi järkevämään matkan päästä, vaikka pahalta näyttää.

Sosiaalisia taitoja ja ikätoiveideren kanssa oloa 2,5 vuotias taaperomme on onneksi saanut harjoitella muutaman kerran viikon kaupungin kerhossa, se on ollut koko perheellemme tärkeä, kunnes se yllättäen ennen pääsiäistä ilmoitettiin heti päättyväksi päiväkotien henkilöstöpulan vuoksi.

Viime vuonna hakiessamme päiväkotipaikkaa tiesimme kyllä tilanteen olevan Helsingissä huono, se on ollut sellaista jo monta vuotta, mutta mikä hurjinta, se tuntuu silti huononevan edelleen. Meillä onneksi oli tilanne, että mieheni, joka siis on jo pian pari vuotta hoitanut lastamme kotona, pystyi ja halusi vielä kotihoitoa jatkamaan, vaikka taloudellisesti muutaman sadan euron kotihoidontuella eläminen on toki haastavaa.

Aiemmin Helsinkiläisestä kotihoidossa olevasta alle 3 vuotiaasta lapsesta maksettiin vanhemmalle Helsinki-lisää. Tämä, koska asuminen Helsingissä on hyvin kallista. Lisä merkitsi sitä, ettei lasta tarvinnut välttämättä laittaa taloudellisista syistä heti pienestä pitäen hoitoon, jolloin myös päiväkoteihin oli vähemmän tunkua. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan perheet haluavat hoitaa lapsiaan kotona keskimäärin 1,5–2-vuotiaaksi asti.

Helsinki-lisää kuitenkin leikattiin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, kun se otettiin kokonaan yli 2 vuotiailta pois. Sitä ennen se oli yli 2-vuotiaalla 134 euroa, 1,5–2-vuotiaalla 218 euroa ja alle 1,5-vuotiaalla 264 euroa kuukaudessa. Vuodenvaihteessa kaupungin budjettiriihessä äänestettiin, että lisä poistuu kaikilta yli yksivuotiailta. Muutos tulee voimaan kesällä, joten monen perheen on pitänyt reagoida muutokseen nopeasti.

Kaupunki kertoo, että tuen poistamisen tavoitteena on houkutella lisää lapsia päiväkotiin sekä säästää rahaa. Helsinki-lisän leikkaamisen arvioidaan tuovan viiden – seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. [1] Monet ovatkin ihmetelleet, miksi kaupunki säästää ja tekee samaan aikaan lähes 500 miljoonan euron tuloksen koronavuodenkin aikana. [2]

Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntija sanoo, että Helsinki-lisän heikkeneminen merkitsee lapsiperheille lisää rahahuolia ja lapsiperheköyhyyden lisääntymistä. Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä ja heikennykset tukeen voivat merkitsevät monelle sitä, että lapsi on laitettava yhä nuorempana päivähoitoon tai sinniteltevävä entistä pienemmällä rahasummalla. Helsinki-lisän leikkauksesta ei myöskään tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka YK:n lapsen oikeuksien sopimus sitä vaatii. [3]

Helsinki-lisän leikkausta perustellaan säästösyiden lisäksi sillä, että laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen vähentää eriarvoistumista. Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin mukaan tukea käytetään erityisesti maahanmuuttajavaltaisilla alueilla ja juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Tukea käyttävät myös useimmiten äidit, jotka halutaan nyt saada nopeasti takaisin töihin, myös koronakriisin aikana [3] – ja se tarkoittaa että lapset pitää saada jonnekin hoitoon.

Kuitenkin Helsingin päiväkodeista puuttui lokakuussa 2020 kaikkiaan 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, mikä tarkoittaa, että joka viides paikka oli täyttämättä. [5] Pahimmillaan lapsi voi saada muodollisesti pätevän, eli koulututetun opettajan vasta esikoulussa, muutoin hommaa pyörittävät sijaiset (jos heitä saa) joko lyhyissä pätkissä jatkuvasti vaihtuen tai korkeintaan vuoden kerrallaan. [6]

Kriittinen pula henkilökunnasta näkyy erityisesti ruotsinkielisellä puolella, jossa puolelle ruotsinkilelisistä lapsista tarjotaan paikkaa suomenkielisestä päiväkodista, kun muuta ei ole. [4] Henkilökunta on myös uupunutta suuren työtaakan ja henkilökuntapulan vuoksi. Mitä sitten kun yhtä useampi pieni yksivuotias laitetaan tuen lakkauttamisen takia päiväkotiin?

Kun me viime vuonna haimme taaperollemme päiväkotipaikkaa läheisistä päiväkodista, niin ruotsin kun varmuudeksi suomenkielisistäkin, meitä kehoitettiin hakemaan elokuuksi paikkaa uudestaan. Silloin paikkoja on eniten tarjolla kun osa lapsista aloittaa koulun. Kuitenkin meitä lähimpänä olevasta ruotsinkielisestä päiväkodista tuli jo silloin viesti, että ei onnistu päästä ensi syksynäkään, jono on niin pitkä – hakekaa varmuudeksi suomenkielisiin.

Minusta on tosi surullista, jos kaksikielisen lapsemme kielellistä kehitystä ei voida kodin ulkopuolella tukea, koska hän ei pääse hoiton sillä toisella kielellään johon hän tarvitsisi enemmän tukea. Tällöin hän ei voi myöhemmin todennäköisesti myöskään opiskella ruotsin kielellä, koska se ei ole tarpeeksi vahva.

Yksityinen päivähoito on toki myös joillekin vaihtoehto, mutta ei välttämättä meille. Koska meillä on kuusihenkinen perhe, vaikuttaa perheemme koko tulojemme lisäksi alentavasti kunnallisiin päivähoitomaksuihin. Kun vertasimme lähistöllämme olevien ruotsinkielisten yksityisten päiväkotien hintoja kunnalliseen, olisi maksu yli 180 euroa enemmän kuukaudessa, vielä yksityisen hoidon tuen jälkeenkin. Eli reippaasti yli 2000 euroa vuodessa enemmän, sen kunnallisen puolen maksun päälle. Puhumattakaan siitä, että myös yksityiset päiväkodit ovat täynnä ja niiden aukioloajat kunnallisia suppeammat. Ja onhan tämä myös rahan lisäksi periaatekysymys.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä en osaa sanoa, minulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Ymmärrän, että suuri osa Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista elää tukien varassa ja heidän lapsena olisi tärkeä saada varhaiskavastukseen oppimaan kieltä ja ehkä pääsemään entistä paremmin kiinni yhteiskuntaan. Mutta auttaako tuesta leikkaaminen oikeasti tässä vai aiheuttaako se vain entistä tukalampia oloja?

Ymmärrän, ettei varhaiskasvatuksen opettajia ole, jos heitä ei hakeudu opiskelemaan sitä määrää mitä heitä tarvitaan. Ala ei välttämättä myöskään houkuttele  sillä palkkaus ei ole tarpeeksi korkea suhteessa työn määrään ja vastuuseen. Ymmärrän, ettei uusia päiväkoteja ja paikkoja voida noin vain taikoa, mutta sen toivon, että jonkinlainen ratkaisu oltaisiin keksitty ennen kun Helsinki-lisää leikattiin jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta perheiltä ja heidän lapsiltaan.

Saa jakaa kokemuksia, ajatuksia – mitä vaan aiheeseen liittyvää!

Lähteet ja lisää uutisia aiheesta:

Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä [1]
Helsinki leikkaa kuntalisää, ja yhden aikuisen taloudessa se tuntuu: ”Tulot tippuvat noin neljänneksen”
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa [2]
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa [3]
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä [4]
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän [5]
Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava [6]
Puolitoistavuotiaalle Valolle tarjottiin päivähoitopaikkaa tunnin päästä kotoa
Munkkiniemeläiselle Saimalle tarjottiin päiväkotia liki tunnin matkan päästä Mellunmäestä
Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän
Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu
Helsinki vie perheiltä yli 200 euron suuruisen kotihoidon tuen kuntalisän – Miksi vaikutusta lapsiin ei arvioitu, vaikka YK:n lasten oikeudet niin vaativat?
Yksinhuoltajaäiti hätääntyi Helsingin päiväkotipulasta: Lapset määrättiin hoitoon täysin eri puolille kaupunkia
Helsingin leikkipuistojen ja päiväkotien kerhot suljetaan koko huhtikuuksi – Syynä pula työntekijöistä

Taaperon lippis saatu @newkidsonthehouse


KAHDEN KODIN LAPSET

16/02/2017

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on kuvia lasteni kodista. Heidän toisesta kodistaan, jossa he asuvat noin puolet vuodesta. Suunnilleen 182 päivää vuodessa he nukkuvat, leikkivät, ja syövät täällä. Kodissa, jota ei kuitenkaan yhteiskunta tunnusta. Sillä suomessa lapsella voi olla vain yksi koti.

Lasten vuoroasuminen yleistyy joka vuosi, mikä on omasta mielestäni hyvä, onhan lapsella aivan yhtälainen oikeus molempiin vanhempiinsa. Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka yleistä vuoroasuminen tosiasiassa nykyään on. Sillä virallinen väestökirjanpito edellyttää, että lapselle kirjataan jompikumpi koti viralliseksi kotiosoitteeksi, mikä hankaloittaa tilastointia.

Syksyllä julkaistavassa lapsenhuoltolain uudistuksessa mietitään, jos jatkossa lapsella olisi mahdollista olla kaksi osoitetta. Ruotsissa tätä ollaan tutkittu ja mietitty jo pitkään ja asiaan suhtaudutaan hyvin positiivisesti. Se, että lapsella on kaksi kotia, mutta vain yksi virallinen osoite vaikuttaa hankaloittavasti esimekrkisi päivähoito, koulu, terveydenhoito -ja asumistukiasioita. Lisäksi se vaikuttaa myös asenteihin, monen mielestä kun se etävanhempi ei ole samanarvoinen kun lähivanhempi.

Me ollaan lasten isän kanssa aina saatu sovittua kaikki asiat tosi hyvin. Eron jälkeen yhteishuoltajuus oli ihan selvä homma ja kun lapset hiemat kasvoivat viikko-viikko systeemistä tuli vakkari. Molemmat ovat olleet halukkaita joustamaan toisen menojen mukaan ja niin edelleen. Asutaan myös lyhyen ratikkamatkan päästä toisistamme, mikä helpottaa arkea paljon. Välillä käydään porukalla yhdessä leffassa, syömässä tai jopa reissussa. Jos meillä olisi ollut riitaisa ero, asiat tuskin olisivat menneet yhtä hyvin. Toisaalta voisin ajatella, että lasten vuoroasuminen myös vähentää vanhempien välistä kitkaa, sillä asiat on vain sovittava ja hoidettava – ei siinä tappelut auta.

Tämä nykyinen tapa tunnistaa vain lapsen yksi koti ja lähevanhempi on aiheuttanut meille silloin tällöin myös pieniä hankaluuksia viranomaisten kanssa. Jos asuisimme kauempana toisistamme tai jopa toisilla paikkakunnilla, tilanne olisi varmasti paljon pahempi. Olen kuullut lapsia käänytettävän terveyskeskuksista ja kymmenien kilometrien omakustanteisesta taksimatkoista kouluun, vain siksi että lapsi ei lain mukaan ole asunut siellä missä asuu.

Meidän ongelmamme ovat onneksi järjestyneet aina sopimalla, eli eskari ja koulu jonne molemmista kodeista ei ole liian pitkä matka on järjestynyt, kun tilanne ollaan vain kerrottu. Samoin Helsingissähän saa myös valita itse minne terveyskeskuskeen hakeutuu hoitoon, mutta sitä meidän ei ole edes tavinnut käyttää. Ainoastaan koulumatkaan Kaapo ei saa matkakorttia, vaikka joutuukin sen ratikalla kulkemaan. Koska minä olen lähivanhempi, lapsilisät tulevat myös tililleni. Olemme sopineet sitten niin, että minä hoidan sillä lasten isoimmat hankinnat.

Meille ihan hiveän suuria hankaluuksia ei siis ole ollut, mutta ymmärrän hyvin niitä joilla on. Itse puolustan lapsen kahden kodin tunnustamista periaatteellisista syistä. Se on niin lapsen kun vanhemmankin oikeus.

Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, joka on tullut ihan omakohtaisestikin havaittua. Kuitenkin järjestelyä kritisoidaan myös aika ajoin. Suurimapana haittapuolena vuoroasumisessa väitetään olevan reissaaminen ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt. Pitää esimerkiksi sopia mitä tavaraa on missäkin ja miten sitä liikutellaan.

Itseäni ärsyttää se argumentti, että vuoroasumisessa lapsi joutuu muuttamaan vähän väliä ja kuljettamaan tavaroitaan edestakaisin. Vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu, joutuuhan hän silloin pakkaamaan tavaroitaan yhtä usein?! Usein vuoroasumista tuntuunkin vastustavan sellaiset ihmiset, joilla ei edes ole mitään omakohtaista kokemusta siitä.

Eikä ainakaan meillä lasten ole ikinä tarvinnut mitään tavaroita pakkailla tai raahata edestakaisin. Molemmista kodeista löytyy tärkeät tavarat ja rakkaimmat lelut. Toki leluja saa viedä kodista toiseen, mutta harvoin meidän pojat niin haluavat tehdä. Kumisaappaita ja muuta tarvittavaa löytyy kaksin verroin, eikä oikeasti kun Kaapon tarvitse ottaa kun koulukirjansa mukaan kodista toiseen liikkuessa. Molemmat kodit ovat yhtä tärkeitä ja turvallisia, eikä niissä vuorotellen asuminen aiheuta lapsille stressiä.

Mielestäni vuoroasumisen virallinen tunnustaminen lähettäisi myös viestin sosiaalisesta hyväksynnästä. Vuoroasuminen ei ole vanhempien itsekkyydestä johtuva poikkeusratkaisu vaan täysin toimiva malli, joka palvelee useimmiten erittäin hyvin etenkin lapsen etua. Vai mitä olette itse mieltä?